Hoi Anissa voit kokea entisajan Vietnamin

Kohdeopas: Hoi An

Hoi An, Vietnam

Hoi Anin pikkukaupungin rentoa ja aitoa ilmapiiriä eivät ole onnistuneet turmelemaan edes jatkuvasti kasvavat turistilaumat.

Vanhanajan eksotiikkaa

Entisaikojen Vietnamia, upeita käsitöitä, hyvää ruokaa ja rauhallista tunnelmaa etsivälle Hoi An on erinomainen lomakohde. Vanhan kaupungin kapeille kaduille eksyy tuntikausiksi ja joen varrella kävellessä ei voi olla poikkeamatta toinen toistaan houkuttelevampiin pikkuravintoiloihin ja kahviloihin.

Hoi An sijaitsee Vietnamin keskiosassa noin 30 kilometrin päässä Da Nangista ja vajaan 150 kilometrin päässä Huen kaupungista. Pienen, noin 120 000 asukkaan, kaupungin vanha osa on Unescon maailmanperintökohde. Vanhakaupunki on erittäin hyvin säilynyt ja sen kadut on pyhitetty jalankulkijoille ja polkupyörille.

Hoi An on moniin muihin Vietnamin kaupunkeihin verrattuna rauhallinen ja leppoisa lomakohde. Elämänrytmi on hidas ja perinteet näkyvät vahvasti katukuvassa. Valokuvaajalle Hoi An on oikea unelmakohde värien loistaessa kirkkaina kaikkialla.

Hoi An, Vietnam
Hoi Anin katukuva on värikäs ja vehreä.

Valokuvauksellinen vanhakaupunki hurmaa

Tärkein nähtävyys on vanhakaupunki kauniine rakennuksineen. Perinteiset markkinat joen varressa ovat elämys ja rantaelämää kaipaavat löytävät valkohiekkaisia rantoja noin viiden kilometrin päästä keskustasta. Myös kaupungin ravintolatarjonta on yksi Vietnamin parhaista. Hoi An on lisäksi Vietnamin parhaista paikoista laadukkaiden vaatteiden teettämiseen.

Vietnamin sää on vaihteleva. Maan pituudesta johtuen erot säätilassa voivat olla suuriakin paikkakunnasta riippuen. Hoi Anin korkeudella lämpötila pysyttelee kuitenkin lähes aina parinkymmenen asteen paremmalla puolella. Sateita tulee pitkin vuotta ja taifuunit ovat yleisiä kesäisin ja syksyisin. Muista hyvä aurinkosuoja sekä hyönteiskarkote.

Varo huijauksia ja liikennettä

Vietnam on yleisesti ottaen melko turvallinen maa. Käsilaukkuja ryöstäviä mopokuskeja kannattaa kuitenkin varoa ja erilaiset turistihuijaukset ovat yleisiä. Hoi An on suurimmaksi osaksi hyvin turvallinen kohde, mutta yöllä ei kannata liikkua yksin heikosti valaistuilla kaduilla.

Kenties suurin riski täällä on liikenne. Vietnamin liikenteessä kannattaa olla varuillaan, sillä onnettomuudet ovat yleisiä etenkin öisin teiden huonon kunnon, valaistuksen puutteen ja huolimattoman ajotavan vuoksi. Ydinkeskustassa ei autoilla saa liikkua, joten siellä jalankulku on helppoa.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN HOI ANISSA

Hoi An

Mutkien kautta perille

Matkustaminen Suomesta Hoi Aniin vaatii hiukan vaivaa, mutta on sen arvoista. Lähin lentokenttä sijaitsee Da Nangissa, jossa on myös lähin rautatieasema. Suomesta helpoin tapa matkustaa Hoi Aniin on lentää ensin Ho Chi Minh Cityyn tai Hanoihin ja jatkaa sieltä lentäen tai junalla Da Nangiin, josta pääsee perille bussilla.

Yhteyksiä Ho Chi Minh Cityyn sekä Hanoihin tarjoaa muun muassa Finnair. Myös Vietnam Airlinesin lennot Pariisissa vaihtaen ovat hyvä ratkaisu: tällöin pääset lentämään uudella Airbus 350:llä.

Hoi An on myös Vietnamissa suosittujen ”open bussien” reitillä, joten Hanoista tai Ho Chi Minhistä pääsee myös bussilla suoraan perille. Matka tosin kestää noin vuorokauden ja välillä voi joutua pysähtymään muissa kaupungeissa.

Helppoa liikkumista ja paljon hotelleja

Hoi Anista löytyy paljon eritasoisia ja -hintaisia majoitusvaihtoehtoja. Hinnat ovat pääosin edulliset, joten halvalla pääsee asumaan hyvinkin mukavasti. Suurin osa majoituksesta on keskitasoista ja yleensä hotelleissa. Hostellejakin kuitenkin löytyy. Etenkin sesonkiakaan majoitus kannattaa varata etukäteen.

Hoi Anissa kätevin tapa liikkua ovat omat jalat. Kaupunki on niin pieni, että kävellen kiertää helposti koko keskustan. Toinen kätevä ja suosittu tapa liikkua on polkupyörä, joita vuokrataan useissa hotelleissa. Kauemmas ja rannoille mennessä vaihtoehtoja ovat pyörän lisäksi taksi tai mopotaksi. Lähikaupunkeihin pääsee bussilla.

Myös skootterin vuokraaminen on suosittu tapa liikkua paikasta toiseen. Käytä aina kypärää ja ole tarkkana vilkkaassa liikenteessä.

HOI ANIN NÄHTÄVYYDET

[caption id="attachment_192250" align="alignleft" width="610"]Hoi An Vietnamilainen katuruoka vie kielen mennessään.

Hoi Anin vanhakaupunki

Hoi Anin erinomaisesti säilynyt vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde ja värikylläisyydessään silmiä hivelevän kaunis. Vanhakaupunki on täynnä pieniä putiikkeja, kutsuvia kahviloita ja houkuttelevia ravintoloita.

Kannattaa myös vierailla Hoi Anin torialueella joen varressa. Paikka on kuin menneestä maailmasta. Myynnissä on kaikkea mahdollista turistikrääsästä tuoreisiin hedelmiin ja vihanneksiin sekä eläviin kanoihin. Valuuttana toimivat sekä Vietnamin dongit että dollarit.

Vanhaankaupunkiin peritään portilla pieni alueen kunnossapitoon suunnattu pääsymaksu. Samalla maksulla pääsee tutustumaan myös vanhankaupungin museoituihin rakennuksiin.

>> Katso täältä kuvasarja kauniista vanhastakaupungista

Tuliaisiksi taidetta ja käsitöitä

Taidetta ja käsitöitä löytyy kaikkialta Hoi Anista. Kaupunki on erityisesti kuuluisa räätäleistään ja vaatteiden teettäminen on edullista. Kannattaa kuitenkin kysyä suosituksia räätäleistä, sillä kaikki eivät ole yhtä laadukkaita.

Vaatteiden ja kenkien lisäksi Hoi An on täynnä myös nahkatavaraa, kuvataidetta, kiinalaisia lyhtyjä ja puuveistoksia. Matkamuistoja etsivälle ongelma onkin lähinnä runsaudenpula. Hoi An on ollut tärkeä kauppakaupunki jo satoja vuosia ja kaupankäynnin perinteet ovat edelleen vahvat.

Hintataso on hyvin edullinen ja neuvottelemalla on mahdollista saada kylttien hinnoista vielä hyvä lisäsiivu pois.

Cua Dain ranta

Cua Dain ranta alkaa noin viiden kilometrin päästä Hoi Anista pohjoiseen ja jatkuu aina Da Nangiin asti. Ranta tarjoaa hienoa valkoista hiekkaa ja lempeitä aaltoja.

Uimista suositellaan vain huhtikuun ja lokakuun välisenä aikana, sillä muulloin tuulet voivat olla yllättävän kovia. Rannalta löytyy myös hotelleja, ravintoloita ja baareja. Cua Daista voi tehdä myös päiväretken suosituille Cham-saarille.

Päiväretket Hoi Anista

Hoi Anissa lomailevan kannattaa piipahtaa myös naapurissa Da Nangissa, joka on luonteeltaan modernimpi kaupunki. Da Nangin pitkät hiekkarannat houkuttavat myös rantaleijonia ja auringonpalvojia.

Vajaan kahden tunnin ajomatkan päässä on Unesco-kohteisiin kuuluva My Sonin temppelialue. Nämä muinaiset temppelit ovat seisoneet paikallaan jo yli tuhat vuotta. Välillä ne jäivät unohduksiin ja viidakon valtaamiksi. Vietnamin sodan aikana alue toimi Vietkongin tukikohtana ja kärsi pahoin amerikkalaisten pommituksissa. Nyt aluetta kunnostetaan taas ja se on suosittu käyntikohde, jossa myös Hoi Anista on helppo piipahtaa päiväretkellä.

Lisätietoa

Vietnamin viralliset matkailusivut
Hoi Anin vanhakaupunki Unescon sivuilla

Teksti: Riikka Krenn, Suvi Huttunen
Kuvat: Riikka Krenn

Päivitetty: 21.2.2016

Vietnam: Lue lisää kohdeoppaita

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia