• Matkatarjoukset:
Valikko

Proteiinit ja maksa

Alkuun oli vaikea jäljittää oireideni syytä, mutta pikkuhiljaa niiden ärhäköityä ja vasteajan lyhennettyä huomasin proteiinipitoisten ruoka-aineiden aiheuttavan minulle todella kovia oireita. Noin vuorokausi, kaksi, sellaisten ruokien syömisen jälkeen oireet alkoivat aivosumulla ja hartiaseudun ja niskan jäykkyydellä, joka sitten eteni migreeniksi. Väsymys oli kova ja monesti tähän liittyi myös pahoinvointia. Tätä sitten podettiin sängyssä vuorokausi, pari nukkuen 5-6 tunnin pätkissä, välillä heräten juomaan ja käymään vessassa ja todeten, että hereillä ei jaksa olla vieläkään ja takaisin sänkyyn. Hikoilin kovasti, selän kipu oli polttava ja silmät ja naama turposivat. Oireisiin kuului myös itkuisuus ja varsin synkät ajatukset.

Mitä tarkemmin sain oireiden aiheuttajat selville ja kartoin niitä, sitä paremmin voin. Pientä tai kovempaa väsymystä on ollut koko ajan, mutta noita aivan hulluja oireita pystyin välttämään silloin, kun en syönyt muita varsinaisia proteiinin lähteitä kuin kalaa. Silloin, kun en kyennyt syömään muuta kuin tärkkelystä ja tosiaan pitäydyin siinä, olin aivan virkeä, oireita ei ollut lainkaan. Tosin voimat sitten loppuivat muuten, eihän kukaan pelkällä perunalla ja rasvalla pidemmän päälle pärjää.

Ihminen käyttää ravinnokseen proteiineja, hiilihydraatteja ja rasvoja. Näitä kaikkia elimistö voi käyttää energiantuotantoon, mutta uusia kudoksia, entsyymeitä ja hormoneja ei voi rakentaa vain hiilihydraateista ja rasvasta, vaan siihen tarvitaan aina proteiineja. Proteiinit eroavat rasvoista ja hiilihydraateista siinä, että ne sisältävät typpeä. Jotta elimistö voisi hyödyntää proteiineja kudosten, entsyymien ja hormonien rakentamiseen, on sen ensin pilkottava proteiinit perusosasiinsa eli aminohapoiksi. Nämä aminohapot sisältävät amiiniryhmän, NH2, ja siinä tuo N on se typpi.

Jos proteiineja syödään yli sen määrän, mitä elimistön rakennusaineiksi tarvitaan, muutetaan loput energiaksi. Tällöin tuo amiiniryhmän typpi jää tarpeettomaksi ja se poistetaan elimistöstä aineenvaihdunnan kuona-aineena. Maksan tehtävänä on valmistaa typpijätteistä ureaa, joka sitten poistuu munuaisten kautta. Amiini eli NH2 muuntuu ensin ammoniakiksi NH3, joka sitten muunnetaan ureaksi NH2-CO-NH2. Nyt jos maksa ei jaksakaan tehdä töitänsä kunnolla, jää elimistöön ammoniakkia, jonka tiedetään olevan neurotoksiini eli hermostolle vahingollinen. Minulla scio on nähnyt elimistössä ammoniakkia ja syksyllä, kun niitä verikokeita otettiin enemmänkin, pyysin kerran, että katsoisivat veren pH:n. Se oli aavistuksen ylärajan yläpuolella eli liian emäksinen ja ammoniakkihan on vahva emäs. Elimistölle haitallisia aineita syntyy proteiineista myös siinä tapauksessa, että ne eivät pilkkoudu täydellisesti.

Maksaenkefalopatia on vaikeaan maksasairauteen liittyvä oireyhtymä, jonka ravitsemushoidossa rajoitetaan proteiinien käyttöä, sillä niiden tiedetään aiheuttavan aivo-oireita. Myös maksakirroosipotilaalla voi aivo-oireiston laukaista liika proteiinin syöminen. Aivo-oireiden syytä ei vielä täysin tunneta, mutta aiheuttajiksi on esitetty mm. ammoniakkia ja erilaisia rikkiyhdisteitä (merkaptaanit). Myös tiedetään erilaisten bakteeritulehdusten, nestetasapainon häiriöiden sekä diureettien ja rauhoittavien lääkkeiden käytön voivan pahentaa oireita.

Minun maksani ei ollut ihan niin huonossa kunnossa, että olisin maksakoomaan asti joutunut. Toisaalta, en tiedä, mitkä olisivat voineet olla seuraukset jos olisin syönyt vaikkapa ihan normaalin aterian silloin, kun elimistöni ei suostunut ottamaan vastaan mitään muuta kuin perunaa tai valkoista riisiä ja sitä kirkastettua voita. Ruokavaliolla on tässä ihan ratkaiseva merkitys, niin tällaisissa lähes ääritapauksissa kuin myös pienemmissäkin toimintahäiriöissä.

Lähdekirjallisuus:
Antti Aro, Marja Mutanen, Matti Uusitupa: Ravitsemustiede, 2007
J. Koolman, K. H. Roehm: Color Atlas of Biochemistry, 2005

Maksapotilaan ruokavalio, osa 2/2

Edellisessä postauksessani luettelin läjän ruoka-aineita, joita maksapotilaan tulisi välttää. Lista ei ollut mitenkään suppea. Mutta mitä sitten saa syödä? Puhtaita perusraaka-aineita ja niin täyttä tavaraa kuin mahdollista, mutta kuitenkin helposti sulavaa. Annan esimerkkinä oman tämän hetkisen ruokavalioni. Kaikki nämäkään eivät minun vatsassani taida kunnolla sulaa, mutta näin syön silti kun jotainhan ihmisen on syötävä – ja ainakin vointini paranee koko ajan.

Aamiainen on vatsan tilasta riippuen joko helposti sulavaa valkoista riisiä veteen keitettynä vellinä tai kaurapuuroa. Puuroon sekoitan keittäessä pellavan tai psylliumin siemeniä. Sekä riisin että puuron sekaan laitan reilun ruokalusikallisen kirkastettua voita. Luomukaura on todella hyvän makuista ja kun puuron keittää kattilassa hiljalleen miedolla lämmöllä, on se aivan eri makuista kuin minuutin mikropuuro. Sitä paitsi olen vakaasti sitä mieltä, että mikro tappaa ruoasta jotakin. En tiedä, mitä ja miten, mutta näin sen koen. Mikrossa lämmitetty ruoka tuntuu kuolleelta.

Välipalana on kaksi kertaa päivässä smoothie, johon tulee:
• Reilu dl mustikoita
• 1 tl chlorellajauhetta
• 30 ml Ultra Clear Sustain vitamiinijauheravintolisää
• 1/2 tl tyrnijauhetta
• Puolikas banaani (banaanin oltava kunnolla kypsä, ei raakaa)
• Vettä
Ja sauvasekoittimella kaikki sekaisin.

Lämpimiä aterioita tulee syötyä useita päivässä ja perusta on yleensä sama: veteen keitettyä jotakin keittoa, johon tulee mukaan kalaa. Keitän joko pilkotut perunat tai tumman riisin reilussa vedessä kypsäksi. Keittämisen loppuvaiheessa heitän kattilaan jotakin kasvista: roomansalaattia, paksoita, persiljaa, tilliä tai pihalta nokkosia. Keitän näitä vihreitä juuri sen verran, että ehtivät vähän pehmitä. Lautaselle pilkon savukalaa tai kylmäsavulohta ja kaadan sopan päälle. Jos minulla on tuoretta kalaa fileenä, niin laitan sen mukaan kiehumaan hiukan ennen kasviksia. Peruna on siitä parempi kuin riisi, että siinä on runsaammin kaliumia ja nämä perunakeitot yhdessä porkkanamehun kanssa vastaavat pääosin päivän kaliumin saannista.

Kalaa syön vaihtelevasti eri sorttisia ja tuoreena sekä savustettuna. Pussilohta ja kaikkea kasvatettua vältän, samoin Aasiasta saakka tuotua kalafilettä. Ensimmäistä siksi, että se maistuu pahalle ja sisältää ties mitä, jälkimmäistä ihan eettisistä syistä. Suosin muikkuja, makrillia, kuhaa, siikaa, joskus silakkaa jos se on muualta kuin Suomenlahdelta. Tuoreena tai savustettuna. Atlantin puolen silliä kun saisi, se olisi todella hyvää ja sisältää paljon rasvaa. Poikkeuksen pussiloheen teen Myrskyläläisen Safun kylmäsavukirjolohen kohdalla. En tiedä mikä siinä on, mutta suorastaan himoitsen tuota kalaa. Kerran ostin jotakin muuta kylmäsavulohta kaupasta ja se oli aivan kammottavaa höttöä. Eli joko Safun lohta tai sitten ei lohta ollenkaan. Jos ei ole villiä saatavilla. Kalan valmistan siis joko keittäen tai uunissa. Paistaminenkin onnistuu, jos käyttää rasvana kylmäpuristettua kookosrasvaa.

EPAt eli eläinperäiset omega3-rasvahapot ovat elintärkeitä ja kalasta niitä saa eniten. Villistä enemmän, kasvatetusta vähemmän. Jos osan tuoretta kalaa, ostan mieluiten kokonaisen ja keitän päästä ja ruodoista liemen, jonka sitten perkaan ja siivilöin. Tähän kalakeittoon tulee lisäksi lanttua, kokojyväriisiä ja jotain vihreää kasvista.

Leipää en ole syönyt muutamaan vuoteen, mutta nyt kun olen ottanut kauran ruokavaliooni, niin olen ruvennut syömään kauraleipää. Olen löytänyt yhden ainoan leivän, joka ei sisällä kauran lisäksi myös vehnää ja se on Perheleipureiden Kaura100. Keltaruskea pussi, jossa pyöreitä kakkaroita.

Porkkana on minulle kysymysmerkki. A. Vogel sanoo kirjassaan Maksa ja terveys porkkanan olevan varsinaista maksalääkettä. Homeopaattini Scio-laite sanoo, että porkkana ei sovi minulle. Olen ratkaissut tämän dilemman pettämättömällä naisen logiikalla: en syö porkkanoita, vaan teen niistä mehua. Mehuakaan en juo siltään, vaan kaadan aamulla tekemästäni isosta lasillisesta aina vähän riisivelliini ja keittoihini liemeksi. Rasva edistää karoteenin imeytymistä, joten syön porkkanaliemen runsaan rasvan kanssa eli mukaan reilu ruokalusikallinen kirkastettua voita. En ole huomannut, että minulle tulisi porkkanasta jotenkin huono olo, joten jatkan näin, kunnes viisastun tässä asiassa suuntaan tai toiseen.

Mehulinko on muutenkin ollut ystäväni näiden vuosien aikana. Raa’at vihannekset menevät kyllä mehuna. Ongelmana vain tällä hetkellä on, että en tiedä, mistä mehuni tekisin – muusta kuin porkkanasta. Punajuuria en käytä, sillä ne sisältävät melko paljon sakkaroosia. Kurkussa ei ole oikein mitään vitamiineja eikä kivennäisaineita, selleriä ei tee yhtään mieli, paprikakin (jossa muuten on ihan hurjasti C-vitamiinia, enemmän kuin sitrushedelmissä) tökkii ja kaalit ovat liian vahvoja juotavaksi. Hapankaali on kyllä hyvä. Se myötävaikuttaa suoliston hyvään bakteerikantaan ja siinä on melko paljon C-vitamiinia.

Hedelmistä syön banaania ja avokadoa. banaanissakin on sokeria, joten niitä vain yksi tai korkeintaan kaksi päivässä. Banaani menee smoothien seassa, toisinaan pilkon sen avokadon kanssa salaatiksi.

Perunoiden ja riisin lisäksi käytän hirssiä. Quinoakin olisi hyvää, mutta olen huomannut sen sulavan huonosti. Ehkä jonkin ajan kuluttua voin lisätä sen ruokavaliooni. Aamupuuroon voi tuoda vaihtelua tattarilla. Lihaa en syö, mutta jos jossain on poroa tai hirveä tyrkyllä, niin kyllä napsaisen suuhuni palan tai pari. Ydinluusta keitetty liemi on hyvä keiton liemeksi.

Lisäksi syön paljon kaakaota. Se on ihan parhaimpia magnesiumin lähteitä ja sisältää runsaasti myös rautaa. Joskus juon kaakaoni, makeuttamattoman, 100% kaakaon, kuumana veteen sekoitettuna, mutta eniten sitä menee suklaana. Joulukalenterin luukussa nro 18 esittelin teille saamani suklaan reseptin. Siitä tuli mielestäni liian rasvaista ja höttöistä, joten olen muokannut reseptiä vähän. Kolminkertaistin kaakaon määrän ja vaihdoin kookosrasvan kirkastettuun voihin. Mielestäni kirkastettu voi antaa suklaalle paremman rakenteen kuin kookosrasva. Tähän satsiin laitan puoli teelusikallista sitä kiellettyä hunajaa antamaan edes pikkuisen makeutta tähän suklaaseen, joka on muutoin todella tuhtia tavaraa.

Mausteina käytän pääasiallisesti vain suolaa. Joko meri- tai vuorisuolaa. Lisäksi minulla on Hiposal, kaliumsuola, jossa on paljon kasviksia ja yrttejä. Herbamare sopisi myös. Joskus laitan kurkumaa (on anti-inflammatorinen) tai hieman inkivääriä. Fenkoli, anis ja kumina käyvät myös. Mutta kaikkea vain pieninä määrinä.

Suurin piirtein näillä aineksilla nyt mennään, joka päivä melkein samat eväät. Ravintosisällöllisesti tuossa on aika hyvin kaikkea, mitä ihminen tarvitsee. Ongelmana on ravinteiden pilkkoutuminen ja imeytyminen ja siksi ruoan tulee olla todella terveellistä, jotta siitä saa kaiken, mitä keho tarvitsee jaksaakseen parantua. Väsypäiviä on vieläkin hyvien päivien välillä ja yleensä ne aina liittyvät väärin syömiseen. Sen olen ainakin huomannut, että jos syön liikaa proteiinia, niin seuraavana päivänä olen väsynyt. Paras on, kun proteiinin määrä on n. 1g omaa painokiloa kohti. Tällöin proteiinien aminohapot menevät sellaiseen käyttöön, jossa aminohappoja tarvitaan, eivätkä energian polttoon, jolloin niistä jää ainesosia yli, jotka maksan ja munuaisten pitää poistaa jätteenä.

Kalsium tuosta puuttuu. Kun mitkään maitotuotteet, pähkinät ja siemenet, soijamaito eikä riisimaitokaan käy, niin jäljelle jää aika vähän hyviä kalsiumin lähteitä. Siksi otankin kalsiumia tabletteina ja vähän muitakin nappeja. Lisäravinteista tulossa oma postauksensa.

Maksapotilaan ruokavalio, osa 1/2

Olen kuullut amebatapauksesta, jossa ameba ei ollut vaikuttanut ruoansulatukseen lainkaan, vaan oli nivelissä. Tällöin ei tietenkään ruokavaliolla ole merkitystä. Mutta kun ameba vaikuttaa maksan toimintakykyyn, on ruokavaliolla olennainen merkitys sairauden hoidossa. Tällöin ruokavaliossa on otettava huomioon sekä se, että mikä sulaa parhaiten eli rasittaa suolistoa vähiten ja että ruoka-aineet ovat sellaisia, etteivät ärsytä maksaa. Siksi puhun yleisemmin maksa- kuin amebapotilaan ruokavaliosta. Lista on pääosin peräisin omista kokemuksistani; siitä mitkä ovat aiheuttaneet minulle kipuja ja huonoa oloa, osin A. Vogelin kirjasta Maksa ja terveys.

Ehdottomasti kiellettyjä ovat
• Alkoholi
• Sokeri
• Käristetyt rasvat (ja muutenkin huonolaatuiset rasvat). Paitsi kylmäpuristettu kookosrasva, sillä voi maksapotilaskin paistaa, sillä kookosrasva on 100% tyydyttynyttä rasvaa eikä näin ollen hapetu paistaessa.

Kaikki tietävät alkoholin rasittavan maksaa ja että siksi se ei maksapotilaalle käy. Kaikki tietävät myöskin, mitä tulee hiivasta, sokerista ja vedestä sopivan lämpöisissä olosuhteissa. Eli kun ruoansulatuskanavassa ei ole riittävästi vatsalaukussa vatsahappoja ja ohutsuolessa sappinesteitä ja maksan entsyymejä ja ruoka ei sula kunnolla, niin suoliston bakteerikanta ei ole kunnossa. Siellä on hiivaa, jonka aineenvaihdunnan tuloksena sokerista tulee alkoholia ja näin sokeri rassaa maksaa koko ajan. Eli koska sokeri (sakkaroosi) ja kaikki, mikä sisältää sokeria on kielletty, ovat kiellettyjä myös
• Makeat hedelmät (ananas, mango, luumut, viinirypäleet, melonit, …)
• Kuivatut hedelmät (luumut, rusinat, taatelit, papaija, mango, …)
• Riisimaito (sisältää sokeria sakkaroosina 4g/dl)
• Hunaja, siirappi

Edellä mainittujen lisäksi maksaa tai maksan vajaatoiminnan johdosta elimistöä muuten ärsyttäviin ruoka-aineisiin ja siten kiellettyjen listalle kuuluvat
• Appelsiini
• Tomaatti
• Keitetyt kaalit
• Voimakkaat mausteet, varsinkin chili ja muskottipähkinä, sekä kaneli, joka sisältää maksalle haitallista kumariinia. (Paitsi Sri Lankalaista kanelia voi käyttää, se ei sisällä.)

Koska maksa on vajaakykyinen, ei sitä tulisi kuormittaa turhilla kemikaaleilla ja siksi olisi syytä välttää ja minimoida
• Lisäaineet
• Keinotekoiset makeutusaineet
Ja muutenkin tulisi syödä niin puhdasta ja ravintopitoista ruokaa kuin mahdollista. Kaikkea turhaa tulee välttää.

Itselläni on jotain, josta syystä rikki ei sovi minulle, joten varmuuden vuoksi kiellän kaikilta muiltakin maksapotilailta rikin eli
• Kaiken sortin sipulit

Seuraavia proteiinipitoisia ruokia on maksapotilaan syytä välttää ja olen listannut ne siihen järjestykseen, jossa olen itse kokenut niiden oireita aiheuttavan, ärhäköin ensimmäisenä:
• Palkokasvit eli herneet, linssit, pavut ja soija ja kaikki soijatuotteet
• Vehnä.
• Sian-, naudan- ja lampaanliha sekä broileri.
• Kananmunat.
• Maitotuotteet. Maitotuotteiden sopimattomuus voi näkyä ihan yleisestikin runsaana hiustenlähtönä, aknena ja siite- ja eläinpölyallergiana. Kyse ei siis ole laktoosista, vaan maidon proteiineista.
• Muut gluteenilliset viljat eli ruis ja ohra
• Poronliha, riista.
• Pähkinät.
Kirjoitan myöhemmin oman kappaleensa siitä, miksi nämä proteiinipitoiset ruoka-aineet eivät sovi henkilölle, jonka maksan toimintakyky on alentunut.

Ruoka-aineiden sopimattomuus voi johtua myös siitä, että ne eivät huonovatsaisella tahdo sulaa ja siten rasittavat ruoansulatuselimistöä ja kuormittavat kehoa. Jos ruoansulatus on heikentynyt, on syytä tilanteen parantumiseen asti jättää pois seuraavat ruoka-aineet ja itse laittaisin ne suurin piirtein tähän järjestykseen pahimmasta alkaen:
• Sienet.
• Raa’at vihannekset ja kasvikset. Jos vatsa on huonossa kunnossa, niin sinne ei tule työntää mitään raakaa. Kun asiat ovat oikein huonosti, niin silloin ei edes raakoja hedelmiä, mutta lähinnä raa’at kasvikset ovat ne hankalat. Itse olen normaalisti kasvisten ystävä, mutta nyt syön raakana vain lehtisalaattia enkä sitäkään paljoa.
• Uudet perunat.
• Punainen riisi.
• Kaura.

Muuta ei-suositeltavaa ovat
• Hiilihappo eli kaikki hapotetut juomat – ärsyttävät vatsaa.
• Kaikki kylmä eli vesikin tulisi juoda vähintään huoneenlämpöisenä – kylmä lamauttaa entsyymien toimintaa ja jos niitä on muutenkin heikosti, niin ei ole syytä vaikeuttaa niiden työtä.
• Kahvi ja musta tee.
• Ihokosketus kemikaaleihin, koska imeytyvät ihon läpi. Mitä vähemmän, sitä parempi. Sama pätee myös haihtuvien yhdisteiden hengittämiseen, esim. maalien liuottimet ja erilaiset aerosolit.

Kun rupeaa ruokapakkausten tuoteselosteita lukemaan, niin voi todeta, että jos tätä ruokavaliota aikoo noudattaa, niin kaikki valmisruoat ja –juomat saa jättää sovinnolla kaupan hyllylle. Äkkiseltään voi näyttää, että eihän jäljelle jää mitään, mutta on sitä vielä. Ihan perusraaka-aineet ja kraanavesi ovat parasta. Annan ruokavinkkejä seuraavassa osassa maksapotilaan ruokavaliosta.

Amebainfektion oireet

Netin syövereistä varmastikin löytyy lukuja siitä, kuinka monen ihmisen maapallolla arvioidaan amebainfektiota kantavan, mutta en nyt lähde niitä tähän kaivamaan. Hämärästi muistan jossain nähneeni sellaiset luvut kuin että Yhdysvalloissa tartuntoja olisi 50-80 miljoonaa. Arviolta. Suurin osa amebainfektioista on täysin oireettomia, joten niitä ei edes lähdetä diagnosoimaan ja oireisenkaan tartunnan diagnosointi ei oman kokemukseni perusteella näyttäisi olevan helppoa. Ameba on vaikea ulostenäytteestä löytää. Vasta-aineiden kuuluisi verikokeesta näkyä, mutta syystä, jota en tiedä, ei itseltäni noita vasta-aineita löytynyt. Jostain luin, että tuon verikokeen virhemarginaali olisi jopa muutaman kymmenen prosenttia.

Kun amebainfektio voi olla täysin oireeton tai sitten aiheuttaa todella vakavia maksa- ja ruoansulatusongelmia, niin siihen väliin mahtuu kaikenlaista. Eli yhdellä voi olla yhtä ja toisella toista, osin eri oireita, osin samoja mutta ehkä eri vahvuisina. Täten oireet voivat vaikuttaa varsin epämääräisiltä. Jotkin oireista ovat suoraan ameban aiheuttamia, mutta suurin osa on välillisiä, maksan toimintahäiriöistä ja ravinteiden puutteesta johtuvia.

Ameba-tartunnan saa ruoan ja juoman mukana. Täten se joutuu ensimmäisenä vatsalaukkuun. Terveellä ihmisellä, jolla vatsahapot ovat kunnossa, ameban matka saattaa päättyä jo tähän. Ihmisen puolustuskyky on suurelta osin vatsassa, jossa hapot tekevät selvää ulkoapäin tulevista mikrobeista.

Tyypillisesti ensimmäinen ameban aiheuttama reaktio on ripuli, mahdollisesti yhdessä oksennustaudin kanssa, jotka johtuvat siitä, että elimistö yrittää heittää tunkeutujan pihalle. Kuratauti päättyy aikanaan, mutta ameba ei välttämättä ole lähtenyt sen mukana pois, vaan jäänyt elimistöön. Itse en muista tällaista turistiripulia sairastaneeni, mutta siitä seuraavat ensimmäiset oireet muistan kyllä: kutinan peräaukon seutuvilla.

Ameba leviää verenkierron mukana koko elimistöön. Ruoansulatuskanavasta se hakeutuu maksaan, joka näyttäisi olevan sen lempipaikka. Sieltä se matkaa eteenpäin keuhkoihin ja pienen verenkierron matkassa aivoihin. Niveliin se menee mieluusti, saa aikaan inflammaatiota eli tulehdusreaktion ja siitä seurauksena on viiltävä kipu nivelissä, joka ensimmäisenä ja selvimmin tuntuu polvissa. Oikeassa kyljessä voi tuntua kipua. Itselläni ei kylkikipuja ole ollut, polvikipuja on.

Maksassa ja haimassa ameba saa paljon tuhoa aikaan. Kun maksa tilttaa, niin tilttaa koko ihminen. Maksan entsyymituotanto heikkenee ja sitä myötä heikkenee ruoansulatus. Kun ruoka ei sula kunnolla, alkaa se mädäntyä suolistossa, vatsa turpoaa, suolisto ärtyy ja ajan myötä syntyy vuotava suoli, jossa suolen seinämän läpäisevyys on lisääntynyt niin, että suolen sisältöä tihkuu muualle elimistöön. Ulosteessa on sulamatonta ruokaa ja tyypillisesti ripuli ja ummetus vuorottelevat tai sitten on jatkuvaa ummetusta, kivikovaa lampaanpapanaa. Suolen bakteerikanta vinksahtaa ja hiiva pääsee kasvamaan liikaa. Naisilla hiivan kasvu aiheuttaa helposti emättimen hiivainfektioita ja valkovuotoa. Korvantaustojen rähmiminen on jollain lailla kytköksissä suoliston huonoon tilaan.

Maksan kyky poistaa kuona-aineita heikkenee ja siitä tulee aikaa myöten väsynyt ja tukkoinen olo. Kun maksa ei jaksa hoitaa jätehuoltoa kunnolla, rasittuvat munuaiset ja seurauksena on turvotusta. Silmän ympärystät turpoavat, joskus myös kädet ja loppupäivästä sääret ovat turvoksissa. Säärten turvotus voi johtua paitsi munuaisista, myös sydämen tai lymfan toimintahäiriöistä – joita niitäkin seuraa, jos tilanne jatkuu pitkään. Kun normaalit kuonanpoistokanavat ovat ylikuormittuneet, puskee elimistö jätteitä ulos ihon kautta. Yöllinen hikoilu on maksan kuormittumisen merkki. Myös liikkuessa hikoilee erittäin helposti ja välillä voi tulla kohtauksia, jolloin tuskanhiki pukkaa päälle. Kuona-aineiden kertyminen näkyy kasvojen ihossa epäpuhtauksina ja rasvoittumisena. Rinnassa, kaulassa ja selässä voi olla pieniä talinäppylöitä, jotka kuivuessaan kutiavat. Ruumiinlämpö laskee ja paleltaa helposti. Itse mittasin pahimpina aikoina normaaliruumiinlämpötiloja 35,9-36,0°C.

Maksa on ihmisen energiavoimala ja kun se alkaa käydä vajaalla, on seurauksena uupumus. Maksan tehtäviin kuuluu hiilihydraattien muuntaminen osin glukoosiksi, joka päästetään verenkiertoon elimistölle polttoaineeksi, osin glykogeeniksi, jota se varastoi ja muuntaa glukoosiksi sitä mukaa kuin on tarvis. Maksa muuntaa myös muut ravintoaineet eli proteiinit ja rasvat energiaksi silloin, kun niitä on ylimäärin elimistön muihin tarpeisiin nähden. Kun lähes kaikki ravinteet kulkeutuvat suolesta ensin maksaan, on siellä asuvalla ameballa pöytä katettuna. Se popsii kaiken suihinsa ja isännälle ei paljoa tähteitä jää. Paitsi ravinteista, niin ihan energiastakin on puute, koska maksassa ei sitä normaalia energiavarastoa ole ja kun virta loppuu, se loppuu kerralla ja ruokaa on saatava heti tai tulee todella huono olo. Olen myös huomannut sen, että jos yhtenä päivänä touhuaa vähän normaalia enemmän, niin seuraava päivä menee sängyssä. Tällaiseksi touhuamiseksi riittää esimerkiksi kauppareissu lähikaupungissa ja parin muun asian hoitaminen samalla. Isot marketit imevät mehut niin, että en aina jaksa etsiä kaikkea tarvitsemaani, vaan pois on päästävä ja heti, kun voimat alkavat hiipua. Yleensä minulta jää aina ostamatta jotakin, mitä olen listaan kirjoittanut eikä siksi, että en muistaisi, vaan siksi, etten jaksa. Pahimpina aikoina uupumus oli totaalisen lamauttavaa ja näiden kuuden ja puolen vuoden aikana on kulunut paljon aikaa ihan vain sängyssä pötköttämiseen, kun ei ole muutakaan jaksanut tehdä – ja niinhän tuota kuluu vieläkin. Varsinkin aamuisin energian puute voi olla niin paha, että sitä vain tärisee eikä oikein jaksa olla edes jalkeilla. Helpottaa sitten, kun saa syötyä. Muutenkin nälkä on lähes jatkuvasti ja syödä pitää parin tunnin välein. Minnekään ei voi lähteä ilman eväitä tai voi käydä niin, että veto loppuu kesken eikä kotiin ennätä ennen kuin huono olo iskee.

Maksan kiukkuileminen voi aiheuttaa migreeniä, niskan jumittumista ja yläselän kipuja. Itselläni nämä oireet olivat todella rajuja ja aina yhteydessä ruoka-aineisiin, joita elimistöni ei pystynyt käsittelemään tai jotka suoranaisesti ärsyttivät maksaa. Yläselän polttavat kivut ovat yksi sapen oireista. Ihon keltaisuus on merkkinä siitä, että maksa ei jaksa hajottaa vanhoista punaisista verisoluista peräisin olevaa bilirubiinia. Alhainen hemoglobiini ja veren rauta on yksi maksahäiriön merkki. Itselläni ainakin on ollut koko ajan kova jano, joka on jo helpottanut, mutta juon vieläkin painooni nähden liikaa nestettä. Homeopaattini mukaan kehossani on silti nestevaje.

Nukkuminen menee huonoksi, unta on vaikea saada ja helposti heräilee aamuyöllä valvomaan joksikin aikaa. Maksan ärtyminen vaikuttaa myös mielialaan saaden aikaan herkkäitkuisuutta ja pahimmillaan todella mustia fiiliksiä, jolloin tuntee olevansa niin tuhoon tuomittu, ettei halua edes elää. Näitä tuli aina yhdessä migreenin ja selkäkipujen kanssa ja niin ollen myös ne olivat yhteydessä sopimattomiin ruoka-aineisiin. Palaan tähän maksan ja mielialan yhteyteen jossain vaiheessa myöhemmin tarkemmin.
Tulee ns. aivosumua, ajatus ei kulje eivätkä reaktiot pelaa. Ei jaksa ajatella, eikä oikein edes puhua. Meteliherkkyyttä. Oman arvioni mukaan nämä johtunevat ihan energian puutteesta.

Ravinteiden puute saa sitten pitkään jatkuessaan aikaan jo vaikka mitä. Lihasten kankeus ja selkäongelmat johtuvat paitsi kertyneistä kuona-aineista, myös mineraalien puutteesta. Hampaat reikiintyvät helposti, kynnet ovat pehmeät ja viiruiset. Muutkin elimistön toiminnat alkavat reistailla ravinteiden puutteista, esim. kilpirauhasen toiminta heikkenee jodin puutoksen seurauksena, joka puolestaan heikentää ruoansulatusta entisestään. Sydän kärsii EPA-rasvahappojen puutteesta ja minulle ainakin on tullut hetkiä, jolloin sydän alkaa ihan levossakin yhtäkkiä hakata aivan hulluna.

Pahimpana aikana eli silloin, kun elimistöni kieltäytyi ottamasta vastaan mitään muuta ravintoa kuin tärkkelystä ja rasvaa, maksa-arvoni olivat – lääkäreiden mukaan marginaalisesti – koholla. Oloni on kohentunut niistä ajoista todella paljon. Maksa-arvoni ovat normalisoituneet, mutta ei se maksa silti vielä ihan kunnossa ole. Voin jo syödä ilman, että reagoin ruokiin, mutta ongelmana on ruoan sulamattomuus. Olen vieläkin melkoisen voimaton ja aikani kuluu pääasiassa syöden ja leväten, mutta varsinaiset huonovointisuudet, tärinät ja huippaamiset ovat jo poissa. Vaikken olekaan saanut amebaa yrttilääkkeillä hengiltä, niin olen saanut pidettyä sen sentään lepotilassa, jolloin ruoansulatukseni aina alkaa toimia paremmin ja sitä myöten olen päässyt toipumaan ja vahvistumaan. Olen käyttänyt maksaa ja munuaisia vahvistavia yrttejä ja homeopaattisilla hoidoilla on pönkitetty elimistön omaa vastustuskykyä. Minulla on kokonainen arsenaali ravintolisiä ja noudatan aika tiukkaa ruokavaliota, sillä se on tässä se kaikkein tärkein tekijä. Näistä kirjoittelen ihan kohtapuoliin tarkemmin.

Vaikka maksaan ja ruoansulatukseen liittyvät oireet vaikuttaisivatkin täsmäävän, niin kyseessä ei välttämättä ole ameba. Maksansa saa kyllä oireilemaan muutenkin. Siihen ei tarvita muuta kuin runsaasti tätä meidän nykyisin niin tavallista länsimaista ruokavaliota, johon kuuluu paljon ravintoarvoltaan köyhiä valmiseineksiä ja muuta teollista ruokaa lisäaineineen sekä sokeria, sokeria ja lisää sokeria. Kuitenkin, jos epäilee amebaa eikä ole ollut kaukomatkoilla tai edes Suomea pidemmällä, niin on hyvä muistaa, että ameban saadakseen ei välttämättä tarvitse edes matkustaa: niitä on täällä meilläkin.

Pihalla

Myrskylä 22.11.2011

On ollut kyllä niin kummallinen reilu kaksiviikkoinen, että en tiedä enää itsekään missä mennään. Sairaalasta tuloni jälkeisenä päivänä eli latkin siis juureksista keittämääni kaliumsoppaa ja tankkasin siitä itseeni mineraaleja, joita olin sairaalassaoloaikanani saanut vielä normaaliakin vähemmän, sekä aloin syömään kauan himoitsemaani rukiista kylmäsavulohivoileipää. Sokeri on ollut minulle yksi niistä pahimmista myrkyistä jo oireideni alkuvaiheilta asti, joten nappasin suuhuni ohimennen kokeeksi pari marmeladikuulaa.

Seuraava päivä tuntui krapulaiselta. Päänsärkyä tai pahoinvointia ei ollut, mutta olo oli kuin juhlien jälkeisen sunnuntai-illan krapulan jälkimainingeissa, kun tekee mieli saunoa ja hikoilemalla puhdistaa kropastaan loputkin viinahuurumyrkyistä. Viikonlopun lehdestä silmiini osui jokin mikä lie vatsatroppimainos, jossa sanottiin, että huonohappoisessa vatsassa mikrobien aineenvaihdunta tekee sokerista asetaldehydiä. Pienestäkin määrästä alkoholia saan karmeintakin krapulaa kammottavamman olon, mikä mitä todennäköisimmin johtuu siitä, että maksani ei kykene kunnolla hajottamaan asetaldehydiä, ja jos tosiaan sokeri muuntuu tuoksi samaksi aineeksi, niin silloin hämäriltä vaikuttavissa oireissani sokerin suhteen olisi jopa ihan järkevä logiikka.

Seuraavat kolme päivää jatkoin peruna-leipä-lohi –linjalla, joiden lisäksi vetelin suihini vielä juustosiivuja, sillä kaikista tämän ajan ruoka-ainepuutoksista minua huolestuttaa eniten luustoni tila, kun en ole puoleen vuoteen saanut kalsiumia lainkaan ja sitäkin edeltävät puolitoista vuotta on kalsiumin saantini ollut nappien varassa, joiden imeytymistä pidän kyseenalaisena. Kipuja oli koko alkuviikon ajan ja yritin taistella niitä vastaan kaliumsopalla. Hävisin sen kilvan lopulta, mutta sänkyyn en kaatunut kuitenkaan enkä saanut migreeniä ja sitten olikin jo aika mennä polttavan hartiakipuni kanssa homeopaattini vastaanotolle.

Homeopaattini kanssa oltiin samaa mieltä siitä, että minussa tuskin on mitään varsinaisesti rikki, mutta että elimistöni on aivan sekaisin. Hän sanoi, että pitää maadoittaa. Hoitovälineenä hän käyttää (mikäli olen tunnistanut härvelin oikein) bioresonanssilaitetta ja sillä hän aikansa sääti niin, että ensin kipuni levisi vieläkin edemmäs käsivarsiin ja sitten hellitti niin, että oli melkein kokonaan poissa. Tämän jälkeen hän neulotti selkäni akupunktioneuloilla ja tuon käsittelyn jälkeen olinkin aivan tööt. Kotimatkan olin kaikkea muuta kuin ajokunnossa: pysähdyin odottamaan vihreitä risteyksissä, joissa ei edes ollut valoja, minun oli vaikea hahmottaa mikä kaista kääntyy minnekin ja käännyinkin kerran väärästä risteyksestä. Maantieajossa oli pakko ajaa etanavauhtia, kun illan pimeydessä en kunnolla kyennyt hahmottamaan tietä ja omaa kaistaani. Perille päästyäni menin suurin piirtein suoraa päätä petiin ja nukuin yhtä soittoa 13 tuntia.

Aamulla silmiäni availlessani ensimmäinen ajatukseni oli, että jotain on nyt muuttunut. Jokin on eri tavalla. Nyt olen terve. Onnellisena nousin ylös, katsoin ulos ikkunasta ja ihailin auringonvalon välkehdintää kuuran peittämässä maassa. Mietin josko hakisin kamerani ja lähtisin ottamaan lähikuvia kuurataiteen ja valon leikistä. Tuntui siltä, että viimeinkin olen päässyt uuden elämäni kynnykselle. Aamiaiseni aikana huomasin erehtyneeni pahan kerran. Hartiakipu oli poissa, mutta tilalle nousi kunnon jysäri ja uupumus. Painuin takaisin petiin ja nukahdin.

Olen koko syksyn käynyt parantajan luona. En tiedä missä määrin ne hoidot ovat vaikuttaneet fyysiseen tilaani, mutta lähinnä olen kokenut ne henkisen vointini hoidoiksi. Aina en ole jaksanut itkeä vaikka itkun paikka olisi ollut ja niinpä olen kasannut pahaa oloa ja uupumusta sisääni. Noiden hoitojen aikana olen purkanut tuota henkistä taakkaa, sekä saanut uskoa siihen, että jonain päivänä tämä vielä helpottaa. Kerran hoitajani sanoi minulle, että jouluun mennessä olen jo ihan kuin eri nainen. Tuona mustana päivänä en jaksanut uskoa siihen, enkä enää mihinkään muuhunkaan. Raahauduin sängystä tuohon jo aiemmin sovittuun hoitoon ja sen päätyttyä sanoin palaavani sänkyyni kuolemaan. En nähnyt toivoa enää missään. Jos en söisi, niin kuolisin ja jos söisin, niin kuolisin. Hoitoa minulle ei annettaisi eikä apua näkynyt missään. Olo oli niin voimaton, että en jaksaisi enää lähteä hakemaan uutta hoitotahoa käsiini, en kulkemaan Helsingissä asti lääkäreiden luona enkä alkaa selittämään taas kaikkea alusta taas uudelle ihmiselle, joka tuskin edes uskoisi sepustuksiani tai ainakaan ymmärtäisi niistä yhtikäs mitään. Halusin vain maata ja toivoin, että lähtisi edes taju, jotta pääsisin olemasta mukana omassa kurjuudessani. Kuskatkoot sitten joku minut sairaalaan ja pistäkööt vaikka pakkohoitoon psykiatriselle, kun kerran muutakaan ei ollut enää luvassa ja pumpatkoot täyteen mömmöjä – ihan se ja sama.

Seuraava päivä – nyt oli kulunut viikko sairaalasta kotiuttamisestani – meni samoissa tunnelmissa ja samalla lailla sängyssä maaten; vuoroon torkkuen, vuoroon valveilla ollen ja lopun merkkejä mielessä vatvoen. Ainoana erona edelliseen päivään oli, että päänsärky oli hellittänyt. Kunnes sitten iltaa kohden alkoi jonkinlainen ajatus toiminnasta ja vastaan taistelemisesta itää päänupissa ja mietin, että ei minua vielä psyykelle vihannekseksi kuskata kuin lammasta teuraalle. Piristyin, nousin ylös, söin ja pakkasin laukkuni. Yli kaiken muun halusin vain olla yksin. Halusin levätä ihan rauhassa ja viettää omaa aikaa ilman, että kukaan katsoisi päälleni ajatellen, että ”tuolle pitäisi tehdä jotain”.

Varhain seuraavana aamuna suuntasin kokan kohti Porvoota ja majoituin perunoineni paikalliseen matkustajakotiin. Vietin siellä ihanan viikonlopun ihan ilman mitään oireita, vaikka jatkoin lohileipieni syöntiä ja uskaltauduin jo syömään toistakin herkkuani eli oikein oikein tummaa suklaata. Nautin olostani. Oli hienoa voida istua kahvilassa ja juoda kupponen teetä: tuntui melkein kuin olisin taas ihan oikea ihminen. Tavanomaista pottuvelliä tukevamman ruokani ansiosta saatoin kuljeskella kaupungilla ilman ainaista perunaevästermosta käsilaukussa ja se tuntui siltä kuin olisin saanut pois pallon jalasta ja olisin taas vapaa. Lounastin ravintolassa lohi-perunakeittoa ja olin iloinen voidessani taas syödä ulkona. Kiertelin Porvoon vanhan kaupungin pikkuputiikkeja, kävin nuuskimassa joulutunnelmia juuri avatuissa joulumyyjäisissä vanhan rautatiealueen makasiinissa, vietin iltapäivää elokuvissa sekä liotin ja muhitin itseäni Porvoon aivan mahtavan uimahallin höyrysaunassa ja altaiden hierovissa suihkuissa. Jos muuten ette ole koskaan kotimaamatkailleet Porvoossa, niin suosittelen sitä lämpimästi. Vanhassa kaupungissa on joulun aikaan tunnelmallista ja kesäaikaan saaristossa on  – ainakin Porvoon matkaesitteen perusteella – kauniita maisemia, uimapaikkoja ja monenlaisia käyntikohteita. Nyt en saaristoon asti edes ehtinyt, mutta jokin toinen kerta sitten.

Sain kolme ihanaa oireetonta päivää. Noiden aikana tosin totesin, että tietenkään en voi näin pitkään ilman kunnon ruokaa olleena ruveta mättämään vatsaani ensiruokana ruisleipää ja juustoa, sillä menin niistä aivan tukkoon. Suoleni ei vain yksinkertaisesti kyennyt työntämään ruokaa eteenpäin ja toisesta päästä ulos, joten ennen pitkää rööri oli täynnä ja olo varsin tukala. Mutta siitä huolimatta koin saaneeni ruoasta reippaasti uusia voimia ja jalkani kantamaan taas. Sitten kolmantena päivänä söin muutaman palan marmeladia ja sokerisempaa suklaata ja sitä seuraavana päivänä tulivat oireet päälle niin että pamahti.

Makasin päivän migreenissä naama, silmät ja jalat turvoksissa ja lopulta päänsäryn jatkuttua kyllin pitkään oksensin sisuskaluni ympäri. Seuraavien päivien ajan vähensin asteittain syömisiäni ja kun polttava kipu, joka tuntui nyt olevan jo melkein koko kropassa, ei suostunut hellittämään, jouduin jo siirtymään taas pelkälle tärkkelykselle. Yhtenä tyypillisenä oireena näissä on aina ollut fyysisen kivun lisäksi ns. henkinen tuska. Se vie mielen niin synkäksi, että tuntuu kuin elämästä ei koskaan voisi tulla mitään ja kuin se ei olisi koskaan oikeastaan mitään ollutkaan. Pelkkää peetä alusta loppuun. Huusin ja paruin ääneen. Vihasin ja kirosin lääkäreitä, jotka olivat kuitanneet tapaukseni tyyliin ”käypä tyttö nyt vähän juttelemassa kivan tädin kanssa ja mene sitten kiltisti kotiin syömään”. Tuntui, että itse en jaksa enää taistella eikä apua olisi odotettavissa miltään taholta.

Tältä näytin migreenipäivänä syömäoireissani. Naaman turvotusta on kuvasta ehkä vaikea hahmottaa, mutta se antanee jotain vertailukohtaa normaalitilanteeseen nähden kun kerron, että normaalisti poskeni ovat lommollaan johtuen tämän hetkisestä reippaasta alipainostani.

Vähitellen olo rauhoittui niin fyysisesti kuin henkisestikin sitä mukaa, kun jätin ylimääräiset syömiset ja palasin perunoilleni. Silmäpussit pienenivät ja turvotus laski muutenkin. Mutta minun oli aloitettava syöminen taas, sillä parin päivän päähän oli sovittuna verikokeita ja halusin oireet päälle siihen mennessä, jotta jossain näkyisi edes jotain.

Nuo verikokeet olivat tänään ja niitä varten aloitin eilen aamupäivästä varovaisen sokerin syönnin. Paljoa en päivän mittaan uskaltanut syödä, mutta sen verran kuitenkin, että moisesta määrästä olen tavannut tulla reilusti kipeäksi seuraavaksi päiväksi. Tänä aamuna heräsin aikaisin ja ensimmäisenä tunnustelin silmiäni, että ovatko turvoksissa. Eivät olleet. Tuntuiko niskajumia, hartiakipua, orastavaa päänsärkyä? Ei, ei mitään. Huokaus. Olipa hienoa mennä verikokeisiin ilman oireen häivän tuntua missään. Varmasti aivan turha reissu ja jos tämä tilani nyt tästä näin kääntyy, niin tapaukseni haisee entistä pahemmin luulosairaudelta.

Olen nyt aikalailla pihalla siitä, että missä mennään tällä hetkellä ja mitä kestän ja mitä en ja mikä kropassani on vinksin vonksin vai onko enää mikään. Jonkinlaisessa käännekohdassa tunnen olevani ja sinänsähän ihan hienoa jos tämä nyt tästä lähtee purkautumaan. Mutta pikkuisen hampaankolossa kaihertaa: olisivat ne lääkärit voineet edes vähän saada nähdä, että on minussa vikaa muuallakin kuin päässä. Jos minulle jää virallisesti kirjoihin ja kansiin merkintä, että olen ns. hullu, niin jääköön sitten, sillä olen jo aikaa tuntenut, että tulevaan elämääni kuuluu osana jonkinlainen valtakunnan hullun leima ja ihan samahan se on aloittaa sitten vaikka tästä. Mutta siitä en pidä, että minut psyykkiseksi tapaukseksi heti ovelta leimanneet lääkärit saavat myönteisen vahvistuksen toiminnalleen, sillä tuo ei ole oikea tapa toimia. En ole mitenkään ainoa potilas, jonka hulluus on tuomittu alkamaan välittömästi siitä pisteestä, mihin lääkäreiden osaaminen on päättynyt. Näitä tapauksia on paljon muitakin ja joillekin on hoidotta jäämisestä aiheutunut ihan pysyvääkin haittaa ja todellinen vaivan syy löydetty liian myöhään. Minä pärjään kyllä, mutta tuollaista toimintaa lääkäreiltä ei pidä hyväksyä eikä rohkaista. Olin jo päättänyt vetäväni tästä tilille ainakin sen hoitoni alkupään kolmen lääkärin ketjun, mutta milläs vedät, jos sairaus häviää kuin itsestään eikä ole mitään faktaa, millä todistaa kyseessä olleen minkään muun kuin oman haluttomuuden syödä ja itse aiheutetun nälkiintymisen. Pöh.

Olen tänään uskaltautunut jatkamaan sokerin syömistä ja mutustanut melkein koko levyn suklaata. Tuo jos ei huomenna missään tunnu, niin sitten uskon jo hullujen oireideni olevan poissa ja voin ruveta suunnittelemaan järkevää toipumisruokavaliota.

Ei mitään kiirettä

Myrskylä 15.10.2011

Kuukausi sitten, samana päivänä kuin kävin ensimmäistä kertaa homeopaatin vastaanotolla, kokeilin tattaria. Keitin sitä ruokalusikallisen ja sekoitin perunavelliini. Seuraavana aamuna olin niin uupunut, etten jaksanut kuin maata ja itkeä. Viime viikolla kokeilin uudestaan, enkä reagoinut siihen enää lainkaan. Viiden päivän ajan lisäilin perunavelliini muutaman kerran päivässä tuon lusikallisen tattaria tai pienen nökösen porkkanaa, parsakaalia tai kesäkurpitsaa. Viidentenä päivänä alkoi hartioita särkeä ja vatsaa korventaa, sitä seuraavan päivän olin päänsärkyinen ja totesin, että ei onnistu tämä syöminen ja parempi jättää sikseen.

Tilanne on kuitenkin parempaan päin. Tunnen suolistoni vahvistuneen ja uskon sen lakanneen tihkumasta sisältöään elimistöön, mutta ruoansulatuskykyni ei ole parantunut miksikään. Olen muutamilta ihmisiltä saanut kuulla kommenttia, että eihän tuo ole kuin totuttelukysymys ja sen kun syö vaan, niin että se elimistö saa siihen ruokaan tottua. Kun ruoansulatusnesteiden erityskyky on huonontunut ja huonontunut ja sen seurauksena niitä ruoka-aineita on pikkuhiljaa joutunut pois karsimaan, niin ei se siitä syömällä parane – muutoinhan tähän ei oltaisi koskaan edes tultu. Jos tähän putkeen nyt tunkee ruokaa, joka ei sula, niin se vain ärsyynnyttää suoliston ja saa sen lopulta hajalle – ihan juuri niin kuin minulle oli jo käynytkin. Nyt suoli tuntuu selvästi korjaantuneen ainakin jossain määrin enkä halua sitä enää uudestaan hajottaa.

Ensimmäinen homeopaattinen lääkkeeni oli sulphur 6 tippoina. Googlailin sitä ja lueskelin homeopaattisesta lääkkeestä yleensä ja opin rikin (sulphur=rikki) olevan yksi syvimmälle vaikuttavista homeopaattisista lääkkeistä ja että sitä käytetään rakenteellisena lääkityksenä eli pitkäaikaisissa sairauksissa elimistön vahvistamiseen ja erityisesti vatsan ja ruoansulatuselimistön häiriöihin. Nyt lääkkeeni on vaihdettu ja syön haiman toimintaa korjaavia pieniä pillereitä. Homeopaattisen lääkityksen lisäksi homeopaattini hoitaa minua mm. akupunktiolla.

Siinä missä olen ehtinyt saada homeopaattista hoitoa jo kuukauden ajan, olen julkiselta puolelta tähän mennessä saanut ensimmäisten verikokeiden tulokset ja odotan pääsyä jatkotutkimuksiin. Tällä viikolla kävin lääkärin vastaanotolla Päijät-Hämeen keskussairaalan sisätautipoliklinikalla. Sain kuulla, että minulla ei ole keliakiaa, että senkkani ja CRP-arvoni ovat hyvät, että ulostenäytteessä ei ollut merkkejä loisista, että en kärsi aliravitsemuksesta, että maksan soluvaurioita kuvaavat ALAT- ja ASAT-arvot ovat hieman koholla ja että ”Ei minulla tälle sairaudelle mitään nimeä ole, joten pakko tässä on olla jotain psyykkistä takana.”, ja enkö kävisi vähän juttelemassa psykiatrin kanssa ja myöskin ravintoterapeutin kanssa keskustelu voisi olla paikallaan.

Että olin vihainen ja olen sitä vieläkin. Jos olinkin ennakkoasenteineni karvat pystyssä jo valmiiksi vastaanotolle mennessäni, niin ei ainakaan tämä käynti antanut millään lailla aihetta muuttaa käsityksiäni lääkäreistä. Ravintoterapeutin vastaanotosta kieltäydyin, sanoin etten tarvitse ketään kertomaan minulle ruokaympyrästä ja miten tulisi syödä terveellisesti ja monipuolisesti. Tiedän yhtä ja toista ravinnosta ja sen merkityksestä ja tajuan sen tarpeellisuuden kyllä aivan hyvin itsekin, mutta nyt vain on tilanne sellainen, että en pysty tämän monipuolisemmin syömään. Psykiatrin luona käyntiin suostuin siksi, että saadaan viimeinkin hoidettua tämä asia pois päiväjärjestyksestä. Olen lopen kyllästynyt noihin yksioikoisiin pikadiagnooseihin masennuksesta, joita olen nyt tähän mennessä saanut jokaiselta asian puitteissa tapaamaltani lääkäriltä ja vihjailipa lähettävänä lääkärinä toiminut yksityislääkäri mahdollisesta anoreksiastakin.

Väsynyt ja jonkin verran voimaton toki olen, ihmekös tuo enää tässä vaiheessa ja vaikka vääränlaisiin ruokiin reagointini saakin aikaan monia masennuksen määrittelyssä annettuja tuntomerkkejä, niin itse tiedän, etten ole masentunut eikä niitä oireita minulla ole silloin, kun syön vain sellaista ruokaa, jonka ruoansulatukseni kykenee käsittelemään. Varmasti ihan oikeaa, mielestä johtuvaa masennustakin on olemassa, mutta tässä matkan varrella olen alkanut epäillä sen tyyppisen ”masennuksen”, johon itkuisuuden ja hyvin synkkien fiilisten lisäksi liittyy nimenomaan hermostollisia häiriöitä kuten migreeniä, (selkä)kipuja, keskittymisvaikeuksia, reaktioiden hitautta, sensomotorisia häiriöitä, voimakasta uupumusta ja unihäiriöitä olevankin fyysistä eikä psyykkistä alkuperää ja sen hoitamisen mielialalääkkeillä olevan vain oireiden blokkaamista ja varsinaisen syyn hoitamatta jättämistä. Täten ei olisi mikään ihme, että mieli maassa olevat uupuneet ja särkyiset ihmiset syövät masennuslääkkeitä vuositolkulla tulematta yhtään sen paremmiksi. Ehkä vieläkin enemmän kuin itseni puolesta tunnen kiukkua kaikkia niiden uupuneiden puolesta, joiden oireista lääkärit eivät osaa vetää mitään järkeviä johtopäätöksiä koska ovat niin erityisen erikoistuneita, että ihminen kokonaisuutena on täysin kateissa, joita sitten pompotetaan luukulta ja lääkäriltä toiselle, joille syötetään psyykelääkkeitä, hormoneita ja antibiootteja kuuri kuuri perään ja päälle vielä juoksutetaan kuntouttavissa uudelleenkoulutuksissa ja lopulta kun tämä ns. hoito ei auta, kirjataan työkyvyttömiksi ja eläkkeelle.

Tältä lääkäriltä pyysin, josko voisin saada ravintoliuosta suoneen, mutta siihen ei kuulemma ole tarvetta: missään verikokeiden tuloksissa ei näy aliravitsemusta. Hemoglobiinini oli 121 (viitearvo naisille 125-160), mutta varsinaista rautaa ei mitattu. Kalsium oli nätisti viitearvojen keskivaiheilla vaikka en ole syönyt maitotuotteita enää kahteen vuoteen enkä mitään kalsiumia sisältävää useampaan kuukauteen. Lääkäri itsekin totesi, että elimistö vetää sitten tarvitsemansa luustosta. Eli ei hätää mitään vielä, se tulee kai vasta sitten, kun luustossakaan ei enää ole mistä ottaa. B1-, B2- ja B3-vitamiinitasoja ei mitattu eikä hivenaineita. Painoindeksini on nyt 18,6 ja jos herra lääkäri nostaisi katseensa siitä tulospaperista ja katsoisi minuun sen sijaan, niin jo rupeaisi aliravitsemus näkymään paremmin. Eikä alle viitearvojen oleva kreatiniini välttämättä tarkoita esimerkillisen hyvin toimivia munuaisia, vaan kyse voi olla myöskin siitä, että sitä kreatiniinia ei tule, koska lihasten energiantuotanto on vähäistä ja ylipäätään lihasmassan määrä alkaa olla aika vähissä. Yksisilmäinen testituloksiin tuijottaminen voi olla harhaanjohtavaa; numeroarvojen lisäksi on otettava huomioon olosuhteet sekä itse potilas.

B12-arvoni ihmetyttää minua: se oli 752 eli viitearvojen (170-670) yläpuolella. Kun ottaa huomioon sen, että en ole pystynyt syömään aikoihin mitään eläinperäistä ja että todennäköisesti jo vuosia jatkuneesta alhaisesta vatsahappotasosta johtuen B12-vitamiini ei ole voinut kunnolla tai lainkaan imeytyä, sillä siihen tarvittavaa ns. sisäistä tekijää ei vatsahappojen puuttuessa erity (tai se ei toimi), niin arvon ei kuuluisi olla noin korkea. Tyytyväinen toki olen siitä, että minulla vielä B12-vitamiinia on, mutta näin korkeaa arvoa en tulkitse pelkästään hyvänä uutisena, vaan edelleen yhtenä osoituksena maksan toiminnan häiriöstä. Epäilen maksani heittäneen B12-varastojaan pihalle, syystä tai toisesta. Siihen teoriaani sopii myöskin jatkuva metallinmaku suussani. Minulla on jo lapsesta ollut runsaasti amalgaamipaikkoja, jotka ovat aikuisiällä hampaita korjatessa pikkuhiljaa vaihtuneet keraamisiin ja loput vaihdatin pois vasta muutama vuosi takaperin. Maksahan varastoi itseensä myrkyt ja epäilen amalgaameista peräisin olevan elohopean lähteneen vaeltamaan elimistööni. Nämä asiat yhdessä homeapaatilta saatujen ameebatietojen, selvien ruokaan liittyvien maksa-oireiden ja kohonneiden ASAT- ja ALAT-arvojen saavat minut epäilemään, että osa maksaani on tuhoutunut ja että asiat eivät ole ihan tolkuissaan haimankaan suhteen.

”Jatketaan tästä nyt niin, että lähetän sinut psykiatrille ja sitten myöhemmin vatsalaukun tähystykseen ja sitä ennen käyt verikokeissa hepatiitin tutkimiseksi ja maksan ultraäänikuvauksessa, josta saat sitten kuulla tulokset tähystyskäynnin yhteydessä. Aika tähystykseen tulee jonnekin marraskuun loppuun mennessä.”, sanoi lääkärini. Muutama ruma sana ja nimitys on minulla mielessä koskien tätä lääkärien touhua, mutta koska tämä on julkinen foorumi, yritän käyttäytyä siivosti ja säästän moiset kommenttini lähipiirini kyseenalaiseksi, mutta takuulla ehtymättömäksi iloksi.

Homeopaatilla

Myrskylä 15.9.2011

Oli tukalat kaksi viikkoa, kun kaupasta loppui vanha peruna kuin veitsellä leikaten ja muutaman päivän yrityksen jälkeen jouduin toteamaan, että kesäperuna ei minulle käy. Se ei sula, joten väsyin, vatsaa rupesi korventamaan ja meni koko systeemi tukkoon. Ruokahalu lähti kun tuntui, että se peruna vain ei kulje vatsassa eteenpäin eikä sinne niin ollen voi tunkea kurkusta alas uutta perään. Vanhaa perunaa löytääkseni soittelin läpi tuottajia ja tukkuja ja Porvoon vihannestukusta tärppäsi. Sain sieltä erittäin hyvää palvelua. Sanoivat, että kyselevät tuottajiltaan ja soittavat minulle takaisin päin jos onnistuvat joltain toimittajaltaan vanhaa perunaa saamaan. Tunnin sisällä soittivat ja sanoivat, että Pohjanmaalta on tulossa 40 kiloa. Viikon päästä tuosta pääsin hakemaan nuo varmaan tältä erää koko Suomen viimeiset vanhat perunat ja ajan niitä odotellessani sitkittelin valkoisella riisillä ja pakasteperunoilla. Riisi on hyvää, mutta vitamiineja ja mineraaleja siinä on heikosti ja rupesin tuon puutteen jo tuntemaan lihassärkyinä ja arkuutena ikenissä. Pakasteperunat taas maistuivat aivan kammottavilta eivätkä ihan sujuvasti menneet alas nekään. Yksi erä tuntui melko sopivalta, toinen sitten taas ei ollenkaan ja tilanne oli ihan sama kuin kesäperunaa syödessäni.

Alkuun oli vaikea saada sitä vanhaakaan perunaa syötyä enää kokonaista kiloa päivässä, mutta jo viikon päästä olo oli parempi ja syöminen helpompaa. Sitten kokeilin pientä palaa porkkanaa kerran päivässä perunavellin sekaan muussattuna, mutta huonoin tuloksin: uuvuin ja korventava tunne vatsassa palasi ja palasin taas pelkälle perunalle.

Nyt odottelen pääsyä tutkimuksiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Olin yksityislääkärin vastaanotolla 27.8. ja hän laittoi lähetteen 8-30 vrk:n kiireellisyydellä. Sain ajan sairaalan poliklinikalle 11.10. eli näin äkkiä laskettuna 45 vrk:n kuluttua lääkärillä käynnistäni. Nyt maanantaina soitin homeopaatille ja sain ajan kahden päivän päähän eli keskiviikolle. Olin siis eilen elämäni ensimmäistä kertaa homeopaatilla. En tiennyt lainkaan, mitä odottaa, muuta kuin että tutkimus kestäisi kolme tuntia ja maksaisi 140€ ynnä mahdolliset lääkkeet päälle.

Homeopaatilla minut istutettiin mukavaan suureen laiskanlinnaan ja samalla kun kuvailin oireyhtymääni ja taustojani ranteisiini ja nilkkoihini laitettiin metallista kellonhihnaa muistuttavat rannekkeet, jotka olivat johdoilla kytkettyinä johonkin masiinaan. Vielä panta tarranauhalla kiinni otsalle ja kone käyntiin ja mittaamaan. Sieltä sitä tuli kaikenlaista: hormonitasoja, eri elimien toimintakykyä, tulehduksia, ärsytyksiä, basilleja ja viruksia, vitamiini-, kivennäis- ja hivenainetasot sekä allergiat.

Immuunipuolustukseni on kuralla, joten olen ottanut avosylin vastaan yhtä ja toista pikku vierailijaa. Basilleja oli kuulemma odotettua vähemmän, mutta viruksia senkin edestä. Minulla on muun muassa krooninen poskiontelotulehdus, joka ei kuitenkaan ole antanut minulle minkäänlaisia tyypillisiä oireita. Flunssaahan en ole potenut vuosikausiin lukuun ottamatta pari alkavaa nuhaa, jotka ovat tyrehtyneet päivän tai parin kuluttua. Itse olen ajatellut asian niin, että kehoni ei kerta kaikkiaan jaksa sairastaa ja ajaa flunssaviruksia ulos ja sitten, kun se päivä viimeinkin koittaa, että makaan oikein kunnon räkätaudissa, niin siitä tiedän toipuneeni jo huomattavasti. Homeopaatti oli tästä samaa mieltä kanssani. Punkin puremista näkyi pöpöjälkiä, mutta ilkein kaikista näistä löytyneistä vieraista kehossani on ameeba, joka kuulemma ensin tekee tuhojaan suolistossa ja asettuu sitten lopulta maksaan. Tällaisen ameeban voi saada vaikkapa huonosti huuhdellusta salaatista ja enkähän minä ole salaattejani koskaan juurikaan pessyt. Kambodzan reissultani en usko tuon mönkiäisen olevan peräisin, sillä juuri epäilyni maksavaivasta sai minut menemään alun perin lääkäriin tuolloin vuoden 2010 alussa. Maksa-arvoissani ei kuitenkaan näkynyt mitään poikkeavaa, mutta uskoin tuolloin ja uskon yhä edelleen maksassani olevan jotain vikaa. Näin päättelen muun muassa siitä, että en kestä yhtään alkoholia, että ihoni oli selkeästi keltainen vielä vuosi, pari sitten, että en kestä sokeria ja että minulla ei tunnu olevan juuri minkäänlaisia energiavarastoja, vaan kun veto loppuu niin ruokaa on saatava lisää ja pian. Maksanhan kuuluu toimia sokerivarastona muuntaen kaikki sokerit glukoosiksi ja annostellen sitä sopivina määrinä verenkiertoon ja varastoiden ylimäärän glykogeenina, jota se sitten purkaa taas tarvittaessa glukoosina vereen.

Nyt elimistä kilpirauhanen osoittautui pahimmaksi pullonkaulaksi. Tuolloin 2010 minulta mitattiin myös kilpirauhashormonitasot, mutta lääkäreiden mukaan niissäkään ei mitään vikaa ollut. Ylävatsan ärtymys näkyi, samoin ienten – jota en ollut itse ottanut puheeksi lainkaan. Suolistossa näkyi ärtymystä paikka paikoin, mutta kunto oli kohtuullisen hyvä. Itsekin olen sitä mieltä, että suoleni on kesän aikana parantunut ja rauhoittunut. Vatsakipujahan minulla ei ole ollut missään vaiheessa, mutta edes vatsaa painellessa ei enää tunnu aralta. Lisämunuainen ei ollut ihan tiltissä, mutta siinä näkyivät jäljet burn outista ja huomattavaa oli, että adrenaliinitasoni oli alle puolet normaalista. Happea en saa kunnolla. Tiedä sitten onko syy hengityselimissä, tämän sairauden aiheuttaman henkisen rasituksen vuoksi kramppaamaan taipuvaisessa palleassani vaiko anemiassa. Myös B-vitamiinien puutoksella voi olla osuutta asiaan.

Puutetta minulla näytti olevan entsyymeistä ja mineraali- ja hivenainepuolella magnesiumista, kalsiumista, sinkistä, mangaanista, seleenistä, jodista, raudasta, boorista ja yllättäen kaliumistakin, vaikka saan sitä perunasta reilusti yli päivittäisen saantisuosituksen. Siis joko se ei imeydy tai jokin elimistössäni saa sitä kulumaan yli normaalitarpeen. Luustoni on jo kärsinyt tästä enkä ihmettele yhtään, sillä kalsiumiahan en ole saanut ravinnostani aikoihin ja aiemmin syömäni purkkikalsiumin imeytymiseen suhtaudun hyvin skeptisesti. Vitamiinitilanteeni oli ilahduttavan hyvä; vain B-ryhmän vitamiineista oli puutetta ja sen jo olisin arvannutkin, sillä perunasta tai voista ei B-vitamiinia saa.

Sitten päästiin ruoka-aineallergioihin ja lista on nyt seuraava: gelatiini, maissi, katkaravut, munankeltuainen, tomaatti, päärynä, pavut mix (eli kaikki pavut, linssit ilmeisesti myös), chili, sitruuna, ananas, avokado, vehnä, kookos, lammas, pinaatti, kahvi, mustapippuri, ruis, peruna (!), maito, banaani, suklaa, kiivi, tyrni, viinirypäleet, saksanpähkinä, kaalit mix (mainittu esimerkkeinä parsakaali, valkokaali, kukkakaali, idut), aprikoosi, munakoiso, käristetyt kasviöljyt, kana, persikka, muskottipähkinä, hiiva, hunaja, porkkana, mantelit, vuohenjuusto, seesaminsiemenet, kalkkuna, raparperi, appelsiini ja ohra. Vaikka lista on pitkä, niin mielestäni se ei ole kaiken kattava, sillä näin äkkiseltään voin kokemuksesta lisätä siihen ainakin munan valkuaisen, niin sian kuin naudankin lihan ja sisäelimet sekä kalan. Perunan tulkitsen tässä tarkoittavan tuota kesäperunaa, jonka tärkkelys ei vielä ole muuntunut sellaiseksi kuin se on vanhassa perunassa ja jota siis voin syödä. Lisäksi näytin allergisoituneen homeille. Listassa oli pitkä rivi erilaisia homeita ja nyt mietin, että onko tuo altistuminen peräisin edelliseltä työpaikaltani, jossa sateella tiputteli vettä katon läpi käytäville vai onko se uudempaa ja asunko hometalossa nyt. Tämä vanha talo kyllä tuntuu ilmavalta ja hyvältä hengittää, joten minun on vaikea uskoa, että tuo homealtistus olisi peräisin täältä.

Tämän koneen suorittaman analyysin lisäksi sain arviolta reilun vartin mittaisen akupunktiokäsittelyn noin kymmenellä neulalla. Olin odottanut olevani aivan puhki tämän pitkän käynnin jälkeen, mutta sen sijaan tunsinkin itseni pirteämmäksi poistuessani kuin mitä olin ollut tullessani. Akupunktio piristi. Mitään varsinaisia ruokavalio-ohjeita en saanut mukaani, ei niitä oikein ollut tähän tilanteeseen antaa, muuta kuin että voisin kokeilla tattaria. Lääkkeeksi sain jotain tippoja, joita tiputetaan joka aamu kielen alle viisi kappaletta ja uuden ajan kuukauden päähän. Sellaisen neuvon tattarivinkin lisäksi sain, että yritänpä mitä tahansa uutta, niin ei peräkkäisinä päivinä, vaan ainoastaan joka toinen päivä ja että nyt on parempi olla laittamatta vatsaan mitään sitä ärsyttävää eli ei mitään ravintolisiä tai vastaavaa, vaan odotetaan että tipat alkavat vaikuttaa ja sitten ruvetaan syömään ruokaa.

Homeopatiaa olen kuullut kritisoitavan paljon. Sanotaan, että siinä myydään hyväuskoisille vettä ja että kyllähän mikä tahansa auttaa, jos siihen oikein tosissaan uskoo. Nimitetään uskomushoidoksi kuten monia eri kehoterapiamenetelmiä. Kritisoijat eivät homepatiaa kokeile, koska sanovat sen olevan humpuukia. Olen kuullut myös tarinoita, joissa ihmiset ovat saaneet apua homeopatiasta ja muutama ihan omasta tuttavapiiristänikin. Mutta ikinä en ole kuullut kenenkään homeopaatilla käyneen sanoneen, että se ei olisi auttanut. Lääkäreillä käyneiltä sen kommentin saa sen sijaan kuulla useinkin. Tämän asian tiimoilta tähän asti tapaamani lääkärit ovat tarjonneet ratkaisuksi rautavalmistetta ja masennuslääkkeitä ja joko suoraan tai vihjaillen ilmaisseet minun potevan masennusta tai mahdollisesti olevan anorektikko. Niin että niihin verrattuna tämä homeopaatilta saamani analyysi on tähän astisista ylivoimaisesti järkevin ja täsmää parhaiten omien kokemuksieni ja niistä vetämieni johtopäätösten kanssa. Nyt otan tippojani ja katsotaan, mitä tapahtuu.