Haluan olla skootterityttö. Tukka ponnarille, aurinkolasit päähän, valkoinen kypärä päähän ja baanalle! Itsekseen pärräämään tai boyfriendin olkapäätä vasten, sama se kunhan mennään lujaa. Ja kun pysähdytään, kypärä päästä, hiusten hulmautus ja menoksi. Ei parkkiongelmia! Keskiviikkona sain olla päivän ajan tuollainen skootterityttö ja oh boy, life was goood!
Hotelli Melian respa tuntui olevan valjastettu ajatuksella, että mitä tahansa asiakas tuleekaan tiedustelemaan, järjestyy se muitta mutkitta. Kun menimme tiedustelemaan skootterin vuokraamisesta, kaivoi neiti laminoidun esitenivaskan tiskin alta, jossa näytti olevan aivan kaikkea Boombox-musiikkimasinoista lähtien. Puolivälistä esitettä löytyi skootterit ja muutaman tunnin päästä respaan käveli hemmo kahden kypärän ja avainten kanssa. Nimi vuokrasopimukseen, 36 euroa herralle ja skootteri oli vuorokauden meidän käytössämme. Lähtiessä vuokrafirman mies sopi vielä hotellin henkilökunnan kanssa, että saamme parkkeerata menopelin parkkihalliin yöksi ilmaiseksi.
Tälle lomalle olimme lähteneet niin takki auki, ettei mitään ennakkosuunnitteluja oltu tehty. Sen verran olin ehtinyt karttaa tutkia, että Miljonääriäitien tunnetuksi tekemä Marbellan kaupunki näytti sijaitsevan 45 kilometrin päässä Torremolinoksesta. Koska kaikki kimaltava houkuttaa tätä harakkaa, asetimme Marbellan päämääräksemme.
Minulla ei ole moottoripyöräkorttia ja pelimme oli sitä sorttia, että sillä pääsi pienestä koostaan huolimatta yli satasta, joten paikkajärjestys oli selvä. Satasta ajaminen oli kyllä niin jännittävää, etten olisi missään nimessä puikkoihin halunnut. Mukavinta oli ajella pienempiä teitä rauhallisempaa vauhtia, jolloin pystyi juttelemaan ja ihastelemaan maisemia kaikessa rauhassa.
Kahden tunnin ajon jälkeen olimme perillä määränpäässämme. Olimme päätyneet ajelemaan vuoristoteillekin, koska emme jaksaneet kartan tuijotteluun käyttää arvokasta seikkailuaikaa juuri, joten reitti ei kulkenut suorinta tietä. Suunnistaminen oli kuitenkin helppoa meren puikahtaessa näkyviin vähän väliä.
Ensimmäinen rannalle vievä katu Marbellassa toi eteemme täydellisen kauniin rantamaiseman ylellisine rantaklubeineen ja pystyyn nostettuine surffilautoineen. Yritimme ottaa yhteiskuvaa itseksemme, kun klubin työntekijä kiiruhti luoksemme ja tiedusteli, että voiko hän auttaa meitä.
Klik, klik! Peace & love.
Kysäisin miekkoselta, että missä se kuuluisa satama-alue sijaitsee ja hän viittasi oikealle. Lähdimme jatkamaan matkaamme Puerto Banústa kohti. Kun kaikkialla alkoi näyttää ylellisen hemaisevalle, pistimme pyörämme parkkiin ja lähdimme rikkaiden ja kuuluisten jalanjäljille. Iltapäivän kuumuudessa oli rauhallista, sillä ilma oli jo melkein liian kuuma ulkona oleiluun.
Olikohan Hermèsin edestä parkkipaikkaa etsivä rouva valinnut autotallista näyteikkunan sävyyn sopivan kärryn päivän kulkupeliksi?
Meikitön ja kauttaaltaan hikinen skootterityttö (joka oli vaihtunut möröksi) ei tuntenut Calle De Riberaa kävellessä enää oloaan kovin kotoisaksi, joten päätimme lähteä välipalalle jonnekin vähän tavallisemmille huudeille. Paikka löytyi Marbellan länsipuolelta merenrannalta ja patongit ahmaistuamme päätimme jättää Marbellan taaksemme. Paikallista espanjalaista elämänmenoa huokuvat vuoristokylät kutsuivatkin meitä fiiniä Marbellaan enemmän.
Ajelimme vähän lähemmäksi Torremolinosta naapurikaupunki Benalmádenaan ja sitten vain ensimmäistä ylöspäin kipuavaa tietä kohti korkeuksia.
Tämä söpö matkalla ohittamamme paikka oli nimeltään La Cala de Mijas.
Jo menomatkalla olimme sattuneet ohittamaan näköalapaikan, jonne nyt suuntasimme, koska aiemmin emme olleet pysähtyneet tiirailemaan maisemia. Aurinko porotti tulisena ja yhtäkkiä kenkäriepuni tippui jalastani. Kumarruin katsomaan, että mitä ihmettä – ja no sitä ihmettä, että kenkä oli hajonnut siten, ettei se enää pysynyt jalassa mitenkään! Siellä korkealla kuumassa seisoin sitten paljain varpain ja mietimme, että missähän mahtaisi olla lähin kenkäkauppa…
Hupsis!
Hetken ajeltuamme ohitimme Plaza De Andalucia -nimiselle aukiolle johtavan pikkukadun, josta tarkkaavaiset silmäni spottasivat yhden kaupan, joka oli vieläpä siestasta huolimatta auki. Sinne!
Viidellä eurolla irtosi uudet flipflop-kengät ja päätimme palkita itsemme hyvistä kaupoista paikallisella perunamunakkaalla, joka oli ehkä parasta ruokaa jota reissulla söimme!
Sitten olikin aika lähteä laskettelemaan kohti Torremolinosta, jotta ehdimme perille ennen pimeän tuloa ja uimaan. Päivääkään meressä ei saanut jäädä välistä.
Kiinnostaako/haittaako teitä muuten lukea näitä matkakertomuksia muista kohteista tästä Amerikka-blogista? Aika ajoin mietin, että pitäisikö kaivaa vanha Stilettikorkokanta-blogini naftaliinistä vai keskittää vain kaikki energia tähän yhteen blogiin… Ajatuksia otetaan mielellään vastaan!
45 Comments
Ihana skootterityttö siellä! Toi Mijasin valkoinen kylä on aivan ihana! Tuttu paikka meillekin <3
Ja mitä blogijuttuihin tulee, niin näitä on kiva lukea vaikkei kaikki Amerikkaan aina liitykään, mutta ei haittaa 🙂
Ai teki ootte käyny tuolla huudeilla! Pitääkin haastatella sua joskus aiheesta. =) Kiitos kommentista! Kiva kuulla, että kaikki jutut käy. Ja niinhän se pitää ollaki varmaan et kirjoittaa siitä mistä haluaa omaan blogiin ja lukijat lukee niitä juttuja jotka kiinnostaa ja jättää lukematta ne jotka ei kiinnosta =)
Miksipäs sitä ei välillä lukisi mielellään muitakin juttuja, joten minua tällaiset muuta kuin USA:ta käsittelevät postaukset eivät ainakaan haittaa millään tavalla.:)
Piti oikein kaivaa Google maps esiin ja katsoa, mitä kaikkea tuolla rannikolla noilla tietämillä sijaitsee. Mietin nimittäin, että kovin tutulta kuulosti tuo La Cala de Mijas. No, selvisihän se karttaa vilkaisemalla: tuli käytyä noilla seuduilla Calahondassa vuosia sitten ja tutkittua rannikkoa bussilla akselilla Torremolinos – Marbella, ja Mijasissa tuli toki käytyä silloin myös.
Tuolla on kyllä paljon kivoja paikkoja joita tutkia. Kiva, että sääkin olet päässyt siellä pörräämään joskus =)
Tuo pelkästään Amerikkaan rajaaminen on siinä mielessä kakspiippunen juttu, että toisaaltahan selkeyden vuoksi on kiva jos blogi pysyy teemassaan. Mutta kun me ihmiset ollaan rönsyileviä ja sitten blogissa myös se ihminen on keskiössä, joten luontevasti blogi seuraa sitä missä ihminen menee 🙂 Kiva kuulla, ettei sua ainakaan se haittaa.
Toinen skootterityttö täällä! Mikään ei ole parempaa kuin ajella skootterilla! Oma mopo-Vespa minulla oli monta vuotta, ja reilu vuosi sitten se vaihtui kortin ajamiseen ja vähän järeämpään moottoripyörä-Vespaan. En nauti kovaa ajamisesta, mutta vapauden tunne on ihan riittävä hiljaisemmissakin vauhdeissa. Päivänne näyttää täydelliseltä!
Kuulostaa kyllä juuri siltä, miten minäkin ajattelen. Sellainen hitaampi vauhti on mullekin riittävää vauhdin hurmaa, tärkeintä että pääsee! Olisi ihana asua niin lämpimissä olosuhteissa, että voisi käyttää skootteria kulkupelinä läpi vuoden tai ainakin vähän pidemmän aikaa kuin Suomen kesässä. Olenkin miettinyt, että olisiko skootterin vuokraaminen mulle ratkaisu Jenkkilässä liikkumiseen… 🙂 Kiitos kommentista, skootterityttö!
Skootterin kyydistä ehtii yhden päivän aikana näkemään paljon. Päivänne tosiaan näyttää täydelliseltä ja maisemissa ei ole mitään valittamista. 🙂
Kiitos paljon Jenna! =) Se on aivan totta, että skootterin kans päivästä saa todella paljon irti.
Aina joskus tuntuu, että tällaisia ajeluja tehdään vain tv-sarjoissa tai elokuvissa. Mukava nähdä, että niitä tekevät ihan oikeatkin ihmiset. 🙂
Ja siistit maisemat ja meininki! Pystyin jotenkin samastumaan päivän fiilikseen. 🙂
Ihana tuo vertaus tv-sarjoista ja elokuvista, mullaki tuli kieltämättä sellainen olo siinä alussa, että ihan niinku ois elokuvassa! =) Kun nuo maisemat vielä 🙂 Kiitos hyvänmielen kommentista, Panu!
Ihanan raikkaita kuvia (vaikka oletan, että oli melkoisen lämmin sää :)). Minä en ole kuuden Espanjan vuoden aikana ehtinyt kuin kerran noille hoodeille, ja pitäisi kai taas joskus lähteä tutkimaan Espanjaa Katalonian ulkopuolella 🙂
Hei, suosittelen ehdottomasti tutkimaan myös tuota etelää =) Oli kyllä ihanan lämmintä, mutta kiva että kuvista tuli raikkaan näköisiä. Kiitos kommentista!
Puerto Banús. Ihan ”kiva”. Tuli sielä ja Mijaksessa pyörittyä tässä keväällä.
Kyselin ajatuksia siitä, kuinka tällainen postaus sopii selkeästi ”Ameriiikkaan” profiloituneeseen blogiin. En näe tässä mitän ongelmaa. Jos juttu on kivasti kirjoitettu, niin ei maanosan tai aiheen vaihto lukijoita karsi. Oman kokemukseni mukaan aihesurffailu blogeissa voi olla myös piristävää.
Arvostan blogikonkarin mielipidettä, kiitos Anna! =)
Te näitte sitten ihan erilaisen Marbellan kuin me marraskuussa joku vuosi sitten – satoi nimittäin melko kaatamalla kun pääsimme kaupunkiin asti. Mutta kävimme sitten syömässä ja taukosi se sadekin. Aika hassua jotenkin mikä määrä merkkitavaramyymälöitä tuollaisessa pienessä kaupungissa.
Sateisia kuvia Marbellasta ja uhkaavan tummien pilvien verhoamaa rantaa Puerto Banuksesta voit halutessasi katsoa täältä.
Ohhoh olipas tosiaan vähän eri näköistä, kun eri vuodenaikana olitte liikkeellä. Kun katseli niitä palmuja biitsien määrää, tuli sellainen olo, että täällä on tällaista aina, vaikkei se tietenkään aivan niin olekaan.
Olen sen verran arkajalka etten ole ikinä ajanut muulla moottoriajoneuvolla kuin autolla, mutta aina ihailen tyyppejä jotka huolettomasti hurauttavat mopoilla, skoottereilla, moottoripyörillä paikasta toiseen! Se on taatusti näppärä ja huoleton kulkuväline tuollaisissa maisemissa!
Tosi upeita kuvia ihanista maisemista!
Ja minua ei ainakaan yhtään haittaa vaikka kaikki jutut blogissanne eivät käsittelisi Amerikkaa. Päinvastoin, on ihan piristävää saada tuulahduksia muualtakin!
Kiva kuulla ja kiitos! =) Minäkin vähän vastustan, että meille ostettaisiin moottoripyörä kotiin, koska se tuntuu niin vaaralliselle harrastukselle :/
Ei minua haittaa muut aiheet :). Aivan ihanan näköisissä maisemissa olette liikkuneet. En tiedä uskaltaisinko itse enää skootterin kyyttiin, koska olen kerran ollut onnettomuudessa. Mutta on siinä varmasti mahtava fiilis. Nyt kun alkaa olla syksy täällä Suomessa niin alan kaivata eteeni tällaisia maisemia 8).
Huh mää voin kuvitella, että onnettomuuden jälkeen olisi todella nihkeää nousta kyytiin tuollaiseen värkkiin, jossa ei ole mitään suojaa ympärillä ja vauhti on kova. Mutta kun ei ole sattunut mitään, on se kokemus aivan mahtava. Häämatkalla ajeltiin Kosin saarella ilman kypäröitä aikoinaan, typerää hommaa.
Skootteri on kyllä näppärä peli retkeilyyn, ei parkkihuolia ja ilmastointi pelaa. Joskus nuorena tyttönä tuli sellaisen kyydissä etelän lämmössä kurvailtua, nykyään kuitenkin vain autokyydillä! 🙂
Mukavia muistoja varmasti =) Itselläkin olisi vaikea kuvitella, että vaihdettaisiin autoroadtripit pysyvästi moottoripyörällä kruisailuun. Mutta kiva kokemus!
Kuulostaa mukavalta retkipäivältä! Tuollainen menopeli antaa varmasti aika kivan vapauden tunteen. Ei haittaa yhtään lukea muitakin kuin USA-juttuja, vaikka nekin kovasti kiinnosta, niin kyllä kaikki muutkin matkajutut 🙂
Juurikin niin – vapauden tunne, se on hyvin kuvattu! Ja kiitos mielipiteestäsi matkajuttujen kohteen rajaamisen osalta =)
Skootterointi! ♥
Mulla oli pitkään kotona Helsingissä skootteri, ihana valkopinkkinen, kunnes mälläsin sen keskellä Hämeentietä liikenteen keskellä niin huonoon kuntoon ettei se enää kulkenut. Pieni murtuma kädessä ja jalat mustelmilla, puhumattakaan autoista ja busseista, jotka eivät pysähtyneet, vaan jatkoivat vaan vähän väistellen kun keskellä liikennettä siellä makasin. Vähän hillitsi skootteri-intoilua varsinkin kun samaan aikaan kaverin päälle ajoi auto, ja kävi aika paljon hassummin. :/
Fiilis on kuitenkin ihana kun pääsee skootterilla vetelemään, ja pitkästä aikaa tällä reissulla ollaan taas menty itsekin tuolla menopelillä, ihan jopa me kaikki kolme. Hyvinhän se on aina mennyt, mutta silti lievästi aina jännittää.
Teillä on ollut ihania maisemia tuolla. ♥
Hyi aivan kamalaa jo se onnettomuus, mutta vielä se ettei ihmiset tule auttamaan! Miten voi joku toimia niin!! Onneksi ei käynyt sulle pahemmin. Tuo on tosiaan se puoli jonka vuoksi itsekään en haluaisi omaan talouteen moottoripyörää, vaikka mies sitä välillä hinkuaa. Se tuntuu niin riskialttiille. Toisaalta ei pitäisi antaa pelolle valtaa, mutta toisaalta on kiva pitää myös jotkut asiat sellaisia spessuina juttuina joita voi harrastaa esim. reissussa. Ihana, että olet uskaltanut ”nousta uudelleen hevosen selkään” noista kokemuksista huolimatta. Voin vain kuvitella kuin ihanissa maisemissa myös te olette siellä maailmalla pörränneet!
Ei minuakaan haittaa muut aiheet! Skootteriajelut on parasta! En ole hurjien nopeuksien ystävä, mutta skoballa pääsee minulle riittävän lujaa (teidän satanen kylläkin kuulostaa jo vähän liian kovalta vauhdilta, heh). Kreikan pienissä kylissä skootteri on paras menopeli, ja sikäläisen ja silloisen poikaystävän kanssa vapaapäivien huvi oli lähteä vain ajelemaan päämäärättömästi. Ilman kypäriä kylläkin, ei siellä sellaisia kylissä käytetä…
Joo mää muistan saman, että kun oltiin Kreikassa häämatkalla, ei mekään käytetty kypärää! Nyt se tuntuu aivan hassulle. Mutta liekö se kypärä pelastaisi jos satasen vauhdista lentäisi ilman muita suojia? Joo pienempi vauhti on parempi ja Kreikka on kyllä just paikka jossa oli kans maailman ihaninta vain pörrätä ympäriinsä. Kateellisena katselin silloin paikallista elämänmenoa, että ollapa tuo omaakin arkea. Ihana, että oot päässyt kokemaan skootteriretkiä siellä!
Ahhhh, miten tuttuja maisemia 🙂
=) Sää olet tainnut tutkia tuon seudun hyvin ja ottaa siltä hyviä vaikutteita blogiin ja elämään. Way to go!! Alue oli kyllä niin ihana, että ottaisin mielelläni lisää vaikuttteita omaankin arkeen sieltä. Harmi vain, ettei tuo kokkauspuoli oikein suju ;D
Sä osaisit tehdä helposti espanjalaisen perunamunakkaan 🙂
Opeta mua!! Se on niin hyvää!
Mähän opetan, mut sanon jo ettei ekalla kerralla tuu välttämämttä niin hyvää kuin mitä söitte Espanjassa. 🙂
Oi, onpa ihana päästä katselemaan kuvia entiseltä asuinseudulta jonkun toisen kuvaamana! <3 Kahteen eri otteeseen olen Aurinkorannikon alueella asustellut, ensimmäisen kerran Fuengirolassa (yäh, liikaa suomalaisia), ja toisella kertaa vuoden verran Esteponassa ja San Pedrossa, joka on muutaman kilometrin päässä Banúksesta. Skootteroitteko muuten sinne asti? Aivan ihana pikkukaupunki! Mijaksessa kävin ekalla asuinkerralla, siitä on tosin 8 vuotta aikaa. Äh, nyt tuli "koti-ikävä"… kiitos tästä postauksesta, herättelee aivan ihania tunteita syvällä sisimmässä! 🙂 Torremolinoksestakin on hauskoja muistoja… vietettiin yö rannalla kun missattiin viimeinen bussi San Pedroon. Aamulla kun herättiin, Danielin kengät olivat kadonneet. Toivottavasti menivät tarpeeseen!
Wau, en osaa edes kuvitella miten makeeta on varmasti ollut asua tuolla! Kiinnostava kokemus olis itsellekin. Tosin ei tuota Fuengirolaa ehkä 😉 Banus oli kaukaisin paikka, jonne skootteroitiin, joten ens kerralla sitten tonne sun suosittelemaan paikkaan =)
Uskomatonta, että olette viettäneet yön rannalla! Jaiks, mikä kokemus varmasti! =)
Hienoja maisemia! Ja ihan parhaita retkiä tuollaiset suunnittelemattomat 🙂
Me oltiin tuolla seudulla isommalla porukalla ja ajeltiin ympäriinsä autolla. Mutta skootterissa ois kyllä ollut paremmin sitä tunnelmaa 🙂 Skootterilla on jotenkin paljon enemmän ympäristön osana, kuin auton lasien takana.
Meillä mies hoitaa yleensä skootterilla ajon ja minä istun kyydissä. Osaisin kyllä varmaan ajaa sellaista (maaseudun kasvattina teinivuosieni kulkupeli oli mopo), mutta en ole autonratissakaan kuin pari hassua kertaa vuodessa (ja yleensä vain Suomen syrjäkylillä), joten liikenteessä selviäminen jännittää.
Tuo on hyvin sanottu, että skootterin kyydissä on enemmän osana ympäristöä kuin autossa. Mulla ei ole koskaan ollut mopoa eikä edes poikakaveria jolla ois ollut mopo. Mutta kerran taisin tyttökaverin mopon kyydissä päästä istumaan ;D
Espanjasta on aina ihana lukea juttuja! Asuin yhden kesän Malagassa ja silloin tuli tehtyä ex-tempore-reissu myös Marbellaan (tylsästi kylläkin junalla). Marbella oli kiva päiväretkikohde, vaikka Andalusiassa on kyllä muita vielä plajon ihanampia paikkoja. Erityisesti Valon rannikko on vienyt sydämeni. MInäkin olen haaveillut vespasta, mutta olen sen verran tohelo liikenteessä, että mieheni on sitä mieltä, että ”todella huono idea”.
Vitsi määki haluan kokea Espanjassa asumisen! Kiitos inspiksestä sinullekin! =)
Voi vitsi! Oon moneen kertaan haaveillut skopon vuokraamisesta reissussa, mutta oon niin uuni liikenteessä, että en oo uskaltanut..
Hihii joo onhan se tavallaan hurjaa hommaa mutta sitten kun ajaa niin siihen turtuu äkkiä eikä enää mieti sitä mitä vois käydä. (Hyvä sanoa näin kun ei ole käynyt onneksi ikinä mitään). Toivottavasti ei käykkään. Kannattaa joskus kokeilla, tykkäät varmasti =)
Luin juuri aamubussissa töihin mennessä vanhasta blogistasi juttuja Amerikasta, mutta eivät nämä muutkaan koohteet todellakaan haittaa. 🙂
Voi tämä lämmittää mun mieltä tosi paljon! <3 Kiitos, että olet pysynyt mukana näin pitkään. =)
Tuttuja maisemia myös itselle, varmaan viitisen eri kertaa siellä ollut viikon golfia pelaamassa ja ajeltu kyllä autolla ristiin rastiin kaikki rantakaupungit ja kylät. Sitä vain mietin, että ihan ensimmäiseksi itselle ei tulisi mieleen lähteen sille ”rantamoottoritielle” ajamaan skootterilla – autollakin täytyy ajaa niin kuin Jerezin ajoissa, että pysyy edes jollain tasolla valtavirran vauhdissa 😀 Tähän tietysti on vielä hyvä huomioida se, että itseä ei juurikaan kukaan kyllä ohita, kun Suomessa ajelen. Mutta joo, ilmeisesti matkailittekin pienempiä teitä ja nuo vuoristotiet on varsin mukavia ja tarjoavat kauniita maisemia. Aurinkorannikko on mielestäni kiva paikka – paljon nähtävää ja koettavaa, vaikka onkin monet ”hardcore-matkailijat” sitä ei niin arvosta.
Ja tosiaan itse luen matkakertomuksia maasta riippumatta 🙂
Kiitos mukavasta kommentista Rami! Joo ei taidettu onneksi tuolle kaikista suurimmalle tielle osua. Sellainen tie oli vielä ok, jossa kahdeksaakymppiä pystyi ajamaan ja se taisi olla rajoituskin. Aurinkorannikko oli kyllä todella kiva kokemus, uskon, että palaamme sinne uudelleenkin 🙂