tammikuu 2014

On uuden elämän aattoilta. Huomenna muutama tunti töitä ja kauan odotettu kesäloma saavuttaa vihdoin meikäläisenkin (pomon pomo kävi ruskettuneena ja rentoutuneen näköisenä toimistossamme toivottamassa hyvää lomanjälkeistä aikaa ja uutta lukukautta. Hah, siinäpähän toivottelee!) Toisilla se on vasta loma alkamassa. Ja voi pojat on sitä odotettu.

Tänään kohottelin kulmakarvoja pöydälläni pyörivien työtodistusten kapulakielelle.

”Strategiasuunnittelu- ja budjetointiprosessien koordinointi sekä liiketoimintatiedon hallinnan kokonaiskehityksestä ja liiketoimintayksiköiden operatiivista toimintaa tukevan raportoinnin projektisalkusta vastaaminen.”

Huomenna laitan paperit kaappiin, siivoan pöydän, palautan avaimet ja läppärin – ja luultavasti sulattelen sekavissa tunteissa tunneryöppyä, kun sanon heipat tärkeiksi tulleille työkavereilleni. Loman lisäksi uusi aikakausi ja uusi seikkailu ovat alkamassa ja päättymispäivää ei ole tiedossa. Jossakin luetaan minun työtodistustani taas joskus – pitääkin muistaa pyytää se. Sen aika ei kuitenkaan ole nyt, sillä suorittaminen saa jäädä nyt tauolle.

Olen tällainen tunteilija ja ajattelija, joten mielessäni pyörii tällaisena iltana kaikenlaista. Ajattelen esimerkiksi että:

1. Minun ei enää tarvitse istua tietokoneella maalarinteipillä korjattujen silmälasien kanssa, koska voin tuoda töissä säilyttämäni ehjät lukulasit kotiin. Mikä sinnittelyvoitto ja säästyneiden kolikoiden kilinä! 

2. Mökillä on varmasti tänäkin kesänä sellaista kuin nämä viime vuosina napatut kuvat antavat muistaa. Päätöksemme siirtää juhannus reilulla kuukaudella eteenpäin takaa helteiset juhannusoltavat, eikä muusta ole puhettakaan.

3. Sillä välin kun minä vielä harkitsen pakkaamisen aloittamista (kellohan on vasta 23.23, joten ehtii postata nopsasti), ystäväni varmaankin istuu laatimassa ostoslistaa mökkireissuamme varten. Ostoslista laaditaan ison marketin hyllyjärjestyksen mukaiseen säntilliseen järjestykseen (ja siitä huolimatta ostosreissu tulee kestämään ikuisuuden). Ja sen ansiosta meillä on taas kuninkaalliset eväät mökillä.

4. Myös Maken isä laatii mielessään listaa, joka meidän Maken pitäisi hoitaa. (Minä puolestani laadin suunnitelmaa kuinka päästä mahdollisimman vähällä.)

5. Äitini puolestaan laatii menua, jolla syöttää meitä.

6. Minä laadin myös mielessäni listaa asioista, jotka tulevat kiitoskirjeeseen, jonka olen päättänyt kirjoittaa erään tärkeän ihmisen innoittamana mökkiloman aikana. Kiitollisuutta, sillä sitä on sydämeni pullollaan.

”Ei maallinen mieli voi muuttuu,
mut annan kiitosta sille, kelle kiitos kuuluu

Kiitosta mä sanon kiitos, Jah
Kiitosta mä sanon kiitos, Jah”

– Jukka Poika 

7. Kaksikymmentäneljä minuuttia heinäkuun kahdenteenkymmenenteenkahdeksanteen päivään. Se iso seinäkalenteri, jossa oli ne kaikki päivät, viikot ja kuukaudet, ne kaikki taskit, jotka pitää hoitaa ennen heinäkuun kahdettakymmenettäkahdeksatta. Se merkki siellä ainakin viiden kuukauden mittaisen sarakkeen päässä. Se on kahdenkymmenenkahden minuutin päässä.

8. Loman sanotaan olevan ihmisen parasta aikaa, mutta liioilla odotuksilla sen voi myös pilata. Toissailtana kävelin hakemaan kaupungille unohtunutta pyörääni pimeässä illassa ja varjoisella kohdalla minua vastaan lompsutteli kaksi ratsupoliisia, jotka oli lähetetty sinne turvaamaan minua – eihän ketään muitakaan näkynyt kadunpätkällä. Se hetki läikäytti ilon rintaani todenteolla.

Te, joiden loma meni jo, tai joilla se ei ole vielä edes alkanut, tarttukaa lupaukseen. Ilo voi läikähtää vastaan milloin missäkin, myös varjoisalla kadunpätkällä.

Minä lähden hakemaan pyykkejä alakerrasta ja aloitan heinäkuun 28:nnen (koittakaapa kirjoittaa tuo luku!) pyykkituvassa. Koitan siirtyä uuteen päivään aivan normaalilla määrällä dramaattisuutta. IIIIIIIKKKKKKKK!!!!!!

IIIIIKKKKKKKKKKK!!!

IIIIIKKKKKKKKKKKKKKKKKKK!!!

Olen hetkellisesti pohtinut, että meneekö Suomen keskikesä tältä vuodelta kokonaan ohi huonojen kelien ja töissä olon vuoksi. Mutta onneksi joskus muutama päivä jo riittää tuottamaan kokemuksia, joista riittää vaalittavaa talven pimeisiin iltoihin. Tämä viikonloppu oli sellainen.

Alkuviikosta meille järjestyi extemporee liput, seura ja majapaikka Porin Jazzeille ja päätimme tietysti tarttua tilaisuuteen. En ole ikinä ollut mikään festarikävijä ja kaupunkifestareita lukuun ottamatta kokemukseni olivat melko nollassa mitä tulee oikeisiin festareihin. Porin Jazzit oli erinomainen paikka aloittaa festaritunnelmasta nauttiminen, sillä kaikki toimi hyvin, sää oli erinomainen ja musiikki laadukasta. Tuttuja tuli vastaan pitkin iltaa ja elämä hymyili, kuten kesällä kuuluu.

Yöllä ajoimme Yyteriin syömään Hesen take away -sapuskaa ja koin ensi kertaa myös tämän kuuluisan biitsin – täydellisessä omassa rauhassamme. Keli oli muuttunut jo melko jäätäväksi, mutta se että saa viilettää ulkona päivän sarastukseen saakka on pienen hytinän arvoista. Aamun tunneilla lähdimme nukkumaan frendimme vanhemmille. Muutaman tunnin kauneusunet nautittuamme hyppäsimme autoon ja lähdimme myöhäiselle aamiaiselle paikallisen leipomon kahvilaan ja sitten Hesarin ostoon, nimittäin…

…allekirjoittaneen haastattelu suosikkimatkakohteestani oli lauantain lehdessä ja päivä oli alkanut tekstarilla, että ”Ulla sää oot lehdessä!” Jutun voi lukea kuvaa klikkaamalla tai tästä.

Tällä kertaa emme jääneet Porin Jazzeille yhtä iltaa pidemmäksi, sillä toiset tärkeät ”festivaalit” odottivat Jämijärvellä. Jämi Fly In on ilmailun experimentalharrastajien kokoontumisesta 70-luvulla alkunsa saanut ilmailutapahtuma, joka lentonäytöksineen kaikkineen on kehittynyt merkittäväksi ja monipuoliseksi ilmailun ystävien tapahtumaksi vuosien varrella. Jämi oli minulle erinomainen paikka astua sisälle ilmailuharrastajien maailmaan syksyn suunnitelmia ajatellen.

Korkokengät vaihtuivat buutseihin, kun Jämi otti meidät vastaan lehmilaitumineen ja traktorikuljetuksineen lauantaina. Saavuimme yhden jälkeen tapahtuma-alueelle ja pääsimme heti alkuun ihailemaan, kun taivaalla tehtiin silmukoita ja hopeakylkinen DC 3 -klassikko jyräytteli moottoreitaan odottaessaan vuoroaan ilmaan pääsyä varten. En ole ikinä ollut seuraamassa taitolentonäytöksiä ja suu auki ihmettelin lentäjien taituruutta. Miten koneet voivat lentää niin lähekkäin kieppuen ilman että törmäävät toisiinsa!

Tapasimme Jämillä ystävämme, joiden kanssa lentelimme joulukuussa Key Westissä ja josta kaikki ilmailuun liittyvä sai alkunsa omassa elämässäni. Key Westissä pikku-lentäjäkaiffarimme oli vielä äitinsä mahassa, mutta nyt vihdoin saimme tutustua häneenkin kasvotusten – ja taas lentämisen merkeissä.

Ilmailukärpänen on todella puraissut perhettämme, sillä Make työskentelee tätä nykyä helikoptereiden parissa. Unelmia on käynyt toteen oikein olan takaa ja silti tuntuu, että paljon on vielä vasta edessä.  Ystäväni Jenna oli postannut kuvan viikonlopulta Facebookiin saatesanojen kera: ”Life is so good and it gets better everyday.” Niin hyvin sanottu, parhaat päivät ovat edessäpäin, ei takana.