
Viron kylpylät ja kauniit kaupungit ovat suomalaisille helppoja ja edullisia lomakohteita.
Monille suomalaisille Viro tarkoittaa Tallinnaa, vielä tarkemmin sen vanhaakaupunkia. Etelänaapuri on kuitenkin paljon muutakin, eikä päiväristeily riitä kaiken näkemiseen.

Viro sijaitsee Itämeren rannalla Baltiassa. Maan varsinaisia rajanaapureita ovat Latvia ja Venäjä, mutta Viron pääkaupunkia lähin naapuripääkaupunki löytyy Suomesta. Helsingistä on linnuntietä Tallinnaan vain 85 kilometriä. Viroon kuuluu mannermaan lisäksi monia saaria, joista suurin on Saarenmaa.
Virolla on mielenkiintoinen historia keskiajan ritaritaistoista ja hansakauppiaista toisen maailmansodan tuoksinoihin. Viron aluetta ovat aikojen saatossa hallinneet niin Tanska, Saksa, Ruotsi, Puola kuin Venäjäkin. Maa itsenäistyi viimeksi vuonna 1991 Neuvostoliiton hajotessa.
Viro tunnetaan erityisesti kaupunki- ja kylpylälomakohteena. Viron suosituin matkakohde on pääkaupunki Tallinna ja maan tunnetuin nähtävyys Tallinnan Vanhakaupunki. Tallinnan vanha osa on yksi Euroopan parhaiten säilyneistä keskiaikaisista kaupungeista.
Viron tunnettuja matkakohteita ovat Tallinnan lisäksi Tartto, Narva, Pärnu ja Haapsalu. Viro on omiaan myös pyörä- tai autoreissun kohteeksi mielenkiintoisten maalaiskohteiden ja tasaisten teidensä ansiosta.
Viron ilmasto ei kovinkaan paljon eroa Suomen ilmastosta. Molemmissa maissa on selkeä vuodenaikavaihtelu ja neljä vuodenaikaa. Talvi on Virossa lyhyempi ja leudompi kuin Suomessa, ja kevät tulee Viroon aikaisemmin kuin Suomenlahden toiselle puolelle.
Virossa vallitsee lauhkea ilmasto, eli kesät ovat lämpimiä ja talvet leutoja. Vuoden lämpimin kuukausi on heinäkuu, jolloin päivän keskilämpötila kipuaa pariinkymmeneen asteeseen. Talvella Virossa saadaan lumipeite koko maahan. Kylmin kuukausi on helmikuu, jolloin keskilämpötila on muutamassa miinusasteessa.
Viron ilmastossa esiintyy hienoista alueellista vaihtelua, sillä rannikolla ilmasto on Itämeren vaikutuksesta lauhkeampi kuin sisämaassa.
Viron tunnetuin ja suosituin matkakohde on maan pääkaupunki Tallinna. Tallinna on mainio paikka sekä nopealle kulttuuri- tai ostosmatkalle että lomalle perheen kanssa. Erityisen tunnelmallinen Tallinna on ennen joulua, jolloin käsityöläiset ja glögikauppiaat pystyttävät kojunsa Raatihuoneentorille.
Viron toiseksi suurin kaupunki Tartto viehättää kauniilla rakennuksillaan ja huokeilla leivoksillaan. Vajaan kahdensadan kilometrin päässä koillisessa Narva sykkii venäjänkielistä elämää. Kesäkaupunki Pärnu taas on tunnettu hiekkarannoistaan ja kylpylöistään.
Puolesta tunnista puoleentoista kestävän lauttamatkan päässä mantereesta tunnelma muuttuu. Saarenmaa ja Hiidenmaa, Viron suurimmat saaret, ovat tunnettuja ystävällisistä asukkaistaan ja upeasta luonnostaan.
Koskemattomia metsiä ja vaikuttavia rantatörmiä pilkkovat tuulimyllyt ja keskiaikaiset rakennelmat, jotka ovat erinomainen kohde etenkin pyöräretkeläiselle. Jalkaisin tai autolla liikkuvat voivat vuokrata kulkupelin saapuessaan.
Saarilla Viron omaperäinen kulttuuri on säilynyt hyvin. Pienellä Kuhnulla voi yhä nähdä naisten pukeutuvan kansallispukuihin hoitaessaan maalaiselämän normaaleja töitä. Varmimmin vanhoja perinteitä pääsee todistamaan perinteisinä juhlapyhinä kuten juhannuksena tai Katariinanpäivänä (Kadripäev, 25.11.).
Suomeen verrattuna Viro on yhä edullinen maa, vaikka hinnat ovatkin nousseet selvästi maan liityttyä Euroopan unioniin. Tallinna on kalliimpi kuin muu maa, vaikka pääkaupungistakin löytyy suomalaiselle kukkarolle edullisia ravintoloita ja hotelleja.
Huomattavin hintaero naapurimaiden välillä on palveluissa, jotka etelänaapurissa ovat selvästi huokeampia. Kylpylä- ja kauneushoidoista nauttiville edullisia hoitoloita löytyy etenkin rantakaupunki Pärnusta, Haapsalusta sekä Tallinnasta.
Suomalaisiin suhtaudutaan Virossa hieman toisin kuin muihin vierailijoihin. Erityisen siteen luo jo kieli, jota muiden on lähes mahdotonta ymmärtää.
Tallinnassa suomalaiset koetaan lähinnä arvokkaina ostosmatkalaisina, joita mielellään palvellaan suomeksi. Pääkaupungin ulkopuolella suomen kielen taito on harvinaisempaa, eivätkä ainakaan nuoret hallitse sukukielen saloja sen paremmin kuin suomalaiset viroa. Suurien turistikohteiden ulkopuolella matkailijat joutuvatkin usein verestämään omia vironkielen taitojaan tai turvautumaan sanakirjaan.

Edullisimmin ja varmimmin Suomenlahden yli Viroon pääsee laivalla, joita kulkee reitillä useita päivässä. Suomenlahtea ylittävät risteilylaivat kulkevat ympäri vuoden, ja matka Helsingistä Tallinnaan taittuu 2,5 tunnissa. Merkittävimpiä liikennöitsijöitä ovat Eckerö Line, Linda Line, Tallink Silja ja Viking Line. Laivalippujen hinnat vaihtelevat kympistä muutamaan, autosta ja polkupyörästä peritään lisämaksu.
Useat suomalaiset matkatoimistot järjestävät yhdistettyjä bussi ja laiva -matkoja Viroon. Reissut vaihtelevat nopeasta Tallinnan pyörähdyksestä perusteellisiin kartanokierroksiin. Eteläsuomalaisille Viron kierrokset ovat monesti helpommin saavutettavia kuin kotimaan matkat pohjoiseen, joten toimistojen tarjontaan kannattaa tutustua.
Helikopteriyhteyttä Helsinki-Tallinna -välillä ei enää liikennöidä, mutta lentoyhtiöistä esimerkiksi Air Baltic, Blue1 ja Finnair tarjoavat suoria lentoja Tallinnaan useista Suomen kaupungeista. Tallinnan lentokentältä keskustaan on vain muutaman kilometrin matka.
Virosta löytyy majapaikkoja moneen makuun. Tarjolla on kaikkea huippuhotelleista kylpylöihin ja hostelleista leirintäalueisiin, mutta laatua arvostava matkailija valitsee yöpaikakseen historiallisen kartanon kauniissa ympäristössä.
Hotelliyö esimerkiksi Viron pääkaupungissa Tallinnassa maksaa noin 50–100 euroa per yö, halutusta tasosta riippuen.
Itsenäiselle matkaajalle sopii lomakodin tai huoneiston vuokraaminen. Huoneistoja vuokrataan paitsi maaseudulta myös Tallinnan keskiaikaisista arvokortteleista.
Kätevimmin Virossa pääsee liikkumaan autolla. Auton saa mukaan laivaan, jolloin myös tavarat kulkevat siellä huoletta. Myös auton vuokraaminen on helppoa. Nopeusrajoitukset eivät juuri eroa suomalaisista ja Tallinnan keskustan pois lukien teillä saa ajella melko rauhassa.
Julkisista kulkuvälineistä linja-auto on paras valinta. Tallinnasta bussit muualle maahan lähtevät keskustan laitamilla sijaitsevalta linja-autoasemalta, jonne pääsee keskustasta kävellen, bussilla tai raitiovaunulla. Matkaliput ovat Suomen hintoihin verrattuna edullisia, esimerkiksi vajaan kolmen tunnin matka Tarttoon keventää kukkaroa alle kymmenellä eurolla.
Tallinnan huonomaineiset taksit ovat siistiytyneet viime vuosina. Raivokkaan kampanjoinnin ansiosta jokaisen taksin takalasissa tulisi nyt lukea kilometritaksat, ja tarvittaessa kuljettajan on annettava kuitti matkasta.
Viro on pieni ja tasainen maa, joten pyörämatkailijalle se on helppo kohde. Paikoin huonokuntoisten teiden pakottamasta alhaisesta matkanopeudesta huolimatta jo vajaassa viikossa ehtii nähdä paljon. Autolla reissaavalle maa käy pian pieneksi, mutta Virosta on helppo jatkaa etelään Via Balticaa kulkien.
Omalla kulkuvälineellä liikkuvan kannattaa tarttua mahdollisuuteen poiketa mielenkiintoisissa paikoissa, joihin turistibussit eivät normaalisti kuljeta. Näkemisen arvoisia ovat ainakin teiden varsilla tyhjillään kohoavat kolhoosit ja Etelä-Viron kauniit kartanot.

Tallinna on yksi suomalaisten suosikkikohteista Virossa.
Viron merkittävin nähtävyys on Tallinnan Vanhakaupunki, joka on yksi Pohjois-Euroopan parhaiten säilyneitä keskiaikaisia kaupunkeja. Sen paksut kivimuurit kätkevät sisäänsä kirkkoja ja kapeita kujia, joiden hämyiset kahvilat kutsuvat suklaakakulle.
Vastakohtana Vanhankaupungin historialle Viron pääkaupunki tarjoaa myös modernimpaa arkkitehtuuria. Valtavien neuvostorakennusten rinnalle on viime vuosina noussut nopeaan tahtiin näyttäviä lasitorneja, jotka kuvastavat kaupungin uutta imagoa shoppailijoiden ja hemmottelua kaipaavien kohteena.
Viron suurin ja Itämeren toiseksi suurin saari, Saarenmaa, on tunnettu paitsi nimeä kantavasta valssista, myös tummasta nimikkoleivästään ja saaristolaisluonnostaan. Saarenmaalla on myös paljon kylpylöitä, ja jopa Viron ensimmäinen kylpylä perustettiin aikoinaan Saarenmaalle.
Saarenmaa sijaitsee Itämeressä Viron länsipuolella. Saarenmaalla kannattaa tutustua saaren pääkaupunkiin Kuressaareen, Kihelkonnan kellotorniin ja Maasin linnan raunioihin.
Haapsalu on Viron tunnetuimpia kylpyläkaupunkeja, jolla on pitkä historia. Ensimmäinen kylpylä tähän Viron länsilaidalla sijaitsevaan kaupunkiin perustettiin jo 1800-luvun puolella.
Haapsalu on tunnettu erityisesti mineraalipitoisesta mudasta, jonka hyvää tekevää vaikutusta voi testata monissa kylpylähoidoissa. Mudan ohella Haapsalussa voi pulikoida myös viereisessä Itämeressä.
Kaupungissa on meren ja mudan ohella myös muuta nähtävää. Haapsalun tunnetuimpia nähtävyyksiä ovat Piispanlinnan rauniot ja puupitsinen juhlasali.
Viron epävirallinen kesäpääkaupunki Pärnu on tunnettu valkeista hiekkarannoistaan ja kylpylöistään. Itämeren rannalla Viron lounaisosassa sijaitseva Pärnu on idyllinen rannikkokaupunki, joka tarjoaa puutaloja, kukkaistutuksia, puistoja ja pikkukauppoja.
Kesä on Pärnussa sesonkiaikaa, jolloin suomalaisia matkailijoita parveilee kaupungin kävelykadulla ja rannoilla. Pärnuun kylpylöihin voi kutienkin matkailla hyvin myös talvella. Pärnussa on esimerkiksi omat joulunajan markkinansa.

VisitEstonia: Viron virallinen matkailusivusto
Teksti: Laura Uotila ja Jenna Lehkonen
Kuvat: SXC
