Monthly Archives

maaliskuu 2014

Omituista hinnoittelua ja lomien varaamista

Tietokoneen hajoaminen on bloggaajan elämässä huonompi juttu. Onneksi kolme vuotta sitten Nycistä ostamani MacBook Pro ei kuitenkaan vielä päättänyt lopettaa taivaltaan lopullisesti ja sen kunniaksi lupasin viedä sen kesällä takaisin kotiin käymään. Kyllä, meillä on lennot New Yorkiin, ja täällä on yksi joka uhkaa haljeta onnesta!

miksunlaksarit

Viikonloppu oli täynnä ystäviä, suuria tunteita, suunnitelmia ja läksäreiden juhlintaa.

Paljon on tapahtunut. Viikonloppuna vietettiin hyvän ystäväni Miksun läksäreitä. Hän on jo toinen läheinen ystäväni joka muuttaa Berliiniin, joten syyt vierailla meille jo aika tutussa kaupungissa tuplaantuivat. Katseltiin kalentereita ja näytti mahdottomalta saada taloudellisesti ja ajallisesti kaksi reissua buukattua kalenteriin nyt kun uuden työpaikan takia lomiakin on kertynyt vain pari viikkoa.

Mutta jos on tahto niin on keino. Tällä kertaa Finnairin kummalliset hinnoittelut koituivat onneksemme. Saimme nivottua samaan pakettiin sekä Berliinin että New Yorkin!

miksunlaksarit2

Keväisessä Helsingissäkin on kiva turisteilla.

Finnairin kesän yli menevässä New York -kampanjassa on suomalaisen kesälomakauden kokoinen aukko. Ei tarjouslentoja välillä 20.6.-12.8. ja kun tarkemmin katseli, kävi ilmi ettei suoria lentoja ole laisinkaan millään hinnalla. Finnairin omilla sivuilla myynnissä oli vain välilaskullisia yhteistyökumppaneiden lentoja suolaisella hinnalla. Esimerkiksi meidän haluaminamme päivinä ko. välilaskulliset lennot maksoivat 727 euroa ja joinakin päivinä jopa 850 euroa.

Näyttökuva 2014-3-30 kello 21.07.49

Emme mielellämme suosi enää välilaskullisia lentoja, jos vaihtoehtoja on. Pitkät lennot vievät perilläoloaikaa ja usein vaihtokentällä tulee tuhlattua rahaa kalliiseen syömiseen ja muuhun, joten säästö saattaa jäädä vähäiseksi.

Aloin huvikseni katsella Berliini-New York -menopaluulentoja Ebookersilta ja mitäs löysinkään: Finnairin lennot hintaan 588 euroa! Käsittämätöntä – tähän löytöön oli pakko tarttua! Voihan sitä tehdä limittäin kaksikin reissua, kun loma on! 🙂

Melko onnellinen tilanne, että ystäväpiiriä pitää käydä tapaamassa Keski-Euroopassa. Se on kuin laittaisi rahaa pankkiin sekä taloudellisesti että henkisesti.

Tule jo kesä, en malttaisi odottaa! Onneksi on taas mitä suunnitella ja roadtrip-reittiin tarttisin mielelläni vinkkejä teiltä lukijoilta. Suunnitelmissa siintää Niagaran putouksilla käyminen ja olisi mahtavaa kuulla vinkkejä sielläpäin liikkuneilta. Mutta tästä lisää seuraavassa postauksessa.

Kylmän sodan historiaa South Dakotassa

Ajelimme kesällä 2010 South Dakotan maisemissa ja etukäteen tekemämme pohjatyön ansiosta tiesimme, että Rapid Citystä 100 kilometriä itään interstate 90-tietä pitkin on kiintoisa Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton kylmän sodan ajasta kohde.

USA:n kongressi päätti vuonna 1999, että kylmän sodan vuosina rakennetuista ydinohjuskohteista kaksi jätetään alkuperäiseen kuntoonsa ja avataan yleisölle kulttuurihistoriallisista syistä. National Park Servicen hallinnoima Minuteman Missile National Historic Site koostuu kahdesta osasta; Delta nine –ohjussiilosta (launch facility/missile silo) ja Delta one-laukaisukeskuksesta (launch control facility).

Kesällä 2010 Delta nine –ohjussiiloon järjestettiin 1,5 tunnin opastettuja ja maksuttomia kierroksia kahdesti päivässä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Koska ahtaaseen siiloon mahtuu kerrallaan vain kuusi henkilöä, ja kiinnostus oli suurta, kierrokset olivat loppuunvarattuja viikkoja etukäteen. Pidemmälle kierrokselle emme saaneet enää lippuja, mutta 30 minuutin maksuttomalle tourille Delta one -laukaisukeskukseen onnistuimme hakemaan pääsylipun NPS:n toimistolta. Aamuisin sieltä jaettiin rajattu määrä lippuja ”first come, first serve”-periaatteella saman päivän kierroksille.

Delta one on aidattu alue, jonka pihassa on matala, vaatimaton vaaleanruskea rakennus ja salossa liehuu USA:n lippu. Näin mitäänsanomattoman näköinen rakennus on maastoutunut helposti viljapeltojen sekaan, mikä lienee ollut aikoinaan tarkoituskin.

NPS:n työntekijä, park ranger, otti 10 hengen ryhmämme vastaan aidan sisäpuolelle ja kertoi Yhdysvaltain hallituksen lunastaneen maata ohjussiiloa ja laukaisukeskuksia varten paikallisilta southdakotalaisilta maanviljelijöiltä. Moni peltonsa myyneistä ei ollut kovin innoissaan maan alle kaivetusta ohjuksista, mutta vaihtoehtoa ei ollut.

Minuteman II -ydinohjukset sijoitettiin 1960-luvulla Coloradon, Missourin, Montanan, Nebraskan, North ja South Dakotan sekä Wyomingin osavaltioihin kahdesta syystä. Keskilännen osavaltiot olivat sijaintinsa puolesta riittävän kaukana vastaiskua varten, jotta neuvostoliittolaisesta sukellusveneestä tehty ohjusisku ehdittäisiin havaita ja Minuteman-ohjus ehdittäisiin laukaista. Sieltä oli myös suorin ja nopein reitti laukaista ohjus Pohjoisnavan yli Neuvostoliittoon.

IMG_9812

Ei kyllä yhtään naurattanut, kun tutkin ohjuksen laukaisukarttaa Minuteman Missile National Historic Siten visitor centerissä.

Laukaisukeskuksen maanpäällisessä osassa oli 1960-luvun tapaan kalustettu olohuone, ruokapöytiä, makuutilat ja toimistohuoneita. Näissä tiloissa valvottiin mm. maanpäällistä aluetta ja kirjoitettiin raportteja ilmavoimien komentokeskukseen.

Lyhyesti maanpäälliset huoneet esitellyt opas jätti meidät hissille, jolla laskeuduimme 9,4 metrin syvyydessä olevaan laukaisukeskukseen. Toinen oppaamme, vanhempi mies, kertoi nimensä ja kysyi mistä olemme kotoisin. Kun kerroimme, että ”From Soviet Union’s neighbouring country, Finland”, park ranger selvästikin innostui ja esitti kymmenen lisäkysymystä, joihin emme osanneet vastata kovin hyvin…

Lähes 30 vuoden ajan maan alla sijaitsevassa laukaisukeskuksessa istui paksun teräsoven takana kaksi US Air Forcen sotilasta 24 tunnin vuoroissa.  Oppaan puheista sai sen käsityksen, että ohjuksen laukaisun vaatimia alkutoimenpiteitä oli valmisteltu useammin kuin kerran, mutta valmistelu oli aina keskeytynyt ennen viimeistä ja lopullista toimenpidettä – avaimien samanaikaista kääntöä.

Nimensä Minuteman II Missile sai aikoinaan siitä, että se oli laukaisuvalmiina 10 minuutissa. Jos Neuvostoliitto olisi laukaissut ohjuksen, USA:ssa olisi kestänyt 20 minuuttia saada tieto ohjuksesta ennen sen iskeytymistä kohteeseensa ja näin Yhdysvalloille jäisi 10 minuuttia aikaa reagoida vastaiskulla.

9,4 metrin syvyydessä oleva laukaisukeskus, jossa istui kaksi sotilasta 24 tunnin vuorossa.

IMG_9858

Huumoria kylmän sodan tyyliin…

Puolen tunnin äärimmäisen mielenkiintoinen historian oppitunti amerikkalaisesta näkökulmasta oli ohi liian nopeasti. En ole yleensä kovin innostunut amerikkalaista historiaa esittelevistä kohteista, mutta tämä osui ja upposi… 

Näistä säästämme USA-matkoillamme

Kirjoitin kolme viikkoa sitten postauksen Matkustusmukavuus ennen kaikkea, mistä USA-matkabudjettimme koostuu?, jossa kerroin matkojemme budjetista ja palveluista, joihin olemme valmiita satsaamaan dollareita. Tässä kolikon toinen puoli; meillä on myös tietoisia säästökohteita.

Emme vuokraa pienimmän kokoluokan autoa vaan keskikokoisen kaupunkimaasturin, mutta suunnittelemme matkareitin alkamaan ja päättymään samaan kaupunkiin, jolloin vuokrakulujen päälle ei tule drop off-maksua. Tämä jättömaksu on pari sataa dollaria, kun auton palauttaa naapuriosavaltioon tai  jopa tuhat dollaria, kun auton jättää rannikolta rannikolle-reissun päätteeksi toiselle puolelle USA:n mannerta. Autovuokraamojen välillä voi olla suuriakin eroja drop off-maksuissa, kannattaa vertailla.

denver2013

Kesän 2013 matkareittimme alkoi ja päättyi Denveriin Coloradoon.

Ensimmäisen yhteisen USA-matkamme jälkeen, joka oli juuri rannikolta rannikolle-reissu, päätimme keskittyä jatkossa pienemmille, rajatuimmille alueille. Neljän-viiden osavaltion kiertämiseen saa helposti kulumaan neljä viikkoa.

Toinen autoiluun liittyvä säästömme on kuskien lukumäärä. Vaikka meillä kertyy noin 10 0000 ajokilometriä / reissu, meillä on vain yksi ajaja, mieheni. Hänen mukaansa automaattivaihteisella autolla ajaminen (+ cruise controlin käyttö) on sen verran kevyttä ja helppoa, ettei hän rasitu pitkistäkään ajopäivistä.

Lähdemme liikkeelle yleensä aikaisin aamusta emmekä ole tien päällä juuri koskaan enää pimeän aikaan. Pitkien ajopäivien jälkeen pidämme kunnon pituisen pit stopin ennen kuin jatkamme matkaa seuraava aamuna. Säännöllisin väliajoin matkakalenteriin on merkitty myös täydellisiä rentoutumispäiviä, jolloin nukumme pitkään (=minun tapauksessa maksimissaan kahdeksaan), shoppailemme ja ajamme 80 kilometriä seuraavaan hotelliin katsomaan illaksi telkkaria.

Emme harrasta matkoillamme fine diningiä laisinkaan ja ns. casual-ravintoloissa (kuten Applebee’s, Chili’s, Cheesecake Factory) käymme kerran tai pari viikossa. Silloin tällöin maistuvat aamupalapannarit mansikoilla, kermavaahdolla ja vaahterasiirapilla 24h-dinerissa, kun olemme liikkeelle ennen hotellin aamupalatarjoilun alkamista tai kun hotellien joka-aamuinen menu – munakokkeli-pekoni-valkoinen leipä-jogurtti-murot – alkaa maistua puulle kertokäyttölautasilta syötynä. Kertakäyttöastioiden käytön yleisyys hotellien aamupaloilla ja ravintoloissa on yksi niistä asioista, joka ihmetyttää ja välillä jopa raivostuttaa Yhdysvalloissa. Siitä enemmän jollakin toisella kertaa…

IMG_0615

Vaikka olenkin erittäin perso makealle, periamerikkalainen IHOP-pannariaamupala kaikkine herkkuineen ei maistu ihan joka aamu.

IMG_4743

Tästä annoksesta väännettiin vitsiä monta päivää. Tilasin ”a burger with chips” paikallisessa dinerissa Codyssa Wyomingissa ja pöytään tuotiin hampurilaisen seurana pussillinen sipsejä. Sitä saa mitä tilaa… 😀

Päivällä nappaamme usein syötävää paikallisista pikaruokaloista, joita Yhdysvalloissa on huomattavasti enemmän kuin Mäkkäri, Subway ja uusi/vanha tuttavuus Burger King. Tai sitten ostamme kaupasta leipää, levitettä, suolakurkkuja, juustoa ja muita ei helposti pilaantuvia päällisiä ja teemme niistä aamulla matkaeväät kylmälaukkuun. Aika monet omatekoiset voikkarit on nautittu auringonnousuun aikaan jossain uskomattoman hienossa maisemassa.

IMG_3088

Automatkaajan kannalta on kätevää, että isojen teiden ulosmenoväylien, exitien, läheisyydessä olevat palvelut (ravintolat, hotellit, bensa-asemat) kerrotaan etukäteen.

IMG_2165

Yövymme useimpina iltoina kohtuuhintaisissa Best Western tai IHG-ketjujen out-of-location –hotelleissa ja todella harvoin kalliimmissa Monument Valleyn kaltaisissa The View-maisemahotelleissa. Keskittämällä yöpymiset kahden ketjun majoituspaikkoihin, ehdimme yleensä saada kesälomamatkan aikana 2-3 ilmaista palkintoyötä.

Olemme Autoliiton jäseniä ja sen jäsenkortilla saa muun muassa kummastakin edellä mainitusta hotelliketjusta 10-15% alennuksen, kun huonevarauksen tekee hotellin omilta nettisivuilta. Useimmiten tämä ”AAA rate”-hinta veroineen on omien vertailujeni perusteella edullisempi kuin vastaava huonevaraus esimerkiksi Hotels.comista.

Varaamme neljän viikon automatkalla etukäteen vain parin ensimmäisen yön hotellit ja ne hotellit, jotka ovat suosituimmilla nähtävyysalueilla. Muuten teemme huonevarauksia matkan edetessä ja meillä se on toiminut hyvin. Tällöin reittiin voi tehdä muutoksia vielä tien päälläkin, kun jotain mielenkiintoista tulee eteen.

Mistä sinä olet valmis säästämään lomareissulla? 

Oregonin sininen safiiri – Crater Lake

Oregonin luonnon monimuotoisuus ja kauneus yllätti ensivisiitillämme. Osavaltio on jännä sekoitus Tyynenmeren rosoista rannikkoa hiekkarantoineen, lumihuippuisia (tuli)vuoria, näyttäviä vesiputouksia, syviä kanjoneita ja vehreitä havumetsiä. Tällä kertaa haluan esitellä yhden Oregonin suosikkikohteistani, Crater Lake National Parkin.

Ensimmäinen automatkamme suuntautui Crater Lakelle kesäkuussa 2011. Paikallisten mukaan edeltävä talvi oli ollut runsasluminen ja kesäkuun alussa lunta oli maassa vielä metrikaupalla. Kansallispuiston visitor center oli valkoisen hangen peittämä, puiston päätie oli saatu aurattua auki, mutta järven ympäri kiertävää Rim Drivea oli puhdistettu lumesta vain mailin verran.

IMG_0805

Crater Lake National Park, OR / Munson Valley Road, kesäkuu 2011

IMG_0794

Visitor Center oli vielä täysin hangen ympäröimä.

Aurinko lämmitti, kun liukastelimme kesäkengissä lumikinosten päälle tiiraamaan Crater Lakea. Hätkähdyttävä ja epätodellinen maisema avautui eteemme  – syvänsininen auringossa kimmeltävä safiiria muistuttava järvi, jonka kauneutta korosti entisestään lumiset kraatterireunukset. Breathtaking!

IMG_0831_0838_Panorama1

Panorama Crater Lakesta kesäkuussa 2011, + 7C

IMG_0917

Törmäsimme näihin aasialaisiin valokuvaajiin kaksi päivää myöhemmin myös lähellä Portlandia, kun olimme kuvaamassa Bridal Veil Fallsia.

Olimme lukeneet National Park Servicen nettisivuilta etukäteen, että Crater Lake oli vielä täysin lumen vallassa, mutta halusimme silti nähdä paikan. Ehkä emme uskoneet, että lunta olisi oikeasti vielä niin paljon. Palattuamme koti-Suomeen luimme NPS:n sivuilta, että Rim Drive avautui kokonaisuudessaan sinä kesänä todella myöhään, vasta 24. heinäkuuta 2011.

Vuoden päästä heinäkuussa päätimme kokeilla onneamme uudemman kerran. Lähdimme majapaikasta liiikkeelle hämärän aikaan niin, että saavuimme Crater Lakelle juuri auringon noustessa. On mukavaa olla kansallispuistoissa aikaisin aamulla ennen suurten massojen tuloa, koska silloin saa ajella rauhassa eikä tarvitse etsiä vapaata parkkiruutua vaan voi nauttia hiljaisuudesta ja luonnon rauhasta. Sekä keskustella niiden muiden turistien kanssa, jotka ovat liikkeellä aamuvarhaisella.

IMG_8355

Auringonnousu kraatterijärvellä

IMG_8454

Monessa kansallispuistossa oravat ovat kesyyntyneet ja uskaltautuvat erittäin lähelle kerjäämään ruokaa.

Ajoimme päivän aikana lähes kokonaan järven ympäri menevän 50 kilometrin pituisen Rim Driven, vain pieni pätkä tiestä oli vielä kiinni lumivaurioiden takia. Ajoreitti on auki lumitilanteen mukaan kesäkuun lopulta lokakuulle. Pysähdyimme jokaisella näköalapaikalla ihastelemaan ja kuvaamaan järveä mahdollisimman monesta kulmasta. Näimme velhon hattua muistuttavan Wizard Islandin sekä kohti saarea seilaavan aavemaisena veteen peilautuvan Phantom Shipin.

IMG_8711-17

Panorama Crater Lakesta heinäkuussa 2012.

Järven ympäristössä on 150 kilometriä patikointipolkuja, mutta nämä jäivät meiltä väliin hyttysten takia. Hyttysiä oli nimittäin aivan valtavasti erityisesti pohjoispuolella eikä meillä ollut karkoitetta mukana.

Ei harmittanut tippaakaan, että ajoimme Oregonin lounaiskulman Crater Lake National Parkiin toistamiseen. Ehkä muutaman vuoden tauon jälkeen pitää suunnata auton nokka vielä kolmannen kerran näille kulmille.

Näyttääkö Crater Lake paikalta, jossa haluaisit käydä?

IMG_8804

Crater Lake National Park on 2000 metrin korkeudessa ja varsinkin aamut siellä ovat mukavan viileitä.

Crater Lake sai alkunsa yli 7 000 vuotta sitten, kun tulivuori Mount Mazama purkautui ja romahti. Romahduksen seurauksena syntyi halkaisijaltaan kymmenen kilometriä leveä kaldera, joka täyttyy sadevedestä tai sulaneesta lumesta muodostaen kraatterijärven. Yhdysvaltain syvimmän järven (noin 600 metriä) vesi on hämmästyttävän puhdasta ja kirkasta, koska siinä ei ole epäpuhtauksia, levää tai sedimenttiä. 

Ihan pääkaupungeissaan

Jokainen maailmankolkka ansaitsee tulla käsitellyksi kirjoituksissa. Minä kirjoitan Amerikasta, koska maa on vaikuttanut elämääni enemmän kuin muut kotimaan ulkopuoliset paikat yhteensä. Liityin aikoinaan Oulussa vielä asuessani Suomi-Amerikka Yhdistykseen toiveenani tutustua muutamaan Amerikassa matkustelleeseen ihmiseen, jotta saisin vinkkejä matkailuun. Miten vähän tiesinkään! Se hetken päähänpisto, joka sai minut menemään yksin Oulun Suomi-Amerikka yhdistyksen kriisikokoukseen tuntematta ketään – olematta mitenkään osallinen tilanteeseen, jossa yhdistys oli laukkauttamisuhan alla – muutti elämäni lopullisesti.

Vuosia yhdistystoimintaan mukaan lähtemisen jälkeen ollaan tilanteessa, jossa pelaan osavaltiopeliä maailman parhaiden pelikavereiden kanssa. Tässä seurassa osavaltiot tai niiden pääkaupungit nimetään leikiten kohdalleen noin 70:ssä sekunnissa! Haastajat – tervetuloa! ;D

Olemme täysin tietoisia tämän harrastuksen vaikutuksesta maineellemme… Mutta hulluilla on aina hauskempaa vai miten se sanonta menikään.

Aloimme järjestää kivoja tapahtumia Oulussa ja pian Yhdysvaltain suurlähetystö halusi alkaa yhteistyöhön kanssamme. Tapahtumamme vain paranivat ja yhtäkkiä olin saanut varsinaisen Amerikka-perheen ympärilleni – en vain muutamaa Amerikassa matkustanutta tuttavaa.

Myöhemmin Helsinkiin muuttaessani minun oli helppo jatkaa kivojen juttujen järjestämistä tuttavaverkoston kanssa. Kotiuduin uuteen kotikaupunkiin nopeasti. Tänään körötellessäni ratikalla töistä kotiin, katsoin Helsinkiä taas kerran rakastavin silmin. Alueita, joita en vieläkään tunne ollenkaan. Lähes toisiaan hipaisevia ratikoita täynnä ihmisiä. Satoja taloja, tuhansia ikkunoita. Tällaiset hassut seikat saavat onnen kuplimaan meikäläisen sisuksissa.

Olen sielultani suurkaupungin tyttö ja pääkaupungissa asuminen on yksi parhaista asioista mitä minulle on tapahtunut. Opin koko ajan lisää itsestäni (niitä kolmikymppisyyden hyviä puolia?). Olen hurahtanut Amerikan suurkaupunkeihin, koska ne ovat korkeudestaan ja valtavuudestaan huolimatta jotenkin kotoisia. Jostakin käsittämättömästä syystä sulahdan kodikkaaseen fiilikseen nopeammin miljoonakaupungissa kuin paikoissa, joissa olen syntynyt ja kasvanut. Se ihmetyttää minua jatkuvasti ja en tiedä syytä siihen.

aIMG_6560

Mutta kun on löytänyt henkisen kotinsa, on helppo tunnistaa sielunsisko, kun sellaisen tapaa. (Miksi aina puhutaan vain sen oikean löytämisestä parisuhteiden yhteydessä, sama pätee kyllä myös ystävyyssuhteisiin!) Sen vain tietää. Ja se vain tulee vastaan, kun sitä vähiten odottaa.

Tapasin Marian matkamessuilla vuosi sitten ja tänä vuonna taas uudelleen. Otimme yksivuotiskuvan merkkipäivämme kunniaksi. Osavaltiopelin pelaaminen toi meidät yhteen. Jos kaksi ihmistä tykkää pelata netissä tällaista peliä, heidän täytyy bondata joillakin muillakin elämän osa-alueilla, ja näin on osoittautunut todellakin olevan.

Riemulla ei ollut rajoja, kun selvisi, että löytyy myös kolmaskin henkilö, joka pelaa osavaltiopeliä. En enää edes muista, missä tapasin Kean ensimmäistä kertaa, vaikkei siitä tavallisen ajanlaskun mukaan ole edes kovin kauaa aikaa. Osavaltiopelin pelaamisen lisäksi polkumme ovat alkaneet ristiämään niin monessa asiassa, etten enää osaa kuvitella, etten joskus tuntenut häntä. Sama pätee Sannaan.

Sannan ja hänen miehensä upea koti pitäisi kuvata johonkin sisustuslehteen.

Sanotaan, että on hyvä viettää aikaa itseään ”paremmassa” seurassa. Se kehittää. Minä kuuntelen kyltymättömänä Marian ja Kean juttuja siitä miten he ovat asuneet, opiskelleet ja työskennelleet ulkomailla. Hypänneet rohkeasti tuntemattomaan ja seuranneet sydäntään. Sanna taas on esikuvani matkailussa.

Sanna on sellainen ihana tyttötyttö, joka rakastaa suurkaupunkeja, kukkia, rantoja, kauppoja ja kaikkea kaunista kuten minäkin. Hän ei pelkää toteuttaa haaveitaan ja uskoo, että kaikki on mahdollista tahtovalle mielelle. Opin joka kerta jotain uutta positiivisuudesta, kun tapaan hänet.

Kea vei odotetusti ensimmäiset osavaltio-olympialaiset nappisuorituksella.

Ja sitten on tietysti vielä yksi sydänystävä, Kirsi. Amerikka on tuonut meidät yhteen myös hänen kanssan. Joka kerta, kun huomaan, että Kirsi on postannut jotain tänne blogiin, otan hyvän asennon ja nautiskelen. Mistään tällaisesta en voinut Oulun Suomi-Amerikka yhdistyksen kokoukseen mennessäni edes haaveilla.

Huomaan tätä postausta kirjoittaessani, että tämä onkin hankala laji. Amerikka-perheeni alkaa olla jo iso! Heidi, Arja, Laura, Eija, Inka, Armi ja monet muut, te olette myös tärkeässä roolissa siinä, että elämäni on nyt sellainen kuin se on. Tästä tuli nyt tällainen kiitollisuuspostaus ihan vahingossa, mutta varmasti syystä.

Loppuun on pakko laittaa vielä pätkä Frendien versiosta osavaltiopelin pelaamisessa. Ross on vaan niin hauska, etten kestä! Huomasin muuten, että olen käynyt vain kolmessa osavaltion pääkaupungissa: Arizonan Phoenixissa, Massachusettsin Bostonissa ja Havaijin Honolulussa. Tiedättehän, että pääkaupungit ovat kinkkisiä. Onko kukaan esimerkiksi käynyt New Yorkin, Kalifornian tai Floridan pääkaupugeissa? Luulenpa, että ne ovat aika tuntemattomia paikkoja monelle suomalaiselle. Vai tiedätkö sinä ne? 😉

Ps. Jos löytyy vielä muita näitä pelejä pelanneita, ottakaa välittömästi yhteyttä meihin! 😀
Pps. Tässä muuten Sannan postaus samaisesta illasta.

Säästövinkki – America the Beautiful

Jos tykkää vierailla amerikkalaisissa kansallispuistoissa ja muissa liittovaltion hallinnoimissa luontokohteissa kuten me, America the Beautiful Annual Pass on ihan ehdoton hankinta. 80 dollaria maksava vuosikortti tulee edullisemmaksi, kun matkan aikana on tarkoitus nähdä useampia kansallispuistoja ja -monumentteja. Sisäänpääsymaksu suosituimpien puistoihin kuten Yellowstoneen (WY), Grand Canyoniin (AZ) ja Glacieriin (MT) on 25 dollaria / 4 henkeä autossa ja pienempiin puistoihin 15-20 dollaria.

IMG_0587_close

America the Beautiful Annual Pass on hyvä ostos, kun reittisuunnitelmassa on useita kansallispuistoja.

Erityisen hienoa on mielestäni se, että America the Beautiful Pass on saman hintainen niin amerikkalaisille kuin ulkomaalaisille matkailijoillekin. Lisäksi sen ostaminen kansallispuiston portilta on helppoa ja käyttäminen vaivatonta, kun park rangerille näytetään vain muovista korttia ja kuvallista henkkaria, unohtamatta tietenkään ”Hello, how are you today?” -tervehdystä.

Parhaimpina USA-matkailuvuosina olemme ehtineet käyttää samaa America the Beautiful-korttia kahdella eri matkalla, koska se on voimassa ostokuukaudesta vuoden eteenpäin. Kansallispuistot ovat minulle sitä parasta USA:ta niin kuin on ehkä käynyt selväksi edellisistä postauksistani…

IMG_3450b

Going to the Sun Road / Glacier National Park, MT

 

Valojen ja varjojen Monument Valley

Loputtomille ”voiko hienompaa paikkaa olla, mahtavat värit”- ihasteluille ja ”meidän täytyy pysähtyä uudestaan, tästä saa vielä paremman keskiviivakuvan” -pyynnöille ei tule loppua, kun edessämme on tämä Monument Valleyn suora.  Ja oikeasti, miten luonnossa voikin olla näin upeita muotoja ja värejä samassa kohdassa?

IMG_6307

Monument Valley, UT / U.S. Route 163 south

Vaikka Monument Valleyssa ei olisi koskaan käynyt, punaiset kivipaasit ovat useimmille tuttuja siellä kuvatuista elokuvista, musiikkivideoista ja mainoksista. Muun muassa Forrest Gump-elokuvan päätahti taivalsi juuri tällä samaisella suoralla 20 vuotta sitten, kun hän juoksi USA:n halki.

Monument Valley on laaja alue Arizonan ja Utahin rajalla ja tämän suoran huikea näkymä osuu eteen, kun ajaa U.S. Route 163-tietä pohjoisesta etelään. Me olemme matkalla kohti maksullista Monument Valley Tribal Parkia, joka on Arizonan osavaltion puolella.

IMG_6427

Monument Valley Tribal Park, AZ

Sisäänpääsymaksu navajo-intiaanien omistamaan puistoon on 5 dollaria / henkilö ja maksukopin seinään niitatussa tiedotteessa varoitetaan autoilijoita tulevasta 17 mailin maisemareitistä seuraavasti: ”Road conditions thru the 17 mile valley drive is extremely rough; large ruts, pot holes, steep sandy slopes and uneven rockbed passage ways. Must have high clearance to avoid damages under your vehicle.”  Vuokra-auton ehdoissahan sitoutuu ajamaan ainoastaan asfaltoiduilla tiellä, joten otamme tietoisen riskin päättäessämme lähteä tälle hiekkapolulle.

Kopista saa mukaan epämääräisen käsinpiirretyn näköisen kartan, jonka opastuksella lähdemme suunnistamaan eteenpäin. Kun dollarit ovat vaihtaneet omistajaa, pääsemme alueelle, jossa on visitor center, hotelli ja lahjatavarakauppa. Hotellin parkkipaikan kulmasta lähtee tie alas maisemareitille. Laskeutuminen puistoon epätasaista, kuoppaista ja jyrkkää alamäkeä vuokra-auton pohjaa  rikkomatta on etapin ensimmäinen haaste. Varoitusteksti ei ollut liioittelua, rought road ensimmäisistä metreistä lähtien.

Paikoittain oranssinpunainen hiekkatie on todella huonossa kunnossa ja joudumme muiden autojen tapaan väistelemään suuria kuoppia vastaantulevien kaistalle… jos niitä kaistoiksi voi sanoa. Vajaan 30 kilometrin ajamiseen menee helposti 2-3 tuntia. Ja vaikka turvallisien ajoväylien etsimiseen täytyy paikka paikoin kiinnittää huomiota, maisemistakin ehtii nauttia.

IMG_6777

Monument Valley Tribal Parkin hiekkatie on ajoittain huonokuntoinen ja kuoppainen.

IMG_6539

John Ford ohjasi useita lännenelokuvia Monument Valley Tribal Parkissa ja jyrkänne, jolla on mies hevosen selässä, on nimetty John Ford Pointiksi.

Puiston sisällä on navajo-käsitöitä myyviä kauppiaita ja jäämme juttelemaan erään rouvan ja hänen 8v. sukulaistyttönsä kanssa. Ensialkuun ujon tuntuinen tyttö kertoo hiljaisella äänellä, että hän on kesälomalla koulusta ja auttamassa tätiään. Arkuus häviää kuitenkin nopeasti ja saan kuulla hänen perheensä asuvan pienessä trailerissa aika kaukana Monument Valleysta ja että heillä on pihapiirissä kotieläimiä; hevosia, koiria ja kissoja. Näytän kännykästäni kuvia mm. talvisesta Suomesta ja yritän kuvailla minkälaista on suomalaisen 8v. koululaisen arki. Nämä kohtaamiset ovat parasta matkustamisessa – kumpikin oppii jotain toisesta kulttuurista ja elämäntavasta.

Monument Valley-päivämme ei pääty vielä tähän, vaikka saamme maisemakierroksen päätökseen ja ajamme ulos puistosta. Olemme varanneet monta viikkoa etukäteen huoneen The View-hotellista, jonka kaikilta parvekkeilta on näkymä suoraan laaksoon ja sen kuuluisimpiin The Mitten Buttes -kivimuodostelmiin.

IMG_6779

The View-hotelli sulautuu Monument Valleyn maisemaan.

IMG_7624

Visitor centerin ja hotellin parkkialueella oli kokoa.

IMG_7631

Hotellin aula on koristeltu paikallisen navajo-heimon käsitöillä. Aulan ikkunoista on myös komeat näkymät Monument Valleyyn.

IMG_7610

Näkymä parvekkeeltamme. Kyllä tässä kelpasi istua ja katsella maisemia 🙂

Varaamamme Premiun View -hintaluokan huone on toisessa kerroksessa ja sieltä on esteettömät maisemat laaksoon, kalleimmat  Star View-huoneet ovat ylimmässä, kolmannessa, kerroksessa. Edullisimmillaan huoneen saa reilulla 200 dollarilla / yö, kalleimmat ovat 350 dollaria veroineen.

Monument Valleyn läheisyydessä on vähänlaisesti majoitusta, joten toinen vaihtoehtomme olisi jatkaa matkaa ja ajaa yöksi seuravaan pikkukaupunkiin noin 60 kilometrin päähän. Näin teimmekin edellisellä matkalla, mutta nyt halusimme kokea Monument Valleyn auringonlaskusta -nousuun, joka osoittautui ehdottoman oikeaksi valinnaksi.

Nökötän vuoron perään parvekkeella ja sängyn päädyssä katsellen illan hämärtymistä auringonlaskuksi ja sitä miten varjot ja pimeys laskeutuvat Monument Valleyyn yhdeksän maissa. Hotellihuoneessa olevaa televisiota ei tule mieleenkään laittaa päälle, mielenkiintoisin luontosarja näkyy nyt parvekkeeltamme.

IMG_6847

Monument Valley Tribal Park, The Mittens

IMG_6906

Maisemareitti on avoinna yleisölle kesäisin klo 6.00- 20.30. Auringonlaskun jälkeen puistoon pääsee vain opastetuilla kierroksilla.

Lähes pilvettömälle taivaalle nousee muutama hetki auringonlaskun jälkeen kuu  ja koska ympäristössä ei ole suuria kaupunkeja valoineen, tähdet loistavat kirkkaina sinistä yötaivasta vasten. Lyhyiden unien jälkeen heräämme ihastelemaan, kun aurinko kellertää taivaanrannan ja tuo punaisen eri sävyt takaisin Monument Valleyyn. Mieheni on ajastanut kameran ottamaan timelapse–kuvasarjaa, ja kamera naksuttaa tasaiseen tahtiin auringon noustessa. Linkki timelapseen on tässä. Uusi päivä on alkanut.

IMG_6932

Öinen tähtitaivas ja kuu Monument Valleyssa.

IMG_7195

Hotellihuoneen seinillä on navajoen käsitöitä, joita on myynnissä myös lahjatavarakaupassa. Kipaisen aamulla ostamaan Monument Valley-posterin täydentämään kansallispuisto-julistekokoelmaani ja katselen kiinnostuneena värikästä huopaa, samanlaista joka on huoneessamme, mutta kun tuoteselosteessa lukee ”Made in China”, peitto jää hyllyyn.

The View -hotellissa halusimme maksaa nimenomaan maisemasta emmekä valinneet edullisinta huonetyyppiä, vaikka hotellin kaikista huoneista on näkymät samaan suuntaan. Iloinen yllätys oli myös se, että hotellihuone oli perussiisti ja viihtyisä, ei kuitenkaan mitenkään ylellinen. Aivan mahtava kokemus ja ehdottomasti  250 dollarin arvoinen.

Millä kriteereillä sinä valitset hotellin matkoilla; onko se hinta, sijainti vai maisema?