• Matkatarjoukset:
Valikko

Päivä 22: Battambang

8.1.2011 Battambang, Kambodza

No niin, nyt se on sitten tehty. Kolme kuukautta onnistuin olemaan tropiikin auringossa polttamatta itseäni yhtään ja nyt sitten käräytin naamani oikein kunnolla eilisellä venematkalla. En tajua miten oikein päästin tässä käymään näin. Olen aina rasvannut nassuni aurinkovoiteella kun tiedossa on ollut venematka tai muuten oleskelua ulkona pidemmän aikaa. Tällä kertaa en muistanut ajatella koko asiaa yhtään, vaan tuli ihan täydellinen oikosulku. Nyt naama on tulipunainen, nenän päällä ja leuan kärjessä jopa pieniä rakkuloita. Silmän ympärystät ovat valkoisempia aurinkolasien jäljiltä. Tämän päivää olen suojannut kasvoni sekä lisäauringolta että katseilta kroma-huivillani. Hyvin se täällä joukkoon sulautuu. Kambodzassa on melko suuri muslimivähemmistö ja ei-muslimitkin monesti kulkevat kasvot suojattuna pölyltä ja auringolta.

Auringonpolttamaan parasta lääkettä on aloe vera –geeli ja sitä onneksi lääkepussukastani löytyi näytepussillinen ensiavuksi. Eilisiltana bongasin kaupungilta Forever Living –liikkeen, joka myy juuri aloe vera –tuotteita ja kävin tänään päivällä ostamassa koko tuubillisen lisää samaa geeliä. Liike oli juuri niin tyhjän näköinen kuin sellainen liike voi olla, jossa ei juuri koskaan käy asiakkaita. Tällaiset länsituotteet ovat paikallisen keskiluokan tuloihin suhteutettuna liian hintavia. Liikkeen etuosassa oli pöytiä ja tuoleja, perällä tiski, jonka takana lasivitriinissä oli yksi putilo kutakin tuotetta. Tiskin takana nuori tyttö hyppäsi pystyyn tuoliltaan ja tarttui hätäisesti puhelimeen, niin kuin olisin tullut ryöstämään paikkaa. Selvennettäköön, että olin ennen sisään tuloani poistanut liinan kasvoiltani, joten tuskin näytin ryöväriltä. Paikalle hälytetyt kaksi naista ja mies olivat juhla-asuissa ja tulivat kesken hääjuhlan pelastamaan tuuraajatyttösen pulasta. Ennen lisäjoukkojen saapumista paikalle olin kuitenkin jo osannut khmeeriksi selvittää mitä halusin ja paljonko se maksoi, joten hätiin tulleiden tehtäväksi jäi enää aukaista vitriinin lukko.

Sängystä ylöspääsy oli tänä aamuna vähän kankeaa ja naamatilanne otti sen verran päähän, että olin vähällä jättää tämänpäiväiset retkeilyt väliin ja pysytellä sisätiloissa poissa auringosta koko päivän. Mutta muutin sitten mieleni, sillä onhan tämä minun osaltani kiertomatkan viimeinen päivä. Muu ryhmä jatkaa huomenna Bangkokiin, minä jään Kambodzaan. Ensimmäisenä menimme Bamboo Train:lle, jokaisen Battambang-turistin käyntikohteeseen numero yksi. Homma on niinkin yksinkertainen kuin että ajetaan seitsemän kilometriä suoraa rataa edestakaisin bambulaverilla istuen. Vehje toimii bensamoottorilla ja huippunopeus on noin 50 km/h.

Bambujuna-ajelu oli jostain kumman syystä ihan päättömän kivaa.

Kohtaustilanteissa vaunu puretaan osiin ja nostetaan radanvarteen. Se puoli voittaa, josta on tulossa useampi vaunu. Tässä ruuhkaa pääteasemalla.

Vaikka olikin noin yksinkertainen juttu, niin oli siinä touhussa kuitenkin oma viehätyksensä. Tosin vaikea sanoa mikä on niin kivaa kovalla laverilla istuessa ja matkatessa töyssyistä ja raiteet mutkilla olevaa rataa pitkin samaa suoraa puolisen tuntia suuntaansa ja sama takaisin. Paikallisväestö käyttää näitä vieläkin. 80-luvulla tiet maassa olivat kurjassa kunnossa ja se oli bambujunien kukoistusaikaa. Silloin liikenteessä oli yli tuhat bambujunaa yhteensä noin 600 km:n rataosuudella. Varsinaista junaliikennettä ei Kambodzassa ole, mutta näitä bambujunia on käytössä satakunta lyhyemmillä rataosuuksilla täällä Battambangissa ja muutamassa muussa maakunnissa. Maan tieverkosto on parantunut huimasti viimeisen viiden vuoden aikana ja pidemmät siirtymät kuljetaan nykyisin bussilla tai täyteen pakatun kuorma-auton lavalla.

Battambangin keskustan ulkopuolella on reilut sata vuotta vanha puutalo, joka on aikoinaan rakennettu paikallisen kuvernöörin asunnoksi. Nyt sitä taloa asuvat hänen jälkeläisensä neljännessä polvessa. Talo on avoinna yleisölle. Varsinaista pääsymaksua ei ole, mutta on suotavaa jättää pieni lahjoitus rahalaatikkoon. Meille taloa esitteli perheen isoäiti, hienostuneen oloinen vanha rouva. Yläkerrassa talon vanhimmassa osassa on vierashuone, jota vuokrataan turisteille, jotka haluavat yöpyä khmer-talossa ja nähdä miten paikalliset asuvat. Tosin tämä talo ei ole ihan tyypillinen paikallinen talo, vaan isompi ja hienompi. Huone oli siisti ja kauniisti vaikkakin niukasti sisustettu ja seinät ja lattiat vanhaa, tummaa puuta. Nukkumapaikkana on parisänky, jossa näytti olevan ihan kunnollinen patja ja hyttysverkko. Yö maksaa 6$ ja ateriat maksavat erikseen. Puhelinnumeroa minulla ei ole, mutta kaikki kaupungin tuktuk-kuskit kyllä tietävät paikan, kun pyytää kyytiä Ancient Houseen.

Battambangin Ancient Housea oli mahdotonta saada kattavasti esiteltyä yhdellä tai vain muutamalla valokuvalla. Jos yöpymisajatus tuntuu liian eksoottiselta, voi kuitenkin käydä ihmettelemässä laadukkaan puun kestävyyttä ja kauneutta rakennusmateriaalina ja massiivisia kokopuisia huonekaluja.

Jatkoimme matkaamme joen varren kyliin ja pysähdyimme katsomaan kevätrulliin käytettävien riisilettusten valmistusta.

Ensin riisi liotetaan yön yli ja sitten jauhetaan.

Tässä ylimääräinen vesi valuu pois riisijauhoista.

Riisilettusten valmistamiseen tarvitaan kaksi henkilöä: toinen paistaa ja toinen asettelee kuivumaan. Paistoalustoja on kaksi ja yhden letun paistoaika on juuri sen verran kuin tottuneelta tekijältä kestää ottaa toinen lettu pois ja levittää uusi annos taikinaa paistumaan. Polttoaineena käytetään riisin akanoita, joiden polttamiseen uuni on erityisesti rakennettu niin, että niillä saadaan riittävä ja juuri sopivan tasainen lämpö. Tyypilliseen Kambodzalaiseen tapaan mies katsoo naisten työntekoa ja syö.

Tämä nainen on paistanut työkseen näitä lettuja jo ainakin 15 vuoden ajan. Hän valmistaa päivässä 2000 lettua aloittaen työpäivänsä aamulla viideltä, syö lounaan siinä paistamisen ohella ja on valmis päivän urakastaan neljän aikoihin iltapäivällä. Letuille on ostaja niin, että kaikki tulee myytyä mitä saadaan valmistettua. 100 kpl maksaa 5000 rieliä ja kun kustannukset vähennetään, jää hänelle päivän palkaksi kymmenkunta dollaria. Apunaan hänellä on veljensä kaksi lasta, jotka vuorottelevat puolipäivää letunpaistoassistentteina. Kun sisko on aamupäivän töissä, voi veli silloin mennä kouluun ja iltapäivällä sama toisinpäin. Lasten vanhemmat ovat kuulemma lähteneet Thaimaahan työn perään.

Paistamisen jälkeen riisilettujen annetaan kuivua auringossa. Näin vuoden kuivana kautena kuivumiseen menee vain puolisen tuntia. Sadekautenakin lettujen valmistaminen on mahdollista. Silloin letut tarvitsevat katoksen suojakseen ja kuivumiseen voi mennä koko päivä, mutta kuivuvat kuitenkin.

Valmiita lettuja kuljetuspakkauksessaan.

Battambangissa tuotetaan viiniä ja kävimme vierailulla täällä Kambodzan ainoalla viinitilalla. Tällä viinitilalla valmistetaan punaviiniä, roséeta ja brandyä. Viinintekotaito ei todellakaan kuulu Kambodzan perinteisiin ja tämän perheen osaaminen on itse kirjoista opeteltu ja 11 vuoden yrityksen ja erehdyksen kautta hankittu. Rypäleinä ovat cabernet sauvignon, syrah ja viimeisimpänä tulokkaana merlot. Joissakin Battambangin liikkeistä myydään heidän brandyään, mutta lähes koko vuosittainen 10 000 pullon tuotanto myydään suoraan tilalta siellä vieraileville. Nyt sekä rosée että brandy olivat lopussa, kun edellinen turistiryhmä oli ostanut varastot tyhjiksi. Jäljellä oli vain punaviiniä, jota sitä maistaneet sanoivat makeaksi. Viiniä saa toki maistaa tilkkasen, mutta varsinaisia viininmaistajaisia ei pidetä eikä tuotantoa esitellä.

Tuktuk-kuskit tietävät kyllä tien tännekin, Banan-viinitilalle.

Yksi aasialaisen keittiön perusmausteista on (thai-)kalakastike. Kalakastiketehtaalla ei haissut ihan yhtä pahalle kuin ruotsalaisessa hapansilakkapurkissa, mutta ei se siitä kaukanakaan ollut. Kaloja oli montaa eri sorttia, oli isoa ja pientä, osaa kuivatettiin auringossa ja osaa mädätettiin sammioissa. Lattialla oli perattuja isoja tuoreita kaloja ja röykkiöittäin pienempiä – ilmeisesti jo kuivattuja – kaloja, joita miehet lapioivat läjään. Kaloja oli kuivumassa tienvarressakin, josta mopot ja autot mennä pöläyttelivät ohitse.

Kalaa auringossa kuivumassa kalakastikkeen raaka-aineeksi.

Kalankäsittelyä kalakastiketehtaassa.

Tästä lähin kalakastike tuo mieleeni näistä sammioista nousseiden kärpäsparvien pölähdykset.

Päätimme päivän temppelivuorella reilun kymmenen kilometrin päässä kaupungista. Vuorelta oli upea näköala auringonlaskuun ja vuoren juurelta voi nähdä miten valtavat lepakkoparvet lähtevät lentoon luolastaan auringon laskiessa. Huipulle pääsee joko kävellen tai alhaalla palveluksiaan tarjoavien mopokuskien kyydissä. Vuoren juurella on poliisi pyytämässä sinulta kahta dollaria. Kyseessä ei ole tavallisen katupoliisin perätön turistisakko oman lompsansa kasvattamiseksi, vaan hän on turistipoliisi, joka perii sinulta pääsymaksun temppeliin.

Näkymää Phnom Sampov –vuorelta.

Päivä 21: Veneellä Siem Reapista Battambangiin

7.1.2011 Battambang, Kambodza

Lonely Planet luonnehtii venematkaa Siem Reapin ja Battambangin välillä maisemiltaan upeimmaksi, eikä turhaan. Tähän verrattuna ei Mekongilla Kratien ja Kampong Chamin välillä eikä Siem Reapin ja Phnom Penhin välisellä venematkalla ollut mitään nähtävää. Linja-autot ovat nopein ja halvin tapa matkustaa, mutta jos jonkin välin haluaa kulkea vesitse, niin kannattaa panostaa juuri tähän. Sateisiin on vielä useampi kuukausi, mutta jo nyt vesi oli paikoin matalalla ja yhteen kohtaan jäimme vähän jumiinkin, joten arvelisin tämän ajan vuodesta olevan niitä viimeisiä hetkiä, kun reitti vielä on kulkukelpoinen ennen seuraavia sateita.

Matka kestää tauoista riippuen kahdeksan, yhdeksän tuntia. Meidän ryhmällämme oli oma vene, mutta tätä väliä ajavat veneet ovat julkista liikennettä ja matka yhteen suuntaan maksaa 25$. Veneet lähtevät Siem Reapin venelaiturista, joka sijaitsee noin puolen tunnin tuktuk-matkan päässä kaupungista. Battambangissa venelaituri on melkein kaupungin keskustassa. Siem Reapin päässä tavaroiden kantajat olivat aika härskejä: laukut lähtivät tuktukista pyytämättä kantoon ja kantopalkkaa vaadittiin tiukoilla ”more, more” –äyskähdyksillä. Laukun kantamisesta tuktukilta veneelle ei tarvitse maksaa 2000 rieliä enempää. Se on ihan käypä taksa. Jos haluat välttää tuollaiset välikohtaukset, nappaa laukustasi kiinni heti satamaan saavuttuasi ja osoita selvästi aikovasi kantaa laukkusi itse. Jos annat sen kantajille, tarkista ainakin, että se on päätynyt oikeaan veneeseen. Meidän kanssamme samaan aikaan lähdössä oli Phnom Penhin vene ja kantajat saattavat olettaa, että olet menossa siihen, sillä useimmat turisteista ovat.

Matkan varrella on kylä tai pari, josta saa ruokaa, mutta suosittelen silti ottamaan omat eväät matkalle. Me pysähdyimme lounastauolle yhteen näistä joen varren kelluvista kylistä. Ruokalistoja ei ole, vaan tarjolla on ehkä kaksi ruokalajia, joista valita. Söin riisiä ja annoksen keittoa, jossa oli jotain kaalintapaista vihreää kasvista ja pieni kalan pyrstöpala. Minulle ruoka maksoi 2$, oppaaltamme veloitettiin vähemmän. Tietysti voi ajatella, että mitä nyt on kaksi dollaria, ihan sama, mutta kun ruoka ei ollut edes hyvää eikä millään lailla hintansa väärti. Kylmiä juomia ja tuoretta ananasta nauttimaan tuolla kyllä kannattaa pysähtyä.

Reitti kulkee Siem Reap-jokea Tonlé Sap –järvelle ja järveltä Stung Sangke –jokea Battambangiin. Suurin osa matkasta mennään tuota jälkimmäistä jokea pitkin. Joen järven puoleinen pää on suistoaluetta, jossa ei kiinteää maata näkynyt edes näin kuivan kauden aikana. Ajan myötä joki kapenee ja muuttuu erittäin mutkittelevaksi. Matkan varrella on kelluvia kyliä ja kapeammilla jokiosuuksilla asuntoveneitä yksittäin pitkin joen vartta. Kalastajat kokevat pyydyksiään pienistä soutuveneistään käsin veneen keulalla jalat vedessä istuen tai kokassa kyykkien. Naisia näkee laittavan veneissään ruokaa ja pesevän pyykkiä, tulisijojen savu nousee veneiden katon alta. Lapsetkin ovat kalaa pyytämässä noilla pikku veneillä. Pikkuisimmat saattavat istua asuntoveneen terassilla pesuvadissa kylvyssä ja katselevat silmät pyöreinä ja sormi suussa ohi kulkevaa venettä täynnä oudon näköisiä ihmisiä.

Matkan edetessä joen reunoilla alkaa hiljalleen näkyä kiinteää maata. Kelluvien talojen lisäksi on nyt myös maalle monimetristen tolppien varaan rakennettuja taloja. Mangrovet vaihtuvat viljelyksiin. Kaupunkia lähestyessä joen penkereet nousevat yhä korkeammiksi ja korkeammiksi, kelluvia taloja ei enää ole ja maalle rakennettujen talojen tolpat ovat lyhempiä. Lopulta joen penkereet ovat muovipussien ja muun roskan peitossa. Siitä tietää, että ollaan tultu perille kaupunkiin.

Tällaiset veneet liikennöivät Siem Reapin ja Battambangin välillä. Istuimina ovat tavalliset tuolit. Hyvä vinkki on hankkia oma riippumatto. Jos vene ei ole ihan täysi, niin riippumattoja voi muutaman kappaleen sisälle viritellä. Siinä pötkötellessä ja maisemia katsellessa matka menee mukavasti. Tässä veneessä ei vessaa näyttäisi olevan, mutta meidän veneessämme oli ja ihan kunnollinen sellainen.

Kelluvia taloja Siem Reap –joella.

Monet kelluvista taloista Siem Reapin päässä olivat kauniisti koristeltuja.

Matkaan oli lähdettävä aikaisin aamusta ja varsinkin järviosuudella oli kylmä, joten kiipesin veneen keulaan aurinkoon lämmittelemään. Kehoitan kaikkia vilukissoja varaamaan matkalle pitkähihaista mukaan.

Kelluvan kylän kelluva kirkko.

Tauolla yhdessä kelluvassa talossa. Yllätyksekseni tämä oli tosiaan ihan oikea talo järeine lautalattioineen ja seinineen, keittiöineen, makuu- ja olohuoneineen. Talossa oli sähköt ja vesivessa. Erikoista oli vain se, että tämä talo keikkui hieman.

Takapihalla tällä perheellä oli krokotiileja. Niiden kasvattaminen näillä seuduilla on tavallinen elinkeino lisätulojen hankkimiseksi.

Kelluvassa kylässä ihmiset liikkuivat ja toimittivat tavaroitaan ja asioitaan veneillä meloen. Liikenne oli vilkasta.

Jos talo ei ole kelluvaa sorttia, silloin on syytä piisata paalua. Täällä veden pinta vaihtelee useita metrejä sadekauden ja kuivan kauden välillä.

Joen suistoalue on oikea lintuparatiisi. Haikaroita ja merimetsoja näkyi paljon, samoin meidän kesän merkkiämme eli haarapääskyjä. Taitavin käännöksin lennellen auringossa välkehtivän linnun määritin olemattomilla lintuharrastajan tiedoillani kuningaskalastajaksi. Pikkukalaa hyppi jatkuvasti veden pinnassa venettä karkuun ja bongasinpa pää pystyssä joen poikki uiskentelevan käärmeenkin.

Verkkopyydyksiä.

Joki kapeni ja kiemurteli ja vene soitti pilliä joka mutkan takana varoitukseksi muille liikkujille. Jotkut kalastajista istuivat kyykyssä tällaisten veneidensä keulassa eikä heillä näyttänyt olevan minkäänlaisia tasapaino-ongelmia vaikka veneemme laineet heitä kovin keikuttivatkin. Mutta mikäs, kun ovat tuota ikänsä tehneet. Pikkutyttöjäkin näki yksinään tällaisilla veneillä pyydyksiä kokemassa.

Mietin, että näistä asumuksista käsin eivät lapset varmaan koulussa käy. Lähimpiin kyliin on pitkä matka melottavaksi eikä kiinteää maata näy missään.

Ensimmäisiä kiinteän maan taloja ja viljelyksiä suistoalueen ja kelluvien kylien jälkeen.

Tässä kohtaa minulta loppuivat kameran molemmat patterit, joten loppupätkältä jäi joen varren elämä ikuistamatta. Oikeastaan ihan hyvä niin. Oli vaihteeksi ihan kiva keskittyä vain katselemaan eikä lainkaan ajatella kuvaamista. Oli myöhäinen iltapäivä, aika ennen auringonlaskua, jolloin ihmiset kävivät joessa peseytymässä. Lapset uivat ja telmivät vedessä ja vilkuttivat ohikulkevalle veneelle.

Asetuimme hotelliin illan suussa ja esittelen tässä vielä hotellimme Battambangissa. Holiday Hotel (saman nimisiä on korttelin sisällä kolme, mutta tämä oli niistä suurin) sijaitsee noin 300 metriä keskusmarkkinatorilta jokea vastakkaiseen suuntaan. Hieno hotelli, respan henkilökunta todella ystävällistä. Huonehinnat 13-20$ ja varustuksina ilmastointi, langaton verkko, jääkaappi, tv, lämmin suihku. Hotellissa on oma ravintola ja tietokoneita veloituksetta asiakkaiden käyttöön. Kotisivu http://www.holidayhotel-bb.com, sähköposti [email protected] ja puhelin +855 (0)81 999 006 ja +855 (0)92 999 006. Hotelli on niin iso, että sieltä luulisi löytyvän tilaa aina. Pieniä harmittomia muurahaisia kulki muutamia vessan seinien raoista lavuaarin reunalle. Muurahaisten suhteen tämä hotelli ei ole mitenkään poikkeus, vaan niitä on käytännöllisesti katsottuna kaikkialla. Yleissääntönä voi pitää, että huoneessa ei kannata ikinä pitää mitään makeaa. Silloin ilmestyy taatusti muurahaisia laumoittain jostain. Ne häviävät sitten taas, kun makeatkin ovat hävinneet.

Holiday hotellin aula.

Yksityiskohta Holiday hotellin aulan massiivisista puisista istuinryhmistä.

Suihkunurkkausta en ollut nähnytkään kuukausiin. Yleensä suihkut ovat täällä hotelleissa niin, että suihkussa käydessä kastuu koko vessan lattia.

Sängyissä on mukavan napakat joustinpatjat. Tyynyt ovat nukkumiskäyttöön liian korkeita, niin kuin täällä on yleisesti hotelleissa tapana.

Päivä 20: Hemmottelupäivä Siem Reapissa

6.1.2011 Siem Reap, Kambodza

Kiertomatkamme kolmas ja viimeinen päivä Siem Reapissa. Tälle päivälle oppaallamme ei ollut meille järjestettynä mitään yhteistä ohjelmaa, vaan koko päivä oli jätetty vapaaksi kunkin omille mieliteoille. Jos olisimme olleet täällä vielä yhden päivän lisää, olisin mennyt tänään takaisin temppeleille ja hyödyntänyt Angkorin pääsylippuni kaikki kolme päivää. Mutta koska lähdemme huomisaamuna taas eteenpäin, halusin tehdä tänään jotain muuta ja ehtiä näkemään vähän kaupunkiakin. En ollut ehtinyt käydä edes keskustassa asti vielä. Sitä paitsi olin jo kauan kaivannut saunaa ja täällä näkyi olevan kylpylöitä vähän joka nurkalla. Ehkä jostain löytyisi jotain saunan tapaista.

Eilisellä iltapäiväretkellämme olin matkan varrelta bongannut silkkifarmikyltin ja me ryhmän daamit vuokrasimme kimpassa tuktukin ja läksimme tutustumaan silkin valmistukseen. Opastettu kierros alkoi toukkien kasvatuksesta turisteille tehdyssä näyttelytilassa, varsinainen tuotanto sijaitsi toisaalla. Lattialla istui nuori nainen pilkkomassa mulperipuiden lehtiä ruoaksi pienen pienille matosille. Hyllyillä lehtisilppulaatikoissa möyri eri kasvuvaiheissa olevia toukkia, kukin ikäluokka omassa laatikossaan. Kierto munasta perhoseksi kestää 47 päivää, josta kotelovaiheen osuus on 10-12 päivää.

Toukat laitetaan koteloitumaan tällaisiin koreihin, jossa niillä on seinäpintaa johon kiinnittää kotelo.

Toukat tapetaan koteloihinsa antamalla niiden olla auringonpaisteessa. Kotelossa on yksi 800 metriä pitkiä silkkisäie ja jos toukan annetaan kehittyä perhoseksi ja kuoriutua kotelosta, katkaisee se tuon silkkisäikeen monesta kohtaa syödessään itselleen ulostuloreiän koteloon. Koteloista n. 80% annetaan kehittyä perhosiksi.

Kotelossa on kaksi kerrosta. Ulomman kerroksen säikeistä saadaan raakasilkki ja sisemmästä hienosilkki. Raakasilkin kehruuta varten keittopyttyyn lasketaan 80 koteloa, joista kustakin kerätään säie alkuun puuvarvulla kaapimalla. Sitten säikeet johdetaan yhteen ja kehrätään langaksi.

Tässä kehrätään raakasilkkiä. Kun kotelon ulommainen osa on kehrätty langaksi, siirretään kotelot seuraavaan vaiheeseen hienosilkin kehruuta varten.

Seuraavaksi silkki valkaistaan ja sitten värjätään. Näyttelytilassa oli esillä monia luonnosta saatavia värjäysaineksia.

Annatton siemenistä saadaan punaista väriä.

Värjäämö.

Vaikka käsityöihmisiä olenkin, niin kankaankudontaa en ole koskaan harrastanut, joten terminologia on minulla tämän suhteen heikoilla kantimilla. Mutta olin ymmärtävinäni eri työvaiheista, että kun langat on saatu valmiiksi, niin seuraavana luodaan loimilangat ja viritetään kangaspuille ja se, miten ne on laitettu määrää kankaan kohokuvion. Kuteen poikkilanka keritään sukkulalle, joka on se, jota kutoja heittelee edestakaisin loimilankojen välistä.

Kutomahuone. Kutomakoneita tällä farmilla oli arviolta reilu parikymmentä.

Haluan tässä näin amatöörimäisen yksinkertaisesti ilman syvällisempiä teknisiä yksityiskohtia esitellä erään perinteisen kambodzalaisen tekniikan, johon ihastuin aivan erityisesti.

Tässä on syntymässä perinteisellä kambodzalaisella menetelmällä valmistettu silkkihuivi. Loimilankojen väri määrää huivin perussävyn (tässä sininen) ja värikuvio tulee poikkilangoista.

Huivin jujuna on lankojen värjäysmenetelmä. Valkaisemattomaan silkkilankaan teipataan peittoon tietty kuvio, jolloin ne osat langoista jäävät värjäysprosessissa värjäytymättä.

Eri värjäysvaiheita. Ensimmäisen värjäyksen jälkeen peitetään lankoja lisää. Toinen värjäys ottaa kiinni loppuihin peittämättömiin kohtiin jolloin tuloksena on kolmivärinen lanka: värjäämätön luonnon keltakultainen, punainen ja sininen.

Lankoja keritään sukkuloille. Monivärilangan sukkulat on pidettävä tarkkaan järjestyksessä, jotta kuvio asettuu valmiille kankaalle oikein.

Silkkifarmille on matkaa Siem Reapin keskustasta kymmenisen kilometriä. Sisäänpääsy ja opastus on ilmaista. Opastus päättyy farmin tyylikkääseen silkkimyymälään. Mitään halpoja löytöjä täältä ei kannata kuvitella tekevänsä, sillä hinnat näyttivät olevan samat kuin Phnom Penhin hienoissa silkkiliikkeissä. Mutta tavara on laadukasta ja tietää varmasti sijoittaneensa silkkiin eikä polyesteriin. Liikkeessä on myytävänä vain valmiita tuotteita, ei kankaita. Minulle matkaan tarttui tuollainen yllä kuvailemani kaltainen huivi ja toinenkin upea luomus. Eivät ole mitään halpoja matkamuistoja, mutta ainutlaatuisia ja laadukkaita ja uskon niistä olevan minulle iloa pitkään.

Shoppailusta tulee aina nälkä ja silkkifarmin jälkeen söin lounaan Siem Reapin keskustan turistiravintolaryhmittymässä. Yhden lounaan perusteella en vielä lähde antamaan minkäänlaisia arvioita näistä ruokapaikoista, se jääköön odottamaan seuraavaa oleskeluani tässä kaupungissa. Vasta syötyäni satuin huomaamaan keskusmarkkinoiden ruokapaikat, jotka suurin kyltein mainostivat kala- ja äyriäisruokia. Jos olisin tiennyt noiden olemassa olosta aiemmin, olisin ilman muuta kokeillut niitä. No, ensi kerralla sitten.

Siinä katuja kuljeskellessani ja kylpylää etsiessäni satuin kulkemaan parturikampaamon ohi, jonka ovessa luki Ear Cleaning. Vihdoinkin! Olin kaivannut tuota palvelua jo pitkään. Täällä pölyssä kulkiessa ja varsinkin tuktuk- ja mopokyydeissä ilman korvat peittävää päähinettä liikkuessa tuntuvat korvat mähmääntyvän jatkuvasti. Tiesin tuon käsittelyn kuuluvan täällä osana miesten kasvohoitoon, mutta en ollut lähtenyt aktiivisesti etsimään miten minä naisena pääsisin osalliseksi tuosta ihanuudesta. Sihanoukvillen markkinoilla tukkaani leikkauttaessani ja kynsiäni hoidattaessani kysäisin tuota korvien putsaamista, mutta sitä ei siellä ollut tarjolla. Toisen yrityksen tein Kratiessa, jossa käymässäni hieromapaikassa oli myös parturi ja hintalistalla korvien putsaus. Pyysin saada tuon käsittelyn, mutta englantia osaamattomat khmeeri-tytöt vain pudistelivat tirskuen päätään ja tulkitsin sen niin, että se korvien rassaaminen oli yksinomaan miesten juttu.

Mutta nyt viimeinkin. Kellistyin hoitotuoliin ja nuori nainen otti laatikosta esiin nipullisen pitkävartisia suteja kuin meikkitaitelija ikään. Ensimmäinen suti korvassa rapisi, seuraavalla vaikkua kaavittiin pois ja se kutitti ihan mielettömästi. Seuraavaksi tuli vetisen märkä suti, sitten pyörivää pulloharjarassausta. Lopuksi ulkokorvan pyyhkiminen ja koko korvalehden nopea, napakkaotteinen nykiminen kauttaaltaan. Ja sama toiseen korvaan. Käsittely kesti parisenkymmentä minuuttia ja maksoi kaksi dollaria. Hieman korvia arasti pulloharjavaiheessa, mutta puhdistuksen jälkeen koko pää oli, ah, niin ihanan paljon selkeämmän oloinen.

Kylpyläni löysin Wat Bo –sillan keskustan puoleisesta päästä: Gingkgo Spa Reviera-hotellin yhteydessä. Heillä oli vain höyrysauna, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Ilmeisesti Kambodzassa on oikeitakin saunoja, sillä vastaanottorouvan mukaan heillä ei ollut saunaa, vain höyryhuone eli täällä ”sauna” ja ”steam room” ovat eri asia – niin kuin olla pitääkin. Kylpylässä ei ollut lisäkseni ketään muita asiakkaita ja höyrysauna pistettiin minua varten päälle. Sauna oli pieni kolmen istuttava koppi, höyryä piisasi kiitettävästi ja se oli kunnolla lämmintä. Koska sauna ei ollut ollut päällä, niin kivinen penkki tuntui kylmältä, mutta se asia hoitui pyyhkeillä.

Saunan jälkeen sain elämäni varmaankin parhaan hieronnan. Se on minulta paljon sanottu, sillä käyn aika paljon hieronnoissa ja hoidoissa ja olen oppinut krantuksi niiden suhteen. Mutta tämä oli loistava. Ottamani hieronta oli nimeltään Tension Relief Therapy 90 min ja hierojanani oli nuori mies nimeltä Chamreoun. Suosittelen lämpimästi. Sauna maksoi 5$ ja hieronta 28$. Olen matkani varrella nähnyt joka kaupungissa olevan runsaasti hierontapaikkoja ja niissä saa perinteisen khmer-hieronnan 4-6 dollarilla/tunti, samoin monissa seeing hands eli sokeiden hierojien paikoissa. Niihin nähden siis tämä oli todella kallis – mutta oli se todella paljon parempikin.

Illallisella tutustuin paikalliseen BBQ:hun. Homma toimii niin, että sinut ohjataan pöytään ja hetken päästä tarjoilija tuo pöytääsi BBQ-pytyn eli yhdistetyn keitto- ja paistoastian, jonka alaosassa on hehkuvia hiiliä lämmönlähteenä. Sitten lähdet hakemaan buffetista mitä ikinä haluat pytyssäsi valmistaa. Tarjolla on naudan- ja sianlihaa, lihapullia, kanapullia, simpukoita, katkarapuja, mustekalaa ja maksaa. Kasviksia erilaisia ja nuudeleita. Alkupaloina voi syödä muutaman kevätrullan (joita ei paisteta). Yhden tiskin takana on tarjoilija jakamassa erilaisia dippikastikkeita, chiliä ja valkosipulia. Jälkiruoaksi on tarjolla hedelmiä.

BBQ:ssa kypsennettävät ruoka-ainekset haetaan itse buffetista.

Paistopytyn keskelle laitetaan tirisemään kunnon vanhan ajan napakkaa sian läskiä, sellaista jota meidän nykyisissä teollisuuspossuissamme ei enää edes kasva. Siitä valuva rasva sekä voitelee pannun paisto-osan, että antaa makua liemeen ja on aivan ihana syödä sitten, kun on paistunut ruskeaksi ja rapeaksi. Lopuksi kannattaa lusikoida liemi. Siitä tulee herkullinen ja ravinteikas, kun siellä on kypsytetty kaikkia lihoja, kokonaisia katkarapuja ja kasviksia. Rasvainen kyllä, mutta sisältää paljon hyvälaatuista, luonnollista ja terveellistä rasvaa.

Pytyssä voi ruokia sekä grillata keskiosan päällä että keittää liemessä. Soppalientä lisätään joko omasta kannusta pöydästä tai tarjoilijat kiertävät ympäriinsä täyttämässä.

Päivä 19: Banteay Srey ja West Mebon

5.1.2011 Siem Reap, Kambodza

Toisena Siem Reapin päivänä vuokrasimme porukalla minibussin ja aamupäivällä läksimme katsomaan kaukaisempaa temppelikohdetta, Banteay Srey:tä. Banteay Srey on pieni, mutta kaunis, sillä reliefit ovat säilyneet erittäin hyvin. Temppelin ulkorakennelmat ovat suurimmaksi osaksi luhistuneet ja makaavat palasina levällään, mutta keskirakennelma on näkemisen arvoinen kohde. Siinä missä Terrace of the Elephants:n takaisella alueella eilen kulkiessani minut valtasi käsittämätön hyvän olon tunne ja iloisuus, niin tässä paikassa puolestaan koin olevan jotain pohjattoman surullista ja hylättyä.

Tuktukille kohde on Siem Reapista vähän turhan kaukana, sillä minibussillakin matka kesti kolmisen varttia. Meille hotellilta vuokrattu minibussi maksoi 40$, mutta se oli koko päiväksi ja teimme vielä toisenkin retken iltapäivällä. Jos matkustaa yksin tai kaksin ja haluaa päästä käymään Banteay Srey:ssä pienemmillä kustannuksilla, kannattaa kysäistä mistä tahansa Siem Reapin matkatoimistoista josko heillä olisi retkeä sinne. Sisäänpääsy sisältyy Angkorin pääsylippuun.

Banteay Srey temppelin keskus.

Banteay Srey:ssä on monia hyvin säilyneitä yksityiskohtia.

Lounaan ja siestan jälkeen teimme retken järvellä olevalle West Mebonin saarelle, joka sijaitsee Siem Reapista noin kymmenen kilometrin päässä olevassa West Baray:n tekoaltaassa. Altaasta saadaan kasteluvesi lähialueen viljelmille kuivan kauden aikana. Kuivan kauden lopulla voi saarelle kulkea jalkaisin, sillä silloin järvi tyhjenee lähes kokonaan ja täyttyy sitten taas sadekaudella. Saarella on temppeliraunio, jossa ei sinänsä ollut mitään näkemistä. ”Temppeli” oli pätkä seinämuuria, jonka ranskalaiset olivat aikoinaan kasanneet uudelleen. Angkorin aikoihin seinämuuri on ollut kokonainen aitaus, jossa on pidetty pyhiä krokotiileja kuninkaalle. Saarella käy kuitenkin muutama turistiryhmä päivässä ja siitä ovat vastarannan kylän lapset löytäneet itselleen markkinaraon: he myyvät saarella rannekoruja ja postikortteja. Saari toimii myös paikallisväestön piknik-paikkana ja siellä on katetut syömä- ja istumalavitsat ja juomia myytävänä. Saarella on lisäksi pieni buddhalaistemppeli ja vanha mies, joka ennustaa sinulle tulevaisuutesi. Pidin tuosta miehestä. Hän näytti iänkaikkisen vanhalta, mutta silmät olivat eloisat ja ystävälliset ja mieli selvästikin vielä terävässä kunnossa.

”Enlightment will help you to win over all obstacles. You are on the right way. Do meditate.”

Onneksi en lähtiessäni tiennyt saaren temppeliraunion olevan niin vähäinen nähtävyysarvoltaan kuin se oli, sillä silloin en ehkä olisi lähtenyt mukaan lainkaan. Saaren anti oli kuitenkin aivan muuta kuin tuo kivikasa. Lasten kuulumisia on aina mielenkiintoista kysellä ja saada tietää miten he elävät ja mitä ajattelevat. Yksi saarella koruja myymässä olleista tytöistä halusi isona lääkäriksi ja eräs pojista opettajaksi. Toinen, jo vähän isompi nuori mies halusi oppia kunnolla englantia ja ruveta Angkorin oppaaksi ja otti kaiken irti tästä englannin kielen harjoittelumahdollisuudesta ja vähän päälle, niin että jo aivan väsyin kuuntelemaan.

Yleensä en lapsilta osta, mutta poikkeuksena pidän tällaisia ns. oman kylän hiljaisia turistikohteita, joihin kylän lapsilla on tavallaan yksinoikeus ja joista voi olla lähes – koskaan ei täysin – varma, että rahat menevät joko lapselle itselleen tai ainakin tämän perheen yhteiseen ruokakassaan. Yksi ryhmäläisistämme teki kollektiiviostoksen koko ryhmän nimissä ja koska tunsin jo antaneeni osuuteni kerjäläisille tältä päivältä, päätin tällä kertaa olla ostamatta näiltä lapsilta mitään. Sitten lähtiessämme tuo lääkärin ammatista haaveileva tyttö ojensi minulle rannekorun ja sanoi haluavansa antaa sen minulle lahjaksi. Voi. Tuo ele oli niin hellyyttävä, että siitä varmasti jää yksi matkani mieleenpainuvimpia muistoja. Joskus tekisi mieli voida kerätä noita lapsia mukaansa, viedä heidät kotiin ja katsoa, että saavat kunnolla ruokaa ja vaatetta ja antaa mahdollisuus käydä kouluja niin paljon kuin ikinä jaksavat ja tulla isona ihan miksikä tahansa haaveilevat tulevansa.

Lapsia West Mebonin saarella.

Mantereella rannassa padon kohdalla on matkamuistomyyntikojuja ja venelaituri, josta voi vuokrata veneen saarelle. Edestakainen matka maksaa kymmenkunta dollaria. Siem Reapissa ei ole rantoja ja vesi venelaiturin kohdalla on likaista, mutta keskempänä järveä voi veneestä käsin pitää uimatauon.

Venelaituri West Barayn rannassa. Korvatulpat eivät ole matkalla pahitteeksi.

Päivä 18: Angkor Wat

4.1.2011 Siem Reap, Kambodza

Onhan se hieno ja onhan se nähtävä. Angkor Wat nimittäin. Retki temppeleille kannattaa aloittaa sopimalla hotellin kanssa tuktuk-kyyti temppelialueelle koko päiväksi. Taksat ovat kiinteät ja suurin piirtein samat kaikilla: 12-17$ riippuen siitä, aikooko kiertää suuren vaiko pienen kierroksen. Temppeleitä katsomaan voi toki lähteä pyörälläkin. Vuokrapyörää kannattaa kysäistä omasta hotellista.

Lippuja temppelialueelle myydään puolivälistä matkaa Siem Reapista Angkoriin. Kaikki tuktuk-kuskit eivät puhu englantia, joten nappaa lipunmyyntipisteestä temppelialueen kartta mukaan. Siitä on kätevä näyttää, että mihin seuraavaksi ajetaan ja missä kuskin tulee odottaa. Monet temppelialueista on mahdollista kävellä läpi ja kun kuski ajaa toiselle puolelle vastaan, välttyy kävelemästä samaa reittiä edestakaisin. Kävelemistä nimittäin riittää muutenkin enemmän kuin yhden päivän tarpeiksi.

Lippuja on saatavana eripituisiksi ajoiksi. Itselläni oli kolmen päivän lippu, mutta käytin temppeleiden katselemiseen vain 1,5 päivää. Ei kerralla mahdottomia jaksa. Mielellään sitten vaikka toisen kerran uudestaan ja kohteisiin, jotka tällä kertaa jäivät näkemättä.

Me kiersimme tänään pienen kierroksen ja kävimme katsomassa muutaman sen temppelikohteista. Ensimmäiseksi suuntasimme itse Angkor Watiin. Minun on tässä ihan turhaa lähteä sitä kuvailemaan – se on itse nähtävä. Kuvia Angkorista on netti jo väärällään ja paljon onnistuneempia kuin minun kuvani, joten en edes yritä laittaa tähän mitään muka hienoja Angkor Wat –otoksiani.

Kulkureitit on merkitty aasialaista logiikkaa käyttäen.

Ruokapaikkoja löytyy runsaasti eri puolilta temppelialuetta. Itse kävin syömässä pienessä khmer-paikassa Angkoria vastapäätä olevan parkkialueen oikeassa reunassa. Koska ollaan turistirysässä, on hinnoittelukin sen mukaista. Kun en ottanut vastaan ensimmäisen paikan tarjousta grillatusta kalasta, vaan siirryin tutkailemaan naapuriravintolan antimia, niin hinta putosi alle puoleen. Eli kannattaa hienovaraiseen neuvottelutyyliin kysellä hintoja käymättä silti suorasukaiseen hintatingintään. Toki turistiruokaa tarjoilevia ravintoloita löytyy myös ja heillä on hinnat listassa.

Kiersimme tämän ensimmäisen päivän aikana Agkorin lisäksi Bayonin, Elefanttiterassin takaisen alueen ja Ta Prohmin. Pidin erityisesti metsittyneestä ja puiden juurien valtaansa ottamasta Ta Prohmista huolimatta japanilaisryhmien tukkimista ahtaista käytävistä. Paljon puhutaan siitä, että Angkor Watia pitäisi olla katsomassa auringonnousun tai -laskun aikaan. Toisin kuin muutamalla tuhannella muulla turistilla tänään minulla ei enää päivän jälkeen riittänyt paukkuja auringonlaskun ihailuun temppeleillä eikä mitään hinkua vääntäytyä ylös niin aikaisin aamulla, että ehtisin paikalle siksi, kun aurinko nousee. Tyydyin ihan tavan päiväaikaan tällä kertaa. Tosin päivänvalo on mielestäni kauneimmillaan iltapäivällä noin kello neljästä eteenpäin, kun aurinko alkaa paistaa sivusta eikä enää ylhäältä ja valo muuttuu keltaisemmaksi ja pehmeämmäksi, joten Angkoria kannattaa käydä katsomassa (myös) niihin aikoihin päivästä ja sen aionkin seuraavalla Siem Reapin visiitilläni tehdä.

Bayon. Mies portaiden yläpäässä antaa hieman kokoperspektiiviä sille, miten valtavan massiivisista rakennelmista on kyse.

Tomb Raiderista tuttu viidakon valtaansa ottama Ta Prohm.

Päivä 17: Veneellä Phnom Penhistä Siem Reapiin

3.1.2011 Siem Reap, Kambodza

Tänään oli aikainen herätys, ennen kuutta ylös. Oli oikeastaan aika mukava tallustella aamiaiselle siinä aamuhämärissä, nälkäisenä ja vielä hieman unisena ja nähdä kaduilla jo höyryävät ruokapadat ja tulet keittojalustoissa. Kulmakuppilassa kalapulla-nuudelisoppa naamariin ja riisiannos äyriäisillä mukaan lounasevääksi pitkälle venematkalle Phnom Penhistä Siem Reapiin.

Phnom Penhin ja Siem Reapin väliä liikennöivä vene. Vene oli täynnä turisteja. Paikalliset kulkevat tämän välin bussilla, joka on sekä halvempi että nopeampi.

Vene lähtee Phnom Penhin keskustasta joen varresta puoli kahdeksalta aamulla ja matka kestää reilut kuusi tuntia. Oppaamme hankki meidän lippumme, mutta ainakin joenvarren matkatoimistot näkyivät myyvän lippuja. Matka maksaa turisteilta 35$, paikallisilta 25$. Hienojen näköalojen toiveessa ei kannata tätä matkaa veneessä tehdä, sillä veneen matkustamotila muistuttaa lentokoneen matkustamoa eikä välttämättä edes ikkunapaikoilta näe ulos, sillä jotkut ikkunalaseista ovat aivan sameina. Mitään kuljeskelukantta veneessä ei ole, mutta kyllähän siellä laidoilla ja katolla jotkut näkyivät keikkuvan. Vene kulki sen verran kovaa vauhtia, että minua ei huvittanut lähteä kaiteettomille reunoille kuljeksimaan. Ovelta kurkkasin ulos, mutta pidemmälle en uskaltautunut. Matkan varrella näkyy tasaista joenvartta ja lisää joenvartta ja muutamia floating village –taloja. Tonlé Sap on niin iso järvi, että rannat hävisivät hetkeksi näkyvistä ja onhan sekin omanlaisensa nähtävyys nähdä, että ei näy mitään. Harvemmin sitä tulee niin aavalla vesillä oltua, että ei näy maata missään. Venekyyti on linja-autoa tasaisempaa, mutta muutoin suosittelen kyllä bussia tämän veneen sijaan. Bussi maksaa alta kymmenen dollaria ja tulee tuon välin tunnin, pari nopeammin.

Floating village Tonlé Sap joen varrella. Näitä on lisää ja enemmän lähempänä Siem Reapia ja paikalliset matkatoimistot järjestävät niihin päiväretkiä.

Jos nyt kuitenkin veneen valitsee, niin muutama varoituksen sana rannassa odottavissa tuktukeista. Ajurit tarjoavat kyytiä Siem Reapiin yhdellä dollarilla. Siem Reapiin on tuktukilla reilu puolen tunnin ajomatka, joten onhan se ihan selvää, että eivät he dollarilla aja. Heillä on sopimushotellit, jonne he asiakkaansa tuovat eli päädyt ehkä toiseen hotelliin kuin olit ajatellut. Toinen mitä voi tapahtua on, että he haluavat kyyditettävänsä kanssaan jonnekin minne lie, jonne maksaakin huomattavasti enemmän kuin yhden dollarin ja jos et suostu, rupeavat rähjäämään ja jättävät kyydistä matkan varrelle. Paras on varata hotelli etukäteen ja pyytää hotellia järjestämään tuktuk veneelle vastaan. Soveltaisin tätä samaa myös kyytiin lentokentältä kaupunkiin.

Varo yhden dollarin kyytejä – ne ovat vieläkin harvinaisempia kuin ilmaiset lounaat.

Pikkuisen kerkisin käydä kaupungilla kävelyllä tultuamme. Nälkäisenä etsin ruokapaikkaa ja paluumatkalla saatoin taas todeta kävelleeni monenkin ohi. Mutta onnittelen itseäni hyvästä valinnasta. Khmeeritarjoilijatar vastaili yes yes kaikkiin kysymyksiini kuten ”Mitä vihanneksia tässä on?” ja ”Mitä muuta tässä on kuin kalaa?”, mutta hyvin se meni. Söin vihertävän paksuhkon kookoskermaisen keiton, jossa oli paljon kasviksia ja vähän kalaa ja joka oli hyvää ja täyttävää ja jollaista en ollut aiemmin syönyt ja joka maksoi kokonaiset kaksi dollaria. Varsin onnistunut ateria siis.

Siem Reapin halki virtaa joki ja sen molemmin puolin kulkevat rantakadut. Kaupunki näyttää siistimmältä ja modernimmalta kuin muut Kambodzassa tähän asti näkemäni.

Hotelliamme vastapäätä on häät. Tänään on joikinapäivä eli kuten olen oppinut, häiden ensimmäinen päivä, jolloin soitetaan perinteistä kambodzalaista häämusiikkia. Musiikkia soitetaan tietysti kovaa, olipa se mitä hyvänsä. Jos häät jatkuvat vain kaksi päivää, niin siinä tapauksessa huomenna soi poppi. Jos häät ovat pidemmät kuin kaksipäiväiset, niin siinä tapauksessa tulen oppimaan jotain uutta kambodzalaisten häiden musiikkijärjestyksestä. Osa vieraista näkyy pukeutuneen farkkuihin ja t-paitoihin, mutta osa on todella upeissa asuissa. Onnistuin näkemään sulhasen ja morsiamen kauniissa perinteisissä asuissaan. Voi sitä kiiltoa ja kimallusta. Taitavat asua tässä samassa hotellissa ainakin itse juhlakalut ja heidän lähipiirinsä. Sulhanen tästä pihaterassin poikki tepasteli silkkipolvihousuissaan ynnä muissa kiiltokomistuksissaan ja puoleen sääreen ulottuvissa mustavalkoisissa adidaksen urheilusukissa. Täällä piisaisi Lenitalle työsarkaa.

Hääjuhlat ovat noin kahdenkymmenen metrin päässä huoneestani, joten osuuteni niistä saan minäkin.

Päivät 14-16: Phnom Penh

2.1.2011 Phnom Penh, Kambodza

Tulimme Phnom Penhiin Kepistä minibussilla toissapäivän iltapäivällä. Nämä kuluneet kaksi ja puoli päivää ovat olleet omaa ohjelmaa, mikä tuli ainakin minulle todella tarpeellisena lepotaukona. Phnom Penhiin tultuamme saatuani ruokaa ja sen jälkeen päästessäni hotellihuoneeseeni halusin vain pysyä siellä ja levätä koko lopun päivää, enkä lähteä yhtään mihinkään ennen illallista. Ei ollut pienintäkään hinkua lähteä juoksemaan nähtävyyksien perään, shoppailemaan tai katselemaan kaupunkia. Tai no joo, oli minulla yksi asia ostoslistalla, jonka hoidin saman tien lounasreissullani: kroma. Vietnam-hattuni osoittautui epäkäytännölliseksi matkakumppaniksi, joten halusin vaihtaa sen khmeerien perinteiseen ruudulliseen huiviin, kromaan. Vietnam-hattu on aivan ihanteellinen suoja auringolta, mutta sitä ei voi pitää päässä, jos on rinkka selässä ja sitten sitä pitää roikottaa kädessä kun käsille olisi tärkeämpääkin tekemistä ja se vie liikaa tilaa ahtaissa busseissa istuessa. Hattu sai jäädä Kepiin hotelliin ja nyt minulla on Takeon maakunnan naisten käsin kutoma puuvillainen kroma-huivi.

Uuden vuoden vaihtumista en jaksanut seurata, sillä olin todella väsynyt ja simahdin jo hyvän aikaa ennen puolta yötä. Luulin, että täällä ei länsimaista uutta vuotta vietetä, mutta joen rannassa olikin kuulemma ollut hieno ilotulitus. Khmeerit ovat onnistuneet poimimaan kalenteriinsa pyhiä yhdestä sun toisestakin kulttuurista; on heidän omat pyhänsä ja niiden lisäksi ainakin kiinalaisten ja länsimaiden pyhät, joten täällä kalenterissa piisaa pyhäpäiviä. Tosin taitaa olla vain ylempi keskiluokka, joka näistä hyötyy vapaapäivien muodossa.

Vaan enpä päässyt sängystä ylös vielä aamullakaan. En kerta kaikkiaan jaksanut nousta. Annoin väsymykselle periksi ja itselleni luvan maata sängyssä ihan niin kauan kuin siltä tuntui. Makasin jonkinlaisessa horteen tapaisessa kolmeen asti iltapäivällä väliin nukahdellen, väliin hereillä ollen. Sitten oli pakko lähteä etsimään syötävää.

Matkaohjelma on ollut minulle liian rankka ja on tullut syötyä liikaa sellaista, mitä en kestä. Vaikka olen vältellyt kaikkea sokeria sisältäävää, niin on kuitenkin tullut syötyä liian paljon hiilihydraatteja – eli sokeria – riisin ja hedelmien muodossa. Välillä ruoissa on yllättäen ollut munaa vaikka siitä ei ole ollut listalla mitään mainintaa ja enkä sitten ole ruvennut siitä valittamaan, vaan kiltisti syönyt annokseni, vaikka olen nyt huomannut reagoivani aika ärhäkkäästi munaan. Lisäksi olen yrittänyt syödä vähän lihaa, jotta elimistö oppisi taas lihan syöntiin. Ei näköjään toimi vielä. Kun reagoin väärään ruokavalioon, niin väsähdän täysin. Kaikki voima tuntuu valuvan kropasta pois ja keskittymis- ja reagointikyky huononee. Ajatustoiminta pätkii ja minun on vaikea tuottaa puhetta, varsinkin vieraalla kielellä. Sitten kun tällaisessa voimattomuuden tilassa sängyn pohjalla makaa, niin elämä tuntuu ihan suoraan sanottuna aika paskalta. Olin niin iloinen toipuneesta olotilastani Sihanoukvillessä oloni loppuaikoina ja ajattelin, että nyt tämä elämä tästä taas lähtee käyntiin, mutta ei näköjään tarvittu kuin kaksi viikkoa sen notkauttamiseksi taas. Onneksi tällä kertaa sentään vältyin migreeniltä ja lihaskivuilta. Tätä kiertomatkaa on vielä viikon verran jäljellä ja sen jälkeen asetun taas jonnekin kalapatojen ääreen lepäämään.

Palaan helmikuun lopulla Phnom Penhiin ja silloin minulla on aikaa olla siellä ihan niin kauan kuin huvittaa, joten jätin nyt tällä kertaa kaikki nähtävyydet suosiolla väliin. Ei huvittanut lähteä katsomaan kidutusvankiloita tai pääkalloja Killing Fieldsillä tai pällistelemään patsaita museoon, Kuninkaallinen Palatsi oli pyhien vuoksi suljettu ja temppeleitä on nähty kyllääntymiseen saakka. Eilinen meni petissä pötkötellessä – onneksi tämä sattui nyt, kun olimme hotellissa, jossa oli langaton verkko huoneessa, niin saatoin käyttää tuon ajan kuitenkin hyväkseni laittamalla valmiiksi kirjoittamiani blogijuttuja nettiin – ja tämän päivän olen vain kuljeskellut kaupunkia ristiin rastiin. Olen istuskellut blogia ja sähköposteja kirjoitellen kahviloissa ja ruokapaikoissa, joissa on ilmainen langaton verkko ja tarkkaillut ihmisiä ja katuvilinää, joka onkin kuin elävää historiaa ja siten paljon mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin museon pystit.

Phnom Penh vaikuttaa paljon mukavammalta kaupungilta kuin mitä olin ennen Kambodzaan tuloani kuvitellut. Siinä on vanhan ajan charmia pyörätakseineen, vaunujaan kiskovine romunkerääjineen ja kiertävine kärrykeittiöineen. Kellot kilkkuttavat ja töötät soivat. Silti katukuhina ei ole hermoille käyvän kaoottinen, vaan siinä on rennon kiireetön rytmi. Autot, mopot, polkupyörät, tuktukit, kaikenlaiset kärryt ja jopa jalankulkijatkin kulkevat toistensa lomitse puikkelehtien ajoväylillä, sillä jalkakäytävät eivät ole jalankulkijoille, vaan niille parkkeerataan autot ja mopot, niillä kokkaillaan ruokaa tai ne toimivat liiketilan jatkeena vaikkapa pikkuruisille konepajoille, joissa korjataan mopoja tai hitsataan kasaan rautasängyn kehikoita. Katukäytävälle sopii näppärästi myös mobiili parturiliike, johon ei tarvita kuin peilipöytä ja tuoli ja terävä veitsi parranajoon. Nämä ihmiset osaavat saada uskomattoman paljon aikaan uskomattoman vähillä tarvikkeilla.

Täällä voi antautua parturin vanhan ajan partaveitsi -käsittelyyn ilman mitään etukäteisajanvarauksia.

Nämä naiset pitävät ruokapaikkojaan kotinsa edustalla. Kärryssä on broilereita vartaissa paistumassa.

Ruokapadat höyryävät ympäriinsä kuljeskelevien myyjien kärrykeittiöissä.

Näinkin pienillä resursseilla voi harjoittaa ravintolatoimintaa.

Lopuksi muutamaa paikkasuositus. Ensiksi suosittelen hotelliani Happiness Guesthousea. Huoneet ovat viihtyisimmät, missä olen tämän matkani aikana tähän mennessä ollut. Patjat ovat mukavan napakat ja tyynyt keskivertoaasialaismallia matalammat, joten niitä voi pitää pään alla jopa nukkuessakin. Hotellissa on langaton verkko, ei sieltä kaikista nopeimmasta päästä, mutta toimii kuitenkin. Happiness Guesthousella on tässä kaksi toimipistettä vastapäätä toisiaan ja toisessa on tietokoneita, joita hotellin asiakkaat saavat  käyttää veloituksetta. Joen rantaan on vajaan vartin kävelymatka, Central Markets on ihan vieressä ja ympäristössä on paljon pieniä mukavia ruokapaikkoja. Kahden hengen huone maksaa 17$ ja yhden hengen 15$. Huoneissa on lämmin suihku, ilmastointi ja jääkaappi. Vähän meluistahan siellä on, varsinkin kadun puolen huoneissa ja ensimmäisessä kerroksessa, johon kaikuu respasta kaikki kailotukset ja teeveen mölinä, mutta meteli lienee enempi vähempi sama kaikissa tämän hintatason hotelleissa kaupungin alueella. Osoite katujen 51 ja 130 kulma, puh. + 855 (0)23 212 356 ja sähköpostiosoite [email protected]. Henkilökunta puhuu kohtuullista englantia.

Uuden vuoden aattoa tuli juhlistettua kuitenkin sen verran, että kävimme muovituolipaikkaa hienommassa ravintolassa syömässä. Ravintola Khmer Surim tarjoaa maukasta ja kohtuuhintaista khmer-ruokaa. Pääruoat maksavat 4-6$. Ruokalistasta löytyy mukavasti valinnan varaa ja pöytäseurueeni mukaan listalla oli laadukkaita viinejä. Miljöö oli viihtyisä ja söimme illallistamme ulkoterassilla suihkulähteen vieno solina taustamusiikkina. Osoite on 57. katu, nro 11.

Leipä täällä on joka puolella valkoisista valkoisinta vehnäpatonkia ja uskon monen leipäkulttuurilaisemme kaipaavan kunnon leipää täälläpäin matkatessaan. Eilen näin ensimmäistä kertaa Suomesta lähtöni jälkeen tuota vehnäpatonkia karkeampaa leipää. Siinä näkyi olevan jotain ryynejä ja siemeniä seassa. Paikka oli Cafe Living Room 306. kadulla, nro 9. Kahvilassa on viehättävän rauhallinen ja varjoisa sisäpiha ja nopein langaton verkko, jota tähän mennessä olen täällä käyttänyt. Menu on kahvilatasoa ja hieman hintavaa, mutta jos tekee mieli leipää taikka muffinsia kahvin kera, niin kannattaa pistäytyä. Listalla oli useita kasvisvaihtoehtoja ja salaatteja ja saatavilla oli jopa gluteenitonta (tattari)pastaa.

Päivä 13: Suolaa ja pippuria

30.12.2010 Kep, Kambodza

Tämä päivä kului Kepin ympäristöä kierrellessä. Kävimme katsomassa luolia noin puolen tunnin ajomatkan päässä Kepistä. Vuoret, joiden pohjissa luolat sijaitsevat, ovat aikanaan olleet meressä. Luolastot ovat meren muovaamia ja siellä voi nähdä jäänteitä koralleista.

Luolavuoria Kepin lähistöllä.

Loppumatka luolille oli pomppuinen hiekkatien pätkä, joka kulki pienen kylän läpi. Saimme saattueekseemme vinhasti pyörällään polkevia lapsia,jotka yrittivät pysyä auton vauhdissa tai kipittivät juosten perässämme. Päästyämme parkkipaikalle he ympäröivät meidät taskulamppuineen. Hyvä bisnes, ei meille ollut kellekään tullut mieleen, että luolissa tosiaankin tarvitaan taskulamppuja.

Kylkeeni lyöttäytyi 10-vuotias Nang, joka osoittautui aivan ihanan huomaavaiseksi ja ammattitaitoiseksi luolaoppaaksi.

Luolissa asui monenlaisia otuksia: oli lohikäärmeitä, krokotiileja, elefantteja, kotkia ja mystisesti kalliosta esiin pistäviä jalkoja. Tunnistatko tämän?

Nang tunsi kaikki luolissa piilevät eläimet ja ”mind your head” –paikat.

Luolien jälkeen menimme sinne missä pippuri kasvaa. Kampotin pippuri on, jos ei maailmankuulua, niin ainakin maankuulua. Kuivattuna pippuria on saatavina valkoista, mustaa ja punaista (joka kuitenkin väriltään on lähinnä mustaa) ja tuore pippuri myydään vihreänä. Eri laatuja saadaan, kun pippuri korjataan eri kypsyysvaiheissa ja näistä punainen on pisimpään kypsynyttä. Punaisen pippurin kilohinta tässä suoraan viljelijältä ostettuna oli 15 USD, mustan 13 USD.

Pippuri alkaa tuottaa satoa vuoden kuluttua istuttamisesta ja hyvin hoidettuna kestää ikuisesti. Selvittämättä jäi, että kuinka pitkä tuo ikuisuus on.

Kun pippuri on väriltään punaista, on se valmista korjattavaksi. Tuoretta pippuria näkee myytävän markkinoilla näin vihreänä tertuissaan.

Kampotin pippuri tarvitsee erityisolosuhteet ollakseen juuri Kampotin pippuria.

Seuraavana pysähdyimme katsomaan, miten merisuolaa saadaan. Tasangolla oli valtavat alueet pengerrettyjä altaita. Merivesi johdetaan altaisiin sulkuporttien avulla ja sitten veden annetaan haihtua. Jäljelle jää suola valkeana kerroksena maan pinnalle. Maa suolan alla kovettuu kivikovaksi, joten kun suola siitä varovaisesti käsin kerätään, ei mitään erillistä puhdistusprosessia enää tarvita. Suolaa voidaan tuottaa vain kuivan kauden aikana.

Täältä siis tulee se mielestäni niin hyvä suola, jota olen koko Kambodzassa oloni ajan käyttänyt. Hmmm… tosin kaikki meriveden epäpuhtaudet ja saasteet jäänevät tuohon suolaan??

Illansuussa pistäydyimme vielä naapurikaupungissa Kampotissa.

Kampotissa on viehättäviä siirtomaatyylisiä taloja.

Kampot sijaitsee joen suussa lähellä rannikkoa.

Päivä 12: Kep ja Koh Tonsay (Rabbit Island)

28.12.2010 Kep, Kambodza

Voissa paistettuja katkarapuja ja piikkirauskua illalliseksi, eilen kokonaisena grillattu mikä-lie-kala. Rapuja, mustekalaa. Kepiin kannattaa tulla vaikka ihan pelkän ruoan takia. Ihanaa olla taas rannikolla ja syödä kalaa ja äyriäisiä. Kepissä ei ole mitään varsinaista keskustaa Yksi keskittymä on Crab Market eli rivi rantaravintoloita ja toinen noin kilometrin päässä oleva liikenneympyrä, jonka reunamilla on muutama guest house ravintola, bussipysäkki ja retkiä ja bussilippuja myyvä yritys. Tässä kohdin on myöskin uimakelpoinen ranta, muualla ranta on kivikkoista. Näiden lisäksi Kepissä on siellä täällä hajasijoitettuna kymmenkunta hotellia, muutama julkinen rakennus sekä venelaituri, josta lähtevät veneet Koh Tonsaylle.

Crab Markets’n rantaravintoloissa voi mässäillä äyriäisillä pikkurahalla.

Kepissä on Ranskan siirtomaavallan aikaisia taloja, nyt raunioituneina Punaisten Khmeerien tuhoamisvimman ja sodan pommitusten jäljiltä.

Tänään meillä oli omaa ohjelmaa koko päivä. Minä lähdin vetelehtimään päiväksi Koh Tonsaylle eli Rabbit Islandille. Tuktuk tuli hakemaan hotellilta, haki muutaman muun kulkijan mukaan ja vei venelaiturille. Siitä parinkymmenen minuutin venematka saarelle ja iltapäivällä neljän aikoihin sama takaisinpäin. Hinta 9 USD. Täällä on muutama retkimatkoja järjestävä yritys, jotka löytää keskustasta tai sitten voi pyytää omasta hotellista soittamaan ja varaamaan kyydin. Omatoimisesti voi retken saarelle järjestää halvemmallakin menemällä omin toimin venelaiturille ja ostamalla venekyydin suoraan veneestä. Maksaa kuulemma 3 USD.

Venelaiturilla.

Tiesin, että Koh Tonsaylle on lyhyt matka ja että sinne kulkee turisteja päivittäin, joten olin positiivisesti yllättynyt sekä paikan rauhallisuudesta, että siisteydestä. Tulihan sinne päivän mittaan lisää väkeä, mutta ei tungokseen asti vaikka näin joulun ja uudenvuoden välipäivinä onkin turistisesongin huippuaika. Rantatuolit täyttyivät kuitenkin ja tietenkin aamulla ensimmäisenä tulevat saavat parhaat paikat, joten ensimmäisten joukossa tulemisessa on etunsa. Tutkimatta jäi, että onko saarella muita uimakelpoisia rantoja kuin tämä pätkä.

Ei roskia eikä ainuttakaan tyrkyttävää kaupustelijaa.

Päivä oli pilvinen ja kun olin varautunut auringon paahteeseen asettumalla varjoon puun alle, niin ei ollut palamisesta pelkoa. Itse asiassa päivä tuntui niin viileältä, että en käynyt uimassa kuin kerran. Oli vaikea uskoa lämpömittaria, joka näytti 28°C:aa. Vesi oli selvästi viilentynyt siitä, kun asuin Sihanoukvillessä ja kävin päivittäin uimassa. Tänne on tullut talvi ja siksi ei sisämaassakaan ole ollut lainkaan kuumaa, niin kuin luulin olevan, kun rannikolta läksin. Yölämpötilat ovat olleet 22-24°C:n paikkeilla ja päivällä varjossa tuo lähes 30°C, auringossa enemmän. Tämä siis näin viileänä kautena. Luulen, että haluan olla jo jossain muualla sitten, kun täällä koittaa se kuumin aika.

Päivä kului kuin siivillä riippumatossa ei-mitään ajatellen. Tarpeellinen virikkeetön taukopäivä tiiviin matkaohjelman keskellä.

Rantapätkällä, johon vene meidät jätti, oli rivi rivissä pieniä ravintoloita, joilla kullakin muutama muovituolipaikka, rantatuoleja ja/tai –laveri ja bungaloweja. Yöpymiskapasiteettia on yllin kyllin ja jos saarelle haluaa tulla yöpymään, niin ei ole tarpeen – eikä ehkä mahdollistakaan – varata mökkejä etukäteen. Kunhan vain sopii venekyytinsä kanssa saareen jäädessään, että tuleeko takaisin mantereelle iltapäivällä vai ei.

Ravintoloiden ruokalistat ovat suurin piirtein toistensa kopioita: kalaa, mustekalaa, katkarapuja ja rapuja grillattuina, keitettyinä tai paistettuina nuudeleilla tai riisillä tai ilman. Lisäksi löytyy sianlihaa, kanaa, kasviksia, kookospähkinöitä ja juomia ja länsituristimakuun sopeutettuja aamiaisia.

Tämän mökin vuokra on 15 USD/yö ja pidempään viipyessä hinta on tingittävissä. Kysyin esimerkkinä viikon mittaista oleskelua ja silloin hinta olisi ollut 7USD/yö.

Kurkistus sisälle mökkiin: sänky, hyttysverkko ja ovessa riippulukko.

Nämä hierontapaikat rannalla olivat ahkerassa käytössä koko päivän.

Päivä 11: Mennään bussilla Kampong Cham – Kep

28.12.2010 Tien päällä Phnom Penhistä Kepiin, Kambodza

Tämä päivä kului linja-autolla matkustamisen merkeissä.

Pidimme lounastaukoa Capitol linja-autoyhtiön asemalla Phnom Penhissä. Jokaisella yhtiöllä on oma pikku asemansa jossain kadunkulmauksessa kaupungin keskustan tuntumassa. Matka Kampong Chamista kesti lähes neljä tuntia, sitten puolentoista tunnin vaihtoaika ja nyt vielä kolmen, neljän tunnin matka Kepiin. Täällä ei matkoja kannata ajatella kilometreissä, vaan tunneissa. Paljon riippuu siitä millaisessa kunnossa tie on, mitä tiellä tapahtuu ja missä ajetaan. Kaupungin laidalta keskustaan asemalle ajaminen kesti tunnin verran ja melkein saman verran ulos. Pääbulevardeja lukuun ottamatta kadut Phnom Penhissä ovat kapeita ja liikennettä paljon. Mopot poukkoilevat autojen seassa ja yksi koukkasi bussin eteen niin, että kolina kuului. Hetken aikaa siinä seisottiin ilman että kukaan teki mitään. Ulkona olijoista kukaan ei näyttänyt pysähtyvän paikalle ja hetken päästä nousi ylös moponsa kanssa hänkin, johon bussimme oli törmännyt, ja jatkoi matkaansa.

Linja-autot pysähtyvät muutaman tunnin välein noin parinkymmenen minuutin tauolle jonkin ravintolan kohdalle. Siinä ajassa ehtii syödä lämpimän aterian – tai ainakin saada sellaisen mukaansa – ja käymään vessassa. Tällaisten taukopaikkojen edustalla on myyjiä, joilta voi ostaa hedelmiä, kookospähkinöitä, keitettyjä munia tai milloin mitäkin.

Tältä taukopaikalta voi ostaa matkarouskuteltavaksi hämähäkkejä ja sirkkoja.

Nämä tytöt olivat varsinaisia herhiläisiä myyjiksi, mutta ihan herttaisia juttukavereina vaikka eivät montaa sanaa englantia osanneetkaan.

Bussimatkustaminen täällä on ihan miellyttävää jos omalla kohdalla olevat ilmastointiventtiilit ovat ehjät niin, että päälle puhaltavan raa’an ilmavirran pystyy sulkemaan tai ohjaamaan jonkun toisen niskaan, käsillä ovat korvatulpat, joilla estää dvd:ltä pauhaava karaokehelvetti räjäyttämästä päätä, edessäsi istuva ei halua nukkua päiväuniaan selkänoja ala-asennossa ja et satu istumaan renkaan kohdalla niin, että saat oikaistua jalkasi suoraksi. Ensi kerralla en ainakaan huoli paikkaa auton etuosasta, niin säästyn pahimmalta viihdepläjäykseltä.

Ei mikään oo niin viisas kuin insinööri.

Muutama bussin ikkunasta näpätty kuva matkan varrelta:

Puutaloista on yleensä maalattu vain räystäät ja päätykolmiot. Portaat ovat usein kauniisti koristellut vaikka talo muutoin olisikin maalaamaton.

”Floating village” –taloja Tonlé Sap -joella.

Phnom Penhin pohjoispuolella on suurella alueella kalanviljelyaltaita.

Saavuimme lopulta Kepiin ja tässä tupatarkastusraportti hotellistamme. Huoneissa ei ole langatonta verkkoa, mutta respassa on – kunhan saavat sen taas korjattua – ja jos ei ole omaa konetta mukana, niin antavat hotellivieraiden käyttää respan konetta veloituksetta. Hotellin rannasta voi toki pulahtaa uimaan, mutta mikään varsinainen uimaranta se ei ole, vaan sekä ranta että pohja on kivikkoa. Pihalla on mukavasti riippumattoja ja varjoa löhöilyyn. Hotellin ravintola ei ole mitenkään häikäisevä ja on ylihintainen – niinkuin hotellien ravintolat yleensäkin, mutta Crab Markets on ihan vieressä ja sieltä saa niin aamiaista kuin illallistakin.

Guest house Kep Seaside sijaitsee rannassa ja kävelymatkan päässä rantaravintoloista (Crab Market).

Huone ilmastoinnilla maksaa 15 USD/yö, kattotuulettimella ilman ilmastointia 7 USD/yö.

Kylpyhuone on muutoin siisti, mutta lattiakaivo taitaa tuoksusta päätellen olla vesilukoton.

Hotellin pihalla on eturivin paikat auringonlaskunäytökseen.