
Los Angeles on kokonaisuus glamouria, kitschiä ja mahtipontisuutta.
Los Angelesista on varmasti jokaisella oma ennalta värittynyt näkemyksensä, todennäköisesti median kautta muodostunut. Juuri siksi Los Angeles onkin koettava. Kotiin lähtiessäsi olet varmasti muodostanut oman mielipiteesi!

Etelä-Kaliforniassa sijaitseva Los Angeles on paitsi Yhdysvaltain elokuvateollisuuden keskus, myös maan toiseksi suurin kaupunki. Suur-Losin alueella asuu lähes neljä miljoonaa ihmistä, jotka tulevat yli sadasta eri maasta. Enkelten kaupunkina tunnettuun Los Angelesiin onkin kautta aikain tultu suurten unelmien perässä.
Joka kuudes kaupungin asukas on jollain tasolla osa luovaa teollisuutta, joten Los Angeles on todellinen media- ja viihdealan keskittymä. Monikulttuurisessa Los Angelesissa huomaa myös meksikolaisvaikutteet – meksikolaisherkkujen ja -käsitöiden maailmaan pääsee sukeltamaan El Pueblo de Los Angelesin alueella.
Jos Los Angelesista kaupunkina on hieman vaikea saada kiinni, johtuu se siitä, että alue koostuu useista pikkukaupungeista. Ne ovat kuitenkin paikan parasta antia – vuokraa auto ja näe ne kaikki boheemista Silver Lakesta ylelliseen Beverly Hillsiin ja karheankauniiseen Hollywoodiin.
Los Angeles sopii monipuolisuudessaan kaikenlaisille matkailijoille. Kaupungissa pystyy helposti yhdistämään sekä rantaloman että kulttuuririennot, loistavista ostosmahdollisuuksista puhumattakaan. Lapsiperheet viihtyvät lukuisissa teemapuistoissa. Yöelämä on vilkasta ja huvittelumahdollisuudet ovat loputtomat. Ei sovi myöskään unohtaa, että Los Angeles on kulinaristin ja leffafriikin unelmakohde.
Los Angelesissa vallitsee kadehdittava ilmasto, joka takaa ympärivuotisen auringon. Vilkkain turistisesonki ajoittuu kesäkuukausille, vaikka monien mielestä kaupunki onkin parhaimmillaan syksyllä ja talvella. Kaupungin yllä etenkin alkukesästä roikkuva sumu, June gloom, pitää usein taivaan pilvisenä iltapäivään saakka.
Los Angelesin keskusta eli Downtown on rakennettu yritysten palvelukseen, mutta täältä löytyy myös useita erityisesti arkkitehtonisesti ja elokuvateollisuuden kannalta kiinnostavia kohteita. Esimerkiksi Los Angelesin juna-asema ei ole vain klassisen upea rakennus, vaan se on ollut myös kymmenien tunnettujen elokuvien kuvauskohteena. Juuri tämä on yksi LA:n parhaista puolista – jatkuvasti tulee vastaan paikkoja, jotka tunnistaa nähneensä jossain Hollywood-tuotannossa.
Muita kulttuurisesti kiinnostavia kohteita ovat Walt Disneyn konserttitalo sekä etniset alueet Chinatown ja Little Tokyo, joiden vilskeessä aasialaisten keskellä takuulla tuntee olevansa aivan muualla kuin Yhdysvalloissa.
Venice Beachille saapuva kokee olevansa kuin Liisa Ihmemaassa. Tuntuu, kuin koko kansakunnan erikoisimmat edustajat olisivat omineet 2,5 kilometrin rantakaistaleen ja tehneet siitä oman leikkikenttänsä. Muutamassa minuutissa voi nähdä rullaluistelevan ja sähkökitaraa soittavan intiaanin, rannalla nuotion luona ekstaasissa tanssivia hippejä tai Mr. Universum -kisaa varten treenaavia lihaskimppuja. Tatuointiliikkeiden ja protestikojujen keskeltä löydät erinomaisia kahviloita sekä gallerioita. Harva paikka maailmassa on kiinnostavampi ihmisten tarkkailuun kuin Venice Beach.
Toinen syy rannalla oleskelulle ovat erinomaiset surffausmahdollisuudet. Hyvänä päivänä rantaviiva on täynnä lainelautoja ja loputtomasta kesästä unelmoivia ihmisiä. Älä unohda myöskään Venicen kanaalialuetta lyhyen kävelymatkan päässä rannasta.
Suuntaa Los Angelesin matkallasi myös kuuluisuuksien kaistalle, eli Beverly Hillsin palatsikeitaaseen. Katu toisensa jälkeen on täynnä mitä mahtipontisempia kartanoita ja vaikka useat näistä ovatkin aidattuja, niin kukkulaisen maaston ansioista täältä saattaa nähdä jopa elokuvatähtien takapihoille. Helpoin tapa tutustua alueeseen on omalla autolla, mutta ilman sitäkin pärjää. Useampi paikallinen yritys vie matkailijoita puolen päivän retkille kiertelemään aluetta.
Paras tapa tutustua julkkisten päivärytmiin on vieraille jollakin useista elokuvastudioista, esimerkiksi Warner Bros järjestää perheille sopivia kiertueita tiloissaan vieden näyttämön taakse tutustumaan show-koneiston toimintaan. Jokainen kierros on erilainen. Sisältö riippuu kuvausaikatauluista, mikä tarkoittaa mahdollisuutta törmätä ties keneen julkimoon.
Yksikään matka Hollywoodiin ei ole täydellinen, ellet käy katsomassa elokuvaa kuulussa Kiinalaisessa teatterissa. Paikka ei ole kiintoisa vain historiastaan useiden Oscar-gaalojen näyttämönä, vaan teatterin silmiä hivelevät yksityiskohdat saavat helposti keskittymään sisustukseen elokuvan sijaan.

Suomesta lennot Los Angelesiin liikennöivät New Yorkin tai Chicagon kautta. Edestakaiset lennot Losiin maksavat noin 700-1000 euroa. Esimerkiksi Lontoon kautta lentämällä voi tosin joskus tehdä edullisia löytöjä.
Maailman kuudenneksi vilkkain lentokenttä LAX sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Los Angelesin keskustasta. Oman vuokra-auton lisäksi LAX:ilta pääsee siirtymään hotellille taksilla, bussilla tai minibussilla. Jotkut majoituspalvelut – enimmäkseen tietyt hostellit – tarjoavat ilmaisen yhteyden lentokentältä.
Los Angelesin majoitusvalikoima pitää sisällään kaiken supertähtien suosimista luksushotelleista rähjäisiin motelleihin. Myös reppureissajien hostelleja on runsaasti. Vaihtoehtoja löytyy jokaiselle budjetille. Hotellien hintoja katsellessa kannattaa huomioida, että Yhdysvalloissa kaikkeen lisätään verot. Auton parkkeeraus tuo usein parinkymmenen dollarin lisän yöltä.
Majoitusta valittaessa on tärkeää miettiä millaista aluetta haluaa pitää tukikohtanaan. Santa Monica on miellyttävä ranta-alue ja sopii kaikenlaisille matkaajille, erityisesti lapsiperheille. Hollywoodista löytyy trendikkäitä klubeja ja Venice Beachilta boheemia rantaelämää.
Kuuluisa väite siitä, ettei Los Angelesissa pääse liikkumaan ilman autoa, on osittain urbaani legenda. Bussit kulkevat joka paikkaan, ja liput maksavat edullisimmillaan vain noin 25 Yhdysvaltain senttiä, mutta niillä liikkuminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Yöaikaan bussilla liikkuminen ei ole suositeltavaa.
Moni ei edes tiedä, että Los Angelesissa on myös metro. Valitettavasti se ei palvele turistin tarpeita kovinkaan hyvin. Parhaiten metroyhteys toimii esimerkiksi Hollywoodin ja Downtown Los Angelesin välillä.
Autonvuokraus Los Angelesissa kannattaa jo siksikin, että lähialueet ovat täynnä mielenkiintoisia vierailukohteita. Matkailijan tulee huomioida, että Losissa autoillessa ei voi välttyä ruuhkassa istumiselta.

Yksi Downtownin mielenkiintoisimmista kohteista on Walt Disneyn konserttitalo, jonka on suunnitellut maailmankuulu arkkitehti Frank Gehry. Tämä kiillotetusta teräksestä rakennettu monumentti on ollut kapellimestari Esa-Pekka Salosen musiikillisessa johdossa. Näyttävyydessään se jättää jo ulkoa katsottunakin pysyvän muistikuvan.
Rakennus on suunniteltu ennen kaikkea akustista täydellisyyttä ajatellen, joten kannattaa käydä kuuntelemassa ainakin yksi konsertti, vaikkei normaalisti alasta perustaisikaan.
Useimmat Los Angelesiin saapuvat matkailijat haluavat nähdä legendaarisen Hollywood-kyltin. Tv-sarjoista ja elokuvista tutun maamerkin voi bongata vaikka Hollywood Boulevardilla kävellessä, mutta lähemmäksikin pääsee.
Griffith Parkissa Mount Leen vuorella sijaitseva kyltti on suljettu vierailijoilta, mutta hyvälle näköalapaikalle pääsee patikoimalla tai autoilemalla. Esimerkiksi Beachwood Canyon Drivea seuraamalla löydät hyvän tähystyspaikan.
Santa Monican huvilaituri on yksi Yhdysvaltojen tunnetuimmista. Täällä on kuvattu yksi jos toinenkin kohtaus eri elokuvista ja esimerkiksi Forrest Gumpista tuttu Bubba Gump´s Shrimp Company löytyy kyseisestä paikasta useiden ravintoloiden ja huvipuiston ohella.
Rantapäivä Santa Monicassa sekä huvilaiturin vilskeessä kuljeskelu kuuluvat Losin matkaan. Iloinen tunnelma ja rento kalifornialaismeininki pitävät tyytyväisinä niin lapset kuin aikuisetkin. Lyhyen kävelymatkan päässä sijaitseva Third Street Promenade puolestaan on oivallinen shoppailupaikka.
Jos elokuvamaailman tähdet jäävät Los Angelesin reissulla näkemättä, voi matkailija aina sentään suunnata tarkkailemaan toisenlaisia tähtiä. Griffith Observatory on multimiljoonabudjetin tähtitorni ja havaintoasema, josta aukeaa vaikuttava maisema Hollywood Hillsin kukkuloille. Upean planetaarion tutkimisen lisäksi kävijät voivat muun muassa turvallisesti kokea keinotekoisen maanjäristyksen. Myös tämä paikka on elokuvista tuttu.
Getty Centerin kulttuurikeskus koostuu kampuksesta, jolla vierailijat pääsevät tutustumaan tärkeisiin taidekokoelmiin, näyttävään arkkitehtuuriin sekä hyvin hoidettuihin puutarhoihin. Kampuksen lukuisat eri rakennukset pitävät sisällään taideteoksia, valokuvia, gallerioita ja kahviloita.
Getty Centerin alueella pääsee liikkumaan raitiovaunulla, ja tarjolla on myös opastettuja kierroksia ja luentoja. Jos haluat nähdä paikan itsenäisesti, voit laittaa opastuksella varustetu kuulokkeet korvillesi ja edetä omaan tahtiin.

Kalifornian viralliset matkailusivut
Teksti: Daniel Stöckli ja Maria Hietala
Kuvat: iStockphoto ja Maria Hietala