Monthly Archives

huhtikuu 2014

Johtolankoja Brooklynissä

Onko teillä muilla tapana palata uudelleen tietyihin paikkoihin, kun saavutte uudelleen johonkin rakkaaseen reissukohteeseen? Olen huomannut, että minulle on muotoutunut New Yorkiin omat suosikkini, jotka haluan aina reissullani kokea. Queensin laituripuisto, Rooftop garden, Roosevelt Island köysivaunulla, Times Squaren gospel-kirkko monisatapäisen kuoronsa johdolla, eräs pieni vaatekauppa Brooklynissä ja diner nimeltä Waverly. Ne ovat minun kohteeni kerrasta toiseen.

50statepuzzle_newyork

Tämän postauksen kuvituksessa menin helpoimman kautta. Nämä kuvat löytyivät pääosin Facebookin kansikuvista. ”For where your treasure is, there your heart will be also.” Haha, Facebookin kansikuvissa?

Muutama viikko sitten nostin kuitenkin listalleni uuden kohteen, jonne haluan palata tänä kesänä. Keväällä 2011 matkasimme koulukaverini Angelan kanssa viettämään Kaplan International Collegen järjestämiä Prom-tanssiaisia Brooklyniin. Alue ei ollut meille mitenkään tuttu, joten suunnistimme kohteeseen karttaan turvautuen.

Tanssien jälkeen meille tuli nälkä ja pölähdimmme ulos kadulle juhlapaikan glitterisestä tunnelmasta, kun ilta oli jo pimentynyt. Löysimme läheltä kivan ravintolan, jonne menimme syömään ja puhumaan henkeviä kuin kauan kadoksissa olleet siskot.

place

Kaplanin Prom-paikka ja New Yorkin silhuetti yövalaistuksessaan ensi kertaa keväällä 2011.

Ilta jäi mieleeni maagisena. ”Jaoimme omat rakkaustarinamme toisillemme tuolloin”, muisti Angela, kun pyysin häntä hiljattain muistelemaan, että mikähän paikka oli kyseessä. Istuimme syömässä baaritiskillä, koska paikka oli ihan täynnä.

Jostain syystä ravintolan johto tykästyi meihin ja tarjoili erilaisia pieniä herkkuja talon piikkiin pitkin iltaa. Kun lähdimme ulos, neuvoivat vielä lähteissä kulkemaan pari kadunpätkää alaspäin ja se todellakin kannatti. Olimme Brooklyn Heightsissa ja eteemme avautui Manhattanin silhuetti täydessä komeudessaan iltavalaistuksessa ensikertaa sinä keväänä. En ikinä unohda. Se ilta oli taikaa.

Teimme varsinaista salapoliisityötä Angelan kanssa pari viikkoa sitten, kun yritimme jäljittää paikkaa uudelleen. Google Mapsilla kävelyä, vanhojen valokuvien kaivelua. Servettien zoomausta. Muistinystyröiden aktivointia.

proam

Facebook on korvaamaton yhteydenpito- ja salapoliisityökanava New York -siskoille.

Söpöilystä ja valokuvaamisesta pitävä Angela oli kuvannut prom-julisteen, tottakai, ja koimme suuren läpimurron, kun usb-kovalevyltä löytyi viimein kallisarvoinen johtolanka! Hotel St. George Brooklynissä oli prom-paikkamme ja kesäkuun viimeisellä viikolla herran vuotta 2014 aion palata tuohon paikkaan. (Kuulen jo Kadonneen jäljillä -tunnarin soimassa korvissani…)

En yleensä ole kovinkaan nostalginen tyyppi ja pidän yleensä katseen ennemmin edessä kuin takana. Tänään kuitenkin sain selvyyden tälle kummalle käyttäytymiselleni. ”New Yorkissa asuminen muuttaa aivan kaiken” kirjoitti eräs lempibloggaajistani Laura de Lilly -blogissaan ja mitäpä siihen on lisäämistä. Jo muutama kuukausi kaupungissa muuttaa kaiken.

Mutta mitä te olette mieltä: Onko menneen uudelleen eläminen hyvä vai huono asia? Oletteko te nostalgikkoja? Missä te käytte uudelleen kerta kerran jälkeen?

Roadtrippailu on parasta rakkaan ihmisen kanssa

Neljän viikon roadtrip USA:ssa kesä-heinäkuussa. 6 osavaltiota ja noin 10 000 kilometriä. Kaksin – minä ja avomieheni. Yhdessä aamusta iltaan 33 päivää, 792 tuntia ja 47 520 minuuttia.

Yhdessä 24/7 aamupalalla, autossa, bensatankilla, kaupassa, pirtelöllä, liikennevaloissa, autiomaassa, kansallispuistossa, museossa sekä iltaisin hotellihuoneessa. Omaa aikaa ovat ne muutamat hetket vaatekaupoissa, kun sovimme tapaavamme puolen tunnin kuluttua sopimassamme paikassa. Aivan ihanaa ja aivan kamalaa?

IMG_6173

Lähdimme 4.7.2013 aamulla Ely-nimisestä paikasta Nevadassa, jossa oli useita tyhjentyneitä liikehuoneistoja. Itsenäisyyspäivä ei vielä näkynyt kaupungin kaduilla.

IMG_6256

Open range-liikennemerkistä huolimatta emme törmänneet tien yli siirtyvään karjalaumaan. Saimme ajella melko lailla rauhassa.

On aivan ihanaa lomailla rakkaan ihmisen kanssa ja se, että sen toisen tuntee niin hyvin, että voi sataprosenttisesti luottaa häneen – ja siihen, että hän kestää erityisesti myös tuittuiluni.

Kuten sen, kun en saa säännöllisesti syötävää tai kun en saa ”pääse” mielestäni ajoissa nukkumaan, käyttäydyn kuin uhmäikäinen lapsi – ärsytyskynnykseni laskee ja kiukuttelen sekä purnaan kaikesta mahdollisesta. Kenelläkään ei ole kivaa, kun känkkäränkkäni saa vallan. Ensimmäiseen pulmaan on helppo ratkaisu, meillä on aina autossa kylmää juotavaa ja suolaisia sekä makeita snäksejä.

IMG_6316

USA:n itsenäisyyspäivä näkyi maaseudulla.

Avomieheni ajaa ja minä toimin kartanlukijana. Suutun suunnattomasti itselleni ja mökötän suurielkeisesti, kun ajamme tärkeän risteyksen ohi, koska en osaa erittäin selkeästä karttaohjelmasta huolimatta opastaa meitä perillle. Minulle nämä ovat maailman suurimpia epäonnistumisia, kun taas avomieheni mielestä voimme kääntyä seuraavasta risteyksestä ja päästä oikealle tielle muutaman mutkan kautta.

Naisellisesta rivien välistä lukemisesta on pakko luopua roadtripin ajaksi. Ihan pakko. Muuten yhdessä matkustamisesta tulisi liian raskasta kummallekin osapuolelle ja ajopäivät olisivat täynnä kireää tiuskintaa tai täydellistä hiljaisuutta. Esimerkiksi, kun monta vuotta hehkuttamani ruokapaikka osoittautuukin vain keskinkertaiseksi ja mieheni mainitsee siitä jälkeenpäin tyyliin: ”Olipa kuiva pihvi.” Minä kuulen hänen sanovan: ”Valitsitpa sitten huonon paikan.”

IMG_6341

4.7. päivän kohteemme oli Ruby Mountains Wilderness -alue Nevadassa. Perillä kaivoimme kylmälaukusta piknik-eväät.

IMG_6550

Sinipunavalkoiset liput heiluivat kaikissa mahdollisissa paikoissa, kun pääsimme Elkoon Nevadaan.

Ajamme pitkinä ajopäivinä parhaimmillaan/pahimmillaan 500-600 kilometriä. Ensimmäiset viikot radio on kiinni ja juttelemme niitä näitä tai olemme hiljaa maisemista nauttien. Kesän 2013 matkalla kaivoimme Anna Puun Antaudun-albumin kuunteluun matkan puolivälissä, kun ajoimme Fourth of July-piknikille Ruby Mountainsiin Nevadassa ja hoilasimme täysillä sen tahtiin. Roadtrippailu on kyllä ihan parasta, kun seurana on rakas ihminen.

IMG_6262

Karkkiaskarteluja…

Kenen kanssa sinä matkustat mieluiten? Entä miten ylläpidät yleistä matkustusmukavuutta automatkoilla? 

Beartooth Highway – ei se määränpää vaan se matka

Välttelemme matkoillamme tarkoituksella puuduttavia moottoriteitä (interstateja) ja valitsemme niin usein kuin mahdollista maisemareittejä. Interstateja ajamalla säästäisimme varmasti aikaa ja pääsisimme nopeammin seuraavaan kohteeseen, mutta aika monta hienoa maisemaa olisi jäänyt myös näkemättä. Yksi niistä on Beartooth Highway Montanan ja Wyomingin rajalla.

IMG_7148

Beartooth Highway on myös All-American Road, jotka ovat jo nähtävyyksiä itsessään – maisemallisesti tai historiallisista syistä.

Ykdeksi USA:n kauneimmaksi tieksi valittu Beartooth Highway oli reitillämme heinäkuussa 2010, kun ajoimme ulos Yellowstonen kansallispuistosta sen koilliselta uloskäynniltä. Beartooth kulkee 110 kilometrin matkan Montanan Cooke Citystä Red Lodgeen koukaten välillä Wyomingin puolella. Jos tarkempi sijainti kiinnostaa, katso kartta tästä.

Beartooth Highwaysta tekee erityisen karujen maisemien lisäksi sen korkeus merenpinnasta. Cooke Citystä lähdettäessä matka taittuu hyvän aikaa havumetsässä ja vehreissä laaksoissa reilun 2 000 metrin korkeudessa, mutta mitä ylemmäs noustaan sitä karummaksi maisemat muuttuvat.

IMG_7200

Alkumatka ajetaan havumetsäisissä vuoristomaisemissa.

IMG_7464

Laaksoja, järviä ja vuoristoja…

IMG_7602

Mitä ylemmäs noustaan sitä karummaksi maisemat muuttuvat. Tie on koko matkan hyväkuntoinen ja sen jyrkillä reunoilla on matala aita.

Huipulla, 3 000 metrissä, on enää kivikkoa ja maan pinnan peittävää matalaa kasvillisuutta ja vuoristoja joka suuntaan. Ei ole mitenkään epätavallista, että lunta näkyy siellä täällä vielä heinäkuussa. Hyväkuntoinen päällystetty tie, jota korjataan joka kevät/kesä ankaran talven jäljiltä, nousee Beartooth Passissa 3 300 metriin ja laskeutuu Red Lodgeen saavuttaessa 1 700 metriin.

IMG_7627

Big Sky Country on Montanan osavaltion slogan ja se pitää niin paikkansa.

IMG_7643

Beartooth Highway on suosittu tie. Kannattaa varautua tietöihin, joita tehdään joka kesä.

Ajoaikaa tähän reilun 100 kilometrin matkaan kannattaa varata 3-4 tuntia, koska 19 neulansilmämutkaa (180 asteen jyrkkää mutkaa), laaksot ja niityt sekä kauniit vuoristomaisemat sinisine järvineen ovat melko hyvä syy pysähtyä useamman kerran haukkaamaan raitista ilmaa ja tuntemaan tuulen viileä tuiverrus kasvoilla.

IMG_7681

Tien korkeimmalla kohdalla on huikeat 360 asteen vuoristomaisemat.

Näissä korkeuksissa kannattaa ottaa rauhallisesti ja juoda säännöllisesti. En ole tähän mennessä kärsinyt altitude sicknessin (=vuoristotauti) oireista, vaikka olemme olleet yli 4 000 metrissä Kiinassa. Ilmanalan ohenemisen huomaa kyllä jo Beartoothissa kävellessäkin, mutta ei kai sinne kukaan lähdekään juoksulenkille…

Introsukellus Veikkolassa

Kirjoitin edellisessä postauksessa tunnelmistani ennen elämäni ensimmäistä sukellusta ja nyt on aika raportoida, että miten kaikki meni ja miltä sukeltaminen tuntui. Saavuimme hyvissä ajoin ennen yhtätoista Veikkolan Sukellus-Areenalle. Meitä odotti aivan erilainen paikka kuin mitä olin osannut kuvitella. Sukellus-Areena löytyi omakotitaloalueelta ja oli kodinomainen paikka luonnon ympäröivällä paikalla. Sisällä meitä oli vastassa ystävällinen henkilökunta, joka pyysi täyttämään terveystietokyselyn ja vastuunvapautuslomakkeen. Lajiin liittyy riskejä, mutta Veikkolassa on kyllä turvalliset puitteet aloittaa harjoittelu.

sukeltamassa

Juuri ennen h-hetkeä käsimerkit hallussa. Ylin kuva lainattu luvalla Veikkolan Sukellus-Areena sivuilta.

Kiitollisena kirjoitin lomakkeeseen pitkän listan EI-sanoja sairausluetteloon, joka olisi voisi estää lajin kokeilemisen. Esimerkiksi flunssaiselle tai astmaatikolle sukeltaminen ei välttämättä sovi. Paperihommien jälkeen siirryimme alakerran luokkahuoneeseen kuulemaan tärkeimmän teoriatiedon sukeltamiseen liittyen. Opettelimme myös käsimerkit, joilla kommunikoidaan pinnan alla. Lyhyen oppitunnin jälkeen olikin jo aika lähteä vetemään märkäpuvut uikkareiden päälle.

Asut olivat tooodella tiukat. Mitä tiukempi, sen paremmin lämmittävä kuulemma. Sitten painovyö, happipullot, maski ja räpylät päälle. Altaassa oli eri syviä osioita ja ensimmäisenä astuimme osaan, jossa pystyi vielä seisomaan pää pinnan yläpuolella. Harjoittelimme paineilmalaitteiden kautta hengittämistä lyhyen hetken menemällä veden alle polvilleen. Ja siitä lähdettiinkin kahden kouluttajan johdolla kohti syvyyksiä.

allas1

Tässä altaassa eilen harjoiteltiin. Veikkolan allas on syvin, mitä pohjoismaista löytyy. Me emme käyneet syvimässä osassa vielä introsukelluksella. Kuva: Sukellus-Areena / Petteri Viljakainen

Kouluttajat toivat minut ja Henkan yläpuolella kuvassa näkyville portaille ja lähdimme siitä etenemään hiljalleen alaspäin antaen korvien tottua paineeseen. Lopulta olimme kaikki yhdeksän ryhmämme jäsentä neljän metrin syvyydessä polvillamme. Kouluttajat antoivat meille vedenalaisia lennokkeja, joita heittelimme toinen toisillemme ringissä samalla kuin koitimme tottua regulaattorin kautta hengittämiseen. Minulle tuli kaksi kertaa fiilis, että nyt on pakko mennä ylös. Tuntui, että ollaan TODELLA syvällä ja yhtäkkiä aloin epäröidä, että mitä jos muistakaan kaikkea opetettua ja painoin punaista nappulaa, jonka myötä liivini täyttyi ilmasta ja singahdin pinnalle nopeasti. Jälkeenpäin muistin, että olisi vissiin pitänyt näyttää kouluttajalle peukkua, että haluan mennä ylös, mutta en siinä hetkessä sitä ehtinyt ajatella.

Kaiken kaikkiaan introsukellus kesti vain reilut kolme tuntia, joten paljon uutta tuli lyhyessä ajassa. OWD eli Open Water Driver -kurssi on paljon pidempi kestoinen (kestää useita päiviä), joten aikaa asioiden omaksumiselle on huomattavasti enemmän. Olisikin kutkuttavaa päästä perehtymään lajiin kaikessa rauhassa. Emme kuitenkaan vielä ilmoittautuneet kurssille, sillä se maksaa 450 euroa ja lajin harrastaminen ei tule olemaan myöskään aivan halpaa esimerkiksi varusteiden ja matkojen takia. Asiaa täytyy harkita, mutta kiinnostusta ehdottomasti olisi.

IMG_1569

Key Westin vesissä veneestä snorklaamaan hyppääminen oli valtaisa elämys. Voin vain kuvitella miten huikeita sukellusmatkoja lajin harrastajat tekevät. Sukellus-Areenan porukat olivat juuri tulleet Malediiveilta sukeltamasta.

Kokeneet kouluttajat liikkuivat vedessä ketterästi ja sitä oli mahtavaa katsella. Itselläni oli kömpelö olo painava pullo selässä, kun ei ehtinyt tottua varusteisiin. Introsukellus oli silti loistava mahdollisuus päästä arvioimaan, että haluaako lajiin tulevaisuudessa paneutua syvemmin (Hahah kirjaimellisesti syvemmin, neljä metriähän ei ole vielä mitään. OWD-kurssilla mennään 18 metriin saakka).

Voin kuvitella, että laji voi tuntua myös tosi ahdistavalta joillekin ihmisille. Omatkin tuntemukset veden alla oloa kohtaan jäivät hieman ristiriitaisiksi, kun en päässyt olemaan siellä niin pitkään, että ajatukseen olisi ehtinyt tottua. Uima-allas tuntuu hyvältä paikalta harjoitteluun mutta kyllä lajin mielekkyys varmasti avautuu aivan erilailla vasta merenalaisen maailman ympäröimänä.

aIMG_1571

Yksi elämän onnellisimmista päivistä oli Mirkan ja Maken kanssa tehty veneretkipäivä Key Westissä viime vuonna. Kumpa elämä näyttäytyisi aina näissä väreissä.

Onneksi on koko elämä aikaa. Eilisen kaltaiset kokemukset muistuttavat, että terveydestä kannattaa pitää huolta, jotta voi kokea vastaisuudessakin tällaisia suuria asioita. Itsensä voittaminen on niin mahtava kokemus, että olemme tänään lähdössä kiipeilemään vaijereilla Salmisaaren Kiipeilyareenalle! Pitää arvioida kummasta tulee paremmat kiksit – ylhäältä vai alhaalta – ja sitten päättää, että mihin harrastukseen kannattaa keskittyä 😉

Onko täällä lukijoiden joukossa kokeneita sukeltajia tai lajista innostuneita? Kertokaahan mitä ajatuksia sukeltaminen teissä herättää? Ja mitä hienoja paikkoja olette nähneet?

Pelkojen voittamisesta

Frendimme Pekka poikkesi käymään tänään matkallaan lentokentälle ja näimme hänen tuoreita sukelluskuviaan Filippiineiltä. Kuvat kiinnostivat erityisen paljon sen vuoksi, että olemme itse menossa kokeilemaan sukellusta ensimmäistä kertaa huomenna!

Makella on kytenyt halu päästä tutustumaan sukeltamisen ihmeelliseen maailman jo pidempään. VPK-taustan takia paineilmalaitteet ovat hänelle tuttuja ja huomenna selviää onko savusukellustaustasta hyötyä veden alla.

havaiji1

Havaijilla on täydelliset puitteet vesiurheilulajien harrastamiseen. Vuonna 2010 pääsimme kurkistamaan Oahun saaren pinnan alle snorklausretkellä.

havaiji3

Hanauma Bayn koralleja suojellaan keräämällä pääsymaksu rannalle saapuvilta. Lisäksi kallioon louhitussa rakennuksessa täytyy käydä katsomassa korallien suojelusta kertova video ennen veteen pulahtamista. Aikoinaan ajattelin, että ”puhtaan” turkoosi vesi on paras vesi, mutta vedenalaisen maailman nähtyäni tällaisen rannan arvo nousi aivan uuteen arvoon silmissäni.

Filippiineillä PADI-laitesukelluskurssin suorittanut Pekka kertoi, että alussa veden alla hengittäminen laitteiden avulla saattaa olla pinnallista ja sen seurauksena saattaa tulla tunne, että on pakko päästä pinnalle hengittämään normaalisti. Myös korviin luultavasti sattuu jossain vaiheessa.

Osaan kuvitella miltä tuntuisi saada pakokauhukohtaus veden alla ja sukeltaminen hieman jännittää. Onhan jo snorklaus veneestä avomerellä ollut todella jännää puuhaa. Olemme kuitenkin puhuneet paljon pelkojen voittamisesta kaveripiirissämme ja olen koittanut valmistaa itseäni oikeaan asenteeseen. Hengittämisen oppiminen ON mahdollista. Hermojen rauhoittaminen ON mahdollista. Itsensä voittaminen ON mahtava tunne. Miksi en siis pystyisi siihen?

Juttelimme matkamessuilla pitkään PADI-kursseja tarjoavan miehen kanssa. Mies kertoi, että useimmat oppivat sukeltamaan, mutta ihan kaikille se ei sovi. Joidenkin ihmisten korvat eivät vain ole omiaan paineen vaihtelulle. Sen vuoksi aloitamme uuden lajin kokeilusukelluksen kautta Veikkolassa. Mikäli laji ei vie mennessään, ei tarvitse maksaa turhaan suht kalliista sukelluskurssista. Jos taas laji vie mennessään, saa koesukelluksen hinnan takaisin kurssille lähtiessä kurssin hinnasta. Melko hyvä diili mielestäni.

havaiji2

Havaijille matkatessa vesillä käyminen on ihan ehdotonta. Yllättävää kuitenkin on se, että Havaijin lukuisten saarien väliä kuljetaan vain lentämällä.

havaiji4

En varmaan ikinä kyllästyisi katsomaan eri väreissä kuohuvaa merta Havaijilla.

Matkustelu Amerikassa omalla mukavuusalueella on täyttä mahtavuutta, mutta on kutkuttava ajatus, että reissaajanakin kehittyisi. En panisi pahitteeksi näin ajatuksen tasolla, että tulevaisuus toisi tullessaan kiipeily- ja sukellusmatkoja ja -kohteita Jenkeissä ja muualla maailmassa. Matkamessuilla kuitenkin opin, että sukeltamaan ei tarvitse välttämättä lähteä merta edemmäs – meidän oman Itämeren suojelu on tuottanut jo niin paljon tulosta, että siellä on kuulemma suhteellisen hyvä näkyvyys ja mielenkiintoisia hylkyjä katseltavaksi.

Mutta ei mennä vielä asioiden edelle. Huomenna on jännittävä päivä edessä. Saa nähdä tuoko kokemus tullessaan jotain uutta pysyvämpää, vai yksittäisen mielenkiintoisen kokemuksen.

Southwest USA, täältä tullaan (kesäkuussa)!

Matkustamme taas kesäkuussa Yhdysvaltoihin – tällä kertaa lounaisosan osavaltioihin. Kyseessä on 6. roadtrippimme seitsemän vuoden sisällä ja tämänkin reissun jälkeen aika monta osavaltiota on vielä näkemättä. Ei, en ole kyllästynyt matkustamaan samaan maahan, koska näemme ja koemme joka kerta uusia juttuja.

Meillä on lennot Chicagon kautta Dallasiin Texasiin viikkoa ennen juhannusta, josta matka jatkuu monen välietapin kautta San Diegoon Kaliforniaan. Sieltä on tarkoitus ajaa merenrantaa pitkin Los Angelesiin ja Las Vegasiin, jossa aiomme nauttia kaupungin viihdetarjonnasta sekä Buffet of Buffets -buffarannekkeesta. archie gone lebanon -blogin Inka kertoi rannekkeesta tässä postauksessaan. Lisäksi pienenä toiveena olisi päästä kuuntelemaan Queen + Adam Lambert -konserttia, mahdollisesti Dallasissa tai Las Vegasissa.

Kesän 2014 roadtripillämme 50 State Puzzle-palapeliin kertyy vain yksi uusi osavaltio, Oklahoma.

Päiväkohtainen reittisuunnitelma on vielä työn alla, mutta muutamista kohteista on varmuus. Luvassa on monta mielenkiintoista kaupunkia, kansallispuistoja, aavikoita, erimuotoisia kaktuksia ja huikeita auringonlaskuja. Ja mukavan kesäinen sää, kun keskilämpötila lounaiskulman osavaltioissa on kesäkuukausina reilut +35C. Tästä kaikesta ihanuudesta saamme nauttia hieman yli neljä viikkoa… FUN!

Tässä erinäisistä kuvalähteistä koostettu katsaus mitä on tulossa:

San Antonio, Texas

San Antonio Riverwalk. Myös Texasin pääkaupunki Austin ja Corpus Christi ovat reitillämme. / Flickr: Tim Pearce

White Sands National Monument, New Mexico

Pitäisikö pakata mukaan liukuri? White Sandsilla voi laskea hiekkamäkeä eikä valkoinen hiekka ole kuumaa, vaikka sää olisikin helteinen. / Flickr: Doc Johnny Bravo

Tombstone, Arizona

1800-luvun villin lännen kaupunki Tombstone. Reittimme seuraa osittain Ullan ja miehensä Markon viime kesäistä matkaa. / Ulla Alakangas, Stilettikorkokanta

Saguaro-kaktuksia Arizonassa

Näitä odotan näkeväni; saguaro-kaktuksia sekä lukuisia upeita auringonlaskuja. / Wikimedia Commons; Saguaro Pictures

Phoenix, Arizona

Phoenix ja Tucson Arizonassa tulevat myös tutuiksi. / Flickr: Alan Stark

San Diego, California

Balboa_Park_Botanical_Building_01

Balboa Park San Diegossa kiinnostaa kovasti.

Joshua Tree National Park, California

Joshua Tree-puiston läpi ajoimme ensimmäisellä roadtripillämme 2008.

Sedona, Arizona

Sedona on kuuluisa punaisista kivistään ja auringonlaskuistaan. / Flickr: Beedie’s Photos

Southwest 2014 to do-listallani on huhti-kesäkuussa:
1) Uuden luottokortin tilaaminen ja vanhan peruuttaminen
2) Vuokra-auton varaaminen
3) ESTA-matkustusluvan anominen + APIS-tietojen toimittaminen lentoyhtiölle
4) Ensimmäisen hotelliyön varaaminen Dallasin lentokentän lähistöltä
5) Dollareiden vaihtaminen

Vaikka oma pohjatyömme matkakohteista on melko perusteellinen, otan vinkkejä vastaan erittäin mielelläni. Lisäksi kiinnostaisi tietää käytätkö ulkomaan matkoillasi yleensä luottokorttia vai käteistä? 

Bloggers Residencen asukas nro 1

Jummi, mitä uutisia sain tänään: ”Kiitos että osallistuitte #bloggersresidence ensi-iltaan. Huhtikuun – ja ehkä jopa maailman ensimmäisen – residenssin saanut henkilö on Ulla Alakangas blogillaan 50 State Puzzle. Onneksi olkoon!”

Oltiin eilen Kirsin kanssa Kohtaamistoimisto Innastuksen ja Kontoretin järjestämässä bloggaajatapaamisessa, jossa lanseerattiin Bloggers Residence –konsepti. Kontoret on kodinomainen kohtaamispaikka Erottajalla ja Kampissa, joka on tarkoitettu liikkuville ja yksin työskenteleville henkilöille. Nyt Kontoret on myös Bloggers Residence, jonka ensimmäinen bloggaaja-asukas olen minä! Jopas jotakin!

bloggaajaresidenssi

Tästä keväästä on tulossa kovaa vauhtia aika lupaava. Mukavia prokkiksia, hyviä kohtaamisia, pääsiäinen Pariisissa, juhannus Berliinissä ja sitten New York. Uuh! Monta rautaa on tulessa, onneksi on nyt Kontoret missä järjestellä asioita.

No asukas on ehkä vähän vahva sana, sillä ei Kontoretissa kuitenkaan asuta, vaikka ainakin Erottajan ”kämppä” kyllä sellaiseen soveltuisi mainiosti. Omat kaavailuni tämän bloggaaja-residenssin käytön suhteen ovat seuraavanlaiset:

1. Aiomme kehittää 50 State Puzzle -blogiamme mukavissa puitteissa Kirsin kanssa kahvikupposten äärellä Kontoretissa. (Saattaapa näihin tapaamisiin liittyä ”vähän” matkasuunnittelua ja hehkuttelua tuleviin kesän reissuihimme liittyen.) Yleensä treffaamme aina jossain ruokapaikassa kaupungilla ja lopulta emme jaksa edes kaivaa läppäreitä esille. Jospa nyt saimme paljon aikaiseksi. Tähän mennessä olemme olleet parhaimmillamme junan työskentelyhytissä, jossa saatiin aikaiseksi perustaa tämä blogi!

2. Aion käyttää Kontoretin tiloja kirjoittamiseen ja postailuun. Eri ympyröissä inspiroituu varmasti aivan eri tavalla. Ainakin kokeilen, että onko näin.

3. Aion pitää palavereita Kontoretin komeissa neukkareissa. Boulevard-H-lehtiprojektimme vakiotila Kluuvin kolmannessa kerroksessa meni juuri remonttiin, joten nyt on sopivasti uusi paikka missä ideoida seuraaavaa lehteä ja tulevaisuutta.

4. Aion lukea pääsykokeisiin. Haaveni matkailualan opiskelusta ovat siinä pisteessä, että pääsykokeet lähestyvät. Kotona on aina niin paljon tekemistä, ettei lukemiseen tahdo jaksaa keskittyä, joten nyt on sitten paikka, mihin vetäytyä.

5. Aion verkostoitua muiden käyttäjien kanssa. Viime aikoina minusta on tuntunut, että ihmisten ja tapahtumien takia Helsinki saattaa olla maailman paras paikka asua. Jenkkilässä on mahtavinta olla lomalla, mutta täällä on kiva elää, tehdä töitä ja harrastaa.

Kaikkea hauskaa selvästi tulee eteen, kun lähtee juttuihin mukaan. Kannatti eilen tiputtaa käyntikortti kulhoon, jonka myötä tuli ilmaistua kiinnostus tätä konseptia kohtaan. Uskon, että kokemus tuo tullessaan lisää juttuja, jonka takia voi tykätä aina vaan lisää tästä meidän Helsingistä.


Kollaasissa olevat toimistokuvat lainattu Kontoretin nettisivuilta.