Pediatrics and maternity

Viime viikkoina olemme suorittaneet harjoittelua kahdella eri lastenosastolla ja tällä viikolla tutustuimme synnytysosastoon. Vastaanotto osastoilla ei ole kauhean opiskelijaystävällistä tai ystävällistä ylipäätään, joten vaihdamme mielellämme uudelle osastolle jos koemme olevamme vain tiellä.

Aloitimme osastolta, jossa hoidetaan 0-2 vuotiaita lapsia. Osa lapsista tulee osastolle suoraan synnytyksestä ja osa on vanhempia, usein ravitsemuksen tai influenssan kanssa taistelevia. Lapset ovat osastolla äitiensä kanssa ja esimerkiksi öisin äidit ottavat pinnasänkyjen patjat ja nukkuvat niillä lattialla. Orpolapsia ei tällä kertaa ollut, joten meille ei paljon töitä jäänyt koska äidit hoitavat lapsensa todella itsenäisesti.

Aamu alkaa lasten punnitsemisella. Autoimme paikallista opiskelijaa punnitsemaan vauvat rikkinäisellä vaa’alla, joka oli tasapainotettu pahvinpalasella… Kevyin lapsista oli juuri ja juuri ylittänyt kilon painon ja oli 12 päivää vanha. Tuntui hassulta ottaa lapsia vaa’alle äideiltä, joille ei selvästikään opeteta vauvan pään tukemista vaan päät retkottavat holtittomasti niskan varassa. Äidit myös nostavat vanhemmat lapset pelkästä kädestä selkäänsä, joka näyttää ulkopuolisen silmään välillä todella rajulta.

Punnituksen jälkeen äideille tarjotaan aamiaista ja he aloittavat aamupesut lapsille. Tämän jälkeen yksi Sister aloittaa lääkkeiden jaon lääkekaapista, jonka valikoima on lähinnä antibiootteja ja kipulääkkeitä. Monille vauvoille meni myös lisähappi. Päivä jatkuu kirjaamisella ja klo 09 aloitetaan vitaalien mittaus. Kuten muillakin osastoilla, mittareita on todella vähän ja eristyshuoneisiin mennään samoilla mittareilla kuin muihinkin. Kysyttäessä eristyksen syitä esiin tuli mm. HIV, tuberkuloosi ja vain paremmassa tarkkailussa oleminen. Nähtiinpä yhdessä eristyshuoneessa hiirikin.. 😀

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Isompien lasten osastolla iät vaihtelevat 2 ja 14 välillä. Suurin osa on kuitenkin alle kouluikäisiä ja myös vanhempiensa kanssa sairaalassa. Osastolla on yksi 7-vuotias orpolapsi, jolla on CP-vamma ja osasto on ollut hänen kotinsa nyt 5 vuoden ajan. Aliravitsemuksen vastapainoksi tällä osastolla oli myös 2-vuotias poika, joka oli osastolla dietin vuoksi. Painoa pojalla oli 20kg. Sairaalaa kierrellessämme löysimme myös sairaalakoulun, jossa ei kuitenkaan sillä hetkellä ollut opetusta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Synnytysosastolla olemme tähän mennessä päässeet seuraamaan neljää synnytystä. Yksi lapsista syntyi kuolleena, mutta meille jäi mysteeriksi tiesikö äiti tästä etukäteen. Täällä kätilöiden käytös synnyttäviä äitejä kohtaan on välillä hyvin välinpitämätöntä ja kommunikointi synnytyksen aikana on vähäistä. Isät eivät osallistu synnytyksiin, joten äiti on todellakin yksin.

synnytyssali

lämpöpöytä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään olimme avustamassa 28-vuotiaan naisen ensisynnytyksessä. Ponnistusvaihe tuntui olevan hänelle todella rankka ja sen jatkuttua hetken päätti kätilö tehdä episiotomian. Tämän jälkeen synnytys jatkui sujuvasti ja pian äidillä oli sylissään terve 7/10-9/10 pisteen tyttö. Oltuaan hetken rinnalla vauvat siirretään lämpöpöydälle tarkistettavaksi ja punnittavaksi. Tyttö painoi 3870g mutta vauvojen pituutta emme ole kenenkään nähneet kertaakaan mittaavan. Äiti kertoi olevansa nälissään ja täällä myös synnytyssaleihin tarjoillaan ruokaa, joten ojensimme hänelle ruoan ja jätimme hänet tutustumaan tyttäreensä.

Useimmat synnyttämään tulevista naisista ovat naimattomia ja usein myös työttömiä, joten lasten saaminen ei aina ole positiivinen asia. Kolmessa aikaisemmassa synnytyksessä äidit ovat suhtautuneet todella neutraalisti lapsen syntymään, mutta tämän päiväinen äiti oli silminnähden onnellinen ja sanoikin vauvan olevan siunaus♥ Myöhemmin saattelimme äidin vuodeosastolle, jonne myös isät ovat tervetulleita katsomaan lapsia.

 

Jatkamme viikon loppuun synnytysosastolla ja perjantaina lähdemme Etoshan kansallispuistoon, josta kirjoitamme oman postauksen!

Vilma ja Emilia

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply