Silloin en ajatellut mitään.
Niin, kerroin tästä ihanasta luksustilanteesta, josta sain nauttia Floridassa useita viikkoja. Nyt arki on taas päällä ja ajatukset rullaavat päässä normaaliin tapaan.
Itse asiassa näyttää siltä, että eletään taas ajanjaksoa, jolloin mietin erityisen kiivaasti sitä, että mikä minusta tulee isona. Olen ollut kaikissa työpaikoissani suurin piirtein kaksi vuotta. Pitäisikö tämä kaava murtaa vai pitäisikö siitä pitää kiinni?
Pari vuotta kiinteistövälittäjänä. Pari vuotta media-alan projektin tiedotushommia. Pari vuotta projektipäällikkönä sanomalehtihankkeessa. Pari vuotta eduskunta-avustajana. Pari vuotta admission officerina. Olen mukautunut aina vallitsevaan rooliin, mutta aikoja yhdistävänä tekijänä olen hinkunut herkeämättä maailmalle.
Vuosi sitten otin lusikan kauniiseen käteen ja päätin, että lähden kohti matkailualaa. Opiskelu tuntui parhaalta vaihtoehdolta hankkia ammatti-identiteetti. Kävin juttelemassa loppusyksystä koulumme työharjoittelukoordinaattorin kanssa ja hän sanoi, että vaadin itseltäni aika paljon. Voisin kuulemma jo uskoa omaan asiantuntijuuteeni vahvemmin. Kannuksia on tullut jo kerättyä ja ideoita pursuaa.
(Etenkin öisin, muttei hän sitä tietenkään tiennyt.)
(Kirsi on ehdottanut, että pitäisin nauhuria yöpöydällä, sillä kaikki iltojen *tähti*-ideat ovat valuneet hukkaan aamuun mennessä.)
Palaset ovat pöydällä, mutta ne pitäisi vielä järjestää, jotta kuva muodostuisi. Mitä seuraavaksi? Mistä tietää milloin kannattaa hypätä rohkeasti tuntemattomaan ja sanoa piutpaut epäonnistumisen pelolle? Milloin kannattaa olla realisti ja lakata kuuhun kurkottamasta?
Nämä ovat olleet viime viikkojeni mietteet. Viime vuosina matkailustamme on tullut koko ajan enemmän ja enemmän mukavuudenhaluista, mutta minussa elää myös se villi ja vapaa sielu, joka rakastaa istua junan lattialla repun kanssa. Tai joka nostaisi kädet ilmaan avolava-auton kyydissä, kun tukka hulmuaa vauhdinhurmassa.
Elämä on tasapainoilua aivojen järki- ja tunnepuoliskojen kanssa. Tänään päätin, että huomisesta alkaen (niin-niin huomisesta…) laitan hedonistisen puolen hetkeksi kuriin ja kokeilen josko fyysinen rasitus eli säännöllisen treenauksen pariin palaaminen saisi ajatukset kirkastumaan ja toisi tullessaan lisää määrätietoisuutta puskea tämän henkisen ja fyysisen loskan läpi aurinkoon.
Faktahan on, että elämässäni kaikki muu on kunnossa paitsi että reissuun ei pääse silloin kun haluaisi. Se voi olla joko hemmotellun kakaran oireyhtymää tai sitten sitä että veri vetää oikeasti liikkuvampaan elämäntapaan. Voinen miettiä tätä ihan yhtä hyvin kuntopyörän päällä kuin sohvalla.
Onko siellä muita jotka painivat tällaisten ajatusten kanssa?
22 Comments
”Faktahan on, että elämässäni kaikki muu on kunnossa paitsi että reissuun ei pääse silloin kun haluaisi.”
Tässä kiteytyi erinomaisesti oma elämäntilanteeni. Toinen merkitsevä seikka on, että matkoilla ei saa olla niin kauan kuin haluaisi. 😉 Muuten on palikat aika kasassa. Mä uskon siihen, että haaveita pitää olla ja niiden saavuttamiseksi pitää tehdä töitä, eikä vain pitää niitä pelkkinä haaveina. Puihin saa ja pitää kurkottaa!
Höh mun kirjoittama vastaus hävisi ennen kuin ehdin painaa send. Mutta joo sitä piti sanomani, että aivan mahtava lisäys tuo ”Toinen merkitsevä seikka on, että matkoilla ei saa olla niin kauan kuin haluaisi.” WORD 🙂
Mää oon samaa mieltä, että on ihan hyvä, että unelmien eteen joutuu tekemään töitä ja kurkottelemaan niihin. Olen huomannut, että joka vuosi kirjoitan samaan aikaan samoja virsiä (vanhat blogit on oiva lokikirja tähän itseensä tutustumiseen) ja tuntuu ettei rauhaa saa ennen kuin on seuraava reissu tiedossa. Maailmassa on paljon pahempia ongelmia tietenkin, mutta kyllä tämä polttelu on vaan varsin vahvaa laadultaan. Ainakin se muistuttaa itsestään niin usein ettei pääse unelmat haihtumaan mielestä 🙂
Jatketaan unelmointia! =)
Valinnanvapaus voi tosissaan olla vankila. Olispa niin helppoa vaan kouluttautua tietylle alalle ja tehdä sitte samassa firmassa 30 v. töitä. Ei se kuitenkaan kaikille sovi. Mullekaan. Tuntuu että haluais kokeilla ihan kaikkea ja joo päästä vielä tarpeeksi usein reissaamaan siinä välissä. Olishan se upeaa tehdä työkseen sitä mitä rakastaa mutta onkohan se aina mahdollista? Todellaki olen tässä valmistumisen kynnyksellä näitä samoja miettinyt kun haaveilen mihin suuntaan tradenomina sitten lähden.
Tää taitaa olla meidän sukupolven ongelma, koska tuntuu että monet painii vähän tän tyyppisten kysymysten äärellä. Ollaan onnekkaita ja samaan aikaan isojen kysymysten äärellä kun on niitä vaihtoehtoja niin paljo. Meidän pitää järjestää sitten joskus matkabloggaajien muisteloilta, kun ollaan vanhoja ja kattoa että mihin ollaan kaikki lopulta päädytty =)
Ulla, tää oli monella tapaa myös mun näköinen juttu… Ja uskon että se tie ja keino löytyy sinullekin. Yleensä suurin este monelle on juuri rohkeus. Tää on niin paras tää loppu… ”Oh but my Darling, What if you fly?” Uskotaan siis tuohon ja unelmoidaan isosti! Terkkui <3
Joo eikö ookki tosi hyvä tuo teksti! 🙂 Miksu sen mulle laitto ja sano, että tää on erityisesti mulle osuva lainaus 🙂 Luin sun kommenttia sun blogista vähän aikaa sitten ja hullulta tuntui että ”kohta taas vietetään bileitä konttiaukiolla” oooh ihanaa! Luulen että meillä riittää tätä kysymystä pohdittavaksi vielä moneksi vuodeksi, mutta on mahtavaa, kun sitten meillä on takana sun viisaudet tuon pitkän matkan tuomana. Se on jännää mihin elämä vielä meidät vie! Onneksi voidaan siitä ottaa yhdessä selvää =)
Samoja juttuja on tullut mietittyä täälläkin! En millään nyt 20-vuotiaana osaa päättää sellaista alaa, jota tekisin loppuelämäni… Taas on harkinnassa laittaa hakupaperit uuteen kouluun, kun en osaa päättää mitä haluan. Onneks on kuitenkin opiskeluvuosia vielä paljon edessä, joten matkalle pääsee suht helposti. (:
Hihii joo veikkaan että sulla on vielä tosiaan paljon opiskeluvuosia jäljellä. Ainakin jos miettii kuin monta vuotta itse oon opiskellut sen jälkeen. Mutta opiskelu on mahtavaa! Vitsi mitä ihmisiä oon saanu elämään sitä kautta. Ja tuo on kyllä mahtavaa, että pääsee sen myötä myös reissaamaan. Jei! Kiitti sullekin kommentista! =)
Hieno paikka tuo Florida!
joskus pitää vain rauhassa miettiä mitä oikeasti haluaa tehdä ja on hyvä kokeilla useaakin eri alaa että löytyisi se oikea ala josta eniten tykkää
Voi niinpä, Florida on i-ha-na. Oon samaa mieltä, että harvalla taitaa löytyä heti ensiyrityksellä se oma juttu. Ja muutenkin eihän tänä aikana ole kuin harvoille vakitöitäkään tarjolla. Onpahan hyvä syy kokea monenlaista =) Kiitti kommentista!
Tutulta kuulostaa. Itse painin jatkuvasti uravalinnan edessä: jatkaako alalla, josta maksetaan erinomaisesti, jolta minulla on CV täynnä erinomaisia merkintöjä, ja jossa tällä hetkellä minulla on arvostettu työpaikka, ja jossa olen asiantuntija… mutta jota kohtaan en tunne minkäänlaista tunteen paloa. Vai vaihtaako jollekin muulle alalle, jossa todennäköisesti mikään näistä ei päde.
Oh voi että tuo on kans kinkkinen tilanne! Kyllä me keksitään vielä että mitä pitää tehdä! Ja ruokitaan toinen toistamme siihen että pitää mennä sitä kohti missä palo ja intohimot on – ainaki vähintään vapaa-ajalla! Kiitos ajantuksia herättävästä kommentista Jenni!
Ihanaa Ulla, mää niin rakastan näitä sun pohdintapostauksia, oot mun self help- ja elämänvalmentajaguru-idoli! Ja onneksi tässä maailmassa ei tosiaan tarvi tyytyä yhteen, vaan on ihan mahdollista saada kaikki mitä haluaa, yksi asia kerrallaan. Sinä jos joku oot siitä oiva esimerkki, joten muista uskoa siihen!
<3 <3 <3 Hah just tämän päivän blogikoulutuksessa sanottiin, että kerätkää talteen kommentteja, joista näkyy että ootte tehneet vaikutuksen johonkin ihmiseen. Mulla tuli ekana mieleen sun ihanat kommentit 😀 Nää on niin parhaita! Kiitos. Tää on hyvä suhde kun vuorotellen toinen valaa uskoa toiseen =)
Haastetta pukkaa, Ulla 😉
https://www.rantapallo.fi/pakoarjesta/10-matkakuvaa-blogihaaste/
Jei, hauskaa! Tähän pitää tutustua ja tarttua ehdottomasti! Kiitos Jerry!
Hienoja ajatuksia, Ulla :)! Tasapainoilu järjen ja tunteiden välillä on erittäin hankalaa varsinkin, kun on kyse elämän suurista valinnoista. Tiedän tämän varsin hyvin. Viime viikolla nostimme Tiian kanssa taas Helsinkiin muuttamisen esille, tällä kertaa vahvempana kuin koskaan. Kyllähän ajatus siitä pelottaa ja ahdistaa, mutta sitäkin enemmän se tuntuu niin oikealta ja hyvältä ratkaisulta. Riskihän se on, kun vuokrakin tuplaantuu, mutta uskon, että se on riskin arvoista :).
Kiitos tästä kommentista Jerry. Ajattelin, että tästä aiheesta kuulisin mielelläni lisääkin ja onneksi sainkin lukea sun blogista myöhemmin lisää mietteitä. Tismalleen nuo samat ajatukset liittyy isoihin muutoksiin: ”pelottaa ja ahdistaa, mutta sitäkin enemmän se tuntuu niin oikealta ja hyvältä ratkaisulta.” Menenpäs itse asiassa sun kommenttiboxiin jatkamaan mietteitä aiheesta. Musta on kyllä ihan mahtavaa, että voidaan jakaa näitä juttuja blogien kautta! Ihan parasta vertaistukea! 🙂
Menenkin vastailemaan sille puolelle samantien, etten laita tähän turhaan tuplasti ;). Mutta on kyllä mahtavaa, että tällaista voi tehdä! Hienoa, että on tullut näin hyviä kavereita blogin kautta näin nopeasti :).
Oon ihan samaa mieltä siitä mitä sanoit tuosta ystävyydestä =) Aina on huippua löytää uusia samanhenkisiä ihmisiä, se on kyllä elämän suola ja sokeri. =) Bloggaus on huikee harrastus!
Ja sitäkin mahtavampaa on muuttaa Helsinkiin, jolloin pääsee näkemään kaikkia bloggaajakavereita ihan livenäkin :). Tai vaikkapa liittymään NAMEen ;).
Jee, just niin =) Nyt vaan tuumasta toimeen.