Roadtrip Italian Alpeille

Joskus täytyy ihmetellä omaa toimintaansa oikein toden teolla – ja torstai oli sellainen päivä. Lensimme aamulla ystäviemme kanssa Milanoon, haimme auton vuokraamosta ja otimme suunnaksi Italian Dolomiitit. Nuo taivaalliset vuoret, joiden nimen opin vasta ihan taannoin (shame!). Nuo Unescon maailmanperintöluettoloonkin liitetyt vuoret, joilla vaihtariystävämme on asunut kaikki nämä vuodet ja kutsunut käymään. Nuo vuoret, jonne pääsee Helsingistä muutamassa tunnissa.

Ja missä me olemme olleet nämä kaikki vuodet?!

Tätä kysymystä pyörittelin mielessäni torstaina monen monta kertaa.

Onneksi parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Vitsailinkin seurueellemme autossa, että kun odotuttaa vierailuaan 10 vuotta (häpeä ja katumus!), niin saa todella erityisen kohtelun, kun vierailu sitten vihdoin koittaa. Tosin luulenpa, että italialainen vieraanvaraisuus olisi ollut yhtä ylitsevuotavaista milloin tahansa olisimmekaan matkamme toteuttaneet. Niin tai näin, tämä juhannusseurueemme tuli kohdelluksi kuin kuninkaalliset ja sydän sulattelee vielä pitkään kaikkea koettua.

Matkamme ensimmäinen kohde oli Madonna di Campiglion vieressä vuorilla sijaitseva Pinzolon kylä. Matka Milanosta Pinzoloon kesti muutamia tunteja ja pysähdyimme jossakin vaiheessa ajoa kahville. Kahvilan wc sijaitsi rakennuksessa, joka näytti olevan jonkun kotitalo. Pitkästä aikaa pääsin kyykkimään vessaan, jossa pytyn sijaan oli vain reikä lattiassa. Silloin todella tuntui, että ollaan ulkomailla!

Ystävämme koti sijaitsi Pinzolon keskustan tuntumassa kolmikerroksisessa kerrostalossa. Kävimme tervehtimässä frendimme äitiä ja samalla meille oli järjestetty yllätys: toinen italiaano-ystävämme Veronasta oli myös saapunut vuorille ottamaan meitä vastaan. Jälleennäkeminen toi ilonkyyneleet silmiin ja sulattelimme kaikki hetken sitä seikkaa, että kokoonpanomme seisoi pinzololaisen kodin olohuoneessa vuorten syleilemässä laaksossa ottamassa vastaan suomalaista keskikesän juhlaa.

Sound of music -musikaalin soundtrack rupesi soimaan päässäni, kun lähdimme ulos tutkimaan Pinzoloa. Lumihuippuisia vuoria, niittyjä, vesiputouksia, turkoosin sävyissä hohtavia jokia, alppimajoja. En ole koskaan kokenut Alppeja, joten voitte uskoa, että ihmeteltävää riitti! Minä matkustin kunniavieraana italialaisten autossa etupenkillä käskystä, sillä jostain syystä olen onnistunut saamaan ystävältäni lempinimen principessa ja kohtelu piti olla sen mukaista… Voitte uskoa, että totuin helposti tähän asemaan! 😉

 

Vuoriseikkailun jälkeen palasimme kylään ja kirjauduimme suloiseen yöpaikkaamme Villa Luciniin. Paikka oli avattu meitä varten suloisen alppimajan pitäjän toimesta ja saimme yöpyä edulliseen tuttavahintaan näissä ruhtinaallisissa tiluksissa keskellä kylää.

Näkymä parvekkeeltamme oli niin syötävä, ettemme olisi malttaneet lähteä minnekään. Mutta illallinen ja Pinzolon pormestarin tapaaminen odottivat. Kyllä – ystävämme oli tiedottanut itse pormestaria myöten tulostamme ja niin hän saapui tervehtimään meitä ravintolaan. Seuraavana päivänä näimme tutun naaman julisteessa keskustassa, what’s up, pal! Hih!

Pinzolon ”walk of fameen” on listattu kaupungit, joihin paikalliset olivat lähteneet sotien aikaan etsimään töitä. New York -tyttö löysi suosikkilaattansa.

Koska juhannuslomamme oli vain neljän päivän mittainen, seuraavana päivänä jouduimme jo pakkaamaan jengimme autoihin ja lähdimme laskettelemaan kohti Gardajärveä. Seuraavassa postauksessani värimaailma ja lämpötila muuttuvat täysin toiseksi, kun pääsemme turkoosin paratiisin kaduille. Kyllä Italia on ihmeellinen!