Missä mennään

New Jersey – Delaware – Salisbury, Maryland. Day 6 (U&M)

On saavutettu jälleen se piste, kun Amerikka maistuu suussa – huonolla tavalla. Se hetki koittaa aina näillä main lomaa. Ensimmäiset päivät ovat yhtä riemua, kun Amerikka maistuu suussa. Aamupalalla se yleensä on vahvimmin läsnä, kun samalla lautasella on paistettuja perunoita, munakokkelia, pekonia, makkaraa sekä kermavaahdolla ja vaahterasiirapilla kuorutettuja pannukakkuja.

Mutta kuudennen päivän kieppeillä alkaa ällötös. Keho huutaa kuituja ja ei tekisi mieli syödä mitään tämän roskakeittiön ruuista. Se kuitenkin (onneksi vai valitettavasti?) menee muutamassa päivässä ohi ja sen jälkeen sitä on kyllästetty syömään mitä vain taas. Sen huomaa sitten siitä, että ihailee aamiaisen jälkeen redvelvet cupcakeja leipomon ikkunassa. Tällä hetkellä ollaan kuitenkin siinä vaiheessa, että suomalaiselle arkiruualle lähtee rakkausajatuksia rapakon takaa.

Missä muuten mennään? Tällä hetkellä olemme…

… jättäneet taaksemme aivan ihanan Atlantic Cityn hymyilevine vesitorneineen (kirjoitan tästä paikasta vielä paljon lisää, kunhan kerkiän)

… ja uineet Wildwoodsin kyltin kohdalla Cape Mayssä ja nousseet niemen kärjestä Delawaren lautalle.

Saavuimme satamaan hyvissä ajoin ja ystävällinen lipuntarkastaja tiedustelimme, että tahtoisimmeko ajaa lauttaan joka on juuri lähdössä. Meillä oli lippu vasta seuraavalle lautalle, mutta mikäs sen parempi kun ilman jonottamista pääsimme ajamaan lauttaan juuri hetkeä ennen kuin se irtosi satamasta.

    

Lauttamatka kesti reilun tunnin ja sen jälkeen olimme saapuneet uuteen osavaltioon, Delawareen. Ajelimme maissipeltojen halki toiseen uuteen osavaltioon, Marylandiin, jossa nyt olemme valmistautumassa uuteen päivään. Tie vie tänään Assateaguen saarelle, jossa toivomme törmäävämme villihevoslaumoihin!

Huomaatteko, näistä paikoista aina postauksissa haihattelin, silloin kun koitin perustella Niagaran putoukset -suunnitelmaa. Onneksi lopetimme haihattelun ja tulimme sinne, minne todella kutkutti päästä.

Ps. Cape May’ssä sattui uskomaton juttu. Olimme ostamassa piknik-vilttiä eräästä pikkukaupasta, kun myyjätär kysäisi meiltä, että ”oletteko Suomesta?”. Hän oli unkarilainen ja tunnisti kielemme, vaikkei tuntenut ketään suomalaista. Hän vaan sattui olemaan Zen Café -fani! Mikä mahdollisuus on tavata raahelaisen Samuli Putron fani Cape May’ssä New Jerseyssä?? Raahe on kaikkialla, sanompahan vain! (Viime kesänä Kaliforniassa tapasimme viisi raahelaista sivumennen mainittakoot vielä.)