Monthly Archives

elokuu 2015

Kannattaako yöpymisiä keskittää?

Mielestäni kannattaa, jos reissaa useampia viikkoja vuodessa. Miksi? Koska keskittämällä säästää rahaa. Oli sitten kyse Hotels.comin kanta-asiakkuusohjelmasta (joka 10. yö veloituksetta) tai hotelliketjun omasta ohjelmasta, jossa jokaisesta maksetusta yöstä saa x-määrän pisteitä ja pisteillä ilmaisen ”palkintoyön” valitsemassaan ketjun hotellissa.

Kun olemme roadtrippilla viikkoja ja menossa aamusta iltaan, en kaipaa (8-jalkaisia) yllätyksiä tai suuria elämyksiä vaan perussiistiä huonetta, jossa on toimiva ilmastointi, puhdas kokolattiamatto, sopivan kova sänky & pehmeä tyyny ja suihkusta tulee lämmintä vettä. Minua ei haittaa, vaikka huoneet ovat ilta toisensa perään edellisen kopioita.Toisin sanoen; ennalta-arvattavia ja sen takia jonkun mielestä tylsiä. Todelliset wau!-elämykset tarkoittavat mielestäni hintavampaa huonetta ja sellaisen varaamme yleensä kerran tai kaksi yhdellä reissulla (kuten Monument Valleyssa tai Las Vegasissa).

IMG_7195
Näkymä The View-hotellihuoneestamme Monument Valleyssa.

Viime vuosina olemme nukkuneet muualla kuin kotisängyssä 5-6 viikkoa/vuosi ja keskittäneet majoituksemme yhden ketjun hotelleihin. Se on ollut meille taloudellisesti kannattava ratkaisu. Ensin se ketju oli Bestwestern, koska sen hotellien kattavuus oli paljon muita parempi erityisesti länsirannikon syrjäisemmissä kolkissa. Kun matkareittimme siirtyivät isompiin kaupunkeihin, IHG tuli vaihtoehdoksi ja vaihdoimme siihen. Osittain syynä oli myös se, että BW:n laatu vaihtelee liikaa makuumme. Yövymme nykyisin USA-matkoillamme Holiday Inn Expressissä, Holiday Innissä ja silloin tällöin Crowne Plazassa. Jos näitä ei ole tarjolla, toinen vaihtoehtomme on (pitkin hampain) Best Western.

Mitä käytännön etuja?
Keskittämällä olemme (=kortissa on mieheni nimi, mutta ”me” tässä tapauksessa) saaneet  IHG Reward Clubin toiseksi korkeimman Platinum-statuksen, joka tarkoittaa mm. seuraavia etuja:

– pisteitä kertyy nopeammalla vauhdilla
Pistekertymä karttuu 50% enemmän / majoituskerta kuin alemmissa jäsenyysluokissa ja tämän päälle voi valita joko pullon vettä ja eläinkeksejä (jee!) tai 500 Welcome-lisäpistettä. Valintamme osuu jälkimmäiseen.

–  huoneluokan korotus veloituksetta (ja pyytämättä)
Tämän kesäisellä Keskilännen matkalla saimme parhaan room upgraden St. Louisin Crowne Plazassa, jossa standardihuone vaihtui parvekkeelliseen kulmasviittiin 17. kerroksessa. Huoneen kalustus oli suoraan 1980-luvulta, samoin pienen pieni kylpyhuone suihkuineen, mutta näkymä Gateway Archille oli vertaansa vailla. Myös 15-20 dollarin parkkeeraus hotellin parkkitalossa kuului yllättäen Platinum-asiakkaan huonehintaan.

Toinen huoneen avainkorteista ei toiminut ja joudun käymään sen takia respan tiskillä, jossa upgraden antaneen asiakaspalvelijan kollegani ihmetteli suureen ääneen miten olimme saaneet niin hyvän korotuksen. Jaa-a…

IMG_8822
Näkymä St. Louisin Crowne Plazan ikkunasta. 

– erilainen suhtautuminen pyyntöihin, kuten aikaisempi check in / myöhäisempi check out
Vaikka tykkään Icelandairin lennoista, sen – ei nyt varsinaisesti huono puoli – mutta tylsyys, on myöhäinen lähtöaika Suomeen päin matkustettaessa. Itärannikon paluulennot lähtevät klo 20 jälkeen ja hotellihuone pitää luovuttaa klo 12 mennessä. Lisäaikaa saa yleensä klo 14, joskus jopa klo 15 saakka. Tietenkin sitä voisi hengailla ja shoppailla kauppakeskuksessa viime minuuteille ja mennä sieltä suoraan kentälle, mutta ei sovi mulle. Haluan käydä suihkussa ennen lähtöä ja vaihtaa lentovaatteisiin kaikessa rauhassa.

Tällä ja edellisellä reissulla olemme saaneet kauniisti pyytämällä venytettyä check outin viiteen tai puoli kuuteen. Veloituksetta. Heinäkuussa Washington DC:ssa respa sanoi ensin ehdottoman ”ein” pyynnöllemme, mutta huomattuaan Platinum-asiakkuutemme, saimme pitää huoneemme viiteen.

Pisteiden ostaminen ja muut tarjouskampanjat
Törmäsimme heinäkuussa IHG:n Double Up!-kampanjaan, jossa pisteitä rahalla ostamalla ketju tuplasi ostettujen pisteiden määrän. Olimme tuolloin Keskilännessä reissun päällä, kun mieheni teki yhtenä iltana hetken laskelmia ja päätimme ostaa maksimimäärän, 60 000 pistettä, 690 dollarilla. 60 000 + 60 000 = 120 000 pistettä 690 dollarilla, jolloin 10  000 pisteen hinnaksi tuli 57,50 dollaria.

01ihg_WP_20150630_20_52_07_Pro__highres

Aihe on taas ajankohtainen, koska IHG Rewards Clubilla on vielä maanantaihin (31.8.2015) saakka meneillään Get up to Twice as Many Points -tarjous. Vuodessa voi ostaa 60 000 pistettä, joten mieheni ostopisteiden saldo on täynnä tämän vuoden osalta. Omalla olemattomalla IHG-statuksellani saisin mainitun tarjouksen puitteissa 60 000 ostopisteen päälle 30 000 pistettä, jolloin 10 000 pisteen hinta nousee 67 dollariin. Pistetarjous vaihtelee siis Club-statuksen mukaan; mitä parempi kanta-asiakas olet hotellille, sitä edullisemmin saat ostopisteitä.

Nyt on tilillä kasa pisteitä, mitä niillä saa? USA:n mantereella yö Holiday Inn Expressissä pienentää saldoa 10 000 – 30 000 pisteen verran, kalleimmat Inter Continentalit 50 000. Toisinaan huone kannattaa ottaa ehdottomasti pisteillä, toisinaan rahalla.

Esimerkki 1:
Inter Continental New York Times Squarella  2 double beds superior -huone maksaa 550 dollaria kaikkine veroineen (ajankohta 10.-11.11.2015) tai 50 000 Reward Night-pistettä. Erittäin lyhyellä lukion matikalla (5 x 57,50 USD) ostamillamme pisteillä huonehinta on puolet pienempi, noin 280 dollaria. Ja tähän ei tule päälle veroja.

Esimerkki 2:
Helsingin keskustan kaikki kolme IHG-hotellia (Holiday Inn: Helsinki City Center, Crowne Plaza ja Hotel Indigo: Boulevard) ovat 30 000 Reward Night-pisteen arvoisia. Uusimmasta näistä, Indigosta, saa 2 hh huoneen edullisimmillaan ilman aamiaista 97 eurolla (9.-10.10.2015). Pisteillä hinnaksi tulisi noin 150 euroa (172,50 dollaria).

Keskilännen reissumme aikana IHG:lla oli lisäksi kesäkamppis, jossa hiljaisempien(?) hotellien käyttöastetta haluttiin nostaa ja näistä sai yön 5 000 pisteellä. Yksi näistä kamppiksen hotelleista osui reitillemme Wisconsinissa. Saimme vahingossa kuitin/laskun (joka viskataan yön tunteina oven alta sisään huoneeseen), jonka loppusumma oli 200 dollaria veroineen. Melko tyyristä, kun meille sama setti maksoi muutamaa päivää aikaisemmin ostamillamme pisteillä 30 dollaria.
EDIT 2.9.2015: 5 000 pisteen kampanjahotelleita on ympäri vuoden, ei ainoastaan kesällä. Hotellilista päivittyy kolmen kuukauden välein. 

Lisäksi ketjulla on erilaisia kampanjoita, joista on mahdollisuus kerätä merkittävä määrä lisäpisteitä. Niissä pitää esimerkiksi majoittua 5 yötä määrättynä ajanjaksona ketjun kolmessa eri hotellissa tai yöpyä kaksi viikonloppua Holiday Inn Expressissa.

Yksi käytännön juttu vielä Rewards Night-pisteistä; niillä maksaessa pitää varata huone aina IHG:n nettisivujen kautta, tiskiltä varaus ei onnistu. Onneksi hotellien wifi-yhteydet toimivat myös parkkipaikalta.

Onko tämä makuusi aivan liian suunnitelmallista matkailua? Keskitätkö yöpymisiä?

PS. Kannattaa lukea Tarinoita maailmalta Annikan postaus ”Vinkkejä hotellin varaamiseen Pohjois-Amerikassa”.

Skootterilla Marbellaan

Haluan olla skootterityttö. Tukka ponnarille, aurinkolasit päähän, valkoinen kypärä päähän ja baanalle! Itsekseen pärräämään tai boyfriendin olkapäätä vasten, sama se kunhan mennään lujaa. Ja kun pysähdytään, kypärä päästä, hiusten hulmautus ja menoksi. Ei parkkiongelmia! Keskiviikkona sain olla päivän ajan tuollainen skootterityttö ja oh boy, life was goood!

1aIMG_0996 aIMG_1083

Hotelli Melian respa tuntui olevan valjastettu ajatuksella, että mitä tahansa asiakas tuleekaan tiedustelemaan, järjestyy se muitta mutkitta. Kun menimme tiedustelemaan skootterin vuokraamisesta, kaivoi neiti laminoidun esitenivaskan tiskin alta, jossa näytti olevan aivan kaikkea Boombox-musiikkimasinoista lähtien. Puolivälistä esitettä löytyi skootterit ja muutaman tunnin päästä respaan käveli hemmo kahden kypärän ja avainten kanssa. Nimi vuokrasopimukseen, 36 euroa herralle ja skootteri oli vuorokauden meidän käytössämme. Lähtiessä vuokrafirman mies sopi vielä hotellin henkilökunnan kanssa, että saamme parkkeerata menopelin parkkihalliin yöksi ilmaiseksi.

Tälle lomalle olimme lähteneet niin takki auki, ettei mitään ennakkosuunnitteluja oltu tehty. Sen verran olin ehtinyt karttaa tutkia, että Miljonääriäitien tunnetuksi tekemä Marbellan kaupunki näytti sijaitsevan 45 kilometrin päässä Torremolinoksesta. Koska kaikki kimaltava houkuttaa tätä harakkaa, asetimme Marbellan päämääräksemme.

aIMG_0988 aIMG_1013

Minulla ei ole moottoripyöräkorttia ja pelimme oli sitä sorttia, että sillä pääsi pienestä koostaan huolimatta yli satasta, joten paikkajärjestys oli selvä. Satasta ajaminen oli kyllä niin jännittävää, etten olisi missään nimessä puikkoihin halunnut. Mukavinta oli ajella pienempiä teitä rauhallisempaa vauhtia, jolloin pystyi juttelemaan ja ihastelemaan maisemia kaikessa rauhassa.

Kahden tunnin ajon jälkeen olimme perillä määränpäässämme. Olimme päätyneet ajelemaan vuoristoteillekin, koska emme jaksaneet kartan tuijotteluun käyttää arvokasta seikkailuaikaa juuri, joten reitti ei kulkenut suorinta tietä. Suunnistaminen oli kuitenkin helppoa meren puikahtaessa näkyviin vähän väliä.

aIMG_1014 aIMG_1018

Ensimmäinen rannalle vievä katu Marbellassa toi eteemme täydellisen kauniin rantamaiseman ylellisine rantaklubeineen ja pystyyn nostettuine surffilautoineen. Yritimme ottaa yhteiskuvaa itseksemme, kun klubin työntekijä kiiruhti luoksemme ja tiedusteli, että voiko hän auttaa meitä.

bbIMG_0999

Klik, klik! Peace & love. 

Kysäisin miekkoselta, että missä se kuuluisa satama-alue sijaitsee ja hän viittasi oikealle. Lähdimme jatkamaan matkaamme Puerto Banústa kohti. Kun kaikkialla alkoi näyttää ylellisen hemaisevalle, pistimme pyörämme parkkiin ja lähdimme rikkaiden ja kuuluisten jalanjäljille. Iltapäivän kuumuudessa oli rauhallista, sillä ilma oli jo melkein liian kuuma ulkona oleiluun.

aIMG_1024 aIMG_1029 aIMG_1032 bbIMG_1049aIMG_1034 aIMG_1050 aIMG_1059

Olikohan Hermèsin edestä parkkipaikkaa etsivä rouva valinnut autotallista näyteikkunan sävyyn sopivan kärryn päivän kulkupeliksi?

aIMG_1065aIMG_1061

Meikitön ja kauttaaltaan hikinen skootterityttö (joka oli vaihtunut möröksi) ei tuntenut Calle De Riberaa kävellessä enää oloaan kovin kotoisaksi, joten päätimme lähteä välipalalle jonnekin vähän tavallisemmille huudeille. Paikka löytyi Marbellan länsipuolelta merenrannalta ja patongit ahmaistuamme päätimme jättää Marbellan taaksemme. Paikallista espanjalaista elämänmenoa huokuvat vuoristokylät kutsuivatkin meitä fiiniä Marbellaan enemmän.

Ajelimme vähän lähemmäksi Torremolinosta naapurikaupunki Benalmádenaan ja sitten vain ensimmäistä ylöspäin kipuavaa tietä kohti korkeuksia.

aIMG_1072

Tämä söpö matkalla ohittamamme paikka oli nimeltään La Cala de Mijas.

aIMG_1098 aIMG_1099 aIMG_1104 aIMG_1105 aIMG_1110 aIMG_1132 aIMG_1136 bIMG_1117aIMG_1141

Jo menomatkalla olimme sattuneet ohittamaan näköalapaikan, jonne nyt suuntasimme, koska aiemmin emme olleet pysähtyneet tiirailemaan maisemia. Aurinko porotti tulisena ja yhtäkkiä kenkäriepuni tippui jalastani. Kumarruin katsomaan, että mitä ihmettä – ja no sitä ihmettä, että kenkä oli hajonnut siten, ettei se enää pysynyt jalassa mitenkään! Siellä korkealla kuumassa seisoin sitten paljain varpain ja mietimme, että missähän mahtaisi olla lähin kenkäkauppa…

aIMG_1149

Hupsis!

aIMG_1160

Hetken ajeltuamme ohitimme Plaza De Andalucia -nimiselle aukiolle johtavan pikkukadun, josta tarkkaavaiset silmäni spottasivat yhden kaupan, joka oli vieläpä siestasta huolimatta auki. Sinne!

aIMG_1162

Viidellä eurolla irtosi uudet flipflop-kengät ja päätimme palkita itsemme hyvistä kaupoista paikallisella perunamunakkaalla, joka oli ehkä parasta ruokaa jota reissulla söimme!

aaIMG_3290aaaIMG_3291aaIMG_1159aIMG_1156

Sitten olikin aika lähteä laskettelemaan kohti Torremolinosta, jotta ehdimme perille ennen pimeän tuloa ja uimaan. Päivääkään meressä ei saanut jäädä välistä.

Kiinnostaako/haittaako teitä muuten lukea näitä matkakertomuksia muista kohteista tästä Amerikka-blogista? Aika ajoin mietin, että pitäisikö kaivaa vanha Stilettikorkokanta-blogini naftaliinistä vai keskittää vain kaikki energia tähän yhteen blogiin… Ajatuksia otetaan mielellään vastaan!

P a r a s a i l i n g

Kyllä loma on ihmisen parasta aikaa, siitä ei pääse mihinkään. Huristelimme tänään skootterilla Torremolinoksesta Marbellaan ja paluumatkalla poikkesimme vuoristokyliin. Tämän päivän elämykset vaativat sulattelunsa, joten sen vuoksi haluankin kertoa eilisestä, jolloin kohosimme kirjaimellisesti innostuksesta ilmaan.

aaIMG_1066

Loikoilin aurinkotuolissa ja katselin laiskana merelle, jossa ihmiset harrastivat erilaisia vesiurheiluaktiviteetteja. Olimme päättäneet, että tiistai on vesiurheiluaktiviteettipäivä ja piti tehdä vaikea valinta. Vesijetteilyä, jota olen aina halunnut? Vaiko kenties suppailua, polkuveneilyä, BananaBoat-ajelua? Make oli luvannut, että minä saan valita. Siinä lojuessa yks alkoi nousta ylitse muiden, nimittäin se, joka pääsi korkeimmalle ilmaan. Valinta oli selvä: tänään mennään kokeilemaan nousuvarjokyytiä!

Parasailing, nousuvarjoilu. Piti ihan googlettaa, että mitä parasailing on suomeksi. Minulle laji ei ollut entuudestaan mitenkään tuttu, mutta myyntikojun nainen kertoi, ettei sillä välilä. Puhelu veneeseen toi vastauksen, että kello 18.00 pääsisimme ilmaan. Tarvoin tulikuumassa hiekassa tiedustelemaan aurinkotuoliin jääneeltä kaiffariltani, että sopiiko se. Asia oli ok ja lähdin takaisin tekemään varausta kuullakseni vain, että rahat olisi pitänyt olla mukana jo varaushetkellä. Joten jälleen tarpomista kuumassa hiekassa ja hotellista rahoja hakemaan.

Lysti kustansi 40 euroa per henki ja sillä sai kieppua 10 minuuttia ilmassa.

Hyvissä ajoin ennen kuutta jälleen kerran tarvoimme paikalle. Pian komea keltakylkinen vene kaarsikin jo näkökenttäämme liidättäen neljää paria jalkoja korkeuksissa. Innostus alkoi nousta käsin kosketeltavaksi ja odotimme kuumeisesti, että meidän vuoromme koittaa. Veneen kuljettajat saapuivat kuitenkin rantaan vain huikkaamaan, että seuraavaksi heidän täytyy lähteä tankille, menee vartti, adios!

Istuimme odottamaan vielä kuudeltakin kuumana hehkuvalle hiekalle ja minuutit kuluivat. Kun lähes tunti oli vierähtänyt, meinasi hermoa jo alkaa kiristää. Mitä pelleilyä tämä nyt oikein on. Muistuttelimme toisiamme, että nyt ollaan maassa, jonka kielestä ”Mañana” tulee. Minuuttien tuijottaminen on syytä unohtaa.

aaIMG_9650-Recovered

Vihdoin rantakojun nainen käski meidän pukea pelastusliivit päällemme ja meitä kehotettiin lähtemään veden äärelle. Sitten vain uimaan veneeseen, joka ei aivan rantaan asti pystynyt tulemaan. Innostus kasvoi jokaisella vedolla, kun uimme kohti venettä. Keltaiseen veneeseen kipusi kanssamme kolme ranskalaista tyttöä, joiden kanssa venettä ajavilla nuorilla miehillä oli yhteinen kieli. Niinpä me keskityimme lähinnä maisemiin, kun pojat pitivät tunnelmaa yllä veneessä lirkutellen tytöille. Painelimme auringossa edelleen kylpevän kaupungin rantaviivaa pitkin ja hiukset hulmusivat villinä tuulessa vauhdin hurmassa.

Sitten pojat kiinnittivät huomionsa meihin ja kysyivät painoamme ja oli aika pukea ylle valjaat. Poikien saatua setvittyä valtavan suuren nousuvarjon köydet ja nostettua se ilmaan, oli meidän vuoromme Maken kanssa siirtyä veneen perälle. Saimme lyhyen ohjeistuksen, vaijerit kiinni ja lattialle istumaan. Ennen kuin ehdimme juuri tajutakaan, leijailimme veneen perässä korkealla ilmassa ja allamme kimalteli turkoosi Välimeri auringonlaskussa. Pojat huiskuttelivat meille ilmaan ja käskivät pussailla. Sitten poseerattiin hetki kameralle ja jäimme omaan todellisuuteemme leijumaan kahdestaan. Kohosimme yhä vain ylemmäs ja pian olimme vuorien kanssa linjassa. Alla oli meri ja me lensimme! Romanttisempaa hetkeä saa hakea.

aIMG_9650

Aivan liian pian aika tuli täyteen ja pojat alkoivat laskea meiltä korkeutta. Venettä lähestyessämme he huusivat vain, että tällä kertaa älkää istuko. Ja niinpä varjo vei meidät veneen kohdalle ja jalkamme tavoittivat kannen. Valjaat irrotettiin ja oli ranskalaisten tyttöjen vuoro päästä ilmojen herroiksi. Onneksi kyydissä oli muitakin, sillä saimme vielä kokea tyttöjen riemun kautta kokemuksen uudelleen toisesta perspektiivistä.

Kun irrotimme myöhemmin valjaita päältämme, totesin toiselle pojista, että hänellä on varmasti siistein työ ikinä. Hän vastasi siihen, että näin hänelle aina sanotaan, mutta todellisuudessa hän on töissä jokaisena päivänä ilman vapaapäiviä vähintään kellon ympäri. En tiennyt mitä vastata tähän, mutta mielessäni mietin, että vaikka pitäisi kaikki päivät viettää siinä tyrmäävässä keltaisessa pikaveneessä, turkoosin veden päällä – selvästikin hyvän kaverin kanssa tytöille flirttailen – ja nousuvarjoa vedellen, niin voisi asiat varmasti huonomminkin olla!

Kun pääsimme lähelle rantaa, ranskalaiset tytöt saivat pyllylle taputuksen ja valittavana oli uintiretki tai moottoroidulla kumiveneellä maihin paluu, joka oli tullut meitä ja muistikortteja noutamaan. Minun hypätessä kumiveneeseen, pojat eivät uskaltaneet antaa läpsäytystä pyllylle vaan kiusasivat Makea tehden niin vain melkein minullekin. Melkein harmitti, että kumivene oli noutamassa, sillä siinä adrenaliinissa olisi vielä uintiretki maihin vain lisännyt amazing race –fiilistä, joka kokemuksesta jäi elämään.

Rantakojussa muistikortilta ladattiin kuvamme tietokoneelle ja saimme valita, että ostammeko yhden kuvan hintaan 5 euroa, kaksi kympillä tai kaikki kahdellakympillä. Päädyimme ottamaan vain yhden kuvan, koska kuvaaja ei ollut kovin keskittyneesti tehtävään kohdallamme paneutunut. Illalla tutkailin netistä parasailing-mahdollisuuksia Floridassa. Tarjontaa löytyy, mutta hinnat tuntuivat olevan noin puolet kalliimpia. Luultavasti tosin myös palvelu ja kokemus on osattu amerikkalaiseen tapaan tuotteistaa hieman kokemaamme viimeistellymmäksi.

Until next time! 

Big Bend -kansallispuisto Teksasissa

Big Bendin kansallispuisto Teksasissa, Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla, on kirjaimellisesti keskellä ei mitään. Mitä lähemmäs puistoa ja maiden rajaa ajaa, sitä useammin joutuu pysähtymään U.S. Border Patrolin tarkastuspisteessä. Useimmiten riittää pikainen stoppi; ikkuna alas, rajaviranomainen katsahtaa sisään autoomme sekä kädessä oleviin passeihimme ja matkamme jatkuu ilman lisäkysymyksiä. Tarkastuspisteet ovat liikkuvaa sorttia, huomenna rajaviranomaiset pysäyttelevät matkaajia jossain muualla.

bigbend

Turistisesonki on Big Bendissä kuumimmillaan marraskuusta huhtikuuhun, kun lämpötila on vielä siedettävä, 20 asteen kummallakin puolella. Touko-syyskuussa elohopea nousee erityisesti puiston länsiosassa päivittäin 40 asteeseen eikä puisto ole ymmärrettävästi tällöin suurten massojen suosiossa.

Mitä nähtävää ja tekemistä Big Bendissä on? Helpoin vaihtoehto, erityisesti kesäkuukausina, on ajella puiston asfaltoiduilla tiellä ja pysähdellä opastetaulujen kohdalla ihailemaan Chicos-vuoriston karua erämaamaisemaa ja kanjoneita. Siellä voi patikoida ja tutustua 60 erilaiseen kaktuslajiin, jotka tuovat keväällä väriä puistoon niiden kukkiessa. Miltä kuulostaisi melontaretki Rio Grande-joella? Ja kun ollaan kaukana suurien kaupunkien valosaasteesta, tähtitaivaan tiirailu on suosittua. Samoin lintujen bongailu.

IMG_2122
IMG_2158
IMG_2127
IMG_2234
IMG_1859

Big Bendin vierailun yhteydessä on mahdollista käydä Meksikon puolella, koska puiston läpi  kulkee 200 kilometriä USA:n ja Meksikon kansainvälistä rajaa Rio Grandea pitkin. Saavuimme NPS:n hallinnoimalle Boquillas Crossing Port of Entry -tulliasemalle vain puoli tuntia ennen sen sulkemisaikaa emmekä saaneet mennä enää rajanylitysalueelle. Emme edes vain katsomaan rajaa, mutta työvuorossa olleen park rangerin mukaan Suomen passi ja ESTA olisivat riittäneet Meksikon puolella piipahtamiseen.

Rio Granden yli pääsee veneellä (5 dollarin maksusta) tai yksinkertaisesti kahlaamalla sen yli (omalla vastuulla), kun vesi on alhaalla. Tai uimalla, jos niin haluaa. Joelta on matkaa meksikolaiseen Boquillasin rajakaupunkiin mailin verran. Matkan voi taittaa kävellen, muulilla tai autokyydillä. Lue lisää aiheesta Gone with the Wynns-blogista. 

Boquillas Crossing Port of Entry avattiin uudestaan huhtikuussa 2013, kun se oli ollut suljettuna 9/11:sta lähtien.

IMG_1705
IMG_1921
IMG_1925
IMG_1928

Big Bendiin ei lähdetä hetken mielijohteesta sunnuntaiajelulle vaan suunnitellusti. Sinne on lähes kuuden tunnin ajomatka San Antoniosta ja 4,5 tuntia El Pasosta. Vaikka Big Bend on pinta-alaltaan yksi USA:n suurimmista kansallispuistoista, syrjäisen sijaintinsa takia puistossa käy vuosittain vain 300 000 turistia. Vertailun vuoksi: pinta-alaltaan suunnilleen saman kokoisessa Yosemitessa vierailee 3,6 miljoonaa turistia. Ehkä maisemien erilaisuudellakin on osuutta asiaan.

IMG_1970
IMG_1986

Big Bendin palvelut ovat keskellä puistoa, Chisos Basinissa, joka on myös sen korkein kohta (1600 m). Siellä on 72 huoneen verran majoitusta, ravintola, patikointireittien aloituspiste sekä pieni sekatavarakauppa.

Monet länsirannikon kansallispuistoissa kesäkuukausina vierailleet tietävät puistojen sisällä olevien majoituspaikkojen olevan täyteen buukattuja 12 kuukautta etukäteen. Chicos Mountains Lodgesta oli suhteellisen helppo saada huone, ainakin heinäkuussa. Noin 130 dollarilla saa melko yhdeksi yöksi vaatimattoman huoneen motellista, hotellista tai Roosevelt Stone Cottagesta. Osassa huoneista on ilmastointi, toisissa ei.

IMG_2015
IMG_2055

Kun me nautimme auringonlaskusta Chicos Mountain Lodgessa, länsipuolella kansallispuistoa satoi ja ukkosti rankasti. Niinpä meille tuli melkoisena yllätyksenä seuraavan aamuna, kun puiston länsiosaan menevä Ross Maxwell Scenic Road tie oli poikki. Park rangerin mukaan öinen rankkasade oli aiheuttanut flash floodin ja tämän seurauksena vettä oli tiellä metrin verran. Mahdollisesti tie avattaisiin muutaman tunnin päästä, ehkä se pysyisi kiinni koko päivän… Harmistus oli suuri, mutta minkäs teit? Emme voineet muuta kuin kiittää park rangeria tiedosta ja harmitellen muuttaa päivän suunnitelmia lennosta. Länsiosan Castolon Historic Districtissa on nimittäin yksi puiston hienoimpia paikkoja, Santa Elena Canyon.

PS. Innostuin edellisen postaukseni jälkeen käymään läpi Teksasin kuvia kesältä 2014 ja halusin heittää vielä tämän eetteriin ennen kuin alan purkaa viimeisimmän reissumme kuvasatoa.

Terkut Torremolinoksesta!

torremolinos1

Eipä voi kätevämmin tempaista itseään syksyyn valmistautuvasta Helsingistä helteiseen kesään kuin tänään Norwegianin suoralla lennolla pohjolasta Torremolinoksen palmujen alle. Aamu alkoi liian aikaisin jo neljän aikaan, mutta olipahan suunta lentokentälle, eikä esimerkiksi töihin. Jo aamiaisaikaan olimme perillä Malagassa 4,5 tunnin lennon päätteeksi ja kymppiminsan taksimatkan päästä ihmettelimmekin hotellin aulassa, että mitähän tässä unenpöppöröiset matkailijat voisivat tehdä ennen hotellihuoneen saamista.

No mitäpä muutakaan kuin poolille!

torremolinos2 tmtorremolinos5

Tuima on ilme, kun aurinko porottaa niin kovasti silmille, ettei pysty samaan aikaan hymyä heläyttämään

torremolinos3

Parin tunnin altaalla loikoilun jälkeen menimme kysymään huonetta ja parhaalla tuurillamme saimme ylimmän, yhdeksännen kerroksen huoneen parvekkeella, josta kelpaa katsella merelle. Huonetta odotellessamme saimme myös ihmetellä kun arviolta 30-40 poliisimoottoripyörää saapui hotellimme parkkihalliin. Hieman jo mietin, että onko tämä rakennus kaapattu tai jotain, mutta sen verran rauhallisia poliisisetiä käveli hallista ulos kypärät kädessään, että jostain muusta oli kuitenkin kysymys. Pyörät jäivät parkkihalliin ja ehkä poliisit biitsille, sillä sitä täällä riittää. Costa de sol – aurinkorannikko – oli ensimmäinen espanjan harjoitus, jonka tämä kielinero sai ratkaistua. Täällä sitä ollaan!

aIMG_0767

Seuralaiseni koisaa tuossa vieressä siestaunia, sillä aikainen herätys, kova työtahti ja kuumuus ovat vaatineet veronsa. Eiköhän nämä puitteet hoida kaiken väsymyksen pois, kunhan vain vaimo malttaisi olla laatimatta tiukkaa lomaohjelmaa…

Highly Sensitive Person

Tänään minun täytyy kirjoittaa eräästä aiheesta, jotten unohtaisi sitä itse enää. Berliinin reissulla ystäväni kanssa keskustellessa hän vastasi minulle johonkin pohtimaamme asiaan, että ”no hei, koska highly sensitive person!” Tajusin, että olemme diagnosoineet tämän luonteenpiirteen ja persoonallisen ominaisuuden meille molemmille vuosia sitten – ja jotenkin olin onnistunut unohtamaan sen!

Untitled-1

Luin tänään lounaalla Me Naiset -lehdestä Anne Kukkohovin haastattelua, jossa hän kertoi omasta elämästään erityisherkkänä, joka on siis highly sensitive personan suomenkielinen nimitys. Anne kertoi kuuluvansa siihen erityisherkkien 20 prosenttiin, joka on samaan aikaan ekstrovertti ja tunnistin tästä myös itseni. Tällainen luonteenpiirteiden yhdistelmä takaa sen, että elämä on jatkuvaa tasapainottelua ulospäinsuuntautuneisuuden ja herkkyyden kanssa.

Koska tämä on matkablogi ja elän parhaillani aktiivista reissaamisen aikaa elämässäni, päätin pohdiskella, että miten tällainen luonteenpiirre vaikuttaa minuun matkailijana. Mutta otetaan esin käsitteet haltuun.

hsp

Törmäsin pari päivää sitten myös Maikkarin erityisherkkyydestä kertovaan juttuun, jossa on lista väittämiä, joiden avulla voi kartoittaa onko itsellä taipumusta erityisherkkyyteen. 24 kohdan listasta muutamaa väittämää lukuunottamatta pystyin liittämään kaikki väittämät itseeni. Kyseessä ei ole mikään sairaus tai edes ongelma, josta pitäisi päästä eroon, vaan asian tunnistaminen auttaa ymmärtämään itseään jossakin tilanteissa paljon paremmin ja sen vuoksi se on hyvää tietää ja muistaa. Käytän muutamia Maikkarin jutussa listattuja väittämiä kertomaan minusta matkialijana.

> KOHTEEN VALINTA <

”Tunnen olevani tietoinen ympäristön vivahteista. Tunnen voimakkaasti empatiaa.” Nämä ovat meille erityisherkille tyypillisiä piirteitä ja esimerkiksi kodittomat, kerjäläiset ja kurjuus ahdistavat minua todella voimakkaasti. Viihdyn alueilla, jotka on rakennettu kauniiksi, värikkäiksi, jossa ihmiset ovat hyvällä tuulella (esim. vaikka Riviera). Usein ”todellisten matkailijoiden” keskuudessa parjatut turistipaikat saattavat vetää minua puoleensa huolettomuuden ja lomaletkeyden takia. Valmiiksi pureksitut valmismatkat ja laivaristeilyt eivät kuitenkaan ole ominta aluettani vaan tykkään siitä, että saa olla omatoiminen. Matkalle lähden mielelläni arkea pakoon lataamaan akkua arjen haasteiden kohtaamista varten.

> MAJOITTUMINEN <

”Tunnen kiireisen päivän aikana tarvetta vetäytyä vuoteeseen tai paikkaan, jossa saan olla yksin ja joka lieventää ärsykkeitä.” Majoitun mieluummin omassa hotellihuoneessa kuin teltassa, kyläpaikassa tai kaveriporukan kesken jaetussa majapaikassa. Matka on todennäköisesti onnistunein, kun saan välillä omaa rauhaa ärsykkeiltä ja muiden huomioimiselta. Hostellidormissa nukkuminen tuntuu tällä hetkellä ylitsepääsemättömälle ajatukselle, vaikka olinkin ajatellut haastaa itseni kokeilemaan sitä tulevalla matkallani.

> TURVALLISUUS ENNEN EKSOTIIKKAA <  (jos pitää valita)

”Pidän tärkeänä järjestää elämäni niin, että vältän järkyttäviä tai ylivoimaisia tilanteita.” Matkailijana tämä näkyy siinä, että matkustan mielelläni kohteisiin, jossa asiat toimivat länsimaalaiselle ihmiselle ymmärrettävällä tavalla. Rakastan kyllä eksotiikkaa, mutta etsin sitä mieluiten sieltä, jossa puitteet tuntuvat tarpeeksi tutulle, jotta voin kokea hallinnan tunnetta. Trooppinen etelä-Florida ja eksoottinen Key West ovat täydellisiä esimerkkejä tällaisesta kohteesta.

aaaUlla-6

> NICHE <

”Muiden ihmisten mieliala vaikuttaa minuun.” Kuten kaikki tätä blogia lukevat ja minut tuntevat tietävät, minulle hyvin sopiva matkakohde on Amerikka. ”Have a nice day, ladys!” -tyyppiset hyväntuuliset huudahdukset kaupoissa ja kadulla ystävällisesti juttelemaan alkavat ihmiset saavat mielialani kattoon kerta toisensa jälkeen. Myös musiikki vaikuttaa meihin herkkiksiin todella voimakkaasti ja saatankin jäädä kuuntelemaan katusoittajia tai ulkoilmakonsertteja ja liikuttua musiikin kauneudesta aivan tiloihin, hih.

> ITSENSÄ HAASTAMINEN <

”Asiat, kuten kirkkaat valot, voimakkaat hajut, karheat kankaat tai lähellä kuuluvat sireenit tuntuvat minusta helposti ylivoimaisilta.” Kuten Anne Kukkohovikin, myös minä järjestän itseäni jatkuvasti pois mukavuusalueelta. Tunnen vieläkin suurta ylpeyttä siitä miten opin nukkumaan Manhattanin jatkuvien hälyytyssireenien ympäröimänä. Totesimme ystäväni kanssa, että jos ihminen rakastaa ja haluaa jotakin kovasti, hän kääntää siihen liittyvät asiat positiiviseksi mielessään, kun toisaalla sama asia voisi olla kauhistus.

Kun ajattelen Aasiaa, tulee minulla ensimmäisenä mieleen hirvittävät ruuhkat, jossa skootterit ajavat päättömästi autojen, kanojen ja lehmien seassa ja ajatus tuntuu minusta hirvittävältä. Mutta kun ajattelen Times Squaren loputonta ihmismassaa ja psykedeelisinä loistavia valotauluja, ei se ahdista minua laisinkaan.

aaUlla-11

Luulenpa siis, että ihminen on niin monimutkainen kokonaisuus, että tällaiset highly sensitive person -jututkin tulee ottaa aika kevyesti, etteivät ne ala ohjata omaa käyttäytymistä. Mutta silti, kyllä tällaisen oivaltaminen myös tekee elämästä helpompaa.

Eihän kaikki sovi kaikille ja on positiivista, että löytää omalle persoonalleen ne sopivimmat jutut myös matkailijana, kunhan muistaa välillä aina haastaa itseään, ettei pääse liiaksi kaavoihin kangistumaan.

Tunnistaako kukaan teistä tätä ominaisuutta itsessään?


Kuvat minusta: Inka Khanji 

Palkintolento ja Los Angelesiin valmistautumista

Ohhoh, tasan kolme viikkoa kesälomailua takana ja sama aika on kulunut edellisestä postauksestani! Viikot ovat vierineet nopealla tahdilla mökillä, Berliinissä, Tallinnassa ja Helsingissä hengaillen ja ihmisiä tavaten. Pieni flunssa meinaa vaivata ja se pitäisi saada häädetyksi ennen perjantaita, jolloin suuntaamme rentoutumaan kaiken tämän kulkemisen jälkeen Espanjan Torremolinokseen, heh. Lomafiilis on siinä mielessä saavutettu, että viikonpäivät ovat sekaisin ja muutamat salasanat unohtuneet, mutta vielä puuttuu se totaali löhöloma ilman kalenterin katsomista. Ihan kahdestaan murun kanssa.

aIMG_9429aIMG_9094hollywood

Nyt kun olen ollut viikon Helsingissä, olen ehtinyt hoidella syksyn asioita hieman lisää. Varasin American Airlinesin palkintolennon Los Angelesista Miamiin viidellä eurolla (!) ja kun varauskalenteria selasin yhtiön sivuilla, oli Amerikkaan lähtö hätkähdyttävän lähellä. Alle kaksi kuukautta!

Olen katsellut OC:n jaksoja ja kerännyt itsevarmuutta auton vuokraamisajatusta kohtaan. Myös L.A.Madden postaus autoilusta Enkelten kaupungissa sai minut vakuuttumaan, että asia on varmasti turhaan mietityttänyt minua.

la_autoillen

Autotyyliä Rodeo Driven tapaan

auto_los_angeles

Make tankilla Los Angelesissa vuonna 2013. Huoleton rouva ei paljon tankkailuja joutunut tuolla matkalla miettimään…

PALKINTOLENTO

Pistepirkon blogin innoittamana liityin helmikuussa 2014 AAdvantage-ohjelmaan eli käytännössä aloin Finnairin lentopisteiden sijaan kerätä samaan allianssiin kuuluvan American Airlinesin pisteitä. Reilussa vuodessa tililleni oli kertynyt 15,666 pistettä. 12,500 pisteellä sai yhdensuuntaisen Amerikan sisäisen palkintolennon varattua. Valitettavasti en saanut tililtäni selville, että mistä kaikista nuo pisteeni ovat kertyneet, mutta helmikuun 2014 jälkeen olen käynyt kaksi kertaa Amerikassa helvimpia mahdollisia lipputyyppejä käyttäen (jotka varmasti kerryttävät vähiten mailejakin), joten melko nopeasti koen mukavan potin kertyneen. Pisteitähän voi kerryttää myös muista kuin Amerikan lennoista, kunhan lentää saman allianssin lennolla, joten mahdollisesti pottiani on kerryttänyt joku Euroopan ja/tai kotimaan lento myös, joskin kotimaassa olen tainnut suosia aika pitkälti eri alliansiin kuuluvaa Norwegiania.

fias2

Los Angelesista Miamiin lentäminen kestää viisi tuntia, joten mukavaahan se on noin pitkä lento luntastaa pelkän viiden euron hinnalla (maksettava osuus tulee veroista). Matkalaukku maksaa 25 dollaria päälle. Varaaminen osoittautui yhtä helppoksi kuin lentojen ostaminen normaalistikin. Kirjautumisen jälkeen mennään varaamaan normaaliin tapaan, täppä kohtaan ”käytä lentomaileja” ja homma lähtee rullaamaan.

SYKSYÄ PÄIN

Tänään jotenkin havahduin siihen, miten paljon ajatustyötä ja pieniä steppejä syksyn suunnitelman luominen on vaatinut tänä vuonna. Työharjoittelun osalta konkretia alkaa hahmottua syyskuussa, kun pääsen työhön käsiksi. Viikonloppuna olin Malmilla Finland International Airshow’ssa perehtymässä lisää ilmailun maailmaan ja tapasin kiinnostavia henkilöitä. Olen niin superinnoissani, sillä on mieletöntä, kun opettelee jotain aivan uutta ja hiljalleen irralliset palapelin osaset alkavat muodostua kokonaisuudeksi, josta tulee uusi kuva. Airline business -opintokokonaisuus johdattaa minut ilmailubisneksen lainalaisuuksiin jo heti Espanjasta palattuamme ja intensiivinen 9 opintopisteen kokonaisuus tulee työllistämään minua rutkasti syys-lokakuussa.

fias

Osa Malmilla esiintyneistä huimapäisistä oli jo yli 70-vuotiaita mies- ja naistaitolentäjiä! Virheetöntä tarkkuutta vaativat esitykset saivat minut liikuttuneen kunnioituksen valtaan. Jos  yli seitsemänkymppiset isoäidit voivat esiintyä taitolentonäytöksessä, enköhän minäkin osaa ajaa Kaliforniassa!!

laukkufias3_50statepuzzle

Blogin suhteen uskon aktivoituvani syksyä kohti. On ihanaa, että te siellä ruudun takana elätte kanssani tätä vaihetta mukana. Jo New Yorkin ajalta tiedän, miten bloggaaminen lievittää ikävää, kun tuntuu ettei ole yksin reissussa ollenkaan. Minua on muuten pyydetty luennoimaan matkabloggaamisesta koulussani, joten se tulee olemaan myös jännittävä lisä tähän syksyyn!

Jos teillä on jotain toiveita mistä aiheista haluaisitte lukea lisää, niin vinkkailkaa kommenttiboksiin. Meillä on tulossa myös kiva arvonta lähiaikoina… Kirsi on tuonut tuliaisia Amerikasta!

Terkuin, Ulla

San Antonio Missions, TX – uusi UNESCOn maailmanperintökohde

San Antonio Missions lisättiin ainoana amerikkalaisena kohteena UNESCOn maailmanperintölistalle Saksan Bonnissa tänä kesänä. Samaisella listalla on kaiken kaikkiaan 23 kohdetta Yhdysvalloista (linkki UNESCOn sivuille), mm. Indepedence Hall (Philadelphia), Statue of Liberty (New York) ja useita länsirannikon kansallispuistoja.

Näimme nämä viisi Espanjan siirtovallan aikana (1700-luvulla) rakennettua lähetysasemaa kesällä 2014, kun reissasimme USA:n luoteisosissa, mm. San Antoniossa Teksasissa. Neljä missioista (Concepción, San José, San Juan Capistrano ja Espada) on lähietäisyydellä toisistaan San Antonio -joen varrella ja kuuluisin, The Alamo, San Antonion downtownissa.

san antionion missions

Espanjalaiset rakensivat ahkerasti lähetysasemia siirtomaihinsa tarkoituksenaan käännyttää paikallisia katolisen kirkon jäseniksi sekä valvomaan intressiensä toteutumista fransiskaanimunkkien avustuksella Uudessa-Espanjassa (=Espanjan Pohjois-Amerikan ja Aasian siirtomaiden nimitys vuosina 1520-1821).

San Antonion missiot valittiin UNESCO:n maailmanperintölistalle niiden espanjalaisen siirtomaavallan aikaisen koristeellisen arkkitehtuurinsa ja historiansa vuoksi. Ja koska tämänkaltaisia lähetysasemakokonaisuuksia ei ole jäljellä enää missään muualla.

IMG_0885
Kuuluisin lähetysasema viisikosta lienee San Antonion downtownissa sijaitseva The Alamo, jossa käytiin kuuluisa Alamon taistelu 1800-luvun alkupuoliskolla. Vastakkain olivat Meksiko ja Teksasin tasavalta.

IMG_1013
IMG_1035
Mission Concepciónissa kuten muillakin lähetysasemilla (Alamoa lukuun ottamatta) on edelleen toimiva seurakunta ja niissä järjestetään säännöllisesti messuja. 

IMG_1080
IMG_1093
Missio San José on kaunis ja siellä on paljon nähtävää. Muurien sisään on uudelleen rakennettu majoitustiloja 1700-luvun tyyliin sekä mylly, jota käytettiin viljan jauhamiseen. 

IMG_1145
San Juan Capistranon mailla on hautausmaa, jonne on haudattu siellä aikoinaan asuneita munkkeja. 

IMG_1168
Mission Espada oli remontissa kesällä 2014. 

Jos kaikkia viittä ei kiinnosta kiertää, mielestäni mielenkiintoisimmat ovat The Alamo sekä San José. Kummassakin on jäljellä kirkon ja muurien lisäksi historiallisia rakennuksia ja puutarha. Lisäksi Alamossa on näyttelyitä, jotka avaavat ymmärrettävästi lähetystön historiaa ja asemaa 1700-luvun Teksasissa. Kaikkiin kohteisiin voi tutustua ilmaiseksi.

Globe Called Home-blogissa on kerrottu kompaktissa paketissa kaikki UNESCOn maailmanperintökohteiden listalle tänä vuonna lisätyt uudet kohteet.

EDIT 23.8.2015 // Vaihdettu lähetystö-sanan tilalle lähetysasema, joka on oikeampi termi englanninkieliselle missio-sanalle.