Periamerikkalaisen asuinlähiön hyväntuulinen värimaailma viehättää minua. Harmauden sijaan ympäristö on usein pastellista ja olen nähnyt useissa eri osavaltioissa naapurustoja, jotka olisivat voineet toimia Täydellisten naisten Wisteria Lane -kulissikadun inspiraationa. Se kuva ympäristöstä, mitä telkkarissa ja leffoissa näkee, vastaa siis aika hyvin todellisuutta (niillä huonommilla alueilla kyllä myös). Amerikassa ollessa olo onkin yhtä aikaa jotenkin tuttu ja samalla epätodellinen.
Atlantic Cityn esikaupunkialueella oli upeita taloja, joiden edessä oli hyvä ”pousailla”.
Minua hämmästyttää koko ajan vain enemmän, miten paljon mielenkiintoisia paikkoja Amerikka kätkee sisäänsä. Koko rannikko New Yorkista Marylandiin on täynnä hienoja kaupunkeja, jonne olisin toivonut voivani jäädä vaikka viikoksi kuhunkin kohteeseen ihmettelemään paikallista menoa. Ja sama varmasti jatkuu eteenpäin rannikkoa mentäessä.
Moottoritien ja rantakaupunkien välissä näytti olevan usein laaja suistoalue, jota käyttivät hyväkseen niin linnut, eläimet kuin vesiurheilua harrastavat ihmisetkin. Rantakaupungin keskustaa lähestyttäessä kyltit toivottavat matkailijat tervetulleiksi kaupunkiin ja lähtiessä kiittivät käynnistä.
Atlantic Cityyn matka kulkee isojen suistoalueiden halki. Tämä kuva on napattu AC:n ja sen naapurikaupungin Ocean Cityn väliseltä siltaosuudelta. New Jerseyn osavaltiossa sijaitsevan Ocean Cityn lisäksi myös läheisessä Marylandin osavaltiossa sijaitsee toinen samanniminen iso rantakaupunki. Hassua!
Itärannikon upeat rannat jäävät vähemmälle huomiolle mediassa kuin länsirannikon ja Floridan biitsit. Vaikka palmuja ei olekaan, rannat ovat tämän kesän reissulla tekemiemme havaintojen perusteella aivan ensiluokkaisia. Niillä on myös hyvät palvelut hengenpelastajineen.
Niillä rannoilla, joissa me uimme, oli aina mukava, kova hiekkapohja eikä meduusoita tai kasveja tarkertumassa jalkoihin. Esimerkiksi Los Angelesissa sijaitsevaan Venicen biitsiin verrattuna vesi tuntui ”puhtaammalta”. Nämä kokemukset perustuvat kuitenkin vain mutu-tuntumaan.
Omalla autolla ajaessa on se hyvä puoli, että voi pysähtyä katselemaan kivalta näyttäviä paikkoja lähemmin. Miinus puoli on se, että kiinnostavia paikkoja on niin paljon, että matka ei etenisi lainkaan ilman kylmähermoista kaasuttelua eteenpäin. Atlantic Cityn laitamilla oleva hymyilevä vesitorni oli sen sortin ilmestys, että se oli pakko pysähtyä kuvaamaan. Harmittamaan jäivät ne monet hylätyt motellit, joita näimme matkalla kaupunkiin. Olisi ollut kiva käydä siellä kuvailemassa, mutta palatessa ajoimme eri reittiä ja kuvat jäivät ottamatta.
Good morning Atlantic City!
Automme kadulla, jota kulkiessa ei voi olla hymyilemättä. Mikäs se siellä talon takana kurkistaa 🙂
Auton ikkunasta bongasimme samoilla huudeilla myös valtavan ison norsun, jonka sisällä toimi ilmeisesti intialainen ravintola!
Tältä näytti Atlantic Cityn esikaupunkialueella. Odottakaapas, kun pääsemme rantabulevardille, nii johan on taas komiaa!
4 Comments
Voivoi kun tuli ikävä tuonne näistä kuvista 🙂 Niinpä odottelenkin kuvia boardwalkilta!
Emmi L.
http://happyfeetingblogi.blogspot.com
Ootko ollut Atlantic Cityssä vai tarkoititko Amerikkaa ylipäänsä? (: Olitko siellä pidempään (jos olit siellä)? Me oltiin vain pari päivää harmillisesti. Olis kiva ollut viettää siellä aikaa pidempään ja kokea kaupunkia enemmän.
Kiitos paljon kommentista Emmi (:
Oho, no jopas on komeaa. Jännä miten Suomessa ei tule juuri vastaan noita pastellisävyjä asuinalueita, vaikka omakotitaloalueella onkin värikkäitä taloja. Fiilis on kuitenkin ihan tyystin eri, kun joka toinen mökki on tummanpunainen.
Ihana päästä mukaan teidän reissulle näiden postausten saattelemana! 🙂
Voi kiitos ihana-Inka! <3
Amerikassa on myös jotenkin erilainen valo. Siellä värit toistuu sen takia jotenkin kirkkaampina.