50 State Puzzle osa 2

Minä en ole Kirsin tapaan uusi blogosfäärissä. Perustin ensimmäisen matkablogini kavereiden kanssa vuonna 2008 ja siitä saakka olen kirjoittanut erilaisia pääasiassa matkailuun liittyviä blogeja. Tuorein, vuosi sitten perustettu, Stilettikorkokanta-blogini syntyi, kun kyllästyin ainaiseen matkakuumeiluuni. Laitoin itseni matkustuskieltoon ja päätin inspiroitua muista elämän osa-alueista yhtä intohimoisesti kuin reissaamisesta.

Muutama kuukausi päätöksen tekemisen jälkeen ostimme kuitenkin lennot Amerikkaan neljän viikon roadtripiä varten. En oikein edes tiedä, että miten niin pääsi käymään. Vuoden päättyessä elettiin tilannetta, että 2013 oli jäävä historiaan vuotena, jolloin teimme kolme Amerikan matkaa!

Viime kesänä Las Vegasin pääkadulla, Stripillä.

Matka aavikon keskellä sijaitsevaan kaupunkiin kulki Death Valleyn halki. Satuimme paikalle lämpöennätysten aikaan ja parhaimmillaan auton mittari näytti 50,5 astetta.

Las Vegasissa parhautta ovat mielestäni hotellien hulppeat uima-allasalueet.

aIMG_9051

Tämän jengin kanssa olemme päätyneet Vegasiin jo kahdesti – ja nyt puhun kilpikonnasammakkoveljeksistä, Winstonista ja Sebastianista, myös. Maskotit olivat ilmestyneet Mirage-hotellimme sängyille ensimmäisellä reissulla ja ovat sen jälkeen reissanneet mukanamme eri puolilla maailmaa monta kertaa.

Olen matkustellut muuallakin kuin Amerikassa, mutta ensimmäinen New Yorkin matkani vuonna 2006 muutti elämäni, kun löysin henkisen kotini, sielunmaisemani. Siinä missä moni pohjoisen pikkukaupungista kotoisin oleva ahdistuu suurkaupugin vilinästä, minä koin olevani enemmän elossa kuin koskaan aikaisemmin. Vuonna 2011 lähdin New Yorkiin pidemmäksi aikaa kokeilemaan, että meneekö ilmiö ohi vähän pidemmällä matkalla. Ei mennyt.

Ajan saatossa olen huomannut kiinnostukseni Yhdysvaltoja kohtaan olevan paljon laajempaa kuin vain New York. Välillä löydän itseni pelailemasta nettipeliä, jossa opetellaan esimerkiksi eri osavaltioiden pääkaupunkien nimiä. Sitten kun kuulen televisiossa sisäpiirivitsin tyyliin ”voitaisiin tehdä hänelle siirto Juneaun konttoriin”, olen mielissäni, että tajusin läpän. Juneau on Alaskan pääkaupunki niille tiedoksi, jotka eivät ole osavaltiopeliä (vielä) löytäneet…

Viime kesän roadtrip alkoi Texasin El Pasosta ja päättyi San Franciscoon. Ajoimme legendaarista rantareittiä Los Angelesista San Franiin ja ehdimme nähdä kaikki mahdolliset säätilat auringonpaisteesta, sankkaan sumuun ja sateeseen. Se onkin reitille tyypillistä.

Paras reissukaveri on kulkenut mukana jo 14 vuotta 🙂

Välillä kuulen intoiluni ei-niin-Amerikka-fani-läheisteni korvin ja omat juttuni alkavat kyllästyttää itseänikin. Sen takia blogin kirjoittaminen on toiminut minulle hyvänä kanavana ilmaista ajatuksiani. Olen löytänyt sitä kautta samat kiinnostuksenkohteet jakavia ihmisiä, joihin tutustuminen on ollut minulle suuri henkireikä.

Olen kuullut, että haaveet toteutuvat todennäköisemmin, kun niistä puhuu ääneen. Minusta olisi aivan mahtavaa muuttaa johonkin Amerikan metropoliin asumaan pysyvämmin. Mitä useamman talven yli elän Suomessa, sitä vahvemmaksi toiveeni kasvaa. Naimisissa olevana, ilman työlupaa unelmani on kuitenkin suurenpuoleinen ja kohtuullisen hankala toteuttaa, joten olen päättänyt puhua siitä paljon – monikertaistaakseni mahdollisuuteni. Jos vaikka sääntö sattuisi pitämään paikkansa 😉

Olen parhaillani Seattle-leski mieheni ollessa työmatkalla Amerikan länsirannikolla. Löysin omalta Tampereen reissultani viikonloppuna kuitenkin melkein samanlaisen silhuetin. Huomaatte varmaan! Näsinneula on saanut innoituksensa Seattlen Space Needlestä.

Näistä lähtökohdista meikäläinen jatkaa ”blogiuraansa” 50 State Puzzlen parissa. Niin, ja onhan minullakin taas niitä uusia reissuhaaveita. Ensi kesänä haluaisin päästä pitkästä aikaa käymään kesäisessä New Yorkissa. Lisäksi haluaisin toteuttaa junamatkan Amerikassa ja käydä katsomassa Marylandin villihevosia Assateaguessa.

Viime vuoden reissusuunnitellussa oli apuna tällainen kartta. Pitäisiköhän tälle vuodelle alkaa laatia omaa karttaa jo…

Hankalampi homma on vaan se, että olen vast’ikään vaihtanut työpaikkaa ja minulle ei ole kertynyt kovin pitkää lomaa. Ja rehellisyyden nimissä rahapolitiikkakaan ei ole aivan paras mahdollinen. Mutta vuoden 2015 roadtrip-reittikin on mielessäni jo lähes valmiina, joten täytyy vaan olla ahkera ja pitää kiinni suunnitelmallisuudesta. Sillä ja kovalla tahdolla se on ennenkin onnistunut.

Kirjoittanut: Ulla Alakangas
Seattle-kuva: Wikipediasta (siellä en ole vielä harmikseni käynyt)

Previous Post Next Post

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply lena sunnuntai, helmikuu 2, 2014 at 22:31

    Ihan mahtava tämä teidän uusi blogi! Innolla jään seuraamaan 🙂

    Olin joskus teininä perhelomalla juurikin Yhdysvalloissa ja muistan kuinka automatkoilla opeteltiin osavaltioita ulkoa. Silloin muistin kaikki, en enää tätä nykyä. Ainakin sen tiedän jo nyt että teillä on enemmän osavaltioita kasassa, minun käymäni voi laskea yhden käden sormilla 🙂

    • Reply ulla50 maanantai, helmikuu 3, 2014 at 20:48

      Kiitos paljon Lena, tosi kiva saada tuollaista palautetta <3

      Aika hauska, että oot pienenä pelannut osavaltiopeliä! 🙂 Onko muuten suunnitelmissa kasvattaa tuota osavaltiolukua?

  • Reply Kea maanantai, helmikuu 3, 2014 at 00:09

    Amerikka ♥

    Arvaa kuka tietää ihan varmuudella mikä on Alaskan pääkaupunki? Se on myös mun toinen kotikaupunki! Kaikki aina kysyy miten se lausutaan. 🙂

    Mun pitää varmaan ruveta huutamaan mun toiveita jostain katoilta jos suhun on uskominen. Koskakohan kehtais alottaa?

    • Reply ulla50 maanantai, helmikuu 3, 2014 at 20:49

      Ihana Kea! Osaan kuvitella sut huutamaan sinne kattojen ylle, mistä oon nähnyt kuvia 🙂 Ehkä ääni kaikuu merelle asti ja sitä kauttaa all the way to America! Mitä ne sun toiveet muuten on?

  • Reply Teea maanantai, helmikuu 3, 2014 at 00:22

    Todella kiva tämä teidän uusi bloginne! En ole vielä Yhdysvalloissa käynyt, mutta viime vuoden lopussa huomasin haaveilevani siitä. Tämä blogi tulee varmasti ”pahentamaan” päiväuniani 😉

    • Reply ulla50 maanantai, helmikuu 3, 2014 at 20:50

      Heh, me varmasti otetaan asiaksi pahentaa sun matkakuumetta 😉 Kiitos Teea tosi paljon kivasta kommentista! Toivotaan että tämä vuosi tuo reissuja tullessaan meille kaikille.

  • Reply Maria perjantai, helmikuu 7, 2014 at 09:03

    Ulla, pakko varoittaa että mä en voi suositella tätä matkustuskieltoa KENELLEKÄÄN. Vaarallista touhua! Onneksi purit sen ja kävit kolme kertaa vuoden sisällä Amerikassa 🙂 Ei tää mullakaan kauan kestä…

    Ja kuten aina, samaistun niin paljon sun teksteihin ja jään innolla odottamaan mitä kaikkia Amerikka-vinkkejä tänne ilmestyy!

    • Reply ulla50 perjantai, helmikuu 7, 2014 at 20:38

      Joo mieti tuoki mun viime vuoden esimerkki oli kyllä varoittava esimerkki, että mitä siitä seuraa 😀 (Parhaimmillaan!) Ihanaa Maria, kiitos että oot meidän messissä <3

    Leave a Reply