Maryland

Maryland

Marylandiin kannattaa lähteä varsinkin jos muualle Yhdysvaltoihin ei pääse, sillä osavaltion sanotaan olevan kuin USA pienoiskoossa.

Pienellä Marylandin osavaltiolla on ollut tärkeä rooli Yhdysvaltain historiassa; maan itsenäistymiseen johtanut Pariisin sopimus allekirjoitettiin Annapolisissa vuonna 1784. Osavaltio luovutti liittovaltiolle alueen vuonna 1791, jolle rakennettiin maan nykyinen pääkaupunki Washington D.C.

Yhdysvallat pienoiskoossa

Yksi sisällissodan ratkaisevista ja verisimmistä taisteluista, jossa pohjoisosavaltion joukot löivät etelän, käytiin Antietamissa vuonna 1862.

Marylandin sanotaan olevan USA pienoiskoossa; siellä on merta, vuoria, maaseutua ja moderneja kaupunkeja sekä pala historiaa.

Suurin osa marylandilaisista asuu Baltimoren läheisyydessä sekä Washington D.C.:tä ympäröivissä kaupungeissa.

Merenelävien perään

Maryland on merkittävä merenelävien, kuten rapujen, ostereiden ja simpukoiden, tuottaja ja jatkojalostaja.

Loppukesästä sinne kannattaakin suunnata juuri Chesapeaken kuuluisien taskurapujen (blue crabs) vuoksi.

Viehättävä Annapolis

Pääkaupunki Annapolis on viehättävä historiallinen pikkukaupunki.

Merisotakoulu US Naval Academyn valkoisiin laivastoasuihin pukeutuneet merijalkaväen sotilaat ja St. John’s -yliopiston opiskelijat ovat olennainen osa katukuvaa.

Annapolis tunnetaan myös maailmanluokan purjehduskaupunkina.

Kansallispuisto villihevosilla

Marylandin tärkein luonnonnähtävyys, Assateaguen-kansallispuisto, sijaitsee samannimisellä saarella Marylandin ja Virginian edustalla.

Puiston maisemissa laukkaavat vapaina villihevoset, jotka ovat vain ponin kokoisia niukan ravinnon ja vaativien elinolosuhteiden vuoksi. Heinäkuun viimeisenä keskiviikkona ja torstaina ponit uivat Pony Penning -tapahtumassa Assateaguelta Chincoteaguen-saarelle.

Turismia ja tehdasteollisuutta

Marylandin pääelinkeinot ovat tehdasteollisuus, bio- ja informaatioteknologia ja turismi.

Siellä valmistetaan elektroniikkalaitteita, elintarvikkeita ja kemikaaleja. Kasvihuonetuotteet, soija ja maissi ovat tärkeimmät maataloustuotteet.

Nähtävyyksiä Marylandissa

Antietam Creek, Assateague & Chincoteague, Edgar Allan Poe House & Fort McHenry (Baltimore), National Aquarium (Baltimore), US Naval Academy (Annapolis).

Marylandista ovat kotoisin muun muassa Tom Clancy, Francis Scott Key, Edgar Allen Poe ja Babe Ruth.

www.mdisfun.org
www.state.md.us

Teksti: SAYL / Welcome to America

Arvostele artikkeli: Maryland
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä

Mitä mieltä sinä olet?

Yksi kommentti aiheesta Maryland

  1. jiiii
    jiiii sanoo:

    Mahtava paikka.

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

SAYL
Usa suomeksi
Maryland esittelyssä

Väkiluku: 5 633 597
Pinta-ala: 25 338 km²
Merkittäviä kaupunkeja: Baltimore, Annapolis, Frederick
Osavaltion lyhenne: MD

Halvimmat matkat
voita matkalahjakortti
Muita Maryland-aiheisia artikkeleita

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo