Kesäloma = USA roadtrip

Kesälomamatkamme ovat suuntautuneet viimeisen kuuden vuoden aikana viisi kertaa Yhdysvaltoihin. Yhtenä kesänä vaihdoimme ilmansuunnan lännestä itään ja lensimme Kiinaan. Miljoonakaupunki Beijing, terrakottasotilaista tuttu Xi’an ja Unescon maailmanperintölistan Jiuzhai Valley upeine värikkäine järvineen ja vesiputouksineen olivat ehdottomasti näkemisen arvoisia. USA-matkavuosina olemme matkustelleet kesäisin myös Etelä-Euroopassa junalla ja autolla.

Kiinassa häiritsi hieman se, että mm. Tiananmenin aukiolla kiinalainen perhe halusi parivuotiaan tyttärensä koskettavan vaaleaa ihoani ja blondattuja hiuksiani sekä halusivat ottaa ”kaverikuvan” kanssani. En tykkää poseerata edes omissa kuvissani… Euroopassa on kallista majoittua kesäkuukausina ja autoilu eteläisen Euroopan kapeilla tiellä (esim. Sloveniassa ja Kroatiassa) oli pelottava kokemus, koska paikalliset eivät juuri noudata nopeusrajoituksia tai liikennesääntöjä. Amerikka on meille helppo ja takuuvarma kesäkohde.

Starttasimme ensimmäiselle automatkallemme elokuussa 2008 Los Angelesista ja matkamme päättyi reilut kolme viikkoa myöhemmin Manhattanin vilinään New Yorkiin. Coast to coast-reittimme kulki 18 osavaltion halki ja mittariin kertyi yli 10 000 kilometriä (6 300 mailia).

coast to coast

Alkukesästä 2008 kävimme läpi erilaisia reittivaihtoehtoja nähtävyyksineen ja päädyimme ajamaan eteläosavaltioiden kautta, koska tämän reitin varrella oli kaikille uutta ja mieluisaa nähtävää. Vaikka loppureissusta takapuoli alkoi puutua pitkistä ajopäivistä, päällimmäisinä muistoina kuuden vuoden takaisesta kokemuksesta ovat edelleen mukava matkaseura (ystävämme Mikko matkusti kanssamme kahdella ekalla roadtripilla) ja erittäin helteinen kesä.

En suosittelisi meidän reittiä vastaavaa kolmen viikon reissua suunnittelevalle, koska meille tuli oikeasti kiire lopussa ja aika kohteissa jäi välillä liian lyhyeksi. Opimme paljon ekasta, 23 päivän roadtripistä ja yksi niistä opeista on se, ettei yhdellä kertaa kannata kuvitella näkevänsä kaikkea.

Erityisesti mieleeni jäivät seuraavat kohteet:

IMG_6992-7070combined

Paramount Pictures, Hollywood, CA

IMG_7042

Paramount Pictures-elokuvastudion kulisseissa on kuvattu monta tunnettua tv-sarjaa ja elokuvaa, kuten Forrest Gump, Ghost ja Mission Impossible.

Paramount Pictures, Hollywood, CA. En rakastanut Los Angelesiin, mutta opastettu kierros Paramount Pictures-elokuvastudioilla oli todella mielenkiintoinen. Melrose Avenuella sijaitseva Paramount on ainoa lajiaan Hollywoodissa, kun muut elokuvastudiot ovat joutuneet siirtymään edullisempien maahintojen perässä hieman pohjoisemmaksi, Burbankin alueelle.

Kiersimme studiota pienryhmässä golf-kärryn tyylisellä menopelilla ja pääsimme seuraamaan mm. ”Everybody hates Chris”-tv-sarjan kuvauksia. Vaikka kyse oli maksullisesta kierroksesta isolla studiolla, Paramount tuntui intiimimmältä kuin seuraavan päivän tutustumiskäyntimme Warner Brosille, jossa näin kuitenkin kaikkien aikojen suosikkisarjani ER:n sairaalan sisäänkäynti-kulissin.

Las Vegas, NV. Miljoonien neonvalojen, yksikätisten ja kasinoiden Las Vegas oli ensikokemuksena suuri pettymys, koska lukuisat amerikkalaiset elokuvat ja tv-sarjat olivat nostattaneet odotukseni pilviin sen ihanuudesta. Iltavalaistuksessa The Strip-pääkatu näytti vielä hienolta, mutta seuraavana päivänä auringonvalossa se oli ankean muovinen. Jerry Seinfeldin stand up-keikka ja ostoskeskukset alennusmyynteineen olivat ainoat valopilkut Las Vegas-päiviemme aikana.

Onneksi annoimme Vegasille uuden mahdollisuuden 2013 ja yövyimme tällä kertaa Fremont Streetillä, siellä alkuperäisessä Las Vegasissa. Mielipiteeni nimittäin muuttui täysin, ja olisin halunnut jäädä kaupunkiin pidemmäksi aikaa. Celine Dionin konsertilla Ceasar’s Palacen upealla lavalla oli ehkä myös jotain osuutta viihtymiseeni.

IMG_7946

Melkein perillä Las Vegasissa.

IMG_5055_small

Fremont Street Experience, Las Vegas, NV

Utah. Bryce Canyon National Park, All-American Road Scenic Byway 12, Arches National Park, Canyonlands National Park… Utah on todellinen luontomatkailijan helmi. Maisemia on jopa vaikea kuvailla sanoin, koska ne ovat niin epätodellisia. Tiukan aikataulun takia emme ehtineet nähdä kuin pienen osan Arches ja Canyonlands -kansallispuistoista, mutta paikkasimme tämän epäkohdan kesällä 2013, kun kiersimme Utahin puistoja ja maisemareittejä. Ja vieläkin jäi paikkoja, joihin haluan palata tulevaisuudessa. Yli +40C helteessä Zion National Park jäi vähälle huomiolle, koska en yksinkertaisesti jaksanut lähteä kävelemään mihinkään.

IMG_8683

Bryce Canyon National Park, UT

IMG_0465

Bryce Canyon National Park on yli 2 500 metrin korkeudessa eivätkä radikaalit säävaihtelut ole poikkeuksellisia edes kesällä.

IMG_0756

All-American Road Scenic Byway 12, UT

Amerikkalaisten kansallispuistojen yksi hienous on se, että maisemia on mahdollista ihailla pienemmälläkin vaivalla. Puistojen läpi kulkee useimmiten asfaltoitu, hyvälaatuinen tie ja halutessaan voi pysähtyä näköalapaikoille katsomaan ja valokuvaamaan huikaisevia oranssinsävyisiä kanjoneita, pylväitä ja kaaria. Zion National Park on tässä suhteessa poikkeus. Siellä puiston sisäistä yksitysautoilua on haluttu rajoittaa suurien kävijämäärien takia ja autot jätetäänkin suurelle pysäköintialueelle ja matka jatkuu busseilla.

Luonnollisesti näistä luontokohteista saa enemmän irti, kun lähtee patikoimaan eri mittaisia ja -tasoisia vaelluspolkuja. Ja niille lyhyemmille poluille voi lähteä vaikka släpärit jalassa, niin kuin monet amerikkalaiset tekevät.

IMG_1339

Canyonlands National Park, UT

IMG_1184

Kaktukset kukkivat Canyonlandsissa elokuussa.

IMG_8879

Arches National Park, UT

Antelope Canyon, Page, AZ. Emme osanneet varautua ekalla matkallamme siihen, että kansallispuistojen ja suosittujen nähtävyyksien läheisyydessä olevat hotellit olisivat ihan täynnä. Elokuu on vilkkainta kesäsesonkia, koska eurooppalaisten turistien lisäksi  amerikkalaiset lomailevat myös samaan aikaan. Antelope Canyon oli suunniteltu reitillemme jo vuonna 2008, mutta jouduimme ajamaan sen ohi, koska lähikaupunki Pagessa ei ollut enää vapaita huoneita. Tätä upeutta kannatti kuitenkin odottaa muutama vuosi.

IMG_1296

Antelope Canyon, AZ

Tapasimme Pagen pikkukaupungissa Ullan ja Markon kanssa kesällä 2013. Ja tällä kertaa olimme varanneet hotellin hyvissä ajoin etukäteen, kumpikin meistä.

New Orleans, LA. Elokuinen New Orleans oli kokemus; lämpömittarissa ”vain” +30c ja kosteusprosentti lähellä 90. Kun astuin ulos ilmastoidusta hotellista, ei tarvinnut ottaa kuin muutama askel ja hikipisarat valuivat solkenaan. En ole koskaan kokenut vastaavaa, vaikka asuin ”hikisen kesän” Atlantassa lähes kaksi vuotta. Olimme kokeneet alkumatkasta Kalifornian ja Utahin yli neljänkymmenen asteen kuumuuden, mutta NO oli omaa luokkaansa kosteuden takia.

IMG_3402

New Orleans, LA

IMG_3401

New Orleans, LA

New Orleans oli myös koskettava kokemus, koska Katriina-hurrikaanin (elokuu 2005) jäljet näkyivät vielä vuosien jälkeen keskustassa, kuuluisan French Quarterin ulkopuolella ja kaupungin lähiöissä karulla tavalla.

IMG_3479

Katriina-hurrikaanin aiheuttamien vahinkojen korjaukset olivat kovassa käynnissä elokuussa 2008. Talojen seinissä näkyi edelleen viranomaisten merkintöjä, jotka kertoivat oliko talosta pelastettu ihmisiä hengissä vai ei.

IMG_3567

Pahiten hurrikaanista kärsineet New Orleansin lähiöt olivat täynnä tyhjiä taloja, koska niiden asukkaat olivat päättäneet jatkaa elämäänsä muualla.

New Orleans on ehdottomasti yksi USA-lempparikaupungeistani enkä osaa sanoa edes syytä ihastumiseeni. Ehkä se on French Quarterin ainutlaatuinen tunnelma tai paikallisten uskomattoman positiivinen elämänasenne, vaikka moni heistä menetti lähes kaiken kolme vuotta aikaisemmin hurrikaanille.

Mikä on  3-4 viikon automatkan budjetti, mitä luulet?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Anna Koskela sunnuntai, helmikuu 16, 2014 at 20:15

    Itse kiersin Utahin kansallispuistoja lokakuulla, jolloin ongelmana ei ollut kuumuus vaan lumi ja kesärenkaat. Mahtavaa oli silti ja lumi teki maisemista ehkä vieläkin vaikuttavampia.

    • Reply kirsi50 sunnuntai, helmikuu 16, 2014 at 20:46

      Voin vaan kuvitella lumisen Utahin… on ollut varmasti aivan mahtava elämys. Miten kesärenkailla pääsi eteenpäin lumessa, oliko hankalaa? Utah talvella taitaa siirtyä mun must see-listalle tämän jälkeen 🙂 Kiitos kommentistasi, Anna.

  • Reply Inka sunnuntai, helmikuu 16, 2014 at 20:41

    Tosi mielenkiintoista lukea sun reissukokemuksista Kirsi! Ulla on ylistänyt sun jenkkitietoutta niin kovasti, että oon tosi iloinen siitä että jaat sitä nyt meille muillekin. Nää postaukset on kyllä siitä pahoja että pikkusen tulee itellekin jenkkireissukuume, mutta onneksi osa noista paikoista on jo nähty ja saatu omat kokemukset pankkiin, mutta paljon on vielä näkemättä. Bryce Canyon on ehkä korkeimmalla mun listan kärjessä, sillä se näyttä tuossa kuvassa aivan upealta!

    • Reply kirsi50 sunnuntai, helmikuu 16, 2014 at 20:56

      Kiitos kommentistasi, Inka. Olen nautiskellut sinun reissupostauksistasi, joten kiva kuulla jos saat jotain vastinetta näistä mun postauksista. Bryce Canyon on kyllä mahtava, varsinkin ilta- ja aamuauringossa. Pieni reissukuume pitää mielen virkeänä… 🙂

  • Reply Kea sunnuntai, helmikuu 16, 2014 at 23:00

    Utahiin mun on vielä päästävä! Ei ehkä vielä ensi kesänä, mutta heti kun reissuseura löytyy. 🙂

    Budjetti ei ehkä niin paha kuin mitä luulis, se tietenkin riippuu siitä minkälaisia matkailijoita te ootte, meettekö halvalla vai sijoitatteko myös jonkin verran luksukseen. Ja autovuokra niin että sen palauttaa toiseen paikkaan on aina hieman enemmän… ja lasketko tohon lennot? Meidän Kalifornian 3 viikkoa tais tulla lentoineen 3 hengen porukassa noin 1500€ per lärvi ilman ruokaa ja shoppailua. 🙂

    Ja propsit hienoista kuvista, varsinkin toi Utahin tiekuva jäi mieleen…

    • Reply kirsi50 maanantai, helmikuu 17, 2014 at 08:45

      Meidän matkabudjettiin sisältyy kaikki matkaan liittyvät menot, mm. lennot, syömiset ja juomiset. Teen tästä aiheesta seuraavan postaukseni, jossa just valotan minkälaisia matkailijoita ollaan; mistä tinkitään ja mistä ehdottomasti ei.

      Kiitos kommentistasi, Kea.

  • Reply Pauliina tiistai, helmikuu 25, 2014 at 20:31

    Olipa upeita kuvia, varsinki noi Utahin! (:

    • Reply kirsi50 keskiviikko, helmikuu 26, 2014 at 10:07

      USA:n länsirannikolla on melko uskomattomia paikkoja, varsinkin Utahissa 🙂

      Kiitos kommentistasi, Pauliina.

    Leave a Reply