Joukkovoimasta oppimassa

Jean-Michel Cousteau on lausunut, että ”Tehokkain tapa nuorentua fyysisellä, mentaalisella ja hengellisellä tasolla on päästä säännöllisesti pois modernin sivilisaation sotkuista ja melskeestä.” Lause puhutteli minua erityisen paljon asiayhteydessään reilun matkailun kurssilla, jossa kurssikaverini esitteli Fidžillä sijaitsevaa Cousteaun eko-resortia turkooseilla paratiisikuvilla maustettuna.

Mutta täällä me olemme pimeässä Suomessa suurimman osan vuodesta, joten on syytä etsiä omat nuoruuden lähteensä lähempää. Hyväksi lääkkeeksi on osoittautunut kokemuksieni mukaan samanhenkisten ihmisten seuraan hakeutuminen.

Tänään kokoonnuimme matkabloggaajien kanssa Radisson Plazassa tilaisuudessa, jossa aiheena oli voilko matkabloggaamisella tienata.

bloggaajat

Kerrankin huomasimme Kirsin kanssa ottaa yhteisen kuvan meistä! Ensin piti vain pöyhiä tukat kuosiin! Radisson Plaza tarjosi upeat puitteet blogitapaamiselle.

Matkabloggaajien yhteisö on vielä nuori Suomessa ja olen saanut ilokseni olla toiminnassa mukana alusta saakka. Tärkein syy kokoontua toisten bloggaajien kanssa on aina ollut toistemme tapaaminen, mutta yhteenlyöttäytyminen voi kannattaa tulevaisuudessa muutenkin.

Ruokabloggaajat ovat alkaneet kimppaan Blogirinki-yrityksen alle ja kuulimme tilaisuudessa Blogirinki-yrittäjä Laura Hakasta, joka kertoi mitä etuja joukkovoimasta on ollut ruokablogiskenessa niin yksittäisille bloggaajille kuin elinkeinoelämällekin. Liikeideasta voi lukea lisää täältä.

Blogiyrittäjä Inna-Pirjetta Lahti toi tilaisuuteen terveisiä kansainvälisiltä matkabloggaajilta. Ulkomaisilla matkailualan messuilla matkabloggaajat ovat keskeisessä roolissa – mutta hei, niinpä ovat myös tulevilla Matkamessuilla Helsingissä tammikuun puolivälissä! Tällaisissa tilaisuuksisssa kannattaa ehdottomasti ottaa ilo irti verkostoitumisesta, joten tulkaahan repimään minua ja Kirsiä hiasta, jos olette messuille tulossa ja törmäätte meihin siellä.

Yhteisöllisyydessä on voimaa kuten turkooseissa laguuneissa. Ennen Matkamessuja minulla on löytöretki tehtävänä Karibian suunnalla. Kaikki tuota aluetta sivuavat vinkit ja postaukset otetaan kiitollisina vastaan, joten laittakaapa joukkovoiman nimissä tulemaan 😉

Tasan kuukausi lähtöön!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Panu / Panun matkat keskiviikko, marraskuu 12, 2014 at 23:10

    Hei vau, nopea raportti! Kiitos tästä.

    • Reply ulla50 torstai, marraskuu 13, 2014 at 16:15

      Kiitos Panu! Oli mukava nähdä Plazassa! 🙂

  • Reply Sanna I Siveltimellä torstai, marraskuu 13, 2014 at 01:11

    Kiitos Ulla tästä koosteesta 🙂 Teillä oli varmasti mukava ilta! Puitteet näyttävät ainakin upeille! Oi jospa oisin saanut olla mukana… 😉

    • Reply ulla50 torstai, marraskuu 13, 2014 at 16:16

      Oli kyllä mukava ilta. Tuut sitten messiin näihin Suomi-meininkeihin taas, kun palaatte sieltä reissulta =) <3

  • Reply UrbaaniLaura torstai, marraskuu 13, 2014 at 01:37

    Oli kyllä mukava ilta kivassa ja inspiroivassa seurassa. Mullakin on Karibia-vinkit vielä kirjoittamatta, ehkä niihin voisi hypätä jossakin vaiheessa Saharan autiomaan jälkeen. Olisi ainakin sopivasti kontrastia jutuissa :).

    • Reply ulla50 torstai, marraskuu 13, 2014 at 16:17

      Joo siinä olisi kyllä hieno kontrasti! Sulla on kyllä ihan mahtavia matkakertomuksia joka puolelta maailmaa, innolla odotan Karibia-postauksia, vaikka kyllä myös aavikoista tykkään! 🙂

  • Reply Elina / Vaihda vapaalle torstai, marraskuu 13, 2014 at 08:05

    Ohhoh, kun sait hienon raportin nopeasti aikaiseksi 🙂 Oli kiva ilta ja mahtava nähdä muita matkabloggaajia! Mun blogista oletkin käynyt jo käsittääkseni Karibia-juttuja lueskelemassa. Meidän ensimmäisestä Karibian risteilystä en ole kirjoittanut mitään, mutten taida ehtiä tämän vuoden puolella siitä mitään kirjoittelemaan, kun tässä on nyt lähinnä Afrikka tapetilla 🙂

    • Reply ulla50 torstai, marraskuu 13, 2014 at 16:18

      Joo niin olen tainnut kurkkia jo sun postaukset, mutta pitää tässä palata niihin uudelleen nyt kun reissua uskaltaa koko ajan enemmän alkaa ajatella. Liian aikaisin on ihan tuskallista, kun ei millläääään jaksaisi odottaa! 🙂

    Leave a Reply