
San Francisco on Pohjois-Kalifornian boheemi keskus, jossa nähtävyydet ovat vaikuttavia ja ruokakulttuuri omaa luokkaansa.
Jo Scott McKenzie kehotti ihmisiä suuntaamaan San Franciscoon vuodelta 1967 peräisin olevassa suositussa kaupungin nimikkokappaleessa, eikä sanoma ole unohtunut vieläkään. San Francisco muistetaan edelleen rakkauden kesän hippikaupunkina.
Vaihtoehtokulttuurien mekkana tunnettu San Francisco sijaitsee Tyynenmeren rannalla Kaliforniassa, Yhdysvalloissa. Mäkinen suurkaupunki löytyy San Franciscon niemimaan kärjestä, ja sitä reunustaa Tyynivaltameri lännessä ja San Franciscon lahti idässä. Kaupungin tunnetuin nähtävyys on itseoikeutetusti Golden Gate eli ”kultainen portti”. Monia kiehtoo myös kurkistus pahamaineiselle Alcatrazin vankilasaarelle.
Golden Gaten ohella kaupungin tunnistaa helposti San Franciscoksi erikoisista cable careista, eli kaapeliraitiovaunuista. Cable carit kulkevat maahan upotettujen kaapeleiden avulla ilman moottoria, ja ne otettiin San Franciscossa käyttöön jo vuonna 1873. Kaapelivaunut tarjoavat erinomaisen tavan tutustua San Franciscon moniin kiehtoviin kaupunginosiin, mutta etenkin vilkkaimman turistikauden aikaan kannattaa varautua jonottamaan.
San Francisco on suosittu kaupunkikohde ympäri vuoden. Kaupungin temperamenttinen ilmasto pitää huolen siitä, että kesäkuukaudet ovat usein viileitä, kosteita ja sumuisia. Kauneimmat päivät San Franciscossa osuvat yleensä syyskuulle, jolloin kaupungin yllä leijuva sumu väistyy ja tekee tilaa auringolle. Paikalliset osaavat kerrospukeutumisen taidon – sääolosuhteet vaihtuvat San Franciscossa nopeasti.
Boheemi San Francisco pursuaa kulttuuria, taidetta ja viihdettä, ja on varsinainen kaupunkimatkailijan unelmakohde. Myös shoppailijat ja ruokafanaatikot ihastuvat kaupungin tarjontaan. Lapsiperheille riittää niinikään tekemistä.
Keskeisin osa San Franciscoa on metropolialue San Francisco Bay Area, mutta mielenkiintoisia kokemuksia löytyy muualtakin kuin ydinkeskustasta, sillä San Franciscon osien erilaisuus ja erikoisuus tekevät kaupungista erittäin moni-ilmeisen. Loman aikana kannattaa tutustua esimerkiksi Alamo Squaren viktoriaanisiin taloihin, North Beachin ravintoloihin, Union Squaren ostos- ja hotellialueeseen sekä Haight-Ashburyn putiikkeihin ja boheemiin tunnelmaan.
Aivan San Franciscon koilliskärjestä löytyy Fisherman’s Wharf, joka vielä 1800-luvulla oli kalastajien työ- ja asuinpaikka, mutta joka nykyisin toimii lisäksi tunnettuna turistikohteena. Fisherman’s Wharf on suosittu nähtävyys paitsi matkailijoiden, myös merileijonien keskuudessa, ja nämä kaksi kävijäryhmää tarkkailevatkin mielellään toisiaan sataman hulinassa.
Fisherman’s Wharf on pullollaan kauppoja, erikoisia museoita ja kaikenlaista tekemistä erityisesti lapsiperheille: nähtävää riittää esimerkiksi Ripley’s Believe It or Not –museossa sekä vahamuseossa. Jos haluat seurata kalastajia työssään, kannattaa lähteä aamukävelylle pitkin Fish Alleyta. Tyypillisin Fisherman’s Wharfin ravintoloissa nautittu ateria on clam chowder, koverretussa leivässä tarjoiltava amerikkalainen simpukkakeitto.
Fisherman’s Wharfin laiturilta numero 39 löytyy merileijonien lauma, joiden puuhia on mukava seurata.
San Francisco on kulinaristin unelmakaupunki. Tuoreet raaka-aineet, huippuluokan viinit ja etniset herkut ovat oleellinen osa San Franciscoa, eikä kävijälle ehkä tulekaan yllätyksenä, että kaupungissa on kymmenen kertaa enemmän ravintoloita asukasta kohden kuin missään muussa Yhdysvaltain kaupungissa. Jos et pysty valitsemaan ravintolaa, ota suunnaksi paikallistenkin suosima Ferry Building. Siellä riittää ravintoloita ja ruokakojuja sekä sisätiloissa että ulkomarkkinoilla.
San Franciscon Chinatown on myös turistien suosima laaja alue täynnä kiinalaisia ravintoloita, ruokatarvikekauppoja sekä lahjatavaraputiikkeja.
San Franciscon iltaelämä on yhtä monipuolinen kuin itse kaupunki. Jokaisella kaupungin eri alueiden baareista, klubeista ja yökerhoista on oma tunnelmansa. Paljon nuorekkaita baareja löytyy Missionin alueelta ja elegantteja baareja sataman läheltä. Elektronisesta musiikista ja hip hopista nauttivat suuntaavat SOMA:n alueelle ja pienissä baareissa ja klubeissa viihtyvät North Beachille, joka on auki pikkutunneille.
Suomesta ei toistaiseksi ole suoria lentoja San Franciscoon. Finnair tarjoaa lentoja esimerkiksi New Yorkin tai Chicagon kautta yhdellä välilaskulla. Lontoon kautta lentämällä omatoimimatkaaja voi toisinaan löytää edullisia lentoja.
San Franciscon kansainvälinen lentoasema kuuluu maailman 30 vilkkaimman lentokentän joukkoon, ja sijaitsee noin 20 kilometriä kaupungin ulkopuolella. Lentokentältä on hyvät yhteydet keskustaan esimerkiksi BART-junalla (Bay Area Rapid Transport).
San Francisco on täynnä majoitusvaihtoehtoja hulppeista luksushotelleista edullisiin pikkuhotelleihin ja -hostelleihin. Kaupungista löytyy myös laaja valikoima tyylikkäitä ja persoonallisia boutique-hotelleja. Yleinen hintataso on melko korkea – yksinkertainen hotellihuone maksaa noin 100-200 dollaria eli noin 70-150 euroa.
Matkaa suunnitellessa on syytä huomioida, että San Francisco on erittäin suosittu matkakohde. Parhaat hotellidiilit myydään nopeasti loppuun, joten vaihtoehtoihin kannattaa tutustua ajoissa.
San Francisco on siitä mainio amerikkalainen suurkaupunki, että keskeisillä paikoilla kulkeminen onnistuu hyvin jalkaisin. Hyvillä kengillä ja kartalla varustautumalla sujuu päivä leppoisasti San Franciscon katuja pitkin kävellessä. Kannattaa tosin muistaa, että kaupunki on rakennettu kukkuloille – mäkiä ylos ja alas kipuaminen vaatii jonkinlaista peruskuntoa.
San Franciscossa on kattava ja toimiva julkinen liikenne. Bussit, junat ja raitiovaunut kulkevat kaikkialle. Useimmille turisteille pakollinen kulkupeli on tietysti myös cable car, jonka ikkunoista voi tarkastella ohi vilahtavia maisemia.
Autonvuokraus on suositeltavaa vain kaupungin ulkopuolelle suuntautuvia päiväreissuja varten. Keskustan alue on mäkinen ja ruuhkainen, eikä autoilu ole helppo tapa liikkua ympäriinsä.
Golden Gate on San Franciscon itseoikeutettu maamerkki ja kuuluisin turistinähtävyys. Golden Gate on yli 2700 metriä pitkä silta, joka yhdistää San Franciscon Marin Countyyn, ja tätä ruosteenpunaista jättiläissiltaa on monesti tituleerattu maailman kauneimmaksi sillaksi. Golden Gate on vaikuttava näky sekä kirkkaana päivänä että sumun keskeltä pilkistäessään.
Tätä vuonna 1937 avattua siltaa ei kuitenkaan tarvitse ainoastaan tuijottaa, vaan sen voi myös ylittää. Lähditpä Marin Countyyn sitten autolla, pyörällä tai kävellen, kannattaa muistaa nauttia kaupungin siluetista. Pian sillan jälkeen ilmestyvä Sausaliton kylä on viehättävä retkikohde.
Sillan ohella San Franciscossa on toinenkin Golden Gate –niminen nähtävyys, jota ei kannata ohittaa. Golden Gate Park on New Yorkin keskuspuistoakin suurempi viheralue, jonka eri osissa voi ihastella yli 6 000 erilaista kasvilajia. Rauhallisesta tunnelmasta voi nauttia Japanese Tea Gardenissa, ja lapset puolestaan viihtyvät parhaiten leikkipuistossa, planetaariossa tai akvaariossa.
Golden Gate Parkista löytyy lisäksi monia museoita, kuten Asian Art Museum ja MH de Young Memorial Museum. Puistossa voi myös harrastaa monenlaista urheilua, sillä alueelta löytyy niin tenniskenttiä, hevostalleja, golfkenttiä kuin perhokalastuslampia.
Yksi San Franciscon kuuluisimmista ja samalla pahamaineisimmista nähtävyyksistä on Alcatraz, kaupungin edustalla sijaitseva vankilasaari. Alcatraz toimi liittovaltion vankilana vuodesta 1934 vuoteen 1963, ja nykyisin sen käytävillä vaeltelee vankien sijasta suuria turistilaumoja.
Turistikierrokset vankilasaarelle alkavat satamasta, missä noustaan saarelle vieviin laivoihin. Puolen tunnin välein alkavat kierrokset vankilassa ovat erittäin suosittuja, ja kuumimman matkailusesongin aikaan kesällä ja syksyllä liput kierroksille kannattaa varata hyvissä ajoin etukäteen. Saarelle järjestetään retkiä myös yöaikaan.
San Francisco on kuuluisa värikkäistä viktoriaanisista taloistaan, jotka on rakennettu mäkien varsille. Kaupungissa voikin viihdyttää itseään ihastelemalla mahtavia rakennuksia Russian Hillin ja Nob Hillin kaltaisilla arvoalueilla.
Kuuluisimmat viktoriaaniset talot löytyvät kuitenkin Alamo Squarelta. Rivi komeita karkinvärisiä taloja vasten San Franciscon siluettia on nimeltään Painted Ladies eli maalatut naiset. Alamo Squarella kannattaa käydä napsimassa valokuvia, jonka jälkeen matkaa voi jatkaa läheiseen Hayes Valleyn kaupunginosaan, joka on täynnä ihastuttavia kahviloita ja tyylikkäitä putiikkeja.
North Beachin boheemi kaupunginosa tunnetaan myös San Franciscon Little Italyna. Viihtyisten kahviloiden, italialaisten ravintoloiden ja pienten kirjakauppojen lisäksi alueelta löytyy mielenkiintoinen Beat Museum. 1950-luvun Beat-kirjailijoihin keskittyvä museo paljastaa mielenkiintoisia yksityiskohtia muun muassa Jack Kerouacista ja Allen Ginsbergistä. North Beach oli heidän kotikontunsa, jossa he aikoinaan kapinoivat sananvapauden ja vapaan ajattelun puolesta. Museon yhteydessä on kirjakauppa.
Kalifornian viralliset matkailusivut
sanfrancisco.com
Teksti: Jenna Lehkonen ja Maria Hietala
Kuvat: Visit California ja Flickr / aresauburnâ„¢