• Matkatarjoukset:
Valikko

Joulukalenteri luukku 7

Vandra i Sydostasien – Patikkaretki Laosissa osa 2/2

Jos Vietnamin vaellus oli ollut rankka, niin ei tasamaata ollut liiemmin tarjolla täälläkään.

Polulla yhytimme nuoren miehen, joka oli matkalla kotikyläänsä. Kysyimme, josko saisimme yösijan hänen kylästään ja meille kerrottiin olevamme tervetulleita. Nuori mies osoittautui kyläpäällikön vanhimmaksi pojaksi.

Nuori isäntämme puhui yllättävän sujuvaa englantia. Hän oli kylästä ensimmäinen, joka kävi yliopistoa pääkaupungissa Vientianessa. Sanoi opiskelleensa englantia vuoden koulussa ja sen jälkeen jatkaneensa omin päin. Tämä oli kylävierailuista ehdottomasti mielenkiintoisin, kun pystyimme näin suoraan keskustelemaan keskenämme ja kertomaan kumpikin omasta elämänmenostamme.

Olimme ensimmäiset valkonaamavieraat kylässä, joten uteliaita riitti.

Vanhemmat lapset pitivät huolta pienemmistä ja kantoivat näitä mukanaan.

Lapset kulkivat perässämme, kun kiersimme katselemassa kylää.

Lapset olivat kiitollinen ja ehtymätön kuvauskohde. Heistä oli hauskaa nähdä oma kuvansa kameralta.

Oppaamme ostamassa kyläläisiltä kasviksia illallistamme varten.

Majoissa on sisällä avoimet tulisijat.

Meitä oli varoitettu puskaan asioille mennessämme pitämään silmällä sikoja, jotka olivat aina ahnaasti kärkkymässä ulosteita herkkupaloikseen. Yöllä säkkipimeydessä yhtäkkiä takaa kuuluvat röhkäisyt ja tien etsiminen takaisin omaan majaan, kun ne mustassa sumussa taskulampun valossa näyttivät kaikki samanlaisilta, tekivät öisestä vessaretkestä ikimuistoisen kokemuksen.

Aamulla taas matkaan.

Päivästä tuli kuuma ja lounastauko pienen puron varressa tarjosi mahdollisuuden pestä edellisenkin päivän tomut ja hiet pois. Viime öisessä kyläpaikassamme kaivolle oli matkaa ja iltahämärissä jäivät kaikki peseytymistoimet hoitamatta.

Retkieväänä meillä oli aamulla keitettyä riisiä ja paahdettuja maapähkinöitä. Niin pakkauksina kuin piknikviltteinäkin toimivat banaaninlehdet.

Kuljimme koko päivän ja hämärän tullessa pysähdyimme taas seuraavaan kylään yöksi.

Matkan patikkaosuudet olivat tässä. Laosista kuljettiin päivä bussilla Vietnamiin rannikolle, jossa olisi ollut mahdollisuus päivän rantalomaan. Pahaksi onneksi sää oli kaikkea muuta kuin lämmin. Näin marraskuun puolivälissä kelit voivat näköjään olla melkein mitä vain ja näin kylmään en ollut varautunut. Sen vietnamilaisen rannikkokylän torilta ostin villakäsineet lämmikkeeksi.

Sitten yöjunalla Hanoihin, jossa kuljeksin omin nokkineni muutaman päivän ennen kotiin paluuta. En oikeastaan olisi halunnut palata kotiin lainkaan. Tältä matkalta jäi itämään ajatus kaiken – eli käytännössä työn ja asunnon – jättämisestä ja lähtemisestä pitkälle matkalle. Totaalisesta elämänkäänteen tekemisestä.

Joulukalenteri luukku 6

Vandra i Sydostasien – Patikkaretki Laosissa osa 1/2

Viimeinen asemapaikkamme Laosissa oli Nong Het, josta käsin läksimme kolmipäiväiselle patikkaretkelle vuoristokyliin.

Vauhdin huumaa kuorma-auton lavalla.

Patikkamatkamme alkoi varsin sumuisissa merkeissä.

Kuraa. Kourakaupalla kenkiin takertuvaa painavaa liisterikuraa.

Sumun taidetta.

Teimme pienen mutkan matkaan ja poikkesimme katsomaan vesiputousta. Polku alas oli jyrkkä ja kosteudesta niljakkeinen, mutta maisema kaunis; rehevän vihreä ja paljon suuria ja vanhoja puita.

Itse vesiputous jäi meiltä näkemättä, sillä olimme tulleet sen yläpuolelle. Sen sijaan äkkäsimme putouksen seurankipeät asukit: iilimadot, jotka tulivat päälle kuin yleiset syyttäjät.

Päästyämme laaksosta ylös alkoi perusteellinen varpaanvälitarkastus. Iilimatoja oli kömpinyt ihan kaikkien kenkiin.

Iilimadot olivat 3-5 cm:n mittaisia ja seisoivat maassa kiinni takapäästään pääpuolen heiluessa ympäriinsä kuin antenni lämpöä etsien. Paikoillaan ei tarvinnut seisoa montaakaan sekuntia, kun sinut oli äkätty ja iilimatoarmeija lähti ryntäämään kohti ja mittarimatotekniikalla ne liikkuivat ihan häkellyttävän nopeaa vauhtia.

Iilimatoepisodin jälkeen opimme, että laaksoissa tulee pysähtyä ainoastaan veteen tai veden ympäröimille kiville, sillä nämä iilimadot asustivat ainoastaan maalla.

Joulukalenteri luukku 5

Vandra i Sydostasien – Laos

Tervetuloa Laosiin. Jotain eri Kaakkois-Aasian maiden välisistä mentaliteettieroista kertoo seuraava sanonta: "Vietnamilaiset kylvävät riisin, kambodzalaiset kastelevat sen ja laosilaiset katsovat sen kasvavan."

Sillan virkaa toimitti varsinainen nokivasara veneeksi, joka tuuppasi lossia edestakaisin rantojen väliä. Tässä luovuimme bussistamme, sillä veneen vuokraaminen vastarannalle tuli halvemmaksi kuin bussin kuljettaminen lossilla ja muutenkin matkamme jatkuisi seuraavana päivänä veneellä pitkin jokea.

Sähköviritelmät hotellissamme Muong Khaissa olivat sitä luokkaa, että valokatkaisijaankin koskeminen epäröitti joka kerralla.

Puolen päivän mittainen venematka Muong Khouasta pitkin Nam Ou -jokea Muong Ngoihin.

Pysähdyimme ostoksille joen varren kylään, jossa kudotaan silkkihuiveja.

Yksityiskohta Luang Prabangin kuninkaanpalatsin temppelistä.

Luang Prabangin yömarkkinoista pidin. Laosilaiseen tapakulttuuriin kuuluu hillitty käytös, joten myyjätkään eivät olleet mitenkään aggressiivisia kaupantuputtajia. Yömarkkinoilla on myös ruokamarkkinat ja noutopöydissä on monenlaista paikallista ruokaa valittavana. Kasvisbuffet maksoi 50c.

Luang Prabangissa löysin saunan ja hetihän sitä piti kokeilla. Sauna oli pieni pimeä yrtintuoksuinen höyryinen huone, jonka ymmärsin olevan yhteiskäytössä sekä miehille että naisille vasta, kun ovi aukeni ja oven takaa tulevaa valoa vasten höyryn seasta erottui iso hahmo, joka möreällä äänellä puhui ranskaa. Siinä vaiheessa katsoin tarkemmin vastapäisellä laverilla makaavaa saunakumppania ja totesin tämänkin olevan vastakkaista sukupuolta. Ei siinä mitään; saunamajurilta mukaan saatu sarong vain takaisin siivommin ympärille ja ranskalaismiehen kanssa matkakuulumisia vaihtamaan. Kuvassa saunan kiuas, josta johdettiin höyry yläkerrassa olevaan "löyly"huoneeseen.

Ruukkutasangolla Phonsavanin lähistöllä. Ruukut ovat parituhatta vuotta vanhoja eivätkä tutkijat ole saaneet selville mihin niitä tarkalleen ottaen käytettiin. Ruukkujen koko vaihtelee tällaisista pienistä sellaisiin, joiden sisään mahtuisi parikin ihmistä.

Laos oli maa, josta en ennalta tiennyt yhtään mitään. Vasta siellä ollessani opin, miten valtavasti Laosia pommitettiin Vietnamin sodan aikana. Phonsavanissa näytetään aiheesta dokumenttielokuvia päivittäin.

Joulukalenteri luukku 4

Vandra i Sydostasien – Patikkamatkalla Vietnamissa

Kiinasta siirryimme Vietnamiin, jossa hyvästelimme kiinalaisen oppaamme ja jatkoimme matkaa uuden, vietnamilaisen oppaamme kanssa. Kiinasta olimme tulleet Vietnamiin julkisilla, mutta Vietnamin puolella oppaamme vuokrasi ryhmällemme oman bussin.

Pohjois-Vietnamin vuoristomaisemia.

Pysähdyimme lounastauolla Sapassa. En tykännyt paikasta. Täynnänsä kylkeen liimautuvia ja perässä roikkuvia kaupustelijoita ja turistivedätystä hinnoissa. Sapan ympäristö on suosittua patikointialuetta, mutta me jatkoimme matkaa Muong Laihin omalle patikkaretkellemme.

Vietnamin viidakossa juomatauolla.

Avuksemme palkkasimme kantajia kylistä matkan varrelta.

Nelipäiväisen patikkaretkemme ensimmäisen päivän ensimmäinen lounaspysähdys viidakkokylään.

Kylässä, jonka yhteydet ulkomaailmaan ovat viidakkopolkujen varassa, ovat vieraat tapahtuma, jota kaikki tulevat katsomaan. Tässä kylässä tosin oli yhdessä talossa televisio, jota sitten porukalla töllötettiin.

Kyläläiset kuuluivat thai-sukuiseen vähemmistökansallisuuteen, joita elää Vietnamissa vain muutama tuhat.

Maasto on rankkaa kuljettavaksi. Kädet piti toisinaan ottaa avuksi niin ylös kuin alaskin päin mennessä. Kuvassa äskeinen kyläpaikkamme ylhäältä vuoren rinteeltä nähtynä.

Yövyimme vuoristossa paikallisten kodeissa. Tällaiset sängyt ovat todella hyviä selälle, kunhan niihin ensin tottuu ja kosteassa ilmastossa varmasti hygieenisempiä kuin patjat.

Aamuisin ennen lähtöämme oli yleensä virallinen kuvaussessio, johon kyläpäällikkö perheineen pukeutui parhaimpiinsa ja poseerasi virallisesti. Näitä kuvia ryhmäläiset sitten vaihtelevalla aktiivisuudella postittelevat matkaoppaallemme, jotta tällä on viedä tuliaisia kylään seuraavalla kerralla.

Joulukalenteri luukku 3

Vandra i Sydostasien – Yuanyangin terassiviljelmät

 

Yuanyang sijaitsee Kiinassa Vietnamin pohjoispuolella. Seutu on vuoristoista, joten kyliä ympäröivät viljelmät on pengerretty rinteisiin.

 

Alueen turismia on lähdetty kehittämään - ilmeisestikin Kiinan hallituksen toimesta - ja se näkyi joka puolella talojen korjaamisena.

 

Myös tämä viehättävä kulttuurinähtävyydeksi merkitty kylä oli rakennusmyllerryksen kourissa. Väkisinkin mieleen tuli, että paljonko kylän alkuperäisyydestä on jäljellä enää siinä vaiheessa, kun turismin edistämisprojekti on kunnolla puhaltanut kylän läpi.

 

Lapset murskasivat kiviä, naiset kantoivat ja miehet sekoittivat sementtiä ja rappasivat seiniä. Nämä naiset olivat ainoat paikalliset, joihin saimme jotain kontaktia ja jotka suostuivat kuvaan. Yleisesti ottaen paikallisista paistoi turistivastaisuus ja kuviin joutumista selvästi välteltiin.

 

Alueella asuu paljon etnisiä vähemmistöjä, joilla kullakin on oma tyypillinen asunsa. Täällä niitä käytetään vielä arkiasuina eikä vain turistien viihdyttämiseksi. Kuvassa etualalla oleva nainen peittää kasvojaan. Näin tekivät monet nähdessään jonkun kuvaavan, vaikka kyseessä olisi ollut ihan vain kadulta yleisnäkymän kuvaaminen.

 

Meidät kuskattiin jonnekin Yuanyangin ulkopuolelle vuoristokylään, josta sitten patikoimme kahden päivän ajan takaisin Yuanyangiin.

 

Tiehen on täytynyt käyttää aikamoinen työpanos, sillä kivet on ladottu käsin eikä kyseessä ollut mikään pikku kadunpätkä, vaan maantietä ihan kilometrikaupalla.

 

Menopeleille ei täällä taideta asettaa kovinkaan kummoisia säädöksiä ja viranomaisvaatimuksia.

 

Pikkukylän possujen tyytyväistä röhinää.

 

Terassiviljelmien poikki käveleminen ei ollutkaan ihan yhtä yksinkertaista kuin tavan pellon tarpominen. Tien etsiminen oli vähän kuin labyrintissä kulkemista, ainakin jos halusi säilyä kuivin jaloin.

 

Aika lopettaa päivän työt.

 

Auringon laskettua vuoristossa on kylmä, joten on syytä varata mukaan ihan kunnolla lämmintä vaatetta.

Joulukalenteri luukku 2

Vandra i Sydostasien – Jianshui 

Jianshuissa on säilynyt muutaman korttelin alue perinteisiä paremman väen taloja. Tältä alueelta löytyy majoitusta (kuvassa hotellimme sisäänkäynti), ravintoloita ja vaateputiikkeja. Kaupungin keskustan toiselta puolelta löytyy hutong eli perinteinen tavallisen väen asuinalue.

Jianshuissa näin ensimmäistä kertaa naisia, joilla on sidotut jalat.

Pikkupoika hutongissa. Nämä kiinalaiset lasten pöksyt ovat käteviä: vaippoja ei tarvita.

Tällaisetkin lounaspaikat ovat ihan kokeilemisen arvoisia.

Lämmintä ruokaa pikkurahalla.

 

Jianshuin torilla.

 

Täällä tuli kokeiltua millaista on syödä toukkia ja heinäsirkkoja. Ei se nyt niin kummoista ollut. Kaikki oli paahdettu rapeiksi naksuiksi ja maustettu reippaasti. Heinäsirkkojen jalat saattoivat takertua ikävästi hampaiden väliin. Torakoita ei muistaakseni valikoimaan kuulunut.

Joulukalenteri luukku 1

Vandra i Sydostasien – Kunming

Loka-marraskuussa 2009 osallistuin matkatoimisto Läs och Res:n järjestämälle Kaakkois-Aasian kiertomatkalle Vandra i Sydostasien. Matkareitti kulki Kiinasta Vietnamin kautta Laosiin ja päättyi Vietnamiin Hanoihin. En pyrikään esittelemään koko matkaa, vaan poimin matkakuvieni joukosta parhaimmat palat ja tärkeimmät muistoni. Koko matkakuvauksen ja reittikartan löydät täältä Läs och Res:n kotisivuilta.

Matka alkoi Kunmingista. Tässä muutama havainto kaupungilta, kun siellä yhden sunnuntaipäivän kuljeksin.

Kiinalaiset kohtelevat eläimiä huonosti, mikä tässä näkyy ahtaina häkkeinä. Torilla lemmikkieläinosastolta en kaikista mönkijöistä ottanut selvää, että olivatko ne tarkoitettu lemmikeiksi vaiko lemmikkien ruoaksi.

 

Jenkkilapsille värjätään maidot, kiinalaisille kananpojat.

Jostain se on leipä nyhdettävä. Tämä mies myi kadun kulmauksessa bambusta taiteilemiaan hahmoja.

Kiinassa ei juurikaan lastenvaunuja näy ja hyvin ne päiväunet maittavat selkärepussakin matkaten.

Ennen yhden lapsen politiikkaa Kiinassa asuttiin isoissa perheissä ja pienissä tiloissa. Liekö siitä perintöä se, että yksityisyyttä ei tunneta samalla tavoin kuin meidän kulttuurissamme.

Tässä tee-se-itse Pekingin ooppera. Näyttelijöiden keski-ikä oli arviolta 70:n hujakoissa ja yleisön vielä parisenkymmentä vuotta korkeampi. Pysähdyimme hetkeksi katselemaan ja meillekin tuotiin muovijakkarat istuimiksi ja kerättiin pieni pääsymaksu.

Tokihan Pekingin oopperassa pitää orkesteri olla.

 

Kansainvälisyyttä linja-autoasemalla.

Täältä saattaa tulla ruokaa meidänkin kauppoihimme. Kasvihuoneita ja –katoksia riitti monen kilometrin matkalle Kunmingin eteläpuolella.

 

 

 

 

 

Päivä 22: Battambang

8.1.2011 Battambang, Kambodza

No niin, nyt se on sitten tehty. Kolme kuukautta onnistuin olemaan tropiikin auringossa polttamatta itseäni yhtään ja nyt sitten käräytin naamani oikein kunnolla eilisellä venematkalla. En tajua miten oikein päästin tässä käymään näin. Olen aina rasvannut nassuni aurinkovoiteella kun tiedossa on ollut venematka tai muuten oleskelua ulkona pidemmän aikaa. Tällä kertaa en muistanut ajatella koko asiaa yhtään, vaan tuli ihan täydellinen oikosulku. Nyt naama on tulipunainen, nenän päällä ja leuan kärjessä jopa pieniä rakkuloita. Silmän ympärystät ovat valkoisempia aurinkolasien jäljiltä. Tämän päivää olen suojannut kasvoni sekä lisäauringolta että katseilta kroma-huivillani. Hyvin se täällä joukkoon sulautuu. Kambodzassa on melko suuri muslimivähemmistö ja ei-muslimitkin monesti kulkevat kasvot suojattuna pölyltä ja auringolta.

Auringonpolttamaan parasta lääkettä on aloe vera –geeli ja sitä onneksi lääkepussukastani löytyi näytepussillinen ensiavuksi. Eilisiltana bongasin kaupungilta Forever Living –liikkeen, joka myy juuri aloe vera –tuotteita ja kävin tänään päivällä ostamassa koko tuubillisen lisää samaa geeliä. Liike oli juuri niin tyhjän näköinen kuin sellainen liike voi olla, jossa ei juuri koskaan käy asiakkaita. Tällaiset länsituotteet ovat paikallisen keskiluokan tuloihin suhteutettuna liian hintavia. Liikkeen etuosassa oli pöytiä ja tuoleja, perällä tiski, jonka takana lasivitriinissä oli yksi putilo kutakin tuotetta. Tiskin takana nuori tyttö hyppäsi pystyyn tuoliltaan ja tarttui hätäisesti puhelimeen, niin kuin olisin tullut ryöstämään paikkaa. Selvennettäköön, että olin ennen sisään tuloani poistanut liinan kasvoiltani, joten tuskin näytin ryöväriltä. Paikalle hälytetyt kaksi naista ja mies olivat juhla-asuissa ja tulivat kesken hääjuhlan pelastamaan tuuraajatyttösen pulasta. Ennen lisäjoukkojen saapumista paikalle olin kuitenkin jo osannut khmeeriksi selvittää mitä halusin ja paljonko se maksoi, joten hätiin tulleiden tehtäväksi jäi enää aukaista vitriinin lukko.

Sängystä ylöspääsy oli tänä aamuna vähän kankeaa ja naamatilanne otti sen verran päähän, että olin vähällä jättää tämänpäiväiset retkeilyt väliin ja pysytellä sisätiloissa poissa auringosta koko päivän. Mutta muutin sitten mieleni, sillä onhan tämä minun osaltani kiertomatkan viimeinen päivä. Muu ryhmä jatkaa huomenna Bangkokiin, minä jään Kambodzaan. Ensimmäisenä menimme Bamboo Train:lle, jokaisen Battambang-turistin käyntikohteeseen numero yksi. Homma on niinkin yksinkertainen kuin että ajetaan seitsemän kilometriä suoraa rataa edestakaisin bambulaverilla istuen. Vehje toimii bensamoottorilla ja huippunopeus on noin 50 km/h.

Bambujuna-ajelu oli jostain kumman syystä ihan päättömän kivaa.

Kohtaustilanteissa vaunu puretaan osiin ja nostetaan radanvarteen. Se puoli voittaa, josta on tulossa useampi vaunu. Tässä ruuhkaa pääteasemalla.

Vaikka olikin noin yksinkertainen juttu, niin oli siinä touhussa kuitenkin oma viehätyksensä. Tosin vaikea sanoa mikä on niin kivaa kovalla laverilla istuessa ja matkatessa töyssyistä ja raiteet mutkilla olevaa rataa pitkin samaa suoraa puolisen tuntia suuntaansa ja sama takaisin. Paikallisväestö käyttää näitä vieläkin. 80-luvulla tiet maassa olivat kurjassa kunnossa ja se oli bambujunien kukoistusaikaa. Silloin liikenteessä oli yli tuhat bambujunaa yhteensä noin 600 km:n rataosuudella. Varsinaista junaliikennettä ei Kambodzassa ole, mutta näitä bambujunia on käytössä satakunta lyhyemmillä rataosuuksilla täällä Battambangissa ja muutamassa muussa maakunnissa. Maan tieverkosto on parantunut huimasti viimeisen viiden vuoden aikana ja pidemmät siirtymät kuljetaan nykyisin bussilla tai täyteen pakatun kuorma-auton lavalla.

Battambangin keskustan ulkopuolella on reilut sata vuotta vanha puutalo, joka on aikoinaan rakennettu paikallisen kuvernöörin asunnoksi. Nyt sitä taloa asuvat hänen jälkeläisensä neljännessä polvessa. Talo on avoinna yleisölle. Varsinaista pääsymaksua ei ole, mutta on suotavaa jättää pieni lahjoitus rahalaatikkoon. Meille taloa esitteli perheen isoäiti, hienostuneen oloinen vanha rouva. Yläkerrassa talon vanhimmassa osassa on vierashuone, jota vuokrataan turisteille, jotka haluavat yöpyä khmer-talossa ja nähdä miten paikalliset asuvat. Tosin tämä talo ei ole ihan tyypillinen paikallinen talo, vaan isompi ja hienompi. Huone oli siisti ja kauniisti vaikkakin niukasti sisustettu ja seinät ja lattiat vanhaa, tummaa puuta. Nukkumapaikkana on parisänky, jossa näytti olevan ihan kunnollinen patja ja hyttysverkko. Yö maksaa 6$ ja ateriat maksavat erikseen. Puhelinnumeroa minulla ei ole, mutta kaikki kaupungin tuktuk-kuskit kyllä tietävät paikan, kun pyytää kyytiä Ancient Houseen.

Battambangin Ancient Housea oli mahdotonta saada kattavasti esiteltyä yhdellä tai vain muutamalla valokuvalla. Jos yöpymisajatus tuntuu liian eksoottiselta, voi kuitenkin käydä ihmettelemässä laadukkaan puun kestävyyttä ja kauneutta rakennusmateriaalina ja massiivisia kokopuisia huonekaluja.

Jatkoimme matkaamme joen varren kyliin ja pysähdyimme katsomaan kevätrulliin käytettävien riisilettusten valmistusta.

Ensin riisi liotetaan yön yli ja sitten jauhetaan.

Tässä ylimääräinen vesi valuu pois riisijauhoista.

Riisilettusten valmistamiseen tarvitaan kaksi henkilöä: toinen paistaa ja toinen asettelee kuivumaan. Paistoalustoja on kaksi ja yhden letun paistoaika on juuri sen verran kuin tottuneelta tekijältä kestää ottaa toinen lettu pois ja levittää uusi annos taikinaa paistumaan. Polttoaineena käytetään riisin akanoita, joiden polttamiseen uuni on erityisesti rakennettu niin, että niillä saadaan riittävä ja juuri sopivan tasainen lämpö. Tyypilliseen Kambodzalaiseen tapaan mies katsoo naisten työntekoa ja syö.

Tämä nainen on paistanut työkseen näitä lettuja jo ainakin 15 vuoden ajan. Hän valmistaa päivässä 2000 lettua aloittaen työpäivänsä aamulla viideltä, syö lounaan siinä paistamisen ohella ja on valmis päivän urakastaan neljän aikoihin iltapäivällä. Letuille on ostaja niin, että kaikki tulee myytyä mitä saadaan valmistettua. 100 kpl maksaa 5000 rieliä ja kun kustannukset vähennetään, jää hänelle päivän palkaksi kymmenkunta dollaria. Apunaan hänellä on veljensä kaksi lasta, jotka vuorottelevat puolipäivää letunpaistoassistentteina. Kun sisko on aamupäivän töissä, voi veli silloin mennä kouluun ja iltapäivällä sama toisinpäin. Lasten vanhemmat ovat kuulemma lähteneet Thaimaahan työn perään.

Paistamisen jälkeen riisilettujen annetaan kuivua auringossa. Näin vuoden kuivana kautena kuivumiseen menee vain puolisen tuntia. Sadekautenakin lettujen valmistaminen on mahdollista. Silloin letut tarvitsevat katoksen suojakseen ja kuivumiseen voi mennä koko päivä, mutta kuivuvat kuitenkin.

Valmiita lettuja kuljetuspakkauksessaan.

Battambangissa tuotetaan viiniä ja kävimme vierailulla täällä Kambodzan ainoalla viinitilalla. Tällä viinitilalla valmistetaan punaviiniä, roséeta ja brandyä. Viinintekotaito ei todellakaan kuulu Kambodzan perinteisiin ja tämän perheen osaaminen on itse kirjoista opeteltu ja 11 vuoden yrityksen ja erehdyksen kautta hankittu. Rypäleinä ovat cabernet sauvignon, syrah ja viimeisimpänä tulokkaana merlot. Joissakin Battambangin liikkeistä myydään heidän brandyään, mutta lähes koko vuosittainen 10 000 pullon tuotanto myydään suoraan tilalta siellä vieraileville. Nyt sekä rosée että brandy olivat lopussa, kun edellinen turistiryhmä oli ostanut varastot tyhjiksi. Jäljellä oli vain punaviiniä, jota sitä maistaneet sanoivat makeaksi. Viiniä saa toki maistaa tilkkasen, mutta varsinaisia viininmaistajaisia ei pidetä eikä tuotantoa esitellä.

Tuktuk-kuskit tietävät kyllä tien tännekin, Banan-viinitilalle.

Yksi aasialaisen keittiön perusmausteista on (thai-)kalakastike. Kalakastiketehtaalla ei haissut ihan yhtä pahalle kuin ruotsalaisessa hapansilakkapurkissa, mutta ei se siitä kaukanakaan ollut. Kaloja oli montaa eri sorttia, oli isoa ja pientä, osaa kuivatettiin auringossa ja osaa mädätettiin sammioissa. Lattialla oli perattuja isoja tuoreita kaloja ja röykkiöittäin pienempiä – ilmeisesti jo kuivattuja – kaloja, joita miehet lapioivat läjään. Kaloja oli kuivumassa tienvarressakin, josta mopot ja autot mennä pöläyttelivät ohitse.

Kalaa auringossa kuivumassa kalakastikkeen raaka-aineeksi.

Kalankäsittelyä kalakastiketehtaassa.

Tästä lähin kalakastike tuo mieleeni näistä sammioista nousseiden kärpäsparvien pölähdykset.

Päätimme päivän temppelivuorella reilun kymmenen kilometrin päässä kaupungista. Vuorelta oli upea näköala auringonlaskuun ja vuoren juurelta voi nähdä miten valtavat lepakkoparvet lähtevät lentoon luolastaan auringon laskiessa. Huipulle pääsee joko kävellen tai alhaalla palveluksiaan tarjoavien mopokuskien kyydissä. Vuoren juurella on poliisi pyytämässä sinulta kahta dollaria. Kyseessä ei ole tavallisen katupoliisin perätön turistisakko oman lompsansa kasvattamiseksi, vaan hän on turistipoliisi, joka perii sinulta pääsymaksun temppeliin.

Näkymää Phnom Sampov –vuorelta.

Päivä 21: Veneellä Siem Reapista Battambangiin

7.1.2011 Battambang, Kambodza

Lonely Planet luonnehtii venematkaa Siem Reapin ja Battambangin välillä maisemiltaan upeimmaksi, eikä turhaan. Tähän verrattuna ei Mekongilla Kratien ja Kampong Chamin välillä eikä Siem Reapin ja Phnom Penhin välisellä venematkalla ollut mitään nähtävää. Linja-autot ovat nopein ja halvin tapa matkustaa, mutta jos jonkin välin haluaa kulkea vesitse, niin kannattaa panostaa juuri tähän. Sateisiin on vielä useampi kuukausi, mutta jo nyt vesi oli paikoin matalalla ja yhteen kohtaan jäimme vähän jumiinkin, joten arvelisin tämän ajan vuodesta olevan niitä viimeisiä hetkiä, kun reitti vielä on kulkukelpoinen ennen seuraavia sateita.

Matka kestää tauoista riippuen kahdeksan, yhdeksän tuntia. Meidän ryhmällämme oli oma vene, mutta tätä väliä ajavat veneet ovat julkista liikennettä ja matka yhteen suuntaan maksaa 25$. Veneet lähtevät Siem Reapin venelaiturista, joka sijaitsee noin puolen tunnin tuktuk-matkan päässä kaupungista. Battambangissa venelaituri on melkein kaupungin keskustassa. Siem Reapin päässä tavaroiden kantajat olivat aika härskejä: laukut lähtivät tuktukista pyytämättä kantoon ja kantopalkkaa vaadittiin tiukoilla ”more, more” –äyskähdyksillä. Laukun kantamisesta tuktukilta veneelle ei tarvitse maksaa 2000 rieliä enempää. Se on ihan käypä taksa. Jos haluat välttää tuollaiset välikohtaukset, nappaa laukustasi kiinni heti satamaan saavuttuasi ja osoita selvästi aikovasi kantaa laukkusi itse. Jos annat sen kantajille, tarkista ainakin, että se on päätynyt oikeaan veneeseen. Meidän kanssamme samaan aikaan lähdössä oli Phnom Penhin vene ja kantajat saattavat olettaa, että olet menossa siihen, sillä useimmat turisteista ovat.

Matkan varrella on kylä tai pari, josta saa ruokaa, mutta suosittelen silti ottamaan omat eväät matkalle. Me pysähdyimme lounastauolle yhteen näistä joen varren kelluvista kylistä. Ruokalistoja ei ole, vaan tarjolla on ehkä kaksi ruokalajia, joista valita. Söin riisiä ja annoksen keittoa, jossa oli jotain kaalintapaista vihreää kasvista ja pieni kalan pyrstöpala. Minulle ruoka maksoi 2$, oppaaltamme veloitettiin vähemmän. Tietysti voi ajatella, että mitä nyt on kaksi dollaria, ihan sama, mutta kun ruoka ei ollut edes hyvää eikä millään lailla hintansa väärti. Kylmiä juomia ja tuoretta ananasta nauttimaan tuolla kyllä kannattaa pysähtyä.

Reitti kulkee Siem Reap-jokea Tonlé Sap –järvelle ja järveltä Stung Sangke –jokea Battambangiin. Suurin osa matkasta mennään tuota jälkimmäistä jokea pitkin. Joen järven puoleinen pää on suistoaluetta, jossa ei kiinteää maata näkynyt edes näin kuivan kauden aikana. Ajan myötä joki kapenee ja muuttuu erittäin mutkittelevaksi. Matkan varrella on kelluvia kyliä ja kapeammilla jokiosuuksilla asuntoveneitä yksittäin pitkin joen vartta. Kalastajat kokevat pyydyksiään pienistä soutuveneistään käsin veneen keulalla jalat vedessä istuen tai kokassa kyykkien. Naisia näkee laittavan veneissään ruokaa ja pesevän pyykkiä, tulisijojen savu nousee veneiden katon alta. Lapsetkin ovat kalaa pyytämässä noilla pikku veneillä. Pikkuisimmat saattavat istua asuntoveneen terassilla pesuvadissa kylvyssä ja katselevat silmät pyöreinä ja sormi suussa ohi kulkevaa venettä täynnä oudon näköisiä ihmisiä.

Matkan edetessä joen reunoilla alkaa hiljalleen näkyä kiinteää maata. Kelluvien talojen lisäksi on nyt myös maalle monimetristen tolppien varaan rakennettuja taloja. Mangrovet vaihtuvat viljelyksiin. Kaupunkia lähestyessä joen penkereet nousevat yhä korkeammiksi ja korkeammiksi, kelluvia taloja ei enää ole ja maalle rakennettujen talojen tolpat ovat lyhempiä. Lopulta joen penkereet ovat muovipussien ja muun roskan peitossa. Siitä tietää, että ollaan tultu perille kaupunkiin.

Tällaiset veneet liikennöivät Siem Reapin ja Battambangin välillä. Istuimina ovat tavalliset tuolit. Hyvä vinkki on hankkia oma riippumatto. Jos vene ei ole ihan täysi, niin riippumattoja voi muutaman kappaleen sisälle viritellä. Siinä pötkötellessä ja maisemia katsellessa matka menee mukavasti. Tässä veneessä ei vessaa näyttäisi olevan, mutta meidän veneessämme oli ja ihan kunnollinen sellainen.

Kelluvia taloja Siem Reap –joella.

Monet kelluvista taloista Siem Reapin päässä olivat kauniisti koristeltuja.

Matkaan oli lähdettävä aikaisin aamusta ja varsinkin järviosuudella oli kylmä, joten kiipesin veneen keulaan aurinkoon lämmittelemään. Kehoitan kaikkia vilukissoja varaamaan matkalle pitkähihaista mukaan.

Kelluvan kylän kelluva kirkko.

Tauolla yhdessä kelluvassa talossa. Yllätyksekseni tämä oli tosiaan ihan oikea talo järeine lautalattioineen ja seinineen, keittiöineen, makuu- ja olohuoneineen. Talossa oli sähköt ja vesivessa. Erikoista oli vain se, että tämä talo keikkui hieman.

Takapihalla tällä perheellä oli krokotiileja. Niiden kasvattaminen näillä seuduilla on tavallinen elinkeino lisätulojen hankkimiseksi.

Kelluvassa kylässä ihmiset liikkuivat ja toimittivat tavaroitaan ja asioitaan veneillä meloen. Liikenne oli vilkasta.

Jos talo ei ole kelluvaa sorttia, silloin on syytä piisata paalua. Täällä veden pinta vaihtelee useita metrejä sadekauden ja kuivan kauden välillä.

Joen suistoalue on oikea lintuparatiisi. Haikaroita ja merimetsoja näkyi paljon, samoin meidän kesän merkkiämme eli haarapääskyjä. Taitavin käännöksin lennellen auringossa välkehtivän linnun määritin olemattomilla lintuharrastajan tiedoillani kuningaskalastajaksi. Pikkukalaa hyppi jatkuvasti veden pinnassa venettä karkuun ja bongasinpa pää pystyssä joen poikki uiskentelevan käärmeenkin.

Verkkopyydyksiä.

Joki kapeni ja kiemurteli ja vene soitti pilliä joka mutkan takana varoitukseksi muille liikkujille. Jotkut kalastajista istuivat kyykyssä tällaisten veneidensä keulassa eikä heillä näyttänyt olevan minkäänlaisia tasapaino-ongelmia vaikka veneemme laineet heitä kovin keikuttivatkin. Mutta mikäs, kun ovat tuota ikänsä tehneet. Pikkutyttöjäkin näki yksinään tällaisilla veneillä pyydyksiä kokemassa.

Mietin, että näistä asumuksista käsin eivät lapset varmaan koulussa käy. Lähimpiin kyliin on pitkä matka melottavaksi eikä kiinteää maata näy missään.

Ensimmäisiä kiinteän maan taloja ja viljelyksiä suistoalueen ja kelluvien kylien jälkeen.

Tässä kohtaa minulta loppuivat kameran molemmat patterit, joten loppupätkältä jäi joen varren elämä ikuistamatta. Oikeastaan ihan hyvä niin. Oli vaihteeksi ihan kiva keskittyä vain katselemaan eikä lainkaan ajatella kuvaamista. Oli myöhäinen iltapäivä, aika ennen auringonlaskua, jolloin ihmiset kävivät joessa peseytymässä. Lapset uivat ja telmivät vedessä ja vilkuttivat ohikulkevalle veneelle.

Asetuimme hotelliin illan suussa ja esittelen tässä vielä hotellimme Battambangissa. Holiday Hotel (saman nimisiä on korttelin sisällä kolme, mutta tämä oli niistä suurin) sijaitsee noin 300 metriä keskusmarkkinatorilta jokea vastakkaiseen suuntaan. Hieno hotelli, respan henkilökunta todella ystävällistä. Huonehinnat 13-20$ ja varustuksina ilmastointi, langaton verkko, jääkaappi, tv, lämmin suihku. Hotellissa on oma ravintola ja tietokoneita veloituksetta asiakkaiden käyttöön. Kotisivu http://www.holidayhotel-bb.com, sähköposti [email protected] ja puhelin +855 (0)81 999 006 ja +855 (0)92 999 006. Hotelli on niin iso, että sieltä luulisi löytyvän tilaa aina. Pieniä harmittomia muurahaisia kulki muutamia vessan seinien raoista lavuaarin reunalle. Muurahaisten suhteen tämä hotelli ei ole mitenkään poikkeus, vaan niitä on käytännöllisesti katsottuna kaikkialla. Yleissääntönä voi pitää, että huoneessa ei kannata ikinä pitää mitään makeaa. Silloin ilmestyy taatusti muurahaisia laumoittain jostain. Ne häviävät sitten taas, kun makeatkin ovat hävinneet.

Holiday hotellin aula.

Yksityiskohta Holiday hotellin aulan massiivisista puisista istuinryhmistä.

Suihkunurkkausta en ollut nähnytkään kuukausiin. Yleensä suihkut ovat täällä hotelleissa niin, että suihkussa käydessä kastuu koko vessan lattia.

Sängyissä on mukavan napakat joustinpatjat. Tyynyt ovat nukkumiskäyttöön liian korkeita, niin kuin täällä on yleisesti hotelleissa tapana.

Päivä 20: Hemmottelupäivä Siem Reapissa

6.1.2011 Siem Reap, Kambodza

Kiertomatkamme kolmas ja viimeinen päivä Siem Reapissa. Tälle päivälle oppaallamme ei ollut meille järjestettynä mitään yhteistä ohjelmaa, vaan koko päivä oli jätetty vapaaksi kunkin omille mieliteoille. Jos olisimme olleet täällä vielä yhden päivän lisää, olisin mennyt tänään takaisin temppeleille ja hyödyntänyt Angkorin pääsylippuni kaikki kolme päivää. Mutta koska lähdemme huomisaamuna taas eteenpäin, halusin tehdä tänään jotain muuta ja ehtiä näkemään vähän kaupunkiakin. En ollut ehtinyt käydä edes keskustassa asti vielä. Sitä paitsi olin jo kauan kaivannut saunaa ja täällä näkyi olevan kylpylöitä vähän joka nurkalla. Ehkä jostain löytyisi jotain saunan tapaista.

Eilisellä iltapäiväretkellämme olin matkan varrelta bongannut silkkifarmikyltin ja me ryhmän daamit vuokrasimme kimpassa tuktukin ja läksimme tutustumaan silkin valmistukseen. Opastettu kierros alkoi toukkien kasvatuksesta turisteille tehdyssä näyttelytilassa, varsinainen tuotanto sijaitsi toisaalla. Lattialla istui nuori nainen pilkkomassa mulperipuiden lehtiä ruoaksi pienen pienille matosille. Hyllyillä lehtisilppulaatikoissa möyri eri kasvuvaiheissa olevia toukkia, kukin ikäluokka omassa laatikossaan. Kierto munasta perhoseksi kestää 47 päivää, josta kotelovaiheen osuus on 10-12 päivää.

Toukat laitetaan koteloitumaan tällaisiin koreihin, jossa niillä on seinäpintaa johon kiinnittää kotelo.

Toukat tapetaan koteloihinsa antamalla niiden olla auringonpaisteessa. Kotelossa on yksi 800 metriä pitkiä silkkisäie ja jos toukan annetaan kehittyä perhoseksi ja kuoriutua kotelosta, katkaisee se tuon silkkisäikeen monesta kohtaa syödessään itselleen ulostuloreiän koteloon. Koteloista n. 80% annetaan kehittyä perhosiksi.

Kotelossa on kaksi kerrosta. Ulomman kerroksen säikeistä saadaan raakasilkki ja sisemmästä hienosilkki. Raakasilkin kehruuta varten keittopyttyyn lasketaan 80 koteloa, joista kustakin kerätään säie alkuun puuvarvulla kaapimalla. Sitten säikeet johdetaan yhteen ja kehrätään langaksi.

Tässä kehrätään raakasilkkiä. Kun kotelon ulommainen osa on kehrätty langaksi, siirretään kotelot seuraavaan vaiheeseen hienosilkin kehruuta varten.

Seuraavaksi silkki valkaistaan ja sitten värjätään. Näyttelytilassa oli esillä monia luonnosta saatavia värjäysaineksia.

Annatton siemenistä saadaan punaista väriä.

Värjäämö.

Vaikka käsityöihmisiä olenkin, niin kankaankudontaa en ole koskaan harrastanut, joten terminologia on minulla tämän suhteen heikoilla kantimilla. Mutta olin ymmärtävinäni eri työvaiheista, että kun langat on saatu valmiiksi, niin seuraavana luodaan loimilangat ja viritetään kangaspuille ja se, miten ne on laitettu määrää kankaan kohokuvion. Kuteen poikkilanka keritään sukkulalle, joka on se, jota kutoja heittelee edestakaisin loimilankojen välistä.

Kutomahuone. Kutomakoneita tällä farmilla oli arviolta reilu parikymmentä.

Haluan tässä näin amatöörimäisen yksinkertaisesti ilman syvällisempiä teknisiä yksityiskohtia esitellä erään perinteisen kambodzalaisen tekniikan, johon ihastuin aivan erityisesti.

Tässä on syntymässä perinteisellä kambodzalaisella menetelmällä valmistettu silkkihuivi. Loimilankojen väri määrää huivin perussävyn (tässä sininen) ja värikuvio tulee poikkilangoista.

Huivin jujuna on lankojen värjäysmenetelmä. Valkaisemattomaan silkkilankaan teipataan peittoon tietty kuvio, jolloin ne osat langoista jäävät värjäysprosessissa värjäytymättä.

Eri värjäysvaiheita. Ensimmäisen värjäyksen jälkeen peitetään lankoja lisää. Toinen värjäys ottaa kiinni loppuihin peittämättömiin kohtiin jolloin tuloksena on kolmivärinen lanka: värjäämätön luonnon keltakultainen, punainen ja sininen.

Lankoja keritään sukkuloille. Monivärilangan sukkulat on pidettävä tarkkaan järjestyksessä, jotta kuvio asettuu valmiille kankaalle oikein.

Silkkifarmille on matkaa Siem Reapin keskustasta kymmenisen kilometriä. Sisäänpääsy ja opastus on ilmaista. Opastus päättyy farmin tyylikkääseen silkkimyymälään. Mitään halpoja löytöjä täältä ei kannata kuvitella tekevänsä, sillä hinnat näyttivät olevan samat kuin Phnom Penhin hienoissa silkkiliikkeissä. Mutta tavara on laadukasta ja tietää varmasti sijoittaneensa silkkiin eikä polyesteriin. Liikkeessä on myytävänä vain valmiita tuotteita, ei kankaita. Minulle matkaan tarttui tuollainen yllä kuvailemani kaltainen huivi ja toinenkin upea luomus. Eivät ole mitään halpoja matkamuistoja, mutta ainutlaatuisia ja laadukkaita ja uskon niistä olevan minulle iloa pitkään.

Shoppailusta tulee aina nälkä ja silkkifarmin jälkeen söin lounaan Siem Reapin keskustan turistiravintolaryhmittymässä. Yhden lounaan perusteella en vielä lähde antamaan minkäänlaisia arvioita näistä ruokapaikoista, se jääköön odottamaan seuraavaa oleskeluani tässä kaupungissa. Vasta syötyäni satuin huomaamaan keskusmarkkinoiden ruokapaikat, jotka suurin kyltein mainostivat kala- ja äyriäisruokia. Jos olisin tiennyt noiden olemassa olosta aiemmin, olisin ilman muuta kokeillut niitä. No, ensi kerralla sitten.

Siinä katuja kuljeskellessani ja kylpylää etsiessäni satuin kulkemaan parturikampaamon ohi, jonka ovessa luki Ear Cleaning. Vihdoinkin! Olin kaivannut tuota palvelua jo pitkään. Täällä pölyssä kulkiessa ja varsinkin tuktuk- ja mopokyydeissä ilman korvat peittävää päähinettä liikkuessa tuntuvat korvat mähmääntyvän jatkuvasti. Tiesin tuon käsittelyn kuuluvan täällä osana miesten kasvohoitoon, mutta en ollut lähtenyt aktiivisesti etsimään miten minä naisena pääsisin osalliseksi tuosta ihanuudesta. Sihanoukvillen markkinoilla tukkaani leikkauttaessani ja kynsiäni hoidattaessani kysäisin tuota korvien putsaamista, mutta sitä ei siellä ollut tarjolla. Toisen yrityksen tein Kratiessa, jossa käymässäni hieromapaikassa oli myös parturi ja hintalistalla korvien putsaus. Pyysin saada tuon käsittelyn, mutta englantia osaamattomat khmeeri-tytöt vain pudistelivat tirskuen päätään ja tulkitsin sen niin, että se korvien rassaaminen oli yksinomaan miesten juttu.

Mutta nyt viimeinkin. Kellistyin hoitotuoliin ja nuori nainen otti laatikosta esiin nipullisen pitkävartisia suteja kuin meikkitaitelija ikään. Ensimmäinen suti korvassa rapisi, seuraavalla vaikkua kaavittiin pois ja se kutitti ihan mielettömästi. Seuraavaksi tuli vetisen märkä suti, sitten pyörivää pulloharjarassausta. Lopuksi ulkokorvan pyyhkiminen ja koko korvalehden nopea, napakkaotteinen nykiminen kauttaaltaan. Ja sama toiseen korvaan. Käsittely kesti parisenkymmentä minuuttia ja maksoi kaksi dollaria. Hieman korvia arasti pulloharjavaiheessa, mutta puhdistuksen jälkeen koko pää oli, ah, niin ihanan paljon selkeämmän oloinen.

Kylpyläni löysin Wat Bo –sillan keskustan puoleisesta päästä: Gingkgo Spa Reviera-hotellin yhteydessä. Heillä oli vain höyrysauna, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Ilmeisesti Kambodzassa on oikeitakin saunoja, sillä vastaanottorouvan mukaan heillä ei ollut saunaa, vain höyryhuone eli täällä ”sauna” ja ”steam room” ovat eri asia – niin kuin olla pitääkin. Kylpylässä ei ollut lisäkseni ketään muita asiakkaita ja höyrysauna pistettiin minua varten päälle. Sauna oli pieni kolmen istuttava koppi, höyryä piisasi kiitettävästi ja se oli kunnolla lämmintä. Koska sauna ei ollut ollut päällä, niin kivinen penkki tuntui kylmältä, mutta se asia hoitui pyyhkeillä.

Saunan jälkeen sain elämäni varmaankin parhaan hieronnan. Se on minulta paljon sanottu, sillä käyn aika paljon hieronnoissa ja hoidoissa ja olen oppinut krantuksi niiden suhteen. Mutta tämä oli loistava. Ottamani hieronta oli nimeltään Tension Relief Therapy 90 min ja hierojanani oli nuori mies nimeltä Chamreoun. Suosittelen lämpimästi. Sauna maksoi 5$ ja hieronta 28$. Olen matkani varrella nähnyt joka kaupungissa olevan runsaasti hierontapaikkoja ja niissä saa perinteisen khmer-hieronnan 4-6 dollarilla/tunti, samoin monissa seeing hands eli sokeiden hierojien paikoissa. Niihin nähden siis tämä oli todella kallis – mutta oli se todella paljon parempikin.

Illallisella tutustuin paikalliseen BBQ:hun. Homma toimii niin, että sinut ohjataan pöytään ja hetken päästä tarjoilija tuo pöytääsi BBQ-pytyn eli yhdistetyn keitto- ja paistoastian, jonka alaosassa on hehkuvia hiiliä lämmönlähteenä. Sitten lähdet hakemaan buffetista mitä ikinä haluat pytyssäsi valmistaa. Tarjolla on naudan- ja sianlihaa, lihapullia, kanapullia, simpukoita, katkarapuja, mustekalaa ja maksaa. Kasviksia erilaisia ja nuudeleita. Alkupaloina voi syödä muutaman kevätrullan (joita ei paisteta). Yhden tiskin takana on tarjoilija jakamassa erilaisia dippikastikkeita, chiliä ja valkosipulia. Jälkiruoaksi on tarjolla hedelmiä.

BBQ:ssa kypsennettävät ruoka-ainekset haetaan itse buffetista.

Paistopytyn keskelle laitetaan tirisemään kunnon vanhan ajan napakkaa sian läskiä, sellaista jota meidän nykyisissä teollisuuspossuissamme ei enää edes kasva. Siitä valuva rasva sekä voitelee pannun paisto-osan, että antaa makua liemeen ja on aivan ihana syödä sitten, kun on paistunut ruskeaksi ja rapeaksi. Lopuksi kannattaa lusikoida liemi. Siitä tulee herkullinen ja ravinteikas, kun siellä on kypsytetty kaikkia lihoja, kokonaisia katkarapuja ja kasviksia. Rasvainen kyllä, mutta sisältää paljon hyvälaatuista, luonnollista ja terveellistä rasvaa.

Pytyssä voi ruokia sekä grillata keskiosan päällä että keittää liemessä. Soppalientä lisätään joko omasta kannusta pöydästä tai tarjoilijat kiertävät ympäriinsä täyttämässä.