Matkavuoteni 2015 saldona oli kaksi USA-roadtrippiä. Lensimme kummallakin kerralla Icelandairilla Washington D.C.:hin – kesä-heinäkuussa pyörimme 3,5 viikkoa Keskilännessä ja lokakuussa 2,5 viikkoa ruskateillä itärannikolla.
= 43 matkapäivää, 18 osavaltiota, noin 15 000 ajokilometriä
Vaikka kummatkin reissut olivat onnistuneita ja unohtumattomia, en ole saanut kirjoitettua yhtään postausta kuluneen syksyn aikana. Liian monta kuvaa, liian monta postausvaihtoehtoa… päätin, etten pakota itseäni kirjoittamaan vaan jään odottamaan inspista. Siihen meni hetki.
Kokosin alle viime vuoden matkojen mieleenjääneitä hetkiä, elämyksiä ja kokemuksia:
Yllättäviä kohtaamisia
Kuoreensa vetäytynyt kilppari keskellä hiljaista maantietä eteläisessä Illinoisissa ja uiva mustakarhu Lake Superiorilla Michiganissa. Joo, on se karhu, vaikka näyttääkin koiran päältä.
Hauskoja pieniä (suomalais)yllätyksiä ympäri Michigania – suomalaisia sukunimiä postilaatikoissa, hautakivissä ja yritysten nimissä sekä sisu-sana tarroissa ja auton rekisterilaatoissa. Ja narinajuustoa pikkukaupungin sekatavarakaupan kylmäaltaassa. Suomenkieltä en kuullut puhuttavan missään.
***
Parhaita maisemia
Aika monta.
Jefferson National Expansion Monument / Gateway Arch, St. Louis, Missouri
Suomalaisen arkkitehti Eliel Saarisen suunnittelema 192 metriä korkea Gateway Arch näkyy jo kaukaa ja monesta suuntaa, kun lähestyy St. Louisia. Kaupungin siluetin saa hienosti teräksisen kaaren taakse ajamalla esimerkiksi Missisippi-joen toiselle puolella olevaan Malcom Martin Memorial Parkiin.
Gateway Arch-elämyksen kruunaa nouseminen hissivaunussa kaaren huipun näköalatasanteelle auringonlaskun aikaan, kun kaupungin valot syttyvät. Onneksi en kärsi ahtaanpaikan kammosta, koska viiden hengen ”munakuppivaunu” on melko ahdas ja ikkunaton. Kaaren muotoa mukaileva ylätasanteen lattia antaa kaikkeen oman säväyksensä kokemukseen. Jefferson National Expansion Monumentia hallinnoi National Park Service, jonka nettisivuilta voi varata etukäteen 10 dollarin lipun huipulle.
Blue Ridge Parkway, Virginia/North Carolina
Onnistuimme taas ajoittamaan syksyn matkamme niin, että saimme nauttia mielettömän hienosta ruskasta ja aurinkoisista päivistä, joka saa värit hehkumaan entisestään. Blue Ridge Parkwayn matkasimme luonnollisesti päästä päähän, 755 kilometriä.
***
Uskomattomin auringonlasku ja pelottavin alamäki
Ehdottomasti Great Smoky Mountainsilla Virginiassa lokakuussa. Auringonlaskun aikaan kävi myös selväksi miksi puiston nimi on Smoky Mountains, sumuiset vuoret. Sumua selitetään alueen havupuista vapautuvalla vesihyöryllä, jossa on mukana suuri määrä pihkaa (engl. terpene). Vapautuessaan tämä orgaaninen kemikaali saa aikaan utua.
Ja sitten se pelottavin/epämiellyttävin alamäki, ikinä. Toiveestani vältämme autoilua auringonlaskun jälkeen, koska pimeällä liikkuvassa autossa istuminen tuntuu nykyisin äärimmäisen epämiellyttävältä. Tämä tunne yhdistettynä viiltävään korvakipuun, joka alkoi, kun lähdimme laskeutumaan edellä mainitun auringonlaskun jälkeen alas vuorilta, on unohtumaton. Alamäki vaan jatkui ja jatkui. Onneksi sain kaivettua laukusta silikoniset korvatulpat, jotka helpottivat painetta korvissa. En tiedä olivat korvani vielä tukossa edellisen päivän lennoista, koska tätä ei ole tapahtunut kuin tämän yhden kerran. Kamala alamäki, ihana auringonlasku.
***
Goosebump Moment
Jos olet menossa Nashvilleen Tennessehen, varaa ehdottomasti liput Grand Ole Opry-keikalle, vaikka et olisikaan kantrimusiikin ystävä.
Mustassa stetsonissa esiintyneen Trace Adkinsin bassobaritoni ääni yllätti minut täysin Opryssa kesäkuussa (alla olevassa kuvassa ei ole Trace Adkins vaan joku muu). Olin aivan sanaton ja liikuttunut, se oli todellinen goosebump moment. Adkinsia ennen esiintyneet kantritähdet olivat jo antaneet osviittaa mahtavista laulutaidoista, mutta olivatpa sitten säästäneet parhaan viimeiseksi. Itkettävän mahtavan äänen lisäksi hän on myös hyvä esiintyjä.
Yläparven liput maksoivat 42 dollaria / kpl ja se oli mainio paikka seurata fanien eläytymistä kahden tunnin konserttiin, joka on samalla viikottainen radio-ohjelma.
***
Onnellisin hetki
Hihkun kuulemma kuin joulupukkia odottava pikkulapsi, kun merta on näkyvissä. Rannalla kävelen katse tiukasti hiekkaa haravoiden, pysähtyen tämän tästä ja kerään tarkasti arvioiden kauneimman väriset ja muotoiset simpukan kuoret (ja littanat kivet) taskuihini. En kuitenkaan ota niitä mukaani vaan sirottelen ne takaisin rantahiekalle. Sinne ne kuuluvat, suolaisen meriveden huuhdeltaviksi, eivät lasipurkkiin pölyyntymään.
***
Matkasuunnitelmani vuodelle 2016? Ei mitään, pelkkiä haaveita. Täytän kesäkuussa pyöreitä vuosia ja haaveilen antavani itselleni synttärilahjaksi viikon tai kahden elämyksen New Yorkiin, edellisestä visiitistä on jo 8 vuotta. Ihan liian kauan. Vain minä ja New York.
13 Comments
Huikeat nuo sumuiset Smoky Mountainsit! Mä tykkäsin myös Gateway Archista ja ne munakupit olikin aika hauskat, haha 🙂
Ihana että teit tämän koosteen reissuista ja aikalailla teilläkin niitä kilometrejä kertyi. Iso peukku tuleville New York suunnitelmille!
Me osataan kerätä kilometrejä 😀 Kiitos kommentistasi, Sanna.
Pitää muistaa, että viimeiset suomalaiset ovat muuttaneet Michiganiin 30-luvulla tai ehkä joitain 50-luvulla. Jotkut vanhat saattavat vielä osata suomea.
Olet ihan oikeassa, Vekke. Tiedän päivätyöni kautta, että Michiganissa asuu kyllä suomea puhuvia amerikansuomalaisia. Osa heistä on muuttanut sinne 1970-luvulla ja sen jälkeen.
Upeita auringonlaskukuvia. Kummasti noita ajokilometreja vaan reissussa kertyy. Eilen vuokra-auton palautuksen yhteydessa yritettiin arvioida omiamme, ei mitaan kasitysta – paljon. Nyt edessa paluumatka pakkas-Suomeen ja seuraavan reisssun suunnittelun kaynnistaminen 🙂 Ja pyoreiden vuosien juhlistaminen reissussa on erittain hyva ajatus – juhlistin omiani ShakeShakin hampparilla perheen kesken.
Olihan teillä hyvä reissu? Otamme aina kuvan auton km-mittarilukemasta ennen kuin lähdemme vuokraamon pihasta ja kun palautamme auton takaisin, siksi kilometrit ovat tarkasti tiedossa 🙂
Mihin seuraavaksi, Ellu? Kiitos kommentistasi.
Meillä oli ekaa kertaa auto vuokrattuna eikä hoksattu ottaa valokuvaa km-mittarilukesta-ensi kerralla ollaan viisaampi. Mitä luultavammin loppukesästä Bostoniin tai Chicagoon….toisaalta Kaliforniakin kiinnostaisi….katsotaan mihin lomapäivät riittävät 😀
Joka matkalla mekin opimme jonkin asian, jonka voi tehdä seuraavalla kerralla paremmin tai järkevämmin 🙂 Boston, Chicago tai Kalifornia, kaikki mahtavia kesäkohteita!
Kauniita kuvia ja tunnelmia. Täällä kova Jenkkilä-kuume viime vuoden Havaijin reissun jälkeen. Road tripit on meidän lemppari tapa matkustaa, ja niiltä on parhaat muistot. Australia alkaa olla koluttu, niin seuraavaksi pitää vissiin siirtyä tekemään road trippejä Amerikkaan.
USA on ihan paras maa roadtrippailuun, suosittelen 🙂 Mihinpäin haluaisit matkustaa?
Kiitos kommentistasi, Anna.
Kokemukset Icelandairista?
Viime vuosina olemme valinneet Icelandairin aina kun se on ollut mahdollista, voin suositella.
Helsingistä 3,5 tunnin lento Reykjavikin, jossa nopea noin 60 min koneenvaihto ja vaikka Helsinki-Reykjavik -kone saapuisi myöhässä, jatkolennolle ehtii aina ilman juoksua ja matkatavarat myös samaan koneeseen. Keflavik on pieni ja kompakti lentokenttä, joka on tosin välillä aivan piukassa ihmisiä, kun kaikki USA-koneet lähtevät lähes samalla kellonlyömällä. Reykjavikista lentää esim. 5,5, tuntia Bostoniin ja Denveriin 7,5 tuntia. Ehdottomasti nopein yhteys länsirannikon kohteisiin!
Ja parasta on se, että ruumaan meneviä matkalaukkuja saa olla ilman lisämaksuja 2 x 23 kg / hlö, muilla lentoyhtiöillä yksi laukku veloituksetta. Lentohinnoissa Icelandair ei ole välttämättä edullisin vaihtoehto ja Boeing 757:t eivät ole ihan sieltä uusimmasta päästä., mutta hyvin on lentoaika kulunut hieman kuluneillakin penkeillä, turisti- ja businessluokassa. Kiitos kysymyksestäsi, Tuula.
Kiitos vastauksestasi! Luultavasti seuraava matka tehdään Icelandairilla Orlandoon.