Ida lahti ja meikalainen siirtyi Christchurchin kautta Greymouthiin ja toihin..kevyt neljan viikon tyorupeama tiedossa! Vapaapaivia tiedossa x maara…

Ensimmaiset paivat menivat ihan huuhaillessa ja yrittaessa muistaa kaikki asiat. Asioiden oppimista ei helpottanut Roopen (Rodney) jatkuva niskaan hengittely. Hostellin omistaja, Steve, oli poissa ensimmaiset kymmenen paivaa, joten Rodney oli “pomona” vaikka han teki ihan samoja hommia kuin minakin. Mutta tietenkin han hoiti tarkeampia asioita kuin mina hanen oltuaan taalla jo muutaman kuukauden toissa iltavuororespassa..hanen tapansa johtaa ihmisia oli korostaa omaa ylemmyyttaan, huomauttaa kaikista pienistakin virheista ja tottakai jos hanelle sanoi vastaan jostain, niin mina olin tyhma nuori kloppi, joka ei osaa kuunnella ja nain en opi haneen tapaansa tehda asioita. Roope, tuliko mieleen, etten ehka haluakaan oppia tehda asioita, niin kuin sina teet?! Vaan haluan loytaa oman tapani tehda asioita =) Noh, muutaman vaittelykerran jalkeen yritin kasvaa aikuiseksi ja olla hiljaa hanen kuullen ja purkaa turhautumista “kuntosalilla”. Tama sujui lahes aina sujuvasti =D

Tyonkuvaani kuuluu aamulla keittion ja muiden paikkojen siistiminen. Keittio ehdoton ykkonen, kun porukkaa alkaa tulla aamupalakokkailuille. Pikkuhiljaa vieraat alkavat lahtea pois, joten kaikilta avaimet ja sitten pesemaan pyykkia, jota riittaa!! Jos hostelli on taynna ja kukaan ei jaa toiseksi yoksi, niin taytyy pesta n. 45 lakanaa, pussilakanaa ja 50 tyynyliinaa =D Ei lopu ihan heti kesken! Kymmenen aikaan wwoofarit tulevat toimistoon ja annan heille tehtavat. Sankyjen petaus, imurointi/siivoaminen, keittio uudestaan seka vessojen ja suihkujen peseminen. Jos porukkaa riittaa, niin sitten muutakin mukavaa =) Itse haarailen pyykin kimpussa ja kiertelemassa ympari hostellia.

Puoli yhteen mennessa kaiken pitaisi olla suht kunnossa. Tamahan ei aina nain ole ja wwoofareiden lopetettua kayn viela kiertelemassa ja katselemassa kaikki paikat seka korjailen mahdollisia unohduksia. (Tama oli yksi juttu, josta saimme vaantaa Roopen kanssa. Jos wwoofari on esim. unohtanut laittaa yhden vessapaperirullan liian vahan vessaan tai kasipyyhe on unohtunut jostain huoneesta, hanen mielestaan minun pitaisi silla hetkella kayda hakemassa ko. wwoofari paikalle, osoittaa virhe ja pistaa hanet korjaamaan asia. Minun mielestani mina voin sen virheen korjata, koska olen jo paikalla ja unohduksen korjaaminen kestaa n. 10 sekuntia, kun taas wwoofarin etsiminen useita minuutteja. Seuraavana paivana mainitsen asiasta sivulausessa. JOS asia toistuu useampaan kertaan, silloin vien ko. wwoofarin ja naytan kadesta pitaen. Roopen mielesta minun mallini ei ollut oikea tapa johtaa ihmisia. Tieda hanta, oikea tai ei, mutta niin mina haluan toimia.)

Kaiken ollessa valmista, on minulla hetki aikaa nauttia lounasta. Sekin hetki saattaa keskeytya jonkun soittaessa toimiston kutsukelloa, mutta ei voi mitaan. Loppupaivan ajan hoidan sitten muita asioita. Korjaan, jos on jotain korjattavaa, vastailen sahkoposteihin, vaihdan vetta kilpikonnien altaaseen, siivoan pihan, pesen ikkunoita jne. Lahes mita tahansa. Ai niin, ja koko paivan ajan taytyy hoitaa tulipesaa. Hostellimme kayttaa hiilta kuuman veden lammitykseen, joten tulta taytyy pitaa ylla koko ajan. Paivalla, kun kukaan ei kayta suihkua, se ei ole niin tarkea. Mutta aamuisin todella tarkea. Joten taytyy muistaa kayda aina n. 20 minuutin valein katsomassa tulta ja lampiman veden maaraa.

Tyopaivat olivat tosiaan aamuseitsemasta paiva neljaan, yhdeksan tuntia. Tyopaivan jalkeen kavin yleensa omalla kuntosalillani, eli aidan toisella puolella nostelemassa kivenmurikoita ja betonipaloja. Loppuillat menikin hengaillessa hostellin vieraiden kanssa seka Idan kanssa chatissa =)

Muutamia kokokohtia neljan viikon jaksolta:
1) Ida paatti tulevansa uudestaan tanne maaliskuussa!! <3
2) Vapaapaivat 25. joulukuuta seka 1. ja 2. tammikuuta!
3) Lisa ja Kati, itavaltalaiset tytot, viettivat huikeat viisi paivaa hostellissamme! Joulupaivana vuokrasimme auton heidan ja parin saksalaisen wwoofarityton kanssa ja kavimme kurvailemassa Lake Brunnerille, Joulupaivan lounaalle seka Pancake Rocksille. Oikein kiva ja leppoinen vapaapaiva.
4) Uuden Vuoden aatto! Mahtava porukka hostellissa, wwoofareita ja vieraita – ja minulla seuraavat paivat vapaata. Lahdimme keskustaan katsomaan “meininkia”, mutta eihan siella ollut ketaan =D Pubeissa ja baareissa oli kylla porukkaa, mutta kaduilla ei sitten ketaan..muutaman laulun kavin karaokessa kuuntelemassa ja sitten suuntasin takaisin hostellille.
5) Ystavani Nicole ja Jeff tulivat kahdeksi paivaksi kaymaan tammikuun 1. ja 2. paiva. Sain ajaa Jeffin moottoripyoraa, wiihaa!
6) Ida osti liput tanne: 3.3. – 3.4.2012!! <3
7) Loistavat argentiinalaiset wwoofarit: Javier, Santiago, Mariano ja Martin!
Jo viime vuoden puolelta, mutta huomasin vasta jalkikateen: lomarahat Elixialta, kiitos!! =D
9) Todella tuulinen yo! Paku heilui puolelta toiselle ja todella luulin sen lahtevan lentoon! Ja samaisena yona pikku yllari: paku alkoi vuotamaan juuri paani ylapuolelta =D

Perjantai 13.1. oli viimeinen tyopaivana talla osaa. 14.1. alkaa Road Trip poikien kanssa, josta lisaa seuraavassa artikkelissa!!

• Tweettaa
• 

Varoitus:  paikkapaikoin romanttista tekstia tulossa!

Vihdoin koitti se paiva, jolloin saan rakkaani tanne luokseni. Tata on odotettu kovasti seka Suomessa etta taalla! Koko launtaiaamun olin tapinoissani. Mietin, etta josko lentokenttavirkailijat luulevat huumekuriiriksi, kun olen niin innoissani, etta tarisen. “Huoli” osoittauttui turhaksi, kun eihan Nelsonin piskuisella lentokentalla ollut edes turvatarkastusta! =D

Lento Aucklandiin meni yllattavan nopeasti. Aucklandin paassa aika kului rattoisasti matkalaukkua odotellessa, terminaalien valista bussia odotellen ja terveellisesti McDonaldsissa syoden. Idan kone laskeutui ajallaan klo 14.25 ja siita eteenpain odottelinkin liukuovien laheisyydessa.

Odottelua ei kestanyt kuin reilu puoli tuntia, mutta se tuntui ikuisuudelta. Jokaisella ovenavauksella sydan hypahti toivoen nakevansa rakkaan ihmisen siella. Ja vihdoin viimeinhan se sielta tuli. Kyynarpaataktiikkaa hyvaksikayttaen (ei oikeasti) taistelin tieni ihmispaljouden valista kohti Idaa. Tunneryoppy oli valtaisa ja itkuhan siina tuli molemmilta.. Tasta alkaisi todella ihanat kaksi viikkoa rakkaan ihmisen kanssa!

Ensimmaiseksi yoksi olin varannut hotellin Aucklandin keskustasta. Eika ollutkaan mika tahansa huone: 23 kerros, eteinen, olohuone, makuuhuone ja piskuinen pesuhuone, ei paha! Aamupala ei valitettavasti kuulunut hintaan, mutta Countdown auttoi taman asian suhteen seuraavana paivana.

Ensimmainen paiva sujui ihmetellessa. Onko toinen oikeasti tuossa vieressa? Eiko tarvitsekaan kayttaa gmailin chattia kommunikoinnissa? Voiko vain menna ja koskettaa, halata? NO VOI! =)

Illalla saimme itsemme liikenteeseen ja kavimme syomassa The Wildfire -ravintolassa. Buffet meininki eli tietylla summalla saat tietyilta ruokavaunuilta ruokaa..ja sitahan oli paljon! Tarjoilijat toivat koko ajan lisaa ja lisaa..poydassa oli nappara vihrea/punainen puupalikka, jolla pystyi viestittamaan tarjoilijoille haluaako lisaa ruokaa vai ei. Ravintola oli oikein viihtyisa ja ruoka oli mahtavaa, joten todellakin hintansa vaarti!

Huomenna olisi aikainen heratys ja bussimatka kohta Paihiaa Bay of Islandilla. Siellakin viela hieman tasokkaampi majoitus, jotta rakkaani saa ladattua akkujaan ja rentouduttua kunnolla. Sitten seuraavat paivat hieman pikakelauksella, jottei tasta tule kauhean paksua romaania!

Paihialla vietimme kolme paivaa, joista kaksi lahes kokonaan sadetta pitaen. Ja sehan ei haitannut, kun ei kahteen kuukauteen ole toista nahnyt! Mutta mahtui Paihialle muutakin. Kavelya, hyvaa ruokaa, uintia delfiinien kanssa, upeita maisemia ja viimeisen paivan automatka Cape Reingaan, josta hieman enemman.

Reissu oli aika hektinen, kun aikaa ei ollut liikaa. Matka ei ollut kuin reilu 200 kilometria suuntaansa, mutta tiet taalla eivat anna sijaa, hmmm., kevyen raskaalle kaasujalalle. Joten aikaa kuluu paljon! Talle paivalle saa sattui suosimaan ja arskanpoika porotti pilvettomalta taivaalta. Cape Reinga ei ole muuta kuin majakka ja, no siinapa se. Niemenkarjessa nokottava majakka ja mahtava nakyma aavalle merelle. Kummallisin naky on varmasti se, ku Tasmanian meri ja Tyyni valtameri kohtaavat ja niiden aallokot kulkevat ristiin..hassua, mutta hienon nakoista =)

Cape Reingassa nautimme maisemista hetken aikaa ja sitten paluumatkalle. Ensimmainen pysahdys paluumatkalla 90 mailin rannan hiekkadyynit ja meikalaisen yritys laskea hiekkarinnetta alas pressulla..eihan tuo sujunut niin kuin elokuvissa..tai Suomessa lumen kanssa =D Idalla oli todella hauskaa katsella, kun meikalainen yrittaa lykkia vauhtia pressupulkkaani melkoisen jyrkalla rinteella. Loppujen lopuksi onnistuin liukumaan ehka kolme tai nelja metria..ennen lahtoa kavimme “ikuistamassa” nimemme sydamen sisaan hiekkadyynien paalla.

Ennen paluuta Paihialle pysahdyimme uimaan ja syomaan Fish & Chips -ravintolaan. Paihialta matkamme jatkui kohti Aucklandia, jossa Adam ja Mimmi olivatkin meita vastassa valtavan suuren Joulupukin alla..Joulupukin?!?! Ja viela paksussa, punaisessa nutussaan..lumettomassa Auckalandissa?! Sehan paistuu tanne..ei ole kylla minkaanlaista joulufiilista taalla..

Adam oli saanut wwoofauspaikan X-Base hostellista, jonne mekin Idan kanssa sitten menimme..vikatikki! Siihen mennessa, ja viela tahankin mennessa, paskaisin ja huonoin hostelli, jossa olen ollut! Suuri hostelli ja paljon vieraita, joten ymmarrettavaa, ettei paikat pysy siistina..mutta tama likaisuus ei ollut enaa siita johtuvaa..huh, ei enaa X-Base hostelleja kiitos!

Nukkumiseen ja unenlaatuun mikaan ei kuitenkaan vaikuttanut =) Torstaiaamuna suuntasimme kohta ACE-rentalsin toimistoa. Ei muuta kuin auto alle ja suunnaksi kohti Coromandel Peninsula! Kunhan ensiksi loydamme tiemme pois Aucklandin alueelta, joka olikin yllattavan vaikeaa. Lopulta kuitenkin loysimme oikean maisemareitin =D

Matkan varrella oli jalleen huikeita maisemia, hyva saa ja paras mahdollinen seura! Coromandel Townissa vietimme kaksi paivaa rentoillen ja maisemia katsellen. Lauantaina 10.12. lahdimme kohti Roturuaa ja matkan varrella kavimme katsomassa Hahein kuuluisan rannan, jossa voi kaivaa kuopan hiekkaan, joka sitten pikkuhiljaa tayttyy maan alta pulppuavasta lampimasta vedesta. Voi sita ihmispaljoutta! Me oltiin kovia ja kaytiin uimassa meressa. Kylmassa ja hyisessa meressa, ei mitaan lamminta vetta meille =P

Roturua ei oikein meille tarjonnut mitaan ihmeellista..harmaa saa teki varmasti osansa, mutta ei Roturua ollut mitenkaan kovin erikoinen paikka. Paljon ihmeellisia hajuja, kun mineraalipitoinen vesi pulppuaa joka suunnalta. Ennen lahtoa meinasimme kayda kaupungin omassa Geothermaalipuistossa, mutta skippasimme sen paikan hinnakkuuden takia..lahes $40 dollaria siita, etta paaset katsomaan hoyryavaa vesiallasta?! Ei siina, kavimme kylla vastaavanlaisessa puistossa pari tuntia myohemmin, mutta se oli paljon isompi ja todennakoisesti paljon hienompikin! Geothermal Wonderland, vaikka minkalaisia kuoppia, mutaa, erivarisia vesilammikoita jne. Hieno paikka ja tasta maksoimme mielellaan samaisen $37 sisaanpaasymaksun.

Seuraava pysahdyspaikkamme kaupunkien osalta oli Taupo. Varmasti todella kaunis paikka hyvalla saalla, mutta harmaus ei meita (vielakaan) oikein sytyttanyt..Taupossa alkoi myos pienimuotoinen vastoinkaymisten suma. Tai ts. huono ajoitus meilta..ekana paivana olisimme halunneet menna seinakiipeilemaan, mutta halli oli remontissa. Kavimme sen sijasta sitten luonnon omassa kylpylassa, ei huono vaihtoehto sekaan. Tosin paastaksemme luonnon omaan, lampimaan altaaseen, jouduimme kavelemaan lahes kymmenen minuuttia vesisateessa =D

Taupossa kohtasimme myos ensimmaisen kehnon motellin..paikat olivat hieman likaisia eika huoneessamme ollut kokkailumahdollisuutta, joten “jouduimme” hyodyntamaan paljon Subwayn tarjontaa Taupossa kavimme myos hyppaamassa benjin. Sain ihanan, korkeanpaikkakammoisen, tyttoystavani houkuteltua paikan paalle, jossa annoin hanen rauhassa miettia, hypatako vai ei. Lopulta han sanoi KYLLA ja paadyimme hyppaamaan yhdessa tandembenjin 47 metrin korkeudesta, joen ylapuolelta. Vaikka mulla ei mitaan kammoa olekaan korkeisiin paikkoihin, niin reunalla seisoessa, muutama sekunti ennen hyppya, mielessa kavi monta monta asiaa =D

Huominen olisi viimeinen kokonainen yhteinen paiva Idan kanssa..hieman alkoi haikeus jo tassa vaiheessa tuntua, mutta taytyy yrittaa vain nauttia taysilla! Viimeisen paivan kunniaksi paatimme lahtea Tongariron kansallispuistoon ja vuorikiipeilemaan. Saa ei taysin suosinut, mutta ei onneksi satanutkaan..ainakaan paljoa. Maisemat eivat korkealta kovin huikeita olleet, koska loppujen lopuksi jouduimme pilven sisaan ja nakyvyys oli parhaimmillaan ehka 20 metria eteenpain. Maisemien kannalta ei siis kovin huikea reissu, mutta silti mahtava oli kayda 1960 metrissa syomassa porkkanaa =D

Viimeiseksi yoksi ajoimme Hamiltoniin, jossa olikin yksi parhaimmista majapaikoista – Park View Motor Lodge. Oikein siisti ja viihtyisa paikka. Viimeinen ilta sujui kamoja pakatessa ja thairuokaa syoden, seka tottakai, viimeisista yhteisista hetkista nauttien! Aamulla suht aikainen heratys ja ajo Aucklandin kentalle..Idan kone lahti n. puolilta paivin, tai viivastymisen jalkeen loppujen lopuksi vasta melkein kolmelta, ja meikalaisen taytyi odotella omaa lentoa Christchurchiin puoli kahdeksaan asti..Idan lennon myohastymisen jos olisi tiennyt ENNEN kuin han meni turvatarkastuksen ohi…

Tunnelma oli todella haikea ja itku tuli taas molemmilta, kun Ida kaveli turvatarkastuksen lapi..tassa vaiheessa luulimme viela, etta naemme toisemme seuraavan kerran vasta 18.6.2012, kun palaan Suomeen. Puoli vuotta!! Se on pitka aika.. Vaikka tunnelma oli haikea, olimme molemmat todella onnellisia viimeisesta kuluneesta kahdesta viikosta. Se oli taydellinen! Aktiviteetit olivat sijalla kaksi, tarkeinta oli, etta saimme viettaa yhdessa aikaa =)

Ja niita kuvia..www.maailmanympari.kuvat.fi

Long time no see and hear..tassapa pitkasta aikaa juttua maapallon toiselta puolelta! Aloittakaamme turinointi ajalta, jolloin rakas tyttoystavani vieraili luonani 3. – 15.12.2011. Ennen kuin alan kertomaan yltioromantiikanpitoisesta ajanjaksosta enemman, niin sita ennen loppuaikaa Punakaikista sun muusta.

Loppuaika Punakaikissa ei sen ihmeempia tarjonnut. Toita aamupaivalla ja paivalla kortin peluuta, treenaamista ja muuta mukavaa. Lettujakin paistettiin ja lopulta saatiin onnistunut era! Paivana eraana sain myos koko suvun Skypen paahan ja siellahan oli sitten ihan jonotusnumerot ja sekuntaattori kaynnissa, jotta jokainen varmasti ehtii juttelemaan. Mummo ihan ihmeissaan, kun tietokoneen valityksella voi jutella toiselle puolelle maapalloa. Ei sita hanen nuoruudessaan tallaisia vekottimia ollut..

Torstai 1.12.2011 klo 4.45
Heratyyyysss!! Pomomme antoi minulle ja Stefanille vapaapaivan, jota juhlistimme heraamalla todella aikaisin, luonnollisesti. Viimeiset pari paivaa olivat olleet sateettomia, joten paatimme lahtea kokeilemaan kuntojamme Inland Pack Trackille. Sateet siis tekevat kavelyreitit todella mutaisiksi, jolloin niita on todella raskasta kavella. 26 km, kahhotaan miten poikain kay ja kuinka paljon mutaa loytyy vai loytyyko ollenkaan.

Jo muutaman sadan metrin jalkeen sain ottaa isan roolin..Stefanilla oli kengannauhat auki ja eihan se poika ollut muistanut edes ladata kameran akkua reissua varten..onneksi isan roolini loppui tahan. Molemmilla oli evasta mukana, juotavaa ja vaatetta.

Reitin ensimmainen osa kulki jokea pitkin, joten paikka paikoin maisemat olivat oikein kivoja auringon ensimmaisten sateiden valossa. Reitti kuitenkin kulkee matalalla, joten maisemat eivat missaan vaiheessa hivele kunnolla silmia. Toinen osa on metsan siimeksessa ja siella reitti on vielakin yllattavan mutainen ja marka, joka tekee kavelysta ajoittain jopa haasteellista. Maisemat pysyvat tasaisen tylsina…

Reitin puolivalissa alkaa maisemien suhteen jo tapahtua jotain! Aurinko paistaa pilvettomalta taivaalta ja edessamme avautuu aukea niitty ja taustalla patsastelevat vuoret. Kellokin alkaa olla jo sen verran, etta Arska lammittaa kivasti ja pitkat vaatetukset voi heittaa poijes. Niityn puolivalissa saimme ensikosketuksen joen ylittamiseenkin. Tassa vaiheessa jaksoimme viela ottaa kengat pois jalasta, jotteivat popot kastu taysin.

Niityn jalkeen joudumme taas metsan siimekseen ja kavely alkaa maistua hieman puurolta, kun ei ole maisemia, joita ihailla..reitin loppuosa onkin sitten asia erikseen. Ko. reitin kavellyt nainen kertoi meille, etta reitilla joutuu ylittamaan joen 52 kertaa. Emmehan tata tietenkaan uskoneet aluksi, mutta kyllahan tuo todeksi osoittautui. Laskuissa sekosin kahdennenkymmenennen ylittamiskerran jalkeen ja ajallisesti emme olleet viela edes puolivalissa, joten 52 ei varmasti kovin paljoa valehtele. Tassa vaiheessa ei enaa jaksanut valittaa pysyvatko kengat kuivana vai ei..ja turvallisempaakin se on, kun ei tieda kuinka teravia kivia pohjassa hengailee.

Lopulta selvisimme reitilta pois ja taytyy myontaa, etta aika puhki sita oli. Joe lupasi tulla hakemaan meidat, jos emme saa kyytia liftaten. Puolen tunnin aikana ohitsemme ajoi yksi auto oikeaan suuntaan, joten ei muuta kuin puhelin kouraan ja soittoa Joelle. Puhelin taytyi kayda metsastamassa randomitalosta, kun eihan metsan keskella Uudessa-Seelannissa ole mitaan toivoa kayttaa kannykkaa.

Perjantaina 2.12. matkustinkin sitten Nelsoniin amerikkalaisten ystavieni luokse. Huomenna matka jatkuu kohti Nelsonin lentokenttaa, josta lennan Aucklandiin Idaa vastaan. Turinaa tulikin tahan artikkeliin jo sen verran, etta saastan yltioromanttiset jutut seuraavaan artikkeliini =)

Punakaiki, punakaiki, punakaiki..miksi toi kuulostaa niin hassulta? =D Asiaan. Nyt olen viettänyt reilun viikon Punakaikissa, joka on n. 40 kilometriä Greymouthista pohjoiseen. Kuten jo aikaisemmin mainitsin sain perjantaina 18.11. Punakaiki Beach Hostelin omistajalta, Lutz, kyydin Greymouthista kaikkine ruokapakaasieni kanssa. Perille päästyäni fiilistelin hiukkasen maisemia ja kävin katsomassa Pannukakkukivien Puhallusreikiä a.k.a. Pancake Rock Blowholes. Vettä tyrskysi luonnonmuokkaamista isoista rei’istä.

Fiilikset olivat korkealla maisemien hienoudesta johtuen, täällä ei varmasti tulisi tylsää kaikkine vaellusreitteineen. Todelluus ei ihan vastannut tätä kuvitelmaa, mutta siitä lisää myöhemmin. Ensimmäisen päivän kunniaksi halusin käydä vielä kokeilemassa meren mahtia eli nousuveden allokkoa. Lopputulos Markus 0 – 2,5 metrinen aalto 10 ja tämänkertainen uimareissu päättyi siihen. Seuraavalla kerralla osaa hieman paremmin varautua! =)

Työt alkoivat lauantaina klo 10 ja varsin leppoisasti. Edelliset wwoofarit olivat myös vielä paikalla, joten hommat sujuivat joutuisasti. Eikä sen jälkeenkään ole työhon hukkunut. Lakanoiden pesemisen kanssa kestää aina kauan, kun molemmilla taloilla ei ole kuin yksi kone. KUN sää on huono, joutuu pyykit kuivattamaan kuivasrummussa ja odottamaan.. Se on välillä hieman turhauttavaa.

Lauantai sattui olemaan hyvä päivä, joten lähdimme hollantilaisen Annan kanssa melontareissulle. Maisemat hivelivät silmiä ja muutenkin oli mukavaa! Muutaman kerran pääsin myös kokeilemaan kuinka kylmää vesi on =D Ensimmäisellä kerralla päätin kokeilla mitä tapahtuu, kun menee lähes tyynestä kohdasta n. 90 asteen kulmassa virtaukseen..ei varmaan enemää tarvitse kertoa. Toisella kerralla Anna päätti kanssa kokeilla veden lämpöasteita ja hänen ämpärinsä (eli suojarasia kameralle sun muulle) lähti virran mukana muutaman kymmenen metrin päähän. Annan taistellessa kajakinsa kanssa, kävin minä kalastamassa ämpärin takaisin.

Tunnin verran matkaa taitettuamme virtaus kävi niin voimakkaaksi, että olisi joutunut koko ajan kahlaamaan vedessä emmekä nähneet tässä pointtia, joten käännyimme kotia kohti. Pääsimme tämän päätöksen seurauksena myös hieman halvemmalla, kun emme viipyneet reissullamme yli kahta tuntia =)

Tämän hetkiseen tiimiin siis kuuluu minä, Anna sekä Team Germany Stefan ja Merten. Tiimi on todella huippu! Työt hoituu näppärästi, kaikki ovat ahkeria ja vapaa-ajalla meillä on todella hauskaa! =D

Vapaa-aika kuluukin pääsääntöisesti sisällä, koska länsirannikko todella on WET Coast eikä West Coast. Poikien kanssa yritimme kerran käydä kävelemässä yhden reitin, mutta se oli mutainen, vetinen ja loppujen lopuksi jouduimme päättäämään vaelluksemme joen tulvimisesta johtuen. Viikon aikana taitaa olla yksi täysin sadeton päivä ollut =) Ja yksi aurinkoinen päivä ei riitä polkujen kuivattamiseksi! Päivämme ovat siis kuluneet korttia ja muita pelejä pelatessa, meikäläisen urheillessa, leffoja katsellessa ja välillä meressä uiden. Eilen paistoimme lettuja ja muutaman koepaistoksen jälkeen saimme, kiitos Annan, taikinan siihen kuosiin, että se kesti kasassa kääntämisen ajan. Mutta eihän se ulkonäkö ole letuissa tärkein vaan maku Hyviä olivat!

Punakaikissa viihdyn aina 2. joulukuuta asti, jolloin suuntaan yhdeksi yöksi takaisin Nelsoniin ja josta jatkan lentäen matkaani heti lauantaina 3. joulukuuta Aucklandiin Idaa vastaan! Koko ajan on odottanu hirveästi, että saisi rakkaani tänne kyläilemään ja jo viikon päästä hän on täällä!! Ei malttaisi odottaa enää! =D

Katsotaan, milloin tulee seuraava rako, jolloin päivittelen kuulumisia. Nyt sain ystävällisesti saksankamuilta läppäriä lainaan, jotta kirjoittaminen sujuisi hieman nopeammin kuin luurilla näpytellen.

Seuraavaa sadepilveä odotellen!

(Maanantai 14.11.)

Greymouthissa ainoa vähän kauempanalähellä (ei siis liian lähellä, mutta töppösillä saavutettavissa) oleva kävelypolku on nimeltään Point Elizabeth Walkway. Ystäväni kartta kertoi reitin alkuun olevan 1,5 tunnin kävelymatka, joten töiden jälkeen pähkinöitä, hedelmiä ja vettä reppuun ja vamos.

Sää on todella arvaamaton täällä, mutta nyt sattui hyvä keli. Hostellin pihalla tuuli tuiversi ja tuli vilu auringonpaisteesta huolimatta, joten laitoin pitkät tuulihousut sekä takin päälleni..kymmenen minuutin kävelyn jälkeen jouduin luopumaan takistani ja kohta housuistani (shortsit oli kyllä alla). Tässä vaiheessa pääsi muutama ärräpää, kun ylimääräiset vaatetukset eivät meinanneet enää mahtua reppuun.

Matka taittui suht joutuisasti ja saavutin matkan kohokohdan, eli Point Elizabethin, reilussa parissa tunnissa. Hetken fiilistelyäni ja puomilla tasapainoillen tein päätökseni ja jatkoin lenkkiä toiseen suuntaan. Tässä vaiheessa idea tuntui hyvältä kiertää toista, hieman pidempää, reittiä takaisin.

Kävelyä, kävelyä ja kävelyä..Rapahoessa pysähdyin appelsiinimehulla ja lähdin tallustamaan maantien vierustaa kohti Greymouthia. Jossain vaiheessa peukku halusin innokkaasti päästä treenaamaan, mutta pysyin kovana, enkä antanut peukulle periksi. Kartasta jotenkuten matkaa yritin arvioida ja tulin siihen lopputulokseen, että Rapahoesta on n. 11 kilometriä Greymouthiin (todellinen matka 12 km, joten meleko hyvin arvioitu).

Loppumatkastani kohtasin kyltin, jossa sanottiin Greymouthin olevan parin minuutin ajomatkan päässä. Tässä vaiheessa totesin, että eiköhän alkulämmittelyt ole tehty ja aloitin juoksemaan. Juosten matkaa kertyi n. kolme kilometriä ja juoksu tuntui yllättävän hyvältä! Seuraavana päivänä olivat hiukkasen tönköt… Jalat veivät minua väistämättä kohti Subwayn lihapullasubia..turhaanpa sitä väittelemään ja Countdownista urheilujuomaa ja eikun subille! Varmasti on tämän päivän aikana kulutettua yhden ylimääräisen Subwayn verran kaloreita, ettei tarvitse lihomisesta huolehtia =P

Jälkeenpäin katsoin kuuklen suomasta kartasta, että matkaa kertyi yhteensä noin 26 kilometriä, josta kolme taitoin siis juosten. Katsotaan, josko joskus, ehkä jo lähitulevaisuudessa, joudun syömään sanani, etten koskaan juokse maratonia!?