Ullan kesän 2014 roadtripsuunnitelmat kartalla

Ehkä on sopiva aika rueta valoittamaan meidän tämän kesän reissusuunnitelmaa, sillä nyt voi jo sanoa, että lähtö on ensi kuussa. Huh, mahtavaa! Viime kesänä reissasimme lounais-USAssa ja nyt on vuorossa koillinen. Valintaan vaikutti käytettävissä oleva aika, budjetti ja se, että meillä on ollut kova ikävä kesäiseen New Yorkiin. Nopeiten ja todennäköisesti edullisimmin USAhan pääsee lentämällä New Yorkiin, joten se toimii meillä matkamme lähtö- ja päätepisteenä tänä kesänä.

kartta2

Stilettikorkokanta-blogini lukijat tykkäsivät viime vuonna karttakuvasta, joten päätin tehdä myös tälle vuodelle oman infograafin suunnitelmistamme samassa hengessä. Viime vuoden reitti muuttui jonkin verran tien päällä  – nähtäväksi jää miten tarkasti tämän vuoden suunnitelma tulee toteutumaan.

Minulle on ehtinyt kertyä uuden työn takia varsinaista vuosilomaa vain kaksi viikkoa, joten ne viikot onkin sitten suunniteltu maksimaaliseksi täydellisyydeksi vaatimattomasti. Aloitan loman juhannuksena, jotta siitä saa yhden extra-vapaapäivän. Lennämme torstai-iltana Berliiniin, josta matka jatkuu maanantaina New Yorkiin. Perille Jenkkilään päästyämme emme kuitenkaan jää NYCiin vaan suuntaamme ensimmäiseksi newyorkilaiseen tapaan lomailemaan Hamptonsiin.

1. Hamptons, New York

New_York

Toivotaan hyviä biitsipäiviä kesäkuulle. Kuva: wikipedia

Hamptons on nimitys, jolla tarkoitetaan yhteen kasvaneita kyliä Southamptonin ja East Hamptonin kaupungeissa, Long Islandilla New Yorkissa. Karttakuvastani näkyy, että Long Island todella on nimensä mukaisesti pitkä saari, joka pitää sisällään myös Brooklynin ja Queensin alueet. Hamptons lukuisine pienine idyllisine paikkoineen sijaitsee saaren päässä lähes parin sadan kilometrin päässä Manhattanilta.

Aloitamme lomamme rentoutumalla uima-altaalla varustetussa hotellissa alueeseen tutustuen. Hamptons on tuttu lukuisista tv-sarjoista ja elokuvista. Siellä sijaitsee osa USAn arvokkaimmista kiinteistöistä.

Päädyimme aloittamaan lomamme täältä sen vuoksi, että hotellien hinnat vaihtelivat todella paljon ajankohdan mukaan. Lomamme päättyy USAn itsenäisyyspäivän tienoille ja Hamptonsissa hotellien hinnat olivat tuolloin pilvissä. Reilua viikkoa aikaisemmin saimme reilulla satasella per yö neljän tähden hotellin, joka on New Yorkin hintoihin suhteutettuna hyvin edullinen diili.

2. Niagara Falls, Ontario Kanada

nf

Vielä ei ole päätetetty, että kuinka lähelle putouksia me pyrimme: Riittääkö näköetäisyys kauempaa vai pitäisikö saada Niagaran kaste niskaan? Kuva: mkalty.org

Noin 800 kilometrin päässä Hamptonsin rantakohteesta sijaitsevat maailmankuulut Niagaran putoukset. Olemme suunnitelleet niin, että kahden päivän kuluttua Hamptonsin taakse jätettyämme olemme saavuttaneet Kanadan rajan, jonka molemmin puolin putouksia on mahdollista ihailla. Kaikki kertovat, että Kanadan puolella putoukset ovat vielä mahtavammat, joten sinne siis! Matkalla yövymme motelleissa.

Otamme etenkin tähän osuuteen mielellämme vinkkejä rajan ylityksestä. Se ei ilmeisesti ole kovinkaan muodollinen juttu?

Majapaikaksi perillä olemme ajatelleet Buffalon kaupunkia Yhdysvaltojen puolella, mutta emme ole vielä varanneet mitään. Ajattelimme käyttää putouksien ihailuun yhden kokonaisen päivän ja illan ja seuraavana aamuna matka jatkuu kohti Pennsylvanian Amish-aluetta.

3. Lancaster County, Pennsylvania

Lancaster_County_Amish_03

Elämä Lancaster Coutyssä ei ole modernisoitunut vaan amissit käyttävät liikkumiseen yhä hevosvoimia sanan alkuperäisessä merkityksessä. Kuva: wikipedia

Pennsylvania on osavaltio, jossa en ole vielä aiemmin vieraillut. Amish-yhteisö tuo omaleimaisen piirteen tälle osavaltiolle ja olemmekin suunnitelleet reittimme siten, että yöpyisimme yhden yön matkalla Lancaster countyssä.

Amissit elävät vanhanaikaista, yhteisökeskeistä elämää ja välttävät useimpien modernien laitteiden kuten autojen ja sähkölaitteiden käyttöä. Amissien perinteinen pääelinkeino on maatalous. Amissit noudattavat tiukkaa uskonnollista kuria ja pyrkivät torjumaan useimmat ulkopuoliset vaikutteet. Wikipedian mukaan vuonna 2010 Yhdysvalloissa asui 241 000 amissia. Noin 70 prosenttia heistä elää Pennsylvaniassa, Ohiossa ja Indianassa.

4. New York City

newyork

Kesäinen New York kutsui viimes kolme vuotta sitten opiskelujen ja hupattelun merkeissä.

Matkamme huipentuu rakkaaseen New Yorkiin. Saavumme henkiseen kotiini suunnitelmiemme mukaan maanantaina 30.6. ja luovutamme auton pois. Loppuviikko kuluu Central Parkin kupeessa asustellen ja tuttuja paikkoja kiertäen. 4.7. koemme itsenäisyyspäivähulinat ensimmäistä kertaa New Yorkissa, jossa ohjelmassa on ainakin Macy’s tavaratalon järjestämä massiivinen ilotulitus.

Näistä paikoista kuulette raporttia tien päältä sitten kesäkuussa. Kaikki vinkit otetaan vastaan etukäteen, sillä onhan suunnittelu jo puolet matkan riemusta!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

9 Comments

  • Reply Sanna sunnuntai, toukokuu 4, 2014 at 14:02

    Hey! Kuulostaa ihanalle roadtripille! Hamptonsista olen nyt jo onnellisen kateellinen 😉 Teille tulee niin loisto reissu! Noista Niagaran putouksista ja Kanadasta; ollaan oltu siellä kahdesti. Tosin tultu aina Kanadan puolelta Jenkkeihin, mutta rajamuodollisuuksiin on kuitenkin mennyt useampi tunti ja aina on stopin kautta sinne boxiin kuulusteluihin jouduttu/päästy. Mutta toden totta, Kanadan puolelta ne putoukset kannattaa katsastaa. Meillä ei ollut tarvetta mennä kastautumaan sinne alas, nimittäin sopivan usvan saa kameran linssiin jo ihan siellä katutasolla 😉 Jenkkien puolelta muut viihdykkeet ovat aika pitkälti vanhentuneet (on siellä Denny´s! hihhh), eli kanadan puolella kannattaa viettää se päivä. Ja puolen tunnin ajomatkan päässä olisi upeita viiinitiloja ja Niagara on the lake-kylä, joka on tosi söpö. Parkkimaksut on useamman kympin että pääsee autosta hyppäämään ja katsomaan putouksia, ellette siis yövy kanadan puolella hotellissa, jolloin saisitte parkin? Muistakaa myös että alle vrk:n vierailuilla oli jokin tulliraja ja olivat tosi tiukkoja ostoksista. Jenkkien puolella (paluumatkalla) suosittelen lämpimästi panostamaan shoppailut noin 15 min ajomatkan päähän putouksista Fashion outlet -malliin….Se oli ihan killeri! Saisitte sitten Nycissä vaan olla ja hengailla kun matkalaukkuun ei mahtuisi enää mitään, hihhhh… ;DDD Buffalosta ei tiedetä juurikaan, kun meille suositeltiin ajamaan vaan sen ohi, kamalaa. ja niinhän me ajettiin. Paljon vanhaa arkkitehtuuria siellä näkyi, mutta talouslama on sielläkin tehnyt tehtävänsä 🙁 Mutta ehkä teidän reissun jälkeen tiedämme siitä enemmän. Kivaa reissun odotusta! <3

    • Reply ulla50 maanantai, toukokuu 5, 2014 at 16:27

      Kiitos tuhannesti Sanna ehkä informatiivisimmasta kommentista, jonka oon koskaan saanut <3 Arvostan paljon, että jaksoit kirjoittaa tuon kaiken tiedon! Siitä on paljon apua. Tää sai meidät mm. pohtimaan, että pitäiskö meidänkin yöpyöä siellä Kanadan puolella… pitää ottaa ainakin selvää!

      Ja niin mahtavaa, että tuli myös noita shoppailuvinkkejä, kiitos! =) On tässä miettimistä, koska kyllähän ne viinitilatkin kiinnostais ja Niagara-kylä ja kaikki. Se on just se ongelma tuolla Jenkkilän suunnalla, liikaa kaikkea kiinnostavaa! =)

  • Reply Inka sunnuntai, toukokuu 4, 2014 at 18:49

    MAHTAVIA suunnitelmia teillä! Ei jee miten siistiä. Erityisen innoissani olen Syracusesta, tykkäsin siitä ite viime vuonna ihan sairaan paljon, joten toivottavasti tekin tykkäätte. Jos kaipaatte vinkkejä, niin multa irtoaa jäätelöpaikkasuositus, en oo missään syönyt niin täydellistä jätskiä, namm! Ja Amish-yhteisöt kuulostaa niin mielenkiintoiselta, vau!

    • Reply ulla50 maanantai, toukokuu 5, 2014 at 16:28

      Joo todellakin kaikki vinkit Syracusesta kiinnostaa! Onko sulla siitä kenties postausta? 🙂 Mahtavaa, että elät aina mukana ihanasti, se lämmittää mieltä! <3

  • Reply Annika maanantai, toukokuu 5, 2014 at 12:34

    Ihana kartta! 🙂

    Niagarat oon nähnyt vaan Kanadan puolelta (vissiin kolmeen kertaan), mutta paikan päällä vaikuttaa kyllä siltä, että sieltä on paremmat näkymät. Putousten ympärille rakennettu minivegas-rahastuskompleksi vei multa ekalla kerralla fiiliksen ihan kokonaan, joten ei siis kannata odottaa mitään luonnontäytteistä maisemakuvaa, kuten itse tein. Maisema on hieno, kun katsoo oikeaan suuntaan 🙂

    Jokaisella rajanylityskerralla Kanadaan meno on sujunut mutkattomasti ja pikaisesti (vain muodollinen juttu) ”passit ja tervetuloa”, mutta sitten taas Jenkkeihin mennessä hiillostetaan aina vähän enemmän ja matkatavaroita syynätään.

    • Reply Annika maanantai, toukokuu 5, 2014 at 12:36

      Niin ja yksi päivä putouksilla riittää hyvin. Itse en ole mennyt veneellä kastumaan vaan ihaillut niitä vain etäisyydeltä, jolloin pari tuntia on riittänyt ihan mainiosti.

  • Reply ulla50 maanantai, toukokuu 5, 2014 at 16:31

    Hyvä tietää vähän, että mitä on odotettavissa niin ei tosiaan tuu pettymyksiä 🙂 Mullakin on vähän ristiriitaiset fiilikset että onko paikasta tullut yhdenlainen teemapuisto mutta kuitenkin tuntuu että on kai ne putoukset joskus nähtävä! Ja toisaalta amerikkalaiset osaa tehdä turisti-jutuista elämyksellisiä kun ekaa kertaa käy.

    Tosi mahtavaa myös kuulla noita kokemuksia tuosta ylityksestä ja siitä että mikä on sopiva aika viettää perillä. Kiitos paljon Annika!

  • Reply Heidi / Auringon alla torstai, toukokuu 8, 2014 at 16:24

    Kylläpä kuulostaa mielenkiintoiselle teidän reitti! Meilläkin on haaveissa joskus autoilla tuolla suunnalla 🙂 Kiva siis lukea kokemuksia! Tosin kesälle 2015 on jo suunnitteilla road trip 2 länsirannikon puolella, kun jotenkin jäi sellainen kaipuufiilis viime kesän reissusta. Mutta voiko noita road tripejä tehdä liikaa? Ei voi! Yksi joka kesä olis aika hyvä tahti 🙂

    • Reply ulla50 maanantai, toukokuu 12, 2014 at 10:13

      Yksi joka kesä vähintään on hyvä tahti! Hih! Ja talvella sittten rantaloma 😉 Mullakin on jo vuodelle 2015 roadtrip suunniteltuna.

    Leave a Reply