Tag Archives: travelling

Weekend trip

Suunniteltiin yks ilta Maddien kanssa reissuja tuleville viikonlopuille, se on aina paljon hauskempi lähtee pois kaupungista ja kattoo uusia maisemia jos on useempi päivä vapaata. Toki täälläkin on vaikka mitä tekemistä mut shoppailemaan, leffaan yms ehtii viikolla ja downunder bar on nähty jo tarpeeks monta kertaa.

Suunnaksi määräytyi tällä kertaa Gold coast ja Coolangatta beach (en ikinä osaa kirjottaa tota coolangattaa oikein, piti korjata 5 kertaa ennen ku osu) ja seuraan liittyi myös Vita. Paikka sijaitsee Surfers Paradisesta ”alaspäin”, eli edemmäs Gold coastia ja on vähän kauempana Brisbanesta. I loved it! Palm beach, Currumbin ja muut lähialueet oli paljon viihtysämpiä ku Surfers, tai riippuu mitä etsii mut näin rentoutumisviikonlopulle oli täydellinen vaihtoehto olla pois bile-, liikenne- ja ihmishulinoista.
Matka alkoi lauantaiaamuna Brisbanesta junalla ja seikkailtiin muutaman välipysähdyksen ja bussinvaihdon avulla perille. Yövyttiin YHA backpackers hostellissa joka oli ihan okei sen hintaseks, muistaakseni $30/yö. Jätettiin kamat majapaikkaan ja lähettiin pyörähtää yhessä Gold coastin isoimmista ostoskeskuksista, Pacific Fairissa. Jotain ihmeellistä tapahtu, mä en ostanu mitään. Siis en MITÄÄN! Ruokaa siis tietysti mut ihan hyvä et kerran edes rahat säästy, koska sen jälkeen onki sit löytyny kaikkea kivaa vaatetta yms vähän liikaakin.


KISS & RIDE

Mun rakkaille aurinkolaseille tapahtu jotain mystistä junassa, kukaan ei koskenukaan niihin ja yhtäkkiä oli molemmat sangat irti :(

 

Illaks tultiin takas hostellille. Meille sattu hyvä tuuri ja siellä järjestettiin iso bbq -ilta lauantaina. Maksettiin $5 ja saatiin syödä ja juoda ittemme täyteen. Oli myös kiva hengailla, jutella ja kuunnella muun porukan matkakertomuksia. Biitsi oli tien toisella puolella ja hilpastiin sit sinne vielä pimeellä jutskailemaan ja leikkimään kameralla. Oli hauskaa! Olin vähän köhänen ni siks mulla oli pitkähihanen paita vaikka kylmä ei siis todellakaan ollu.

Porukkaa

Iltaeväät

Ööö...?

 

Sunnuntaina surffaamaan. Maddie oli ostanu diilin jolla saatiin normaalisti 35 dollarin tunti hintaan $15. Mulle ja Vitalle tää oli toinen kerta ja Maddielle ensimmäinen. Musta tuntu etten hirveesti oppinu mitään uutta ja lähinnä surffailinkin itekseni ja koitin löytää vapaata väylää sieltä ihmisten joukosta. Oltiin sellasessa pienessä ”poukamassa” ja siellä oli porukkaa ku Hartolan markkinoilla ni välillä oli katottava tarkasti ettei jyrää niitä juniorisurffareita. Tietenkään nyt ei ollu kukaan kameran kanssa kuvaamassa meitä mutta uskokaa tai älkää pysyin pystyssä joka kerta ja opin kunnolla ohjailemaan sitä lautaa. Se kun ei käänny niinku lumilauta vaikka kuinka yrittää. Meni siis paremmin ku hyvin ja nautin täysillä koko ajasta. Oisin voinu vuokrata laudan koko loppupäiväks mut päätettiin jättää seuraavaan kertaan, Maddie satutti polvensa ni tyydyttiin uimiseen ja auringonottoon.

Burleigh Heads taustalla

Vita löys palan korallia

 

Raahauduttiin paahtavassa helteessä bussipysäkille ja luultiin ettei selvitä siitä matkasta. Oli NIIIIN kuuma, Vitan iPhonen lämpömittari näytti +42, en sit tiedä kuinka paikkaansa se piti mutta vähintään noin kuumalta tuntu. Suihkun kautta kamat kasaan, syömään ja kotia kohti. Vedessä telmiminen ja helle vei energiat ja oltiin kaikki kolme aika väsynyttä tyttöä junassa. Mahtava viikonloppu ja seuraavaksi olikin sit suuntana Byron Bay.

Kirjoita kommentti

Caloundra beach & Sunshine coast

Kaks rannikolla vietettyä viikonloppua takana! Ensimmäinen oli Caloundra beachilla, Brisbanesta pohjoseen vajaan tunnin automatka. Danan ystävä kutsu meidät ranta-asunnolleen ja matka käynnisty Sunnuntaina 11.12. Kämppä oli kohtuu iso, mut lapsia oli neljä, mikä tarkotti että meteliä ja tappelua riitti jos siellä kaikki oli sisällä yhtäaikaa ja musta tuntu et puolet kuuloaistista jäi sille reissulle.. Kuulostaa varmaan tosi rentouttavalta! :D

No mutta joo. Lapset ja vanhemmat meni aikalailla omia menojaan, mulla oli omaa aikaa käydä kävelyillä, tutkia paikkaa ja olla rannalla. Perjantaina oli ukkosmyrsky ja sadekuuro illalla mut muuten ihan ok sää, lämmintä ja pilvistä, ei siis paras rantakeli kumminkaan. Mulla oli kamera mukana vaan yhellä kävelyllä just ennen sitä ukkosmyrskyä ja pimeen tuloa ni kuvia ei oo hirveesti ja ne mitä on, on aika synkän värisiä.

Moffat beach

Sunset after thunderstorm

Caloundra beach on hyvä paikka lapsille ja perheille. Siellä on monia rantoja joissa ei oo aaltoja lähes ollenkaan ja saat kävellä 200m, et vettä on polviin asti. Ei siis hirveesti osunu surffareita silmiin..  Oli ihanaa rentoutua yksin rannalla, ei tarvinnu tehä mitään eikä puhua kellekään.

Kings beach on yks Caloundran rannoista jossa on sit vähän isommat aallot. Meillä oli aika pikavisiitti tuolla, takas tultiin tiistaina 13.12 koska mulla oli viimenen ajotunti ja muillakin menoa. Mukava reissu, mut mukavaa oli myös tulla kotiin.

Täällä ihmiset jakaantuu kahtia sen suhteen et jotkut tykkää mennä rannikolle pohjoseen päin, just Sunshine coastin ja Caloundran suuntaan, toiset taas sit etelään, Gold coastille. Newcombit tykkää eniten Sunshine coastista. Sinne on pisin matka, reilu tunti – 2 tuntia riippuen siitä mille rannalle menee, mutta ei ainuttakaan pilvenpiirtäjää. Gold coast, esimerkiks Surfers Paradise on täynnä korkeita rakennuksia. Riippuu siis ihan mieltymyksistä ja varmaan vaikuttaa myös se, että monilla näiden kavereilla ja tutuilla on talo/asunto just Sunshine coastilla.

Mekin pakattiin auto ja sunnuntaina 18.12 startattiin kohti Noosa headsia ja Sunshine beachia. Dana ja Simon on jo pidemmän aikaa kyttäilly taloja Sunshine beachilta mut yks mistä ne oli kiinnostuneita myytiin n. miljoonalla dollarilla enemmän mitä ne ois ollu valmiita maksamaan…. Nyt yövyttiin yhessä talossa, joka oli myös myytävänä ja samalla noi sai vähän tutkiskella et miltä vaikuttais ja haluaako tehä tarjouksen. Ilmeisesti huutokauppa tai joku vastaava järjestetään 13. tammikuuta ja kuulin, että ne meinaa ehkä osallistua. Jännää, tossa talossa ois kiva viettää enemmänkin aikaa!

Mun makuuhuone Sunshine coastin talolla

Terassiparveke mikä onkaan

View

Mutta asiaan. Olin matkalla aivan rättipuhkipoikki kuluneesta viikosta ja nukuin suurimman osan. Heti ku avasin silmät näin meren, kaikkia ihania surffipuoteja ja rennon näköstä porukkaa. Perfect. Sunshine coast siis vakuutti mut ensisilmäyksellä. Talo oli myös ihan hullun kokonen ja aika hullu muutenki.

Olohuone ja merinäkymä ikkunasta

Olohuone

Toi sisustus ei vissiin oikein ollu Danan mieleen, ja siis joo olihan tuolla käytetty värejä aika hassusti ja yhdistelty kaikkea sekasin mut musta toi meriteema oli silti söpö just tollaseen lomataloon! Kolme kerrosta, 4 makuuhuonetta, 2 kylppäriä, 3 vessaa, iso takapiha ja allas… Tilasta ei siis ollu puutetta.

Kävin juoksulenkillä rannalla ja kirosin ettei ollu kameraa mukana, ees puhelinta! Näin ällöttävimmän ja isoimman kuolleen meduusan ikinä, kuolleita pieniä rapuja samassa kasassa varmaan 30kpl ja muuta tosi outoa. Mietittiin yhessä mikä niille ravuille on voinu tulla ja et jonkun on ollu pakko kerätä ne siihen, eihän ne nyt voi vaan kaikki kupsahtaa samaan paikkaan. Outoa! Meinasin myös eksyä mut mun suuntavaistohan ei petä koskaan ni tajusin onneks ajoissa et en voi sittenkään oikasta paria katua pitkin sieltä mistä kuvittelin ;)

Mä suoraan juoksulenkiltä ja köökki jossa oli aivan liikaa laatikoita

Hengailtiin yhessä rannalla, pelailtiin kaikkea ja vaan oltiin ja juteltiin. Oli ihanaa uida kunnolla meressä, siellä Caloundran rannoilla joilla oltiin oli tosiaan niin matalaa et ois pitäny kahlata 2km kunnon vesille! Oli myös hyvä sää, aurinkoista ja lämmintä mut ei liian kuuma kumminkaan. Tosi hassua, kun tänä vuonna on ollu täällä kylmin joulukuu moneen kymmeneen(?) vuoteen, ja Suomessa taas ei oo lumesta tietookaan.

Harry koitti paketoida mun kameraa elmukelmulla, tässä kuvassa linssin eessä on kelmu ja tuli kivat värit!

Sunshine coastilla on myös kansallispuisto, eli isot alueet sellasta suojeltua metsää yms. Koalat on vähentyny hirveesti normaalista luonnosta ja niitä on tosi vaikee nähä missään muualla ku just kansallispuistoissa. Kävin yks ilta kävelemässä siellä mut valitsin reitin, joka kulki rannikkoa pitkin enkä menny mihinkään syvemmälle metsään. En siis nähny villikoaloita.

Oli hullut maisemat kävellä siellä korkeella meren yläpuolella, mulla on puhelimessa jotain huonoja kuvia mut voin koittaa niitä saada tähän vaikka myöhemmin. Siellä oli myös delfiinien bongauspaikka ylhäällä kalliolla mut en jääny siihen sit kökkii ku ihmisiä oli niin paljon.

Tykkäsin paljon enemmän tästä reissusta, vaikka taas aattelin et oishan se ihan erilaista olla täällä kaveriporukalla. Mut oli rentoa olla vaan oman perheen kesken ja kaikilla oli kivaa. Sekin hetki tulee vielä et pääsee kavereiden kanssa reissuun ja juhlimaan. Kotiin lähettiin aikasin tiistaina 20.12, koska aikuisilla oli ohjelmassa hautajaiset ja täys työpäivä mikä siis tarkotti, että täys työpäivä myös mulla.

Oltiin tossa ennen joulua yhden tuttavaperheen luona illallisella, yhteensä siellä oli 2 perhettä meidän lisäks. Tykkäsin tosi paljon siitä illastaa! Ihmiset oli ihania ja oli niin hauskaa ku Virginia, illan emännöijä on kotosin New Yorkista ja kaikki oli niin amerikkalaista! Joulupukkikin kiers kaduilla autolla kunnon kulkueen kanssa ja jako (pahoja) karkkeja. Peräkärry oli naamioitu reeksi, kaiuttimet soitti epävireistä joulumusaa ja pukki vilkutteli. Ihan kiva lapsille! Mutta pointti tässä siis se, että yks illan vieraista, Scott nimeltään, lupas mulle surffitunnin ja niillä on talo Noosa headsissa Sunshine coastilla. Scottilla on hyvä lauta ensikertalaiselle ja hyvä paikka missä ei oo liian hurjat aallot eikä liikaa yleisöä…. :D En malta oottaa!

 

1 kommentti

Lähtö 30.11

Ensimmäisten päivien tapahtumat tulee nyt näin peräkkäin kun en heti saanu aikaseks kirjottaa niitä tänne.

30.11 Lähtö Suomesta klo 23.40 kohti Hong Kongia. Koko päivä meni pakkaillessa ja siinä että yritti survoa tavaroita laukkuun. Sallittu painoraja 23kg, laukun paino ensimmäisen pakkauksen jälkeen 30.4kg, great! Ei siis auttanu muu kun ottaa järeemmät aseet käyttöön ja viskoa puolet vaatteista pihalle. Lopullinen paino 24,3kg ja pääsin läpi maksamatta. Koneesta mulle oli varattu käytäväpaikka neljän penkin rivistä ja muuten oli tyhjä koko rivi, paitsi käytäväpaikka toisesta reunasta. Tilaa siis oli! Katoin huonon leffan (Elokuu) ja koitin nukkua. Yllättävän nopeesti meni reilu 9 tuntia ja lento oli ajallaan perillä klo 15.10 Hong Kongin aikaa.

1.12 @Hong Kong international airport

Jatkolento Brisbaneen lähti klo 23.50. Tajuttomasti aikaa siis ootella. Toisaalta hyvä, eipähän tarvi paniikissa sinkoilla minnekään. Kiersin parit kaupat, skypettelin kotiin ja koitin löytää syötävää. Kiersin ruokakujaa varmaan tunnin miettien mitä söisin. Ruokien nimet oli englanniks joo, mut silti ei Sue Tsako with Kusti sano oikein mitään. Ja joo oon kyllä kiinalaista ruokaa syöny mut en löytäny sellasta ”perus”paikkaa vaan kaikki oli jotain Malesia-Singapore style. Toki löyty mäkit, burger kingit yms. mut ei nekään kiinnostanu yhtään, halusin kokeilla jotain eksoottista. Päädyin sit johonkin Singaporenuudelihässäkkään, nimeä en muista ja kuitissakin lukee pelkkää kiinaa.

Hyvää oli! (En tiedä miks kuvanlaatu meni tollaseks!)
Hinta annokselle ja vesipullolle oli $97, ei mitään käsitystä onko se paljon vai vähän.

Mun portille piti mennä metrolla varsinaiselta kentältä. Siinä boardingia ootellessa oli joku ilmastointi aivan täysillä, ihan ku ois Suomen pakkasessa ollu! Kentällä myös pyöri koko päivän sama joululaululevy ja nekin tuli jo korvista ulos.. Mulla oli taas käytäväpaikka, mut nyt 2 penkin rivistä. Vieressä istu korealainen tyttö joka ei osannu englantia ja käytävän toisella puolella lontoolainen mummo joka ei millään meinannu uskoo et en oo australialainen enkä oo tullu Heathrowlta samalla lennolla ku se. Lento oli kamala. Toi oottaminen oli jo liikaa ja vuorokausi ilman unta rupes tuntuu. Ruoka oli pahaa, alotin kattoo leffaa nimeltä 127 hours ja siinä miehen käden murskaantuessa kiven ja kallion väliin meinasin oksentaa :D tuli siis huono olo enkä saanu nukuttua yhtään. Ainut hyvä asia oli et oltiin 35 minuuttia etuajassa ja Brisbanessa 2.12 klo 10.10 paikallista aikaa.

Kirjoita kommentti