Little backpacker yksin itäblokissa

Ykköshaave läpi tämän hetkisen elämän on ollut matkustaa niin paljon kuin vaan pystyy. Bucket list on aloitettu pikkuhiljaa ja tänä kesänä uskaltauduin vihdoin reppureissulle ainakin osaan Eurooppaan. Tähän saakka olen tehnyt reilejä yhden maan sisällä, mutta tällä kertaa vaihdettiin maata useammankin kerran. Jännitin ennakkoon ihan valtavasti rajan ylityksiä, mutta jälkikäteen täytyy todeta, että olisipa ollut rohkeutta tehdä tämä jo kymmenen vuotta sitten. Elämä voisi tällä hetkellä näyttäytyä todella erilaiselta, kun olisi saanut maailmalta sen uskomattoman kokemuksen.

Oma matkani starttasi Gdanskista, pienestä rantakaupungista Puolan pohjoisosasta, joka nähtävästi oli monelle turistille tuttu. En ennakkoon tiennyt paikasta mitään ja heittelin noppaa, majoitunko vanhaan kaupunkiin vain rannan läheisyyteen. Lopulta löysin itseni sairaala-alueelta. Hetkellinen ömm.. -tilanne muuttui nopeasti ihastukseksi, sillä alue oli rauhallinen ja hyvinkin perinteikkäästä arkkitehtuurista koostuva alue, jonka vieressä oli valtava viherpuisto. Kaunis ja rauhallinen, joka jokseenkin muistutti Muumilaaksoa, jos muumit asuisivat pienessä kaupungissa.

Sää ei suosinut lomalaista sitten yhtään tuona aikana. Pelkästään lentokentällä satoi niin reippaasti, että kaikki poistuivat koneesta paljain jaloin, jotta edes kengät olisi säästyneet uimareissulta. Sillä vettä oli nimittäin nilkkoihin saakka. Bussin sijaan hyppäsin taksiin, jonka luotettavuutta mietin etukäteen hyvin pitkään. Onneksi monet sivustot kertoivat vinkkejä näihin ja onnistuin löytämään heti luotettavan ja virallisen taksiyhtiön näiden suositusten perusteella. Taksimatka hotellille maksoi n. 13 euroa ja matkaa taitettiin kuitenkin aika pitkään, joten jos ei ihan minibudjetilla ole matkassa, taksi kannattaa ehdottomasti napata kentältä.

Pysähdys kaupungissa oli lyhyt, mutta oikeastaan juuri sopiva. Viivyin kaksi yötä ja ehdin juuri nähdä kaupungin ja sen suurimmat nähtävyydet, joista Dluga -katu on ehdottomasti paras. Pitkä katu on täynnä ravintoloita ja pieniä matkamuistomyymälöitä, mutta kohokohta on kuitenkin kauniit, vanhat ja värikkäät talot. Ihanaa, että niin Gdanskissa kuin muuallakin Puolaa on kunnioitettu historiaa ja ylläpidetty näitä ajallisesti arvokkaita rakennuksia.

Toinen suosikkini on joen varren kävelykatu, vaikka se tuntui olevan vielä enemmän täynnä turisteja, kuin Dluga. Mutta jälleen kerran kauniit rakennukset ja hassut vesitaksit veivät voiton. Joen varrella on paljon hyviä ravintoloita, joita tällä reissulla en kerennyt testailemaan, mutta kaupunki on erityisesti kulinaarimatkailijalle hyvä kohde. Olisin voinut elää muutaman päivän pelkästään konditoriatuotteilla!

Rantaan saakka en tällä kertaa kerennyt, mutta onpa jotain, miksi palata tähän pieneen ja kauniiseen saksalaisvaikutteiseen kaupunkiin. Vinkkinä kaupunkiin suuntaaville, valitse hotelli vanhasta kaupungista tai aseman läheisyydestä. Kaikki, mitä viikonlopun pikareissullakin tarvitset on kävelyetäisyydellä. Lentomatka on myöskin lyhyt, tosin itse lensin reitillä Kööpenhaminan kautta, mutta villit huhut kertovat, että Turusta lentäisi suoraan puolessatoista tunnissa Gdanskiin. Erinomainen vaihtoehto myöskin pikapyrähdykselle.

Oman hotellini sijainti oli taasen muuhun verrattuna kaukana, että reppu tuli tarpeeseen lähtöaamuna, kun silmät solmussa tuli tarvottua kolmen kilometrin päässä sijainneelle bussipysäkille. Enempää en todellakaan olisi saanut kannettua edes pyörillä.

 

 

Previous Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Lotta tiistai, syyskuu 12, 2017 at 12:32

    Gdansk vaikuttaa tosi kiinnostavalta!

    • Reply Katja tiistai, syyskuu 12, 2017 at 21:37

      Moikka Lotta!
      Suosittelen lämpimästi 🙂 Söpö ja helppo kohde sekä mainio vaihtoehto esim. Tukholmalle taikka Tallinnalle.

    Leave a Reply