Kaupunkiloma Matkablogi Matkailuala Opiskelu Rantaloma Turkki Yleinen

Kevät Turkissa- viikko 8- ei hyvästi, vaan näkemiin!

sunnuntai, huhtikuu 29, 2018

Elämässä tulee aina vastaan niitä viimeisiä. Sitä on viimeistä kertaa koulun penkillä, viimeistä kertaa tietyssä duunissa, viimeistä kertaa tietyn ikäinen, viimeistä kertaa jossain elämäntilanteessa. Oikeestaan jos aattelee, niin elämähän on täynnä vaan niitä viimeisiä. Tällä hetkellä olet viimeistä kertaa juuri tässä hetkessä, ja perjantaina mun viimeinen viikko tälle kevättä Turkissa päättyi.

Mä olen (vaikka itse sanonkin) aika hyvä näissä viimeisissä. En ole aikuiselämäni aikana (enkä varmaan lapsuudessakaan) ollut mikään tasaisin tallaaja. Sen jälkeen kun olen täyttänyt 18 vuotta, olen muuttanut 31 kertaa…. Kyllä 31..

Ainainen tuleminen ja lähteminen, se ei koveta, mutta se opettaa että maailma on pieni ja ne ihmiset (tärkeimmät ihmiset) jotka jättää taa, tulevat varmasti vastaan vielä jossain vaiheessa. Joten toisin kuin ensimmäisen opaskauteni päätteeksi, enää en pillitä silmiäni pihalle jostain lähtiessä. Turkki ja minä kohdataan vielä. Aivan varmasti.

Viimeiset hetket, viikot ja päivät, jos ne ovat tietoisia, niin ne täyttää aina kaikella mahdollisella, mitä on vaan pakko tehdä ”viimeistä” kertaa. Niinpä munkin viimeinen viikkoni Turkissa täyttyi turkkilaisista aamiaisista ja illallisilta, hain viimeistä kertaa lemppari kebab-kojusta kanadönerin, söin suupielet suklaassa lemppari pistaasisuklaajäätelöä, herkuttelin mesejä, uitin varpaita välimeressä, hyppäsin sup-laudan kanssa laineille ja seisoenmeloin (suomen kieli..) Alanyan rantavesissä, kuljin lähikortteleissa ja sanoin heipat tutuiksi tulleille kotikulmille.

Viimeinen viikko töissä pisti taas päälle supermoodin ja saatiinkin ennätyksellisen paljon tehtyä, kuvattua videomatskua, editoitua jopa kaksi eri videota, finalisoitua artikkeleita yrityksen verkkosivuille, laukastua insta-ja FB-kilpailut ja säädettyä muutenkin tuplasti menneisiin viikkoihin verrattuna.

Kahtena viimeisenä iltana tuli myös nautittua vielä niitä kuuluisan herkullisiksi yhtäkkiä muuttuneita turkkilaisia viinejä. Sanon teille kuulkaa, että jos mietitte turkkituliaisia kotiin viemisiksi, niin viekää paikallisia viinejä.

Viimeiseen viikkoon kuuluu toki myös aina ne vähän ikävemmät rutiinit, kuten pakkaus ja siivous. Kumpikaan eivät ole mun lempi aktitiviteetteja, mutta tulihan nekin hoidettua. Kaksi kuukautta Alanyassa ja oli pakko mennä ostamaan uusi matkalaukku ja maksaa lisäkilot lennolle. Ei ole hetkeen matkalaukut pullistelleet saumoistaan niin kuin tuolta kotiin lähtiessä, mutta sain kaiken roinan raijattua kotia kuitenkin.

Se oli sitten siinä se Turkin kevät. Se meni toisaalta niin nopeasti, mutta kun mietin helmikuun loppupuolta ja mun lähtöä, tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus. Aika on mielenkiintoinen käsite. Se venyy ja kiitää samanaikaisesti.

Merhaba vaan Turkki! Vielä me kohdataan.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply auringonpaistetta sunnuntai, huhtikuu 29, 2018 at 18:00

    Silloin on helpompi lähteä, kun tietää että pääsee takaisin.
    Sinun innoittamana maistelin myös turkkilaista roseeta Sidessä ja oli kyllä todella hyvää! 🙂

  • Reply Sari sunnuntai, huhtikuu 29, 2018 at 22:40

    Se on kyllä totta, kun tietää jo valmiiksi palaavansa joskus, niin ei tunnu niin pahalta.
    Ihanaa että maistoit. Mä vahvasti harkitsen, että käyn Alkosta tekemässä tilauksen Avanos Blushia, sopisi niin hyvin myös Suomen kesäiltoihin, sitten kun ne joskus käynnistyvät 😀

  • Leave a Reply