Tucson, Arizona. Day 10.
Olimme lähdössä maanantaina puoli kahdeksan maissa Socorrosta New Mexicosta, kun automme kojetaulu ilmoitti vasemman eturenkaan paineen olevan alhainen. Ajelimme hetken ja toivoimme sen olevan väliaikainen virheilmoitus, mutta ei… paine laski vaan entisestään. Koska edessä oli ajopäivä keskellä New Mexicon erämaata ja mutkaisia vuoristoteitä, joissa ei olisi mitään palveluja 300 mailiin, ajoimme ensimmäisen korjaamon pihaan jossa näkyi liikettä.
Renkaassa oli naula, selvisi muutamassa minuutissa. Autokorjaaja alkoi ystävällisesti heti hoitaa asiaamme, paikkasi kerran ja totesi, ettei paikka ollut tarpeeksi pitävä ja teki työn toiseen kertaan. Aikaa tähän kaikkeen meni noin tunti. Ehdimme jo miettiä, että joudumme jäämään kaupunkiin viikoksi odottamaan varaosaa… niin kuin elokuvissa aina käy.

Siinä se on, naula. Toivottavasti tämä oli ensimmäinen ja viimeinen naula renkaassa tällä ja tulevilla matkoilla.
Emme kysyneet missään vaiheessa paljonko renkaan paikkaus tulisi maksamaan, koska sillä ei suoraan sanottuna ollut väliä. Rengas oli saatava ajokuntoon. Pohdiskelimme odotellessa, että jos tunnin työ maksaa alle 100 dollaria, pääsemme halvalla. Tässä vaiheessa on mainittava, ettei meillä ole Suomessa omaa autoa, joten autoon liittyvät kustannukset eivät ole ehkä siksi niin hallussa.
”Ten seventeen”. Jouduin kysymään varmuudeksi uudestaan, että onko hinta tosiaan kymmenen dollaria ja 17 senttiä vai ymmärsinkö jotain väärin? Kyllä, renkaan paikkaus maksoi hinnaston mukaan 8,50 dollaria ja siihen tuli päälle tarvikekustannukset sekä verot. Mitähän saman työn hinnaksi tulee Suomessa? Se on varmaa, ettei mitään tapahdu alle 10 eurolla.

Dodge Charger & White Sand National Monument (NM).
Meillä on ollut todella hyvä tuuri vuokra-autojen kanssa, koska olemme selvinneet ilman suurempia ongelmia (kop, kop). Olemme ajaneet USA:ssa ja Kanadassa yli 55 000 kilometriä ja öljynvaihtoa suurempia operaatioita ei ole tarvinnut tehdä tien päällä. Öljynvaihtoon on vietävä Chargerikin varmuudella seuraavien viikkojen aikana, mutta se on nopea juttu ja autovuokraamo on aina hyvittänyt siihen menneet muutamat kymmenet dollarit jälkikäteen.
14 Comments
Just. Kävispä Suomessakin joskus hinnan kanssa noin päin, et odotat 100€ laskua ja sit se onkin vaan kympin. Nimim. 20€ pikkujuttu osoittautuikin 200€ vaikka minkä osan uusimisasennussumpuksi. Olisi parempi olla autoton, mutta minkäs tee, kun miesten kanssa elät!
Joo, harvemmin taitaa mennä näin päin, että sitä on valmis maksamaan noin 8x enemmän kuin mitä loppulasku on…
Ihana tuo commenti, että joudutaan varmaan jäämään viikoksi kaupunkiin niinkuin leffoissa aina käy! Hihii just niin totta, se on sitä roadtrip-meininkiä kyllä! :)) Mutta onneksi tosiaan ei nyt käynyt niin, koska te ootte jo löytänyt toisenne (sehän niillä pysähdyksillä aina tapahtuu!) ja reittisuunnitelmat ei mennyt mönkään.
Olipa kyllä uskomattoman halpa korjaus! Mutta vielä uskomattomampi on tuo kuva teidän autosta White Sandsillä, NIIIN HIENO!!! Turvallisia ajoja sinne lounaaseen täältä koillisesta 😉
Ehkä tää meidän elokuva olis ollut joku kauhuleffa, jossa meitä jahtaa vampyyrit… tai jotain 😀
Jaaa, kato mää en sellasista leffoista tiedä oikeen mitään. Mun leffoissa on vaan romansseja :DD
no wau tosiaan! Ihan huikeen edukkaasti hoitui homma – palvelukulttuuri siis pelaa. Ja hupheijaa teillä on mittariin kertynyt maileja jenkkilästä, onneksi olkoon! 🙂
Palvelu tosiaan pelaa pienemmässäkin kaupungissa. No joo, ei noiden mailien kerääminen oo tietenkään itseistarkoitus roadtripeillämme, mutta onhan niitä tosiaan kertynyt 😀
Juu ei ihan noin halvalla lähde 😛 . Hyvä USA!
Ja hieno auto teillä käytössä 🙂 . Oletteko tykänneet? Toivottavasti matka jatkuu paremmin tästä eteenpäin 😉
Todellakin hyvä USA! Isossa maassa markkinatalous toimii kaikilla aloilla, toisin kun pienessä kotimaassamme.
Ollaan tykätty Chargerista. Matalampi auto on myös auttanut matkapahoinvointiini, josta kärsin joskus mutkaisilla ja kapeilla vuoristoteillä, kun meillä oli maasturi. Lisäksi mieheni tykkää siitä, että Charger ei niiaa mutkissa kuten katumaasturit. Vähän pitää katsoa mihin ajaa, koska maavara Chargerissa on melko pieni.
Jäämme odottamaan ”oil change”-valon syttymistä 🙂 Mukavaa perjantantaita!
Missä mutkissa? 😛
Sori oli pakko sanoa tuo x). Top Gearissa (siinä aidossa versiossa) viitataan aina siihen, ettei USA:ssa osata kääntää mutkaan, koska maassa ei niitä edes ole 😉 . Jännä juttu, että tuosta on apua matkapahoinvointiin, mutta ymmärrän sen täysin, kun asiaa miettii hieman. Kuulostaa kyllä siltä, että miehesi osaa ajaa sitä autoa oikealla tavalla noissa mutkissa 😉
Sitä samaa teille! Toivottavasti se ei syty 😛
Jos ajaa pelkästään interstatella, ei varmaan tarvitsekaan kääntää rattia montaa kertaa. Meidän reitille osuu kyllä usein mutkia, kuten viime vuonna Coloradon Pikes Peak. Youtubesta voit katella Sebastien Loebin taidonnäytteen samalta pätkältä: https://www.youtube.com/watch?v=Y20CLumT2Sg
Muutaman kerran pitää rattia kääntää mutkaan 😀
No oli tuossa ”pari” mutkaa ;).
Mekin jouduttiin vaihtamaan öljyt Salt Lake Cityssä… ja renkaiden paineentasausjärjestelmässä oli jotain pientä vikaa, mutta muuten autonvuokraus oli taas 5/5. Paras maa road tripeille, ehdottomasti! 🙂
Meillä oli öljynvaihto lähellä Las Vegasia… palvelu oli taas erinomaista ja nopeaa. Samaa mieltä, paras maa road tripeille 🙂