Palasimme eilen autolla Kanadasta Yhdysvaltoihin ja täytyy todeta, että rajanylitys tähän suuntaan oli jälleen vähemmän miellyttävä kokemus. Kanadaan mennessä kanadalaiset viranomaiset ovat ystävällisiä ja leppoisia kyselessään ne pakolliset kysymykset: missä maassa asumme, mitä aiomme tehdä Kanadassa, koska palaamme Yhdysvaltoihin, onko meillä mukana maataloustuotteita/alkoholia/tupakkaa/aseita ja toivottavat lopuksi tervetulleiksi Kanadaan. With a smile.
Kanadasta Yhdysvaltoihin palatessa kysymykset ovat melko lailla samat kuin kanadalaisilla kollegoilla, mutta kysymysten sävy on toinen – kylmä ja epäilevä. Tällä kertaa rajaviranomaista kiinnosti myös automme vuokrasopimus. Kysellä saa, meillä ei ole mitään salattavaa, mutta onko pakko olla niin ilkeä ja epäillä kaikkia? Kysyn vaan. Tämän naisellisen purkauksen jälkeen totean, että matka jatkuu ja kaikki on hyvin…
Kanadan provinssi New Brunswick on täysin kaksikielinen, USA on ranskaksi États-Unis. Ranskan lyhyt oppimäärä liikenteestä tässä samalla: stop = arrêt, dead end = cul de sac, road = chemin.
Reittimme kulki eilen punavalkoisen karkkimaisen majakan ohi, joka on USA:n mantereen itäisin piste Lubeckissa Mainessa. West Quoddy Head Light on seissyt opastamassa laivoja nykyisessä paikassaan USA:n ja Kanadan rajavesillä vuodesta 1858 lähtien. Laskuvesi oli matalimmillaan alkuiltapäivästä ja tuuli kävi kovaa mereltä. Olisin voinut jäädä istumaan rantaan tunneiksi, hieman myrskyävässä meressä on vaan jotain lumoavaa.
Nyt odotamme ennustetun rankkasateen alkamista ja loppumista hotellissamme Bar Harborissa Mainessa, jotta pääsemme tsekkaamaan taas yhden uuden kansallispuiston, Acadian. Alkumatkasta koettu New Englandin inkkarikesä helteineen on taakse jäänyttä ja nyt saamme kokea paikallista syksyä… tuulineen ja sateineen. Eikä haittaa yhtään.
8 Comments
Mä niin haluun takaisin tonne! Acadia jäi viime kerralla kokematta kun mun äiti ei halunnu istua autossa sinne asti… 🙂
Olisin voinut jäädä Bar Harboriin, mahtava pikkukaupunki meren rannalla. Maine yllätti mut täysin, I’m in love 🙂
Pakko kommentoida tuohon rajanylitykseen, koska yleensähän se menee juuri noin – vastassa yrmeä tullivirkailija ja samat tivaukset. Me tultiin JFK’n kautta maahan viimeksi, mieheltäni kysytään joka kerta titteliä. Kuuntelin toisella korvalla tuota normaalia kyselyä ja toisella silmällä vilkuilin kelloa (jatkolennon lähtöön 50minuuttia..), sitten oli mun vuoro. Tullivirkailija kysyy pilkettä silmäkulmassaan ’and you are the CEO?’ meni kyllä ensin aivan täysin ohi, koska eiväthän nämä virkailijat koskaan vitsaile. 😀 vastaukseksi riitti ’kyllä, minä hoidan tuon kulutuspuolen’. 🙂 Kerrankin siis positiivinen tullikokemus, niitäkin saattaa tulla vastaan. 🙂
Kiva kuulla miellyttävästä maahantulosta lentokentällä:) Kentällä maahantulovirkailija on sanonut minulle useamman kerran ”Welcome to the US” tai ”Thanks for coming to the US” ja siitä tulee ehdottomasti hyvä mieli. Kanadan maarajalla USA:han palatessa näin ei ole vielä ollut.
Kiitos kommentistasi, Raija.
Mä olin yllättynyt siitä, miten helposti päästiin Kanadan puolelle maateitse – samoin takaisin USAn puolelle, mutta virkailijoissa oli kyllä selkeä ero. Kanadaan mennessä virkailija vaikutti lähinnä turhautuneelta kysellessään peruskysymyksiä mutta USAn puolella virkailija otti heti sellaisen epäilevän sävyn kysymyksiin ja loi sellaisen katseen, että mitä ihmettä te nyt muka olitte siellä Kanadassa tekemässä. Tosin sitten kun kerrottiin, että oltiin uintikisoissa ja hevifestareilla, virkailija ei enää kysellyt mitään ja kertoi vain kuinka oli ottanut mm. Offspringin jäsenet vastaan rajalla edellisenä yönä. Mä oon aina vaan niin hermona noissa kaikissa rajanylityksissä vaikka ei todellakaan ole mitään salattavaa!
Kavereilla sen sijaan ei ollut ihan niin helppo rajanylitys Kanadaan, kun olivat isommalla porukalla liikenteessä ja vuokranneet New Yorkista auton jolla ajoivat Montrealiin. Rajalla haastateltiin sitten ihan perinpohjaisesti ja jokaisen piti jopa selittää mitä lajeja oli menossa kisoihin uimaan. 😛
Oot ollut uimakisoissa Kanadassa, mielenkiintoista 🙂 Me ollaan vissiin Suomessa niin ”viranomaiskilttejä”, koska samaa hermoilua löytyy myös täältä päästä.
Kiitos kommentistasi, Anne ja anteeksi, kun olin hypännyt epähuomiossa sen yli aikaisemmin kommentteihin vastatessani.
Samat on kokemukset täälläkin noista rajanylityksistä. Siinä missä kanadalaiset ottaa hymyillen vastaan ja kyselee, koska tulee takaisin tai oliko Argentiinassa kivaa, tanssitko tangoa, tai miksi et jää pidemmäksi ajaksi asumaan tänne, vain vuoden vaihto? Niin jenkit kyllä hiillostaa sukunimen ja suvunkin historiasta (omalla kohdalla ja kaverinkin kohdalla eri virkailijat) sekä opiskeluista ja gradun aiheesta, mielipiteestä politiikkaan liittyen yms. Kulttuurierot näkyy rajalla vahvasti, pohjosemmassa ovat vaan enemmän laid back 🙂
Sulta on oikeasti sukunimestä ja suvun historiasta? Kaikkea ne keksii 🙂 Tuntuu siltä, että kyse on vähemmän siitä mitä kysymyksiin vastaa ja enemmän siitä miten kysymyksiin suhtautuu ylipäätään…
Kiitos kommentistasi, Annika.