Yksin, kaksin vai paikalliskavereiden kanssa reissuun?

*Yhteistyössä Helsingin Suomi-Amerikka Yhdistyksen kanssa*

Luin juuri Vaihda vapaalle -blogista hyvän postauksen siitä, että minkä vuoksi hän matkustaa ja aiheesta oli tosi mielenkiintoista lukea näin itsekin parhaillaan reissun päällä ollessa. Viime päivinä olen miettinyt omalla kohdallani erityisesti kolmea asiaa:

  1. Yksin matkustaminen ja pelkojen voittaminen
  2. Paikallisen kanssa vieraan maan kokeminen
  3. Ystävien ja/tai aviomiehen kanssa reissaaminen

taco_naplesIMG_6086

Aion kirjoittaa oman postauksen yksin matkustamisesta ja pelkojen voittamisesta. Tiedän, että olen ehkä keskivertoa rohkeampi lähtemään tai keskivertorohkea ainakin. Vaikka tämän syksyn viime hetken (ihanien!) muutosten vuoksi en ole tällä matkalla paljon yksin aikaa viettänyt, olen tälläkin matkalla kokenut sitä tunnetta, minkä yksin kaiken selvittäminen eri kulttuurissa tuo: se on huikeaa! Niinä hetkinä sitä voi korvissa kohisten kasvaa henkisesti, niin että sen voi itse huomata ja tuntea.

Yleensähän oman kasvun huomaa lähinnä jälkeenpäin ja hiljalleen (oli kyse sitten lihomisesta tai henkisestä kasvusta, haha!) Olen myös saanut oppia, että vaikka New Yorkin tai Los Angelesin kaltasiin metropoleihin matkustaminen yksin ei pelota vaan lähinnä jännittää, olen luontomatkailijana varsinainen vellihousu. (Mutta tämä aihe vaatii vielä työstämistä päässäni, joten kirjoitan sitten, kun olen edennyt tässä aiheessa ja päässyt eteenpäin pelkojen voittamisessa.)

taco3

Tänään minulla on mielessä se, miten paljon olen saanut irti tästä maasta tänä syksynä, kun minulla on ollut hyvin paikat tuntevia paikallisoppaita seuranani. Los Angelesissa matkustin ystävien kanssa, jotka tuntevat kaupungin todella hyvin. He olivat viettäneet paljon aikaa kaupungissa paikallisten ystäviensä kanssa ja sitä myöten oppineet kaupungin salat.

Naplesissa minulla on ollut paikallisoppaana täällä paljon aikaa viettänyt henkilö, jonka firmalle teen työharjoittelua. Tutustuin Maken kanssa Janneen viime joulukuussa Key Westissä yhteisten kavereidemme kautta ja siitä syntyi pikkuhiljaa ajatus, että voisin edistää opintojani yhteistyön merkeissä. Eilen söimme lounasta syrjässä kaikesta olevassa pienessä ravintolassa, jonne sisälle astuttuani tuntui kuin olisin saapunut Meksikoon. Taisimme olla ainoita valkoihoisia asiakkaita ja minua tuijotettiin suurella mielenkiinnolla. Nappasin postauksen kuvat lähtiessämme, jolloin ravintola oli tyhjentynyt lounasvieraista.

taco

Ravinolassa mietin, että mistä kaikesta tavallinen turisti jääkään paitsi, jos ei ole ketään hyvin paikan tuntevaa tuttua olemassa. Kolmatta kertaa itsekin olen jo Naplesissa ja niin paljon on edellisillä reissuilla jäänyt kokematta.

Olen varmaan kirjoittanut ennenkin siitä, että kun matkustin vuonna 2011 New Yorkiin opiskelemaan, enkä alussa tuntenut Amerikan mantereelta yhtään ihmistä (se oli villi tunne se myös!). Nyt olen todella onnellinen, että Amerikka-perheeni on kasvanut niin valtavasti neljässä vuodessa. Toissa yönä yritin alkaa katsomaan Suomenkin tv:ssä pyörivää Jane the Virgin -telenovelaa ja sain ladattua tietokoneeseeni sen täysin lamauttaneen viruksen. Suomessa oli aamuyö, joten oli todella helpottavaa, että oli hereillä olevia henkilöitä joihin ottaa kännykällä yhteyttä, kun pieni paniikki meinasi iskeä. Ja niin ongelma ratkesi.

taco2

Mistä niitä paikallisia tai oman lempimaan hyvin tuntevia ihmisiä sitten voi löytää? 

Oma neuvoni on, että kannattaa hakeutua harrastustoiminnan kautta ”piireihin”. Minun elämän käänteentekevä hetki on ollut liittyä Suomi-Amerikka Yhdistykseen ja sitä kautta verkostoni ovat hiljalleen alkaneet kasvaa.

Toinen hyvä tapa on perustaa matkablogi – tai lukea muiden blogeja.

Ilman näitä kahta asiaa en olisi ikinä tavannut Amerikka-siskojani enkä olisi nyt kokemassa tätä marraskuuta auringossa. Sain kesällä Helsingin Suomi-Amerikka Yhdistykseltä Suomi-Amerikka-ystävyysstipendin, joten ihan rahan arvoista etuakin jäsenyys on tuonut tullessaan. Suurin höyty on kuitenkin ehdottomasti henkinen pääoma, jota olen saanut niistä ihmisistä, joihin olen tutustunut.

Suomi-Amerikka Yhdistykseen voi liittyä kuka tahansa (paikallisyhdistyksiä löytyy eri puolilta Suomea) ja NAME-verkostoomme ei tarvitse edes liittyä vaan voi tulla vain mukaan. Toki kavereita saa myös matkoilta ihan vain sillä, että alkaa juttelemaan ihmisille. Etenkin, kun on yksin liikenteessä, on tutustuminen melkeinpä pakollista ja automaattista.

IMG_6136

Kiitos paikallisoppaan, pääsin myös näkemään auringonlaskun eilen valkohiekkaisella autiolla rannalla. Siitä lisää tulevassa pelkojen voittamis -postauksessa. Nyt on tullut aika lähteä hakemaan omaa kultaani Miamin lentokentältä! Ystävien kanssa matkustamisen, paikallisoppaan kanssa hengaamisen ja yksin reissaamisen palettiin on aika ottaa nyt mukaan vielä yksi säe nimeltä parisuhdematkailu.

Ps. Arvatkaa muuten mitä hassua eilen sattui? Pesukarhu tuli ja vohki eväsleipäni uima-altaalta! Olin illalla poolilla ja jätin leivät hetkeksi tuolin viereen maahan, kun varas iski. Ovela pikkuvaras oli pitänyt minua ilmeisesti koko ajan silmällä, sillä näin pesukarhun tuolini takana ennen kuin siihen istuin.

Pps. Näin eilen myös tulikärpäsiä ensimmäistä kertaa elämässäni! Huikeita olentoja!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Elina | Vaihda vapaalle sunnuntai, marraskuu 8, 2015 at 11:05

    Olet sä kyllä rohkea! Minä saatan vetää Afrikan kierroksia miehen kanssa, mutta olen tosi huono lähtemään yksinäni mihinkään reissuun. Allekirjoitan, että nämä erilaiset yhdistykset ja verkostot ovat ihan huippuja! Mikäs sen parempaa kuin samanhenkinen seura, oltiin sitten reissussa tai kotimaassa. 🙂

    • Reply ulla50 torstai, marraskuu 12, 2015 at 17:39

      Kiitos Elina! <3 Mun mielestä te ootte maailman rohkeimpia Indiana Joneseita, kun suhaatte jossakin syvässä Afrikassa. Se on niin siistiä!

      Ja olen niin samaa mieltä, että samanhenkisen seuran löytäminen on aivan todella tärkeetä elämässä. Kiitos kivasta kommentista!

  • Reply Heidi / Auringon alla sunnuntai, marraskuu 8, 2015 at 12:19

    Tulikärpäset on kyllä jotenkin lumoavia! Silloin kuin asuin kesän Iowassa, meillä oli monena kuumana ja pimeänä iltana tulikärpäsiä talon pihanurmikon liepeillä lentelemässä. Istuttiin talon portailla ihailemassa niitä. Muita valoja ei sitten ihan hulluna ollutkaan, kun olimme peltojen keskellä.

    • Reply ulla50 torstai, marraskuu 12, 2015 at 17:41

      Me just puhuttiin, että elokuvissa tulikärpäsiä nähdään aina talon pihanurmikon laidassa ja mietittiin, et onkohan se niin vaan leffoissa! Mutta se on siis totta 🙂 Varmasti huikea kokemus! Oli kyllä aivan mahtavaa nähdä tuo ”valoilmiö” myös tuolla pimeällä rannalla.

      Kiitos kommentista Heidi! =)

  • Reply Jenni / Globe Called Home torstai, marraskuu 12, 2015 at 02:21

    On kyllä ihan parasta, kun on joku paikallinen näyttämässä paikkoja. Mistä tulikin mieleen että ookkonää kattonu Frontierin lentoja tänne marraskuun lopussa tai joulukuun alussa, lyhyt viikonloppu ei kuule kustantais kuin $49 per suunta, meidän olkkarin lattialle voi tulla ilmapatjalle nukkkumaan, ja mulla olis paikallisvinkkejä vaikka muille jakaa. 😉

    • Reply ulla50 torstai, marraskuu 12, 2015 at 17:43

      Vitsi houkuttaa kyllä kovasti! Tällä hetkellä meillä on täällä selvityksessä Bahaman retket, joten kun niistä ”päästään”, niin voi sitten kääntää ajatukset seuraaviin juttuihin ;D Ois kyllä huippua! Iiiks saa nähdä vaan riittääkö aika… Mutta tutkitaan tutkitaan, ehdottomasti! Kiitos Jenni!

    Leave a Reply