HELSINGIN PARHAAT SUP-KAHVILAT JA -RAVINTOLAT

Kaikki paitsi suppailu on turhaa, on tuntunut tämän kesän motoltani. Ostimme alkukesästä omat SUP-laudat Helsinki Surf Shopista ja merellinen Helsinki alkoi viedä kunnolla mennessään. Kotikaupunkini on kesän mittaan osoittautunut aivan superiksi suppailukaupungiksi ja Snapchatin puolella lupasin loppukesästä listata parhaat kahvilat ja ravintolat, jonne pääsee laudalla. Tässäpäs tulee!

Kahvila/ravintolalistauksessani tulee ottaa huomioon se, että kotisatamani sijaitsee Töölössä, joten kokemukseni ovat kertyneet siitä lähtökohdasta, että mistä pääsen lautani kanssa vesille kätevimmin. Aivan kotimme vieressä sijaitseva Töölönlahti on suosikkipaikka, josta startata suppailemaan. Toinen vaihtoehto on vähän kauempana sijaitseva Sibelius-monumentin viereinen ranta.

supcityhelsinkiSUP-lautojen kantaminen Töölön kaduilla on saanut paljon huomiota ihmisiltä. Pieni pala Kalifornian lifestyleä pohjolaan.

IHANA KAHVILA

Kävimme tänään aina yhtä mahtavassa Ihana Kahvilassa, joten aloitetaan listaukseni siitä. Kalasatamassa sijaitseva, konttiin rakennettu boheemi kahvila on ollut suosikkini jo pitkään ennen kuin hoksasin, että sinne voi mennä myös suppailemalla. Vesiyhteys toi luonnollisesti paikalle vielä lisää pisteitä silmissäni.

Riippumattoja, säkkituoleja, monipuolisia herkkuja ja väriä katukuvaan tarjoileva kahvila on sopivan matkan päässä Töölönlahdelta lähdettäessä. Veneväylän ylitys voi tosin olla aloittelijalle liian jännittävää, koska Helsingin tuulissa pääsee todennäköisesti kokemaan ristiaallokkoa tässä kohtaa matkaa. Mutta ainahan tiukimmat hetket voi meloa myös polvillaan. Perillä odottaa laituri, johon voi ankkuroida kulkupelin kahvittelun ajaksi.

ihana_kahvilasup_city_helsinki_ihana_kahvilasupcityhelsinki2ihana_kahvila2Kuvat on otettu tänään Ihana Kahvilassa. Kesää on siis vielä jäljellä!

TERVASAAREN SAVU

Ihana Kahvilan vastarannalla sijaitsee Tervasaari, jonne on myös sopiva suppailumatka Töölönlahdelta, jos on esimerkiksi kolmen tunnin lautavuokra SUP Finlandilta (suosikkivuokraamoni Helsingissä).

Tervasaaressa sijaitsee Savu-niminen ravintola, joka toimii 1800-luvulla rakennetussa hirsirakennuksessa. Savu on a la carte -ravintola, mutta terassilla voi nauttia lounasta tai virvokkeita rennommissa puitteissa. Tervasaaren ulkoilualueet ja rantapoukama tuovat isosti pisteitä tälle paikalle.

savu tervasaari tervis tervis2Nämä kuvat napattiin Tervasaaressa Hannan kameralla eräällä tyttöjen suppailuretkellä heinäkuussa. 

KAHVILA TYYNI

Töölönlahdella sijaitseva Tyyni-kahvila on todellinen SUP-kahvila sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä kahvilan vieressä toimii Hakuna Matata SUP-lautavuokraamo. Tyyni on auki vain kesäisin ja kesä onkin ensimmäinen sana, joka tästä söpöstä paikasta tulee mieleen. Jos omaa pihaa tai kesämökkiä ei ole, suuntaa tiesi Tyyni-kahvilan laiturille ja lomatunnelma on taattu.

tyyni tyyni2tyyni_kahvila_supTyynin laituri on hyvä verkostoitumispaikka, etenkin jos saavut paikalle tyylikkäästi SUP-laudalla.

MESTARITALLIN TERASSI JA CAFE REGATTA

Toisella puolella Töölöä, Sibeliuspuiston ja Hietsun suunnilla, sijaitsee myös merellisiä virkistyspaikkoja. Cafe Regatta on monille tuttu pieni punainen tupa Sibelius-monumentin edustalla. Regatan luota voi myös vuokrata lautoja, mutta tätä vuokraamoa en voi suositella. Laituria ei ole soveliasta käyttää, mikäli suppailee omalla laudalla, joten tämä seikka tekee ison miinuksen Regatalle SUP-kahvilana. Vuokraamon palvelu on myös kahden kokemuksen perusteella tylyä eikä edusta mielestäni suppailuun kuuluvaa rentoa lajifilosofiaa.

Lähistöllä sijaitseva Mestaritallin terassi ja Mestaritalli ovat sen sijaan ihanteellisia pysähdyspaikkoja suppailijalle. Vesille pääsee helposti esimerkiksi mattolaitureilta ja lautoja voi pitää hyvin silmällä meren päälle rakennetulla terassilla virkistyessään. Tällä puolella Helsinkiä on ihana pulahtaa mereen uimaan, sillä vesi tuntuu puhtaammalta täällä. Hietsun eli Hietaniemen uimarannan palvelut ovat myös lähistöllä, joten ei muuta kuin rantapäivää viettämään.

uimaanBONUS: RAVINTOLA PIHLAJASAARI

Pihlajasaari on Helsingin edustalla sijaitseva saari, jonne pääsee Merisatamanrannasta ja Ruoholahdesta vesibussilla. Meillä oli onni päästä tänä kesänä saareen Sannan ja Pekan purjeveneellä ja otimme SUP-lautamme mukaan retkelle. Ravintola Pihlajasaari ei ehkä ole varsinainen SUP-rafla, mutta se toimikoot johdatuksena siihen, että Helsinki on täynnä ihania merellisiä ravintoloita, kun vain hoksaa etsiä. Merenrantaravintoloita on listattu esimerkiksi täällä ja saariravintoloita täällä.

Ilmatäytteisen laudan ilo on se, että laudan voi pakata rinkkaan ja ottaa mukaan periaatteessa minne tahansa. Laudan saa pumpattua täyteen noin 10 minuutissa ja pumppu kulkee mukana repussa. Niinpä esimerkiksi Ravintola Pihlajasaaresta muotoutui mielessäni paikka, johon voi yhdistää suppailun ja ruokailun mielen tyynnyttävien merituulten äärellä.

pihlajasaari_suppailu pihlajasaari pihlissup_pihlajasaariMinulle suppailu edustaa ennen kaikkea merellistä elämäntapaa ja liikkumismuotoa – ei niinkään urheilutreeniä, vaikka laji onkin myös tehokasta liikuntaa.  Tänä kesänä lähes kaikki kerrat, kun olen ollut vesillä, ovat olleet kiireettömiä monen tunnin keikkoja. Sen vuoksi olen ollut innoissani, että Helsingin rannoilta löytyy paljon paikkoja, jonne voi matkustaa SUP-laudalla lounaalle tai kahville.

Kuten Hesarin haastattelussa totesin, mielestäni yritykset voisivat alkaa mainostaa ravitsemusliikkeitään SUP-kahviloina tai -ravintoloina enemmän. Olisihan se matkailuvaltti, että Alaskan pääkaupunkiakin pohjoisempana sijaitseva Helsinki on koko pohjoisen pallonpuoliskon paras SUP-kaupunki! On nimittäin hyvinkin mahdollista, että se pitää aivan paikkansa.

SUP-retket jatkukoot, sillä vielä on kesää jäljellä! Snapchatistä minut löytää nimellä Ulletin ja näin myös instagrammissa.

#SUPCityHelsinki

Previous Post Next Post

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Milla - Pingviinimatkat maanantai, elokuu 15, 2016 at 08:15

    Tää on kyllä niin makee juttu! Kesä, meri ja sympaattiset kahvilat, niin voiko olla enää paremmasta väliä. Aina hetkittäin harkitsen kajakin hankintaa, mutta ehkäpä oma SUP-lauta saisi kuitenkin enemmän käyttöä… Kiitos taas Ullatus inspiraatiosta 🙂

    • Reply ulla50 tiistai, elokuu 16, 2016 at 16:30

      Ihana kuulla, että tää juttu onnistui inspiroimaan sua! SUP-laudan hankintaa kannattaa tosiaan harkita. Mää haluan itse päästä kokeilemaan kajakointia… saa nähdä viekö se yhtä lailla mennessään =)

  • Reply Teija / Lähdetään taas maanantai, elokuu 15, 2016 at 10:15

    Ihan mahtavaa, että Helsingistä saa tällaisen postauksen aikaiseksi, missä on näin monta mieletöntä kahvilaa, joihin pääsee suppailemalla. Mieletöntä!

    • Reply ulla50 tiistai, elokuu 16, 2016 at 16:32

      Mun mielestä kans tää on ihan mieletöntä! Muistan miten kuulin kerran Fort Lauderdalessa Flordassa, että siellä on ravintoloita, joissa on SUP-lautaparkki. Se oli mun mielestä niin siisti ajatus, että ei mitään järkeä. Oli huippua huomata, että myös meillä on SUP-kahviloita ja -ravintoloita, vaikkeivat raflat ehkä itse tiedä sellaisia olevansakaan 😉

  • Reply Kea | Deep Red Blues maanantai, elokuu 15, 2016 at 11:01

    Mulla taas on ihan päinvastainen kokemus Regatan vuokraamosta, muutama kaveri on kesän aikana vuokrannu siitä laudan kun saan ite Merimelojien jäsenenä seuran laudan käyttöön ja ollaan lähdetty siitä Regatalta yhdessä. SUPpailu on kyllä mukavaa! Varsinkin kuumina kesäpäivinä kun siitä laudalta pulahtaa mereen helpommin uimaan kuin kajakista. 🙂

    • Reply ulla50 tiistai, elokuu 16, 2016 at 16:35

      Hyvä jos jotkut ovat saaneet myös hyvää kokemusta Regatan vuokraamosta. Itse olin pettynyt, kun tänä kesänä meidän ei annettu mennä veteen laiturilta omilla laudoilla, vaikka laituri oli tyhjä. Edellisenä kesänä vuokrasin puolestani itse laudan sieltä ja palvelu ei ollut ystävällistä silloinkaan.

      Mutta niin tai näin, suppailu on kyllä huippua ja laudalta on ihanaa pulahtaa myös uimaan! =)

  • Reply Rimma | RIMMA + LAURA -matkablogi maanantai, elokuu 15, 2016 at 15:23

    Ihan mielettömän hauskalta näyttää tuo suppailu ja mulla olis niin kova into päästä itsekin tätä kokeilemaan! Pian pian, tänä kesänä on pakko ainakin päästä alkeistunnille ja josko vaikka kerran saisi vuokrattua laudan niin olis aika ihanaa 🙂

    • Reply ulla50 tiistai, elokuu 16, 2016 at 16:36

      Toivottavasti pääset pian vesille! Oon varma, että laji vie myös sut mennessään 😉

  • Reply Annika - home & away maanantai, elokuu 15, 2016 at 18:16

    Tää on kyllä niin mahtava ja inspiroiva juttu. Oon seuraillut teidän SUP-kesää snapchatissa 🙂 Olin vasta muutama viikko sitten ensimmäistä kertaa SUPpailemassa juurikin tuossa Hakuna matassa (asun ihan tässä nurkilla myös) ja oli se niin hauskaa hommaa!

    • Reply ulla50 tiistai, elokuu 16, 2016 at 16:37

      Kiva kuulla! =) En oo kyllä tavannut ketään, joka ei ois tykännyt lajista 🙂 Ihanaa, että se on rantautunut tänne Suomeen <3

  • Reply Mirka/ Reason for Season maanantai, elokuu 15, 2016 at 23:19

    No oispa nyt kiva päästä pitkästä aikaa suppaamaan. Ei kyllä mihinkään ristiaallokkoon, olen varsin pelokas :D. Kiva postaus tämä!

    • Reply ulla50 tiistai, elokuu 16, 2016 at 16:38

      Mää kans haluisin suppailemaan. Tuntuu, että sen jälkeen on aina henkisesti niin virkistynyt kun pääsee vesille =) Tasapaino kehittyy kyllä nopeesti, joten koko ajan pärjää paremmin aaltojen kans =) Kiitos kivasta palautteesta Mirka!

  • Reply topics in english perjantai, helmikuu 16, 2018 at 15:19

    I came to you through a Google search and found the topic very cool

  • Reply Kanta keskiviikko, elokuu 1, 2018 at 09:04

    Minkä merkkinen ja hintainen lautasi on?

  • Leave a Reply