Monthly Archives

heinäkuu 2017

Berliini – Kaupunki jossa kaikki on normaalia

Istun junassa kohti seuraavaa pysähdyspaikka, Kölniä. Kolme päivää Berliinissä oli aikalailla riittävä aika nähdä kaikki haluamani nähtävyydet. Vaikka tärkeimmät nähtävyydet tulikin nähtyä, niin siitä huolimatta olisin voinnut sinne vielä jäädä ja varmasti reissaan sinne toisenkin kerran!

Continue Reading

Ensimmäinen reppureissuni yksin

Voi apua, ensimmäinen reppureissuni yksikseni on alkamassa!

Istun jo Tallinnan lentokentän penkillä ja odotan koneeseen pääsyä. Fiilikset ovat melko sekaiset, olen onnellinen, mutta mietin myös miten selviän, entä jos jotan sattuu jne.

Olen kuitenkin todella iloinen, että päätin olla rohkea ja kokeilla! Olisihan sitä voinnut aloittaa vähän lyhyemmästäkin reissusta, esimerkiksi viikonlopun tai korkeintana viikon reissusta. Lähden nyt kahdeksi viikoksi seikkailemaan. Toisaalta jännitystä ja panikointia helpottaa se, että tapaan tuttuja kavereitani matkan varrella.

Saas nähdä jääkö viimeiseksi reppureissuksi yksin, vai lähdenkö vielä tämänkin jälkeen yksinäni seikkailemaan.

Onko täällä kohtalontovereita, jotka ovat myös reissanneet yksin tai kenties menossa lähiaikoina? 🙂 Millaisia vinkkejä teillä on jakaa muille yksinään reissaaville? 

Marokko 2016

Reissaamisessa ärsyttävintä on….

…. pakkaaminen. Miksei kaikki tarvittavat vaatteet ja asiat eivät vain voisi sujahtaa huomaamattani rinkkaan ja voisin vain lähtöpäivänä ottaa valmiiksi pakatun rinkan ja olla varma siitä, että kaikki tarvittava on mukana.

Vuoden 2013-2014 vietin Uudessa-Seelannissa ja tällöin tavarani mahtuivat 65 litraiseen rinkkaan, huomasin että ihminen pärjää melko vähäisellä tavaramäärällä. Silti kuitenkin pakkaan aina liikaa juttuja mukaan. Ennen Uuden-Seelannin reissua en tiennyt, että pakkaaminen voisi olla niin ärsyttävää. Etenkin kun vaihtaa melkeinpä päivittäin paikkaa, niin on pakattava aina yhä uudestaan ja uudestaan. Loppujen lopuksi tuli siitäkin aika rutiininomainen tapa. Nyt pidemmän tauon jälkeen kuitenkin tuntuu siltä, että en halua pakata, en jaksa miettiä mitä tarvitsen ja mitä en… Ajattelinkin koota listan pakattavista tavaroista, ehkäpä siitä on teillekin hyötyä.

Mitä pakata mukaan reppureissulle? 

Hyvä on aloittaa siitä, että rinkka on sellainen, jota on mukava kantaa, eikä esimerkiksi turhan iso tai painava.

Käsimatkatavarat:

  • Passi
  • Lentoliput
  • Tarvittavat matkaliput ja muut asiakirjat tulostettuna
  • Puhelin
  • Laturit
  • Kamera! (Rakastan kuvaamista, joten kamera kaikkineen lisäakkuineen ja muistikortteineen on ehdoton reissukaveri!)
  • Muistivihko, kyn(i)ä
  • iPadi tai tabletti (itse latasin lentoja varten bookbeatin sekä Duolingon)
  • Kuulokkeet
  • Kosteuspyyhkeitä
  • Nenäliinoja
  • Laastareita
  • Evästä (myslipatukoita, pähkinöitä, banaaneja tms)

 

Nesessääri:

  • Hammasharja, hammastahnaa ja hammaslankoja
  • Shampoo
  • Kuivashampoo (loistava apukaveri, kun et pääsekkään suihkuun)
  • Deodorantti
  • Sheiverit
  • Meikit
  • Korvakorut ja muut korut
  • Kynsiviila
  • Ponnareita
  • Harja ja/tai kampa
  • Rasvat (naamarasva, aurinkorasva, bepanthen jne)
  • Paracetamolia ja muut tarvittavat lääkkeet
  • Kosteuspyyhkeitä

Rinkka:

  • Hyvät kengät
  • Mukavat vaatteet
  • Pyyhe
  • Makuupussi. Yleensä pakkaan makuupussin käsimatkatavaroihin, etenkin jos on tiedossa lentokoneissa tai kentillä yöpymisiä. Kevyt, pieni makuupussi on kätevä matkalla.

Mitkä ovat teidän tärkeimmät asiat pakkauslistalla, joita ilman ette tulisi toimeen? 

Uusi-Seelanti

 

Kysymyksiä ulkosuomalaisuudesta

Löysin blogini aiheeseen sopivan haasteen ”Elämää Tanskassa” -blogista. Haaste täällä

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?

Asioiden helppous, ei turhaa byrokratiaa. Mukavan pieni maa, etenkin Tallinnassa kaikki tarvittava on todella lähellä, vaikka ihan keskustassa ei asuisikaan. Tykkään myös todella paljon vanhasta kaupungista ja sen tunnelmasta.

2. Ikävintä?

Ehkä jossain määrin ihmisten suvaitsemattomuus?

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, niin mikä se olisi?

Ehdottomasti Kanadaan, vaikkakin 2 viikkoa siellä olisi melko lyhyt aika, mutta tietenkin parempi kuin ei mitään 🙂

4. Mihin kohteeseen haluaisit matkustaa uudelleen?

Varmaankin Uuteen-Seelantiin ja Marokkoon.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten?

Perunamuussia ja lihapullia

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?

En ainakaan lähitulevaisuudessa, seuraavaksi haluaisin muuttaa jonnekin lämpimään. Ehkä joskus vuosien vuosien päästä muutan takaisin Suomeen, mutta tällä hetkellä en näe sitä vaihtoehtona.

7. Mikä on asuinmaasi hauskin / mielenkiintoisin juhlapyhä?

Virossa juhlapyhiä on huomattavasti vähemmän kuin Suomessa, eikä täällä oikeastaan ole mitään juhannusta ja joulua erikoisempia juhlapyhiä.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?

Viro oli tuttu entuudestaan vaihto-oppilasvuoden ajalta, joten muutto ei ollut erityisen hankala, etenkin kun kieli oli jo hallussa. Kaikista vaikeinta on ehkä ollut paikallisiin ihmisiin tutustuminen.

9. Voisitko kuvitella asuvasi muussa maassa kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuinmaassasi?

Kyllä, ehdottomasti. Voisin asua esimerkiksi Espanjassa, Maltalla, Kanadassa jne.

10. Aiotko matkustaa jonnekkin tänä vuonna? Minne?

Kyllä! Kuten aikaisemmistakin postauksista on tullut ilmi, niin on tarkoitus matkustaa ainakin Saksaan, Itävaltaan ja Norjaan. Katsotaan josko talvella vielä reissaisi johonkin päin maailmaa lomalle 🙂