Monthly Archives

kesäkuu 2015

Italia 2/2: Gardajärven lumo

Viime postauksessa jäimme siihen, että auton nokka osoitti kohti Gardajärveä ja musta maantiekiitäjämme mutkitteli alas lumihuippuisten Dolomiittien vuoristoteitä. Autossa soi mahtavat italialaisten radiokanavien laatujumputukset ja aina välillä oli pakko työntää pää ulos ikkunasta ja kiljua jotain sen suuntaista, että kuinka mahtavaa elämä on (jääköön tarkat sanamuodot vain autossa olijoiden tietoisuuteen).

Edellämme huristelivat paikalliset ystävämme antoivat silloin tällöin vilkkua, että nyt on aika kaartaa autot tien sivuun ja pysähtyä ihailemaan maisemia ulkoa käsin ja ottaa kuvia turkoosien vesien, kukkivien puiden ja jylhien vuorten kanssa.

111IMG_1905

Lounaalle poikkesimme Malcesinen kaupunkiin, jossa söimme ensimmäiset taivaalliset pasta-annokset upeaa järvimaisemaa ihastellen.

1IMG_19541IMG_1974

Iltapäivällä saavuimme aivan Gardajärven eteläosassa sijaitsevaan Sirmioneen, jonka vanhasta kaupungista olimme varanneet hotellin kahdeksi yöksi. Vanhan kaupungin kapealle portille saapuessamme poliisi tai vartija koputti automme ikkunaan ja tiedusteli, että onko meillä hotelli alueella. Nimemme listasta tarkastettuaan hän nyökkäsi, että voidaan lähteä ajamaan kapeaa siltaa ja sen päässä häämöttävää vielä kapeampaa porttia kohti.

katu

Portille päästyämme kuskia alkoi hikoiluttaa. Kadut olivat mutkaisia ja hädin tuskin autoa leveämpiä – täynnä lomaa viettäviä turisteja gelatoineen ja ostoskasseineen! Täälläkö pitäisi ajaa!?

Lopulta olimme määränpäässämme ja uniformuun sonnustautunut hotellin työntekijä tuli viittomaan mihin auto tulee parkkeerata. Tuntui, että olemme saapuneet tropiikkiin, sillä kasvillisuus ryöppysi yli äyräiden kaikkialla.

Kirjauduimme hotelliin ja huomasimme, että huoneessamme on kaksi parveketta, josta toisesta on suoraan näkymä uima-altaalle. Puolen vuoden kylmässä kärvistelyn jälkeen minulla ei kestänyt muutamaa minuuttia kauempaa olla altaassa pulikoimassa. Aivan sama vaikka taivas vähän heitti vettä niskaan ukkoskuuron muodossa, kun tarkeni!

1IMG_20071IMG_2018

Laittautumisen jälkeen paikallinen ystävämme saapui noutamaan meitä illalliselle, joka nautittiin naapurikaupunki Bardolinossa. Kerroin edellisessä postauksessa, miten italialainen vieraanvaraisuus näyttäytyi meille Pinzolossa. No, nyt oltiiin sitten saavuttu toisen kaverimme kotihuudeille ja oli selvästi hänen vuoronsa isännöidä!

Paikalle oli kutsuttu lisää frendejä ja fancystä ulkoilma-discotequesta oli varattu pöytä seurueellemme. Pientä draamaakin meinattiin päästä todistamaan, koska puolet seurueesta oli ukrainalaisia tyttöjä ja kaikkien kanssa ei ollut yhteistä kieltä, mutta kaikilla oli mielipiteitä, miten tämä täydellinen ilta tulisi viettää. Lopulta kaikki meni tosi hyvin ja emme tosiaan jääneet nälkäisiksi, sillä minun ja Maken yhteiseksi tilaamamme ”lihalautanen kahdelle” piti sisällään 15 erilaista pihviä! Voin kertoa, että saimme ruokittua myös salaattilinjalle lähteneitä annoksellamme…

Seuraavat päivät olivat pyhitetty pelkkään rentoutumiseen. Nukkumista, uimista, auringonottoa, ulkona syömistä ja maisemien ihailua.

uimassagarda3 garda2

Loppuun vielä kartta paikoista, joissa tällä neljän päivän matkalla ehdimme käydä. Italia on kyllä varma kohde, kuten ystäväni matkalla totesi. Tämä oli omalla kohdallani kolmas kerta Pohjois-Italiassa ja jälleen tuli koettua paljon uutta. Suuri kiitos paikallisten isäntiemme!

Screen Shot 2015-06-30 at 23.21.24 copy

Mikäli minusta on kiinni, ei tämä jää viimeiseksi Italian matkaksi takuulla. Vaikka pohjoisen aarteita on vielä loputtomasti tutkimatta, tekisi mieleni ehkä seuraavaksi päästä aivan eteläiseen Italiaan.

Ps. Tällä matkalla minulla ei ollut järkkäriä mukana ja uimiskuvia lukuunottamatta kaikki kuvat on otettu iphonella. Vesitiivis pokkarikamerani on Olympus Tough. Järkkärini on rikki ja uuden hankinta on edessä. Suosituksia otetaan mielellään vastaan!

Roadtrip Italian Alpeille

Joskus täytyy ihmetellä omaa toimintaansa oikein toden teolla – ja torstai oli sellainen päivä. Lensimme aamulla ystäviemme kanssa Milanoon, haimme auton vuokraamosta ja otimme suunnaksi Italian Dolomiitit. Nuo taivaalliset vuoret, joiden nimen opin vasta ihan taannoin (shame!). Nuo Unescon maailmanperintöluettoloonkin liitetyt vuoret, joilla vaihtariystävämme on asunut kaikki nämä vuodet ja kutsunut käymään. Nuo vuoret, jonne pääsee Helsingistä muutamassa tunnissa.

Ja missä me olemme olleet nämä kaikki vuodet?!

Tätä kysymystä pyörittelin mielessäni torstaina monen monta kertaa.

Onneksi parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Vitsailinkin seurueellemme autossa, että kun odotuttaa vierailuaan 10 vuotta (häpeä ja katumus!), niin saa todella erityisen kohtelun, kun vierailu sitten vihdoin koittaa. Tosin luulenpa, että italialainen vieraanvaraisuus olisi ollut yhtä ylitsevuotavaista milloin tahansa olisimmekaan matkamme toteuttaneet. Niin tai näin, tämä juhannusseurueemme tuli kohdelluksi kuin kuninkaalliset ja sydän sulattelee vielä pitkään kaikkea koettua.

Matkamme ensimmäinen kohde oli Madonna di Campiglion vieressä vuorilla sijaitseva Pinzolon kylä. Matka Milanosta Pinzoloon kesti muutamia tunteja ja pysähdyimme jossakin vaiheessa ajoa kahville. Kahvilan wc sijaitsi rakennuksessa, joka näytti olevan jonkun kotitalo. Pitkästä aikaa pääsin kyykkimään vessaan, jossa pytyn sijaan oli vain reikä lattiassa. Silloin todella tuntui, että ollaan ulkomailla!

Ystävämme koti sijaitsi Pinzolon keskustan tuntumassa kolmikerroksisessa kerrostalossa. Kävimme tervehtimässä frendimme äitiä ja samalla meille oli järjestetty yllätys: toinen italiaano-ystävämme Veronasta oli myös saapunut vuorille ottamaan meitä vastaan. Jälleennäkeminen toi ilonkyyneleet silmiin ja sulattelimme kaikki hetken sitä seikkaa, että kokoonpanomme seisoi pinzololaisen kodin olohuoneessa vuorten syleilemässä laaksossa ottamassa vastaan suomalaista keskikesän juhlaa.

Sound of music -musikaalin soundtrack rupesi soimaan päässäni, kun lähdimme ulos tutkimaan Pinzoloa. Lumihuippuisia vuoria, niittyjä, vesiputouksia, turkoosin sävyissä hohtavia jokia, alppimajoja. En ole koskaan kokenut Alppeja, joten voitte uskoa, että ihmeteltävää riitti! Minä matkustin kunniavieraana italialaisten autossa etupenkillä käskystä, sillä jostain syystä olen onnistunut saamaan ystävältäni lempinimen principessa ja kohtelu piti olla sen mukaista… Voitte uskoa, että totuin helposti tähän asemaan! 😉

 

Vuoriseikkailun jälkeen palasimme kylään ja kirjauduimme suloiseen yöpaikkaamme Villa Luciniin. Paikka oli avattu meitä varten suloisen alppimajan pitäjän toimesta ja saimme yöpyä edulliseen tuttavahintaan näissä ruhtinaallisissa tiluksissa keskellä kylää.

Näkymä parvekkeeltamme oli niin syötävä, ettemme olisi malttaneet lähteä minnekään. Mutta illallinen ja Pinzolon pormestarin tapaaminen odottivat. Kyllä – ystävämme oli tiedottanut itse pormestaria myöten tulostamme ja niin hän saapui tervehtimään meitä ravintolaan. Seuraavana päivänä näimme tutun naaman julisteessa keskustassa, what’s up, pal! Hih!

Pinzolon ”walk of fameen” on listattu kaupungit, joihin paikalliset olivat lähteneet sotien aikaan etsimään töitä. New York -tyttö löysi suosikkilaattansa.

kuva

Koska juhannuslomamme oli vain neljän päivän mittainen, seuraavana päivänä jouduimme jo pakkaamaan jengimme autoihin ja lähdimme laskettelemaan kohti Gardajärveä. Seuraavassa postauksessani värimaailma ja lämpötila muuttuvat täysin toiseksi, kun pääsemme turkoosin paratiisin kaduille. Kyllä Italia on ihmeellinen!

8 päivää, 8 osavaltiota – terkkuja Keskilännestä!

8 ajopäivää, 8 osavaltiota (West Virginia*, Virginia, Ohio*, Kentucky*, Indiana*, Tennessee, Illinois ja Missouri*) ja reilut 2000 kilometriä takana. Monta kohdetta on tullut jo koettua; mm. tutustumiskierros bourbonia valmistavassa Buffalo Trace Distilleryssa (Frankfort, KY), Kentucky Derbyn Churchill Down-laukkarata (Louisville, KY) ja kantrikonsertti legendaarisessa Grand Ole Opryssä (Nashville, TN).

Vaikka en ole kantrimusiikin ystävä, Trace Adkinsin baritoni sai mekon tutisemaan. Mahtava ääni, takatukka ja showmies! Hänen lauluaan voi kuunnella Youbesta. Ja muutamassa vaatekaupassakin olen ehtinyt käymään…

*-merkityt ovat minulle uusia osavaltioita.

WP_20150616_09_13_56_Pro

WP_20150617_21_04_04_Pro

Tänään oli ehdottomasti huonoin päivä säiden osalta, vettä satoi kuin saavista lähes koko matkan Metropolisista (IL) St. Louisiin (MO). Muuten olemme saaneet nauttia auringonpaisteesta ja korkeista kosteusprosenteista.

Parasta tässä perjantaissa, juhannusaatossa, olivat kolme pientä kilpikonnaa, jotka ylittivät pikkuteitä lllinoisin eteläosissa eivätkä olleet todellakaan hitaita vaan vipelsivät melkoista kyytiä tien yli. Hieman yllätyin, että näilläkin leveyspiireillä on kilppareita. Toiseksi paras hetki oli se, kun Jack in the Box-pikaruokalan asiakaspalvelija luuli minun olevan aksenttini perusteella joko britti tai australialainen. Sateisen ajopäivän pieniä iloja! Huomenna otamme haltuun St. Louisin ja Gateway Archin.

WP_20150619_12_13_07_Pro

Jos sinua kiinnostaa pysyä mukana Keskilännen matkallani, kannattaa seurata 50 State Puzzlen Facebook-sivuja sekä Instagramia, lisään sinne säännöllisesti terkkuja kännykameran kuvilla höystettynä (samaa sarjaa ovat nämä ylläolevat kuvat).

Mistä roadtrippaamiseen liittyvästä aiheesta haluaisit lukea lisää? 

Suurlähetystön kesäjuhlat ja ensimmäinen lomapäivä

85 opintopistettä on kasassa ja työntäyteinen kevät takana – on tullut aika hieman rillutella! Sain soviteltua miniloman juhannuksen yhteyteen ja olen viettänyt tänään ensimmäisen vapaapäiväni töistä täydellisen lomapäivän reseptin mukaisesti. Aamu alkoi jalkahoidolla Kampissa, josta siirryinkin suoraan kampaajan penkkiin. Iltapäivällä pyöräilin nopeasti kotiin vaihtamaan vaatteet ja sitten vain Amerikkaan burgerille!

Usan suurlähetystön kesäjuhlat ovat useana vuonna toimineet starttina kesämatkalleni ja näin oli myös tällä kertaa, sillä huomenna aamulla lentokoneen nokka osoittaa kohti Milanoa ja Gardajärven juhannusta. Ensimmäisenä kesäjuhliin saapuessani törmäsin vanhaan tuttuuni Laura Schwartziin, joka oli vielä tämän viikon käymässä Suomessa. Tapasin myös ystäväni Tytin (oik.) pitkästä aikaa ja otimme kaverikuvan Monument Valleyssa lähetystön iki-ihanan Jeanien kanssa (vas.). Juhlien teemana oli villi länsi ja vieraat varustettiinkin heti alkuun sopivilla asusteilla, eli jenkkihuiveilla. Juhlat olivat jälleen kerran järjestetty ensiluokkaisesti ja tämä jenkkityttö leijaili kotiin kesä ja seriffin tähti rinnassa pompotellen.

11036569_10153913815453265_5827407749142843082_n

Jostain syystä 4th of July -juhlissa on aina hyvä sää. Toivottavasti sama meno jatkuu juhannuksen yli Suomessa ja Italissa sekä tietysti Kirsin luona Amerikassa myös.

Ihanaa ja rentouttavaa juhannusta kaikille! Kiitos, että olette messissä meidän jutuissa. <3

Syö, juo ja menesty

Astun työpaikan parkkihallin hissiin katsetta nostamatta. Hissi plimpauttaa merkkiäänen ja ovet avautuvat. Olen harmissani, että toimistomme sattuu sijaitsemaan jo toisessa kerroksessa, sillä en malttaisi lopettaa Laura Schwartzin uuden kirjan lukemista. Kirja on imaissut mukaansa heti ensiriveiltä saakka seuraamaan nuoren pikkukaupungin kasvatti Laura Schwartzin uskomatonta matkaa Valkoisen talon vapaaehtoisesta Air Force 1:lla lenteleväksi presidentin tapahtumajohtajaksi.

Eilen tämä samainen Laura Schwartz oli Helsingissä ja Usan suurlähetystössä vietetiin hänen tuoreen Syö, juo ja menesty (Eat, drink & succeed) -kirjansa suomennoksen julkkareita. Myös minä sain oman kopioni kirjailijan terveisillä ja nimmareilla varustettuna mukaani.

Kirja kolahtaa minuun, myös pikkukaupungin kasvattiin, jonka polkuun verkostoitumisen voima on myös ehtinyt jättää oman vahvan merkkinsä. Intohimo Amerikan kulttuuria ja matkailua kohtaan johti minut aikoinani aktiiviksi Suomi-Amerikka Yhdistykseen Oulussa ja sitä kautta loin hyvän suhteen suurlähetystön ihaniin ihmisiin, etenkin Heidiin. Sitä kautta sain myös Kirsin ja muut Amerikka-siskot elämääni. Suureksi iloksemme olimme eilen kerrankin kaikki yhtä aikaa Suomessa (se oli todella mahdollista vain tämän yhden illan ajan, sillä tänään jo yksi, tällä kertaa Kirsi, matkusti taas Amerikkaan!)

Heidi ja minä hyvin syöneinä, juoneina ja menestyneinä, hih!

Kirsi ja minä harjoittelemassa yhteiskuvien ottamista ja uusia poseerauksia

Amerikka-siskot, minä ja kirjailijar (kuva Laura Schwartzin Facebookista hänen hurmaavan isänsä ikuistamana)

Vaikka Laura Schwartzin ura presidentti Bill Clintonin tapahtumajohtajana, tv-kasvona ja kirjailijana on huikea, teki minuun suurimman vaikutuksen hänen lämmin ja energinen persoonansa. Kun ensimmäisen kerran kättelimme, katsoi hän suoraan syvälle silmiin ja kysyi jotain blogistamme. Vaikka paikalla oli kymmeniä ihmisiä, muisti hän aina myöhemminkin illalla jutellessamme nimeni ja blogimme. Itseensä kääntymisen sijaan Lauran viesti kuuluu kuinka minä voin auttaa sinua?

”Tämä on kirja sinusta ja siitä, miten voit löytää uusia mahdollisuuksia melkein mistä vain. – – Oprah Winfrey onnistui. Steven Spielberg onnistui. Laura Schwartz Playmouthin pikkukaupungista onnistui. Ja nyt onnistut myös sinä.” – Syö, juo ja menesty

Kuulen jo korvissani, miten kyynikot vastaavat tähän, että kaikki on vain silkkaa bisnestä ja tekniikkaa, eikä aitoa kiinnostusta ja lämpöä. Mutta tiedättekö mitä? Se todella on bisnestä ja tekniikkaa, mutta se on myös kiinnostusta ja lämpöä.

Kun Laura Schwartz sattumien seurauksena pääsi 19-vuotiaana Valkoisen talon vapaaehtoiseksi vastaamaan puhelimeen ja ottamaan kopioita, otti hän siitä kaiken irti. Hän kirjoitti ylös nimiä, opetteli niitä metrossa, ryhtyi lukemaan sanomalehtiä ymmärtääkseen asioiden vaikutussuhteita. Kiinnostuksen ja innostuksen ansiosta hänen motokseen tuli kysyä kaikilta, että miten voin auttaa?

”Ei aikaakaan, kun alueellinen lehdistösihteeri kysyi, olinko koskaan kirjoittanut lehdistötiedotetta. Vastasin myöntävästi, vaikkei asia aivan niin ollutkaan. Otin kansiostani malliksi vanhan lehdistötiedotteen, korvasin sen sisällön uudella vanhaa rakennetta noudatellen – ja elämäni ensimmäinen lehdistötiedote oli toimittamista ja hyväksyntää vaille valmis!”

Jotain tuttua tästä tulee mieleeni, kun muistelen omaa eduskunta-aikaani. Aikoinaan minua pyydettiin tämän maan vallan ytimeen eduskunta-avustajaksi ja jotenkin selvisin kaksi vuotta kunnialla, vaikka lähdin työhön täysin politiikkaan aiemmin perehtymättömänä.

Poseerauksemme sai uutta väriä, kun suurlähettiläs Bruce Oreck ilmoitti haluavansa mukaan kuvaamme vanavedessään ambassadog Deckard ja kirjailijatar. 

  Oikeastaan en malta kirjoitella tämän enempää tällä erää, sillä kirja vetää minua niin vahvasti puoleensa. Uuden uran kynnyksellä ja järjettömän isot haaveet omaavana ei varmaan voisi olla parempaa luettavaa kuin Laura Schwartzin kirja, joka todistaa, että mikä vain on mahdollista. Lauran sanoja lainaten ”It’s showtime, Ulla Alakangas” (laita tähän oma nimesi ja lainaa eteenpäin!)

”Älä kysy, mitä muut voivat sinulle tehdä – kysy mitä sinä voit tehdä muille. Auttamalla muita alat ymmärtää, miten voitte myös vastavuoroisesti auttaa toisianne. – – (Kotikaupungin) koolla, maantieteellisellä sijainnilla, kulttuurilla tai sosioekonomisella taustalla ei ole merkitystä, vaan parhaat tulokset saavutetaan hyvien kumppanuuksien kautta.” – Syö, juo ja menesty 

Uusia alkuja

” If you can dream it you can do it.”
-Walt Disney

U.S Embassy Finland jakoi tänään Facebookissa videon, jossa suurlähettiläs Bruce Oreck vieraili Helsinki Surf Shopissa ja kertoi mietteitään yrittäjyydstä. Video alkoi huomautuksella, että kyllä, kyllä Helsingin surffikaupassa. Kolean kesän alun huomioon ottaen, huomio on ymmärrettävä – surffausta näillä levysasteilla?!

1110930895_10153368234822154_7178310190179540948_nKuva: Deep Red Blues / Kea

Ystäväni Sanna palasi eilen maailmanympärimatkaltaan ja toi tullessaan auringonpaistetta tänään Töölönlahdella Hakuna Matata SUP Rentalin järjestämiin SUPbailuihin. Tilaisuuden myötä pääsin minäkin jälleen kiipeämään laudan päälle ensi kertaa tälle kesälle. Voi onnea! Laudalle valuva vesi tosin kohmetti varpaat, mutta tapahtuman tunnelma, seura ja ilta-auringon säteet lämmittivät sisältä käsin. Yöuneni olivat jääneet vähäisiksi, mutta onneksi tulin lähteneeksi. Helsingin kesä on kyllä täynnä inspiroivia ihmisiä ja tapahtumia.

Töölönlahdelle oli kokoontunut nuoria yrittäjiä, jotka olivat yhdistäneet voimansa tapahtumaa varten. COFFEEXART Pop-Up kahvibaari tarjoili erilaisia kahvi-cocktaileja artistien soitellessa biitsille sopivia rytmejä taivaan alla.

 

Tuk Tuk Travellerit Juho ja Pyry kertoivat illan aikana oman tarinansa. Miekkoset ovat sirkustaiteilijoita, jotka halusivat perustaa katukeittiön Suomeen. Niinpä miehet lähtivät Thaimaahan ostamaan tuk tukia ja vastoinkäymisten saattelema kotimatka Suomeen ajopelin kanssa kesti suunnitellun kolmen kuukauden sijaan lopulta yhdeksän pitkää kuukautta. Mutta tuk tuk löytyi ja komeili nyt Töölönlahdella, unelma toteutui. Mikä tahansa on mahdollista tahtovalle mielelle. 

Omat yöuneni jäivät lyhyiksi, sillä suunnittelimme yöhön venyneessä palaverissa tulevaa työharjoitteluani eilen. Aloitan loppukesästä pienlentokoneyhtiössä, joka tähtää Floridan markkinoille. Syksy on suuri hyppy tuntemattomaan ja odotan jo malttamattomana, että pääsen projektin kimppuun. Mutta sitä ennen on ihana kesä täynnä suppailua ja rentoutumista.

Huomenna muuten tapaan jälleen takuulla inspiroivan henkilön. Valkoisessa talossa palvellut White House Director of Events, tv-kasvo ja kirjailija Laura Schwartz on Helsingissä. Tästä ehkä lisää myöhemmin.

” Many of the things that seem impossible now are the realities of tomorrow.”
-Walt Disney

Kaksi elämäni suppailukaupunkia: Helsinki ja Fort Lauderdale

On kuin minussa olisi kaksi ihmistä, jotka elävät ruumissani vuodenajan mukaan. Menninkäinen on istunut puoli vuotta himmeässä keinovalossa ruudun äärellä keräten keskivartalolihavuutta suorittaen opiskeluja ja töitä. Lämmön ja auringon saapuessa päivänsäde pääsee heräämään. Aluksi valo sattuu ja menninkäisen pois ajaminen vie aikansa. Mutta kun siitä on päästy, toivoisi, ettei häneen tarvisi ikinä enää palata.

Viime kesänä kunnolla löytämäni suppailu vei minut mennessään. Laji edusti minulle sitä maailmaa, jossa ei menninkäiset mellasta, ja jossa jokainen päivä on seikkailu ja mahdollisuus löytää itsestään uusia kykyjä ja kehittymistä. Olen kirjoittanut tästä ennenkin.

Helsinki osoittautui täydelliseksi suppailukaupungiksi, jossa tutkittavaa ja mahdollisuuksia riittää missäpäin sitten haluaakaan viilettää. Tänä kesänä naapuristamme Töölönlahdelta pääsee vetten päälle useammankin firman laudoilla, joten olen onnesta soikeana. Talvella näiden vihreiden kuvien katselu tuntui suorastaan liian kivuliaalta, mutta nyt se sitten on taas täällä, kesäkuu!

Suppailun löytäminen oli yksi kimmoke, sille että tuntui entistä tärkeämmältä muuttaa elämäänsä haluamaansa suuntaan.

Eli mihin suuntaan tarkemmin?

Siihen suuntaan, että voisin viettää mahdollisimman paljon talvikuukausia siellä missä on lämmintä. Viime talvena pääsimme viettämään kuukauden Floridassa ja tuona aikana eniten tunsin eläväni silloin kun pääsin laineille. Kävimme suppailemassa sekä Key Westissä että Fort Lauderdalessa, joista jälkimmäisestä tuli lempparimme.

Hotellimme respasta neuvottiin, että Hugh Taylor Birch State Parkissa vuokrataan lautoja ja niinpä suuntasimme sinne merenrantaa pitkin kävellen. Maailman mukavin keski-ikäinen, auringon ruskettama yrittäjä nakkasi meidät pickup’illaan sopivaan kanavan rantaan ja nauroi kysymyksellemme, että miten tietäisimme, että milloin parin tunnin vuokra-aika on mennyt umpeen, koska emme viitsi ottaa kelloa mukaan kastumisvaaran takia. ”Jos teitä ei ala auringon laskiessa näkymään, niin minä tulen etsimään.” Viesti oli, että ei ole niin justiinsa.

Koska emme saaneet parissa tunnissa kylliksemme Fort Lauderdalen loputtomien kanavien tutkimisesta ja manaattien bongailusta, tulimme seuraavana päivänä uudelleen. Mies lähetti tällä kertaa apupojan viemään meitä ja kohtelias 16-vuotias harjoittelija puhui meille ”yes, sir” ja ”yes, madam” vakavalla naamalla, kun tiedustelimme, että onko kaupungissa ollut mukava varttua. Poika kertoi miten yhteisö on tiivis ja jos trooppiset myrskyt aiheuttavat tuhoja, auttavat ihmiset toisiaan. Hänen isänsä oli murtanut kätensä, kun oli pelastamassa naapuriaan kaatuvan puun alta.

Poika esitteli meille matkalla myös koulunsa, joka sijaitsi rannan ja kanavien välissä. Hän kertoi, ettei halua ikinä muuttaa minnekään muualle. Rehellisesti sanottuna, emmepä halunneet mekään olla missään muualla juuri tuolloin. Aurinko paistoi ja kylmälaukussa oli eväät puolen päivän suppailuretkelle.

Siveltimellä-blogin Sanna on kirjoittanut sup-lautakuumeestaan. Kieltämättä ei haittaisi itseänikään, jos tuollainen laudan komistus majailisi olohuoneessamme muistuttamassa kesäpäivien onnenhetkistä ympäri vuoden. Vuokraaminen on toisaalta kätevää, kun asuu pikkuasunnossa ja tällöin ei ole laudan vesille kuljettamisen vaivaa. Toisaalta olisiko makeaa ajella jopolla kärryn kanssa, jonka perässä olisi sup-laudat? Ehkä tänä kesänä tullaan näkemään sellaista meillä täällä surffi-kaupunki Helsingissä, sillä sen verta helsinkiläiset ovat tainneet lajin tulosta tänne innostua.

Jäin vielä miettimään, että muistuttaisiko sup-lauta olohuoneen nurkassa talvellakin menninkäistä pysymään poissa?