Matkoista ja onnellisesta avioliitosta

Olemme juhlineet viikonlopun 12. hääpäiväämme. Virallinen päivä on tänään sunnuntaina 5.10. ja kotiuduimme juuri Hotelli Tornista, jossa vietimme viime yön. Lämmin kiitos siitä Sokos Hotel -ketjulle, joka lähetti majoituslahjakortin Rantapallon bloggaajakortin mukana. Kyllä kelpasi viettää silkkihäitä ikonisessa Tornissa, joka osoittautui aivan maineensa veroiseksi.

kuvia

Muutama räps räps muistoksi päivän tunnelmista

Ostimme about vuosi sitten liput Mamma Mia -musikaaliin Svenska Teatterniin ja päätimme tehdä vuosipäivän kunniaksi jälleen hyväksi havaitun musikaalimatkan – tällä kertaa Helsinkiin. Pari vuotta sitten teimme vastaavan yhden yön musikaalimatkan Lontooseen, mutta kyllä se toimi näin kotikaupungissakin. Vielä kun Svenska Teatternin esitys oli ruotsiksi, niin hyvin pääsi ulkomaan tunnelmaan, kun ei ymmärtänyt puheesta mitään… Onneksi tarina oli tuttuakin tutumpi ja ruotsin kieli tuntui oikeutetulta esityskieleltä, sillä tuleehan Abba Ruotsista.

aIMG_2984aIMG_2980

Liehuvalahkeiset housut valikoituivat asuksi Mamma Mia -meininkeihin

Minulta on kysytty monta kertaa vuosien varrella, että mikä meidän pitkän onnellisen yhteiselon salaisuus on ja vastaukset ovat olleet aina yhtä valaisevaa luokkaa kuin ”Öö, no niinku varmaan se, että tykkää toisesta?”

Joskus olen jäänyt miettimään asiaa paremmin. Mistä sitä tykkäämistä tulee ja riittää vuodesta toiseen? Olen aina tullut siihen tulokseen, etten oikein tiedä. Mutta tänä syksynä ehkä keksin yhden konkreettisen asian, joten kirjoitan sen muistiin.

Sain vuosi sitten uuden työpaikan ja kertyneet lomat piti pitää osittain vapaana ja ottaa osittain rahana. Maken spontaani reaktio iloisiin uutisiini oli, että ”saat kyllä lähteä juhlimaan tätä hienoa asiaa New Yorkiin, jos haluat.” Se oli ehkä suloisinta, mitä hän olisi voinut sanoa! En lopulta lähtenyt spontaanisti New Yorkiin, vaan menimme yhdessä joulumatkalle, mutta tämä epäitsekäs ajatus aiheutti minussa tykkäämistä varmasti ainakin seuraavaksi vuosikymmeneksi eteenpäin. Päätin koittaa ottaa tästä opiksi ja toimia itsekin vastaisuudessa samalla tavoin. Yksi tilaisuus onkin jo tullut ja taika oli tallella toisinkinpäin.

aUntitled-3aIMG_3117aIMG_3084torni

14-kerroksinen hotelli oli kyllä nappivalinta pilvenpiirtäjien ystävälle

Matkailu on ollut varmasti tärkeä osa onnellisen avioliittomme salaisuutta. Matkoja voi tehdä tarpeen vaatiessa yksinkin naimisissaolosta huolimatta, mutta ennen kaikkea yhteiset matkat ovat meille elämän suola ja sokeri. Tämä viikonloppu osoitti, että kohteen ei tarvitse olla edes muutamaa korttelia kauempana kotoa. Riittää, että pääsee lomafiilikseen, onhan se aina arkifiilistä sata kertaa parempi.

Kävimme musikaalin lisäksi shoppailemassa, istuimme kahvilassa, söimme illallista rauhassa ja katselimme maisemia tornin huipulla olevalta näköalatasanteelta. Aamulla herätessä olo oli edelleen juhlava ja rentoutunut. Hotelliaamupala kruunasi vierailun.

aIMG_3075

Minulle on jäänyt iäksi mieleen karmaiseva kokemus eräistä viiskymppisjuhlista. Eräs mies nousi pitämään syntympäiväsankarille puhetta ja halusi korostaa kuinka hienoja reissuja he ovat tehneet kaveriporukalla. ”On niitä C-luokan reissuja, jotka tehdään vaimon kanssa, on niitä B-luokan reissuja, jotka tehdään perheen kanssa ja sitten niitä A-luokan matkoja, jotka tehdään miesporukalla.” Vaimo ja lapset istuivat vieressä kuuntelemassa.

Toivottavasti meidän viisikymppisillä ei pidetä tuollaisia puheita vaan mahdutaan aina mukaan toistemme A-luokan seuraan.

aUntitled-4

To the moon and back <3

Previous Post Next Post

17 Comments

  • Reply Veera Bianca sunnuntai, lokakuu 5, 2014 at 15:58

    Darling, YOU LOOK FABULOUS <3

    • Reply ulla50 maanantai, lokakuu 6, 2014 at 10:19

      Veera Bianca <3 Pus, ihana olet!

  • Reply Kea sunnuntai, lokakuu 5, 2014 at 16:01

    Onnea teille ihanat! <3 Toi hotellli Tornihan on niin lähelle Nykkiä kuin täällä Helsingissä pääsee… 🙂

    • Reply ulla50 maanantai, lokakuu 6, 2014 at 10:20

      No niin onki! Enkä oo ennen edes tajunnut. Se oli myös ehkä New Yorkereinta (siis sitä paikkaa missä Nycissä asuin) mitä Helsingistä löytyy! Oli kyllä nappivalinta mennä juuri tuohon hotelliin. En ollut käynyt siellä huipullakaan vielä koskaan. Kiitos onnitteluista <3

  • Reply Maarit Johanna sunnuntai, lokakuu 5, 2014 at 16:49

    Vau! Teidän tarina kuulostaa hyvältä, ja kyllä uskon että löytyy muitakin jotka ottaa vaimonsa A-luokan matkoille 🙂 Onnea!

    • Reply ulla50 maanantai, lokakuu 6, 2014 at 10:21

      Toivottavasti ja varmasti löytyy 🙂 Kiitos paljon Maarit Johanna!

  • Reply Inka sunnuntai, lokakuu 5, 2014 at 16:50

    Hurjasti onnea teille, te ootte kyllä mun yks idolipari!! Kiva kun jaoit näitä teidän salaisuuksia, kuulostaa niin hyviltä. Ja loma kotikaupungissa on aina paikallaan.

    Ja aloin miettimään, että ketä oikeasti naurattaa tuo C-luokan matka -vitsit? En kestä miten joku voi tosissaan laukoa tuommoista.

    • Reply ulla50 maanantai, lokakuu 6, 2014 at 10:23

      Määkään en kyllä yhtään kestä tuollasia juttuja. Mun mielestä oman perheen ja puolison pitää olla se ”meidän tiimi” joka pitää aina yhtä.

      Kiitos paljon tästä kommentista, Inka. Vähän mietitytti nämä siirappiset parisuhdejutut laittaa tänne 🙂 Kiva, jos se kannatti.

  • Reply Kthetraveller sunnuntai, lokakuu 5, 2014 at 18:43

    Oi, lämpimät onnittelut. Täällä toinen onnellisessa avioliitossa elävä (yli 16 v. yhdessä joista 13 naimisissa) ja sen vain sanon että hienolta kuulosti kirjoituksesi 🙂

    • Reply ulla50 maanantai, lokakuu 6, 2014 at 10:24

      Voi kiitos paljon ja onnea teillekin noista hienoista vuosista! =))

  • Reply Elina - Narulelu maailmalla sunnuntai, lokakuu 5, 2014 at 19:48

    Voi, teillä on ollut ihana vuosipäivä! 🙂 Meillä on ensimmäinen naimississaolon vuosipäivä vasta tuloillaan, mutta väittäisin olleen miehen kanssa jo nyt niillä A-luokan matkoilla. Ei sillä, on se kaveriporukallakin saanut matkailla, mutta pitääkö näitä nyt jotenkin erotella?! Onneksi en voisi kuvitellakaan oman mieheni laukovan suustaan mitään noin typerää.

    • Reply ulla50 maanantai, lokakuu 6, 2014 at 10:26

      Niin hyvin sanottu. En kyllä itsekään ymmärrä miksi tuollaista piti laukoa siellä juhlissa ja miksi matkoja täytyy luokitella paremmuusjärjestykseen. Nauttikaahan tekin täysin siemauksin tulevasta hääpäivästä, se on tärkeä juhla! Musta tuntuu, että me panostetaan siihen nykyisin paljon enemmän kun synttäreihin 🙂

  • Reply Teea / Curious Feet sunnuntai, lokakuu 5, 2014 at 23:08

    Mahtava vuosipäivä teillä ollut! Kyllä lyhyetkin irtiotot arjesta ovat mukavia. Ootte kyllä suloinen pari, paljon onnea 🙂

    • Reply ulla50 maanantai, lokakuu 6, 2014 at 10:30

      Hei Teea! Kiitos paljon mukavista sanoistasi, niistä tulee kyllä hyvälle mielelle.

      Ps. Sun blogisaitti on kyllä tosi hieno ja iso jee tulevalle Miamin matkallesi! =))

      • Reply Teea / Curious Feet maanantai, lokakuu 6, 2014 at 13:48

        Kiitos paljon! Tulen palaamaan teidän USA-postauksiin vielä lähempänä matkaa 😀

  • Reply Sanna | Siveltimellä maanantai, lokakuu 6, 2014 at 07:14

    Ihanat! Onnea hurjasti <3 Ootte varmasti A-luokassa forever… Ihanasti juhlistitte juhlapäiväänne!

    • Reply ulla50 maanantai, lokakuu 6, 2014 at 10:31

      Niinku tekin Pekan kans ootte =) Kiitos onnitteluista ihana! Ja iik se Jamaican insta-vinkki! Kääk, miten mahtavia kuvia, kiitos!

    Leave a Reply