Varaslähtö Amerikkaan

Amerikka-hullun elämässä varma kesän merkki on suurlähettilään kesäjuhlat. Iltapäivälehtien lööpit huutavat, että juhannuksen viettoon valmistuvassa Suomessa on kylmempää kuin jouluna. Harkitsen Yhdysvaltain suurlähetystön puutarhajuhlien väliin jättämistä, sillä rautatieaseman kohdalla sataa vettä ja taivas on tummista pilvistä musta. Päätän kuitenkin jatkaa matkaa, sillä eihän sitä koskaan tiedä. Amerikassa on yleensä aina ollut hyvä sää ja Amerikan maaperällähän suurlähetystö sijaitsee. Katsotaan.

kuvaa1

Amerikassa ON aina hyvä sää! Siltä se todella vaikuttaa, sillä Kaivariin päästyäni aurinko jo porottaa täydeltä terältä ja joudun riisumaan jakun. Hikoiluttaa. Tällä kertaa olen saapunut juhliin yksin, sillä avecini on vielä sairaslomalla. Aluksi tuntuu vähän orvolta olla yksin liikenteessä, mutta pian tuttuja alkaa löytyä.

kuva 4-38

Päädymme kaverikuvaamaan selfie-ammattilaiseksi tunnustautuvan Jyrki69:n kanssa hänen pitkän kätensä vipuvarren avulla (kuten nykyaikaan kuuluu). Kanssamme poseraava Jyrkin mukava seuralainen, Pekka Himanen, vaikuttaa tutulta nimeltä. Varmastikin kuuluisa kapellimestari (näin muistelen)! 😉

kuvaa3

Buffalohamppareita, Ben&Jerry’siä, Amerikan autoja ja motskareita, aurinkoa, hyvää musiikkia, rentoa menoa, mukavia ihmisiä. Taas muistan, miksi olen päätynyt tykkäilemään tätä kulttuuria. Ja huomenna matka kohti uutta mannerta alkaa! KE-SÄ-LO-MA!!!

Nyt pakkaamaan -> Palataan asiaan AMERIKASTA! =))

Previous Post Next Post

4 Comments

  • Reply Kea keskiviikko, kesäkuu 18, 2014 at 22:32

    Ihanaa reissua Ulletin. Mä tuun kohta perässä! ♥

    • Reply ulla50 maanantai, kesäkuu 23, 2014 at 02:09

      <3 <3 <3

  • Reply Inka torstai, kesäkuu 19, 2014 at 15:48

    Kääk, nytkö te jo lähette!! Tää kesä on menny niin hurjaa vauhtia että en kestä. Ja Vau miten ihanalta illalta näytti, niinhän Se on että Amerikassa tosiaan paistaa aina! Tsemppiä Makelle, toivottavasti ei tartte enää reissussa sairastella. Ihanaa matkan alkua, terkkuja ja nauttikaa!!

    Ai niin, montako uutta osavaltiota tullee näiden reissujen jälkeen?

    • Reply ulla50 maanantai, kesäkuu 23, 2014 at 02:10

      Kiitos Inka! <3 Mulla taitaa tulla jopa 4 uutta osavaltiota nähtyä!

      Ja voi että aurinkoa tosiaan taas kaivataan suht kolean juhannuksen jälkeen… Aurinko armas alapa paistaa Euroopassa ja Amerikkassa, jookos!

    Leave a Reply