Reissusta on jo vierähtänyt tovi aivan huomaamatta, ja seuraavakin olisi kiikarissa. Palataan kuitenkin hetkeksi Göteborgiin. Olen ajanut kaupungin läpi monesti, mutta vain kahdesti viettänyt siellä aikaa. Kertaakaan en ole kokenut kulttuuri-, viihde- tai turistitarjontaa. Tähän on syynä se, että molemmilla kerroilla olen matkannut kannustaaman Suomen joukkueita muodostelmaluistelun mm-kilpailuihin, ja nyt onneksi myös ystäviä.
Urheilureissu tuo vähän uudenlaisen rytmin matkankulkuun; syödään, shoppaillaan ja sitten kannustetaan. Vähän myös juhlittiin. Ei kiirettä katsomaan turistisnähtävyyksiä tai eksymään ihaniin kahviloihin, ruokapaikkoihin jne. Ruuaksi kelpasi mainio italialainen ravintola hotellin lähellä, keskustan alueella. Söimme siellä kahdesti, ja kummallakin kerralla vatsaan meni ceasar salaattia. Hyvä minä! Onneksi matkavarrella tuli maisteltua muutakin. Majoituimme Scandic -hotellissa, jotka ovat aina olleet omien kokemuksieni mukaan ihan toimivia.
Olin varautunut hurmaavaan kevätkeliin, minkä perusteella olin myös pakannut, tosin hyvin hutiloiden ja kiireessä. No viileää oli ja vettä satoi, vaikka aikaisemmat pari viikkoa olivat tarjonneet aurinkoa. Itse kaupungista tykkään kuitenkin hyvin paljon näkemäni perusteella. Ilmapiiri on rennompi kuin Tukholmassa, ja ihmiset ovat hyvin ystävällisiä. Tämän piirre tulin esille shoppailun yhteydessä, sillä aika paljon tuli juteltu myyjien kanssa ostopaatöksiä tehdessä. Monet ruotsalaiset tykkäävät puhua englantia, ja puhuvat vieläpä hyvin. Shoppailukaverini taitaa ruotsia paremmin kuin minä, joten välillä juttustelu muodostui hauskaksi ruotsin ja englannin sörpötykseksi, koska onhan kiva vähän muistutella tätä kieltä mieleen, varsinkin kun ymmärtäminen on ok.
Joka tapauksessa pidän Ruotsista paljon, olen aina pitänyt. Ja niin, niistä tulevista seikkauluista. Kunhan san ison urakan itseltäni pois seuraavien viikkojen aikana niin aurinkorannat saavat kutsua!