Naples-elämää

Lauantai seitsemäs marraskuuta oli ilonpäivä. Kuten Amerikassa kuuluu, kävelin saapuvien matkustajien terminaalin kioskiin ostamaan ilmapallon ja asetuin kyltein, kukkasin ja ilmapalloin varustautuneiden ihmisten rivistöön odottamaan sitä oikeaa kasvoa. Ensin saapui Finnairin miehistö uniformuissaan ja sitten saapui hän. Lähes kuukauden yksin reissaamisen jälkeen oli taas jotain todellisen tuntuista elämässä. Sykkivä sydän ja lämmin, tuttu rinta, jota vasten painaa poski pastellisessa kuplassani, jossa olin elänyt tätä ikimuistoista syksyä.

aIMG_2557

Naplesissa päivät ovat noudatelleet uuden majapaikan ja jaetun arjen myötä seuraavaa kaavaa: Make on jetlagin ansiosta noussut tekemään töitä aikaisin aamulla ja minä olen nukkunut univelkoja pois aamun ensimmäiset tunnit. Puoleen päivään mennessä olemme ehtineet ulkona tietokoneella työskentelyn lisäksi ottaa aurinkoa ja pulikoida uima-altaalla. Floridan sää on autuaallinen, sillä mittari pysyttelee 30 asteen ympärillä yötä päivää ja hyttyset eivät ole kiusana. Niinpä ulkona voisi periaatteessa asua.

aIMG_6211aUntitled-1

On meillä kuitenkin katto päällämme. Tämän hetkinen majapaikkamme Lemon Tree Inn on kaikista Naplesissa kokemistamme viidestä hotellista paras ja kotoisin. Kun maanantaina muutimme tänne old-florida-tyyliseen huoneeseen, ei riemullani ollut rajoja! Juuri tällaiseen sisustustyyliin olen viime aikoina hurahtanut aivan täysin.

Olen jo useita vuosia käyttänyt ja kerännyt Henri Bendelin kalentereita ja uusin yksilö tuntuu sopivan vallitsevaan ympäristööni täydellisesti. Toivon, että sivut imevät sisäänsä Kalifornian ja Floridan huolettomuutta ja tuleva vuosi täyttyy päivistä täynnä näitä samoja tunteita kuin olen täällä saanut kokea.

aIMG_2509 aIMG_6238

Aurinko laskee täällä klo 17.40 ja silloin olemme olleet yleensä rannalla. Majapaikkamme sijaitsee mailin päässä Naplesin biitsiltä, joten sinne voi kävellä joko iltalenkin, uimisretken tai piknikin merkeissä. Nämä kuvat on otettu iltalenkiltämme.

aIMG_2511 aIMG_2524aIMG_6249 aIMG_6262 aIMG_2521

Jenni hoksautti Key Westissä ollessamme, että auringon laskettua pitää odottaa vielä hetki (useat nimittäin kääntyvät kannoillaan heti, kun aurinko on painunut meren taakse). Vähän auringon mailleen painumisen jälkeen tulee ihana sininen pastellihetki, joka on vähintän yhtä taianomainen kuin itse auringonlaskukin.

aIMG_2538aIMG_2543aIMG_2534

Eilen illalla olimme toisella rannalla – sillä vähän pelottavalla autiolla sellaisella – kolmistaan ja näimme taas tulikärpäsiä. Kävelimme pimeässä ehkä tunnin ja en ollut enää ollenkaan niin säikky kuin ensimmäisellä kerralla. Sen jälkeen ajoimme Fort Mayers Beachille jäätelölle. Kävimme läpi mitä Bahamalle omalla koneella matkustamisessa tulee ottaa huomioon ja tänään tehtäväni on soittaa Eleutheran FBO:lle, jotta saan lisää kokemusta yksityislentämiseen liittyvistä käytännönasioiden hoitamisesta. Mahastani ottaa vähän väliä, että onko tämä kaikki totta. Ja jännittää. Mutta hyvällä tavalla.

Päätän tämän postauksen eiliseen Oton postaamaan ajatukseen, joka sopii elämäntilanteeseeni juuri nyt täydellisesti:

aIMG_6335

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Sanna I Siveltimellä torstai, marraskuu 12, 2015 at 18:17

    Ihanaa että sait Maken sinne kaveriksi! 🙂 Kuulostaa niin mahtavalle kaikki teidän kokemanne jutut siellä Naplesissa ja niin paljon kaikkea huikeaa on teillä vielä edessäkin! Nauttikaa jatkossakin!
    ps. mun on pitänytkin kysyä, että onko uudet lenkkarit olleet käytössä? ja nyt ne kuvassa näkyivätkin, jee! 😀

    • Reply ulla50 sunnuntai, marraskuu 15, 2015 at 22:55

      Hihii kyllä uudet kengät ovat olleet käytössä kaikki, joten hyviä ostoksia! Tänään pitää kyllä taas käydä ulkoiluttamassa lenkkareita, sen verran raskaita aterioita on tullut nautittua xD Kiitos hyvänmielen kommentista, muru! <3

  • Reply Milla - Pingviinimatkat torstai, marraskuu 12, 2015 at 20:21

    Voi miten ihana kuva teistä onkaan tuo mustavalkoinen <3 Ja kaunis auringonlasku, päivän paras hetki 🙂 Nauttikaa ja antaa palaa täydellä fiiliksellä jokainen hetki!

    • Reply ulla50 sunnuntai, marraskuu 15, 2015 at 22:56

      Kiitos Milla! Mää oikein makustelin noita sun sanoja suussa: ”antaa palaa täydellä fiiliksellä jokainen hetki!” KYLLÄ. Hetkellisten väsymyksen tai nälän hetkinäkin pitää muistaa tämä 🙂 Se oikeasti auttaa!

  • Reply Teea | Curious Feet sunnuntai, marraskuu 15, 2015 at 17:45

    Ihana teksti! Kävin alkuvuodesta Naplesissa ja biitsillä myös. Nyt olisi kiva teleportata itsensä sinne päiväksi aurinkoenergiaa ottamaan :D. Sulla näyttää siellä menevän hyvin, kiva että sait Maken rinnalle pitkästä aikaa 🙂

    • Reply ulla50 sunnuntai, marraskuu 15, 2015 at 22:57

      Hei hauskaa, että sääki oot päässy käymään täällä! Se teleporttaamisen kyky ois kyllä todella kätevä. Kiitos kivasta kommentista, Teea!

    Leave a Reply