Palm Beachin puutarhurit

Käytiin yks päivä lenkillä Inkan kanssa. Hän sanoi, että saisiko hän blogimme lukijana esittää minulle toiveen: kirjoita siitä teidän Floridan reissusta!! Minulla on kuulemma tapana taputella reissu pinoon ja pakettiin, kun se on ohi…

Minua on huvittanut tämä kommentti siitä lähtien, sillä siinä taitaa olla vinha totuusperä. Olen säästellyt tärkeimpiä reissukertomuksia kuin arvokkainta timanttia. Tai sitten olen elänyt niin hetkessä, että menneiden muistelu ei ole käynyt päihinsä, koska nyt on nyt.

palmbeach_1

Tänä iltana Inkan kommentti mielessäni avasin kuvamuistojeni kansion, sattumanvaraisesti. Ensimmäisenä minua tervehtivät nämä pari kuukautta sitten Floridan roadtripiltä otetut kuvat Palm Beachiltä. Päädyimme palmujen kaupunkiin sattumalta, kun ajoimme Fort Lauderdalesta kohti Orlandoa.

Floridan itärannikkoa pitkin kulkeva tie oli upeiden maisemien ja hulppeiden kartanoiden juhlaa. Palm Beachillä mieleeni hiipi, että tämä paikka taitaa olla varsinainen puutarhureiden taidonnäyte. Kartanoiden edessä olimme nähneet vain työhönsä keskittyneitä viherpeukaloita asukkaiden loistaessa poissaolollaan. Karu totuus taitaa olla, että monen ökykartanon omistajalla ei ole aikaa kaikilta töiltään asua talojaan.

palmbeach1       westpalmbeach

Pohdimme autossa, että pitävätköhän latinopuutarhurit työstään. Kukkakauppiaan työstä itse lapsena haaveilleena minusta työ tuntui ihanteelliselta. Saisi luoda uskomattomia luomuksia uskomattomiin puutarhoihin. Aurinko paistaisi ja harmaudesta ei olisi tietoakaan. Jos omistajilla ei ole juuri aikaa nauttia palmuistaan ja kukkaloistostaan, ainakin puutarhurit saavat viettää päivät pitkät kukoistuksen keskellä.

10268607_10153053253803967_6091058270049382255_nwest_palmbeach

Valitettavasti en päässyt jututtamaan yhtään puutarhuria, joten heidän työnsä todellinen kadehdittavuus jäi arvailujen varaan.

Minuun Floridan kuukausi palmuineen ja kukkineen vaikutti siten, että kotiin on pitänyt kantaa leikkokukkia säännöllisesti. Tilasin tänään myös uudet palmuverhot ja muutenkin sisustuksessa mennään koko ajan värikkäämpään suuntaan. Tilanteeni alkaa muistuttaa Maisaa – katso vuoden hauskin sarjakuva tästä! ;D

Previous Post Next Post

8 Comments

  • Reply Sandra maanantai, maaliskuu 2, 2015 at 07:57

    Hienoja kuvia. Jännä ajatella, että ihmiset tekevät työtä, jotta heillä olisi varaa omistaa kauniita taloja ja ylläpitää upeita puutarhoja, mutta heillä ei ole aikaa nauttia niistä. Ristiriitaista.

    • Reply ulla50 maanantai, maaliskuu 2, 2015 at 22:11

      Kiitos Sandra. Ja oon kyllä ihan samaa mieltä, pistää miettimään että minkä takia sitä rahaa ansaitaan… Luulis, että se pääpointti on siinä että voi nautiskellakin elämästä 🙂

  • Reply Jerry / Pako Arjesta maanantai, maaliskuu 2, 2015 at 08:11

    Hauska juttu, miten ihmiset ajattelevat asioista ihan eri tavoin kuin toiset. Itse ajattelisin automaattisesti, että puutarhurin työ on rankkaa (kokemusta löytyy kaikenlaisista pihatöistä erityisesti lapsuusajoilta) ja luultavasti myös alipalkattua, koska sitä tekevät yleensä juurikin maahanmuuttajat. Mutta sinä taas sait esitettyä välittömästi niitä hyviä puolia, joita en olisi tullut ajatelleeksi. Harmi, ettet päässyt jututtamaan ketään, jotta olisimme saaneet tähän jonkin ”ratkaisun” :).

    Mutta kuten Sandra sanoi edellä, onhan tuo aika ristiriitaista, miten ihmiset toimivat. Typerää vain kerätä sitä rahaa nauttimatta siitä.

    • Reply ulla50 maanantai, maaliskuu 2, 2015 at 22:16

      Hehee hyvä että toit toista näkökulmaa asiaan. Se on varmasti ihan totta, että puutarhurin työ on rankkaa ja alipalkattuakin luultavasti. Toisaalta mietin, että moni muu työ on myös rankkaa ilman että siinä saa ilmaista itseään, luoda ja kokea esteettisiä nautintoja 🙂 Luulen, että tässä pätee sama kuin muissakin töissä: joku osaa nauttia, joku ei. Mutta olisi kyllä kieltämättä kiva saada kuulla jonkun asianomaisen näkemys asiaan. Ehkäpä pitää ottaa asiaksi ensi reissulla että pääsisi juttusille 🙂

      Mulla taitaa muuten olla aika vähän kokemusta noista puutarhatöistä oikeasta elämästä, joten ne on saattaneet romantisoitua mun päässä ;D

      • Reply Jerry / Pako Arjesta tiistai, maaliskuu 3, 2015 at 21:55

        Siis varmasti jokaiseen työhön löytyy joku tekijä, joka nauttii hommasta, mutta myös niitä, jotka vihaavat sitä. Olipa työ mikä tahansa :). Mutta on hienoa ajatella puutarhurin työtä noin luovasti, koska sitähän se on.

        Niinkin voi joskus käydä ;).

        • Reply ulla50 keskiviikko, maaliskuu 4, 2015 at 22:39

          Hihii niinpä! =)

  • Reply Inka tiistai, maaliskuu 3, 2015 at 16:59

    Nonniin, tulihan se sieltä! Kiitos vaan ja keem ’em coming! Nää palmukuvat tekee gutaa tässä säässä.

    • Reply ulla50 keskiviikko, maaliskuu 4, 2015 at 22:40

      Kiitos sulle tuuppaamisesta oikealle tielle ;D Lisää on tulossa, very soon very soon! <3

    Leave a Reply