Tatarstan on siisti ja turvallinen venäläiskohde

Mieleenpainuva ja erikoinen arkkitehtuuri, edullinen hintataso sekä kiinnostavat kulttuurikohteet tekevät Tatarstanista helpon lomakohteen.

Kohdeopas: Tatarstan

Tatarstan, Venäjä

Tatarstan on venäläinen alue, josta harva matkailija on kuullut ja vielä harvempi on siellä käynyt. Alueella on kuitenkin loistavat palvelut juuri matkailijoita ajatellen, runsaasti nähtävyyksiä sekä herkullista ruokaa, mikä saa useimmat nauttimaan Tatarstanin-lomasta.

Historiallisia kohteita matkailijoille

Keski-Venäjällä, 800 kilometrin päässä Moskovasta sijaitseva Tatarstan on Venäjän rikkaimpia alueita, ja se näkyy myös matkailijalle: kadut ovat siistejä, kansainvälisten hotelliketjujen majoitusliikkeitä on runsaasti ja valtaosa rakennuksista on joko vasta rakennettuja tai hiljattain restauroituja.

Tatarstan sopii loistavasti kaupunkilomailijalle, mutta alueella on myös monia luontokohteita, esimerkiksi Tatarstanin läpi virtaava kuuluisa Volga-joki luo loistavat puitteet kalastukselle. Alueella matkustetaan kuitenkin pääasiassa kaupunkikohteet mielessä, ja useimmat matkailijat suuntaavat Tatarstanin pääkaupunkiin Kazaniin.

Kazanin lisäksi suosittuja tatarstanilaisia vierailukohteita ovat muun muassa noin tunnin ajomatkan päässä sijaitseva historiallinen Svijazhsk-saari, Volga-joen ympäristö sekä Suur-Bolgar, joka on toinen Tatarstanin kahdesta Unesco-kohteesta.

Tatarstan, Venäjä
Kazanin kreml on Unescon maailmanperintökohde.

Matkusta kesäsesongin aikana

Paras aika matkustaa Tatarstaniin on toukokuusta syyskuulle, jolloin lämpötila on tavallisesti 25 asteen tuntumassa ja sateita harvakseltaan.

Olosuhteet saattavat kuitenkin vaihdella kesästä riippuen, aivan kuten Suomessakin: joinakin vuosina aurinko paistaa koko kesän, kun taas toisina vuosina sateita on tavallista enemmän.

Kulttuurintäyteinen kaupunkiloma Tatarstanissa

Tatarstaniin matkustetaan tyypillisimmin kaupunkilomalle, sillä alueen pääkaupunki Kazan tarjoaa matkailijalle runsaasti nähtävää kiinnostavien kulttuurikohteiden ja jännittävän arkkitehtuurin muodossa. Näiden lisäksi kaupungissa on myös mainiot shoppailumahdollisuudet, sillä Baumanin kävelykadun varrella sijaitsevien matkamuistomyymälöiden lisäksi Kazanissa on useita ostoskeskuksia.

Tatarstanissa voi viettää myös rantalomaa, sillä Volga-joen varrella on useita hyviä rantoja ja mainioita mahdollisuuksia nauttia rauhasta ja lämmöstä rantatunnelmissa. Tatarstan ei kuitenkaan ole perinteinen aurinkolomakohde.

Hintataso miellyttää matkailijaa, sillä Tatarstan on hyvin edullinen matkakohde. Matkailijan suurimmat kulut, ruoka ja majoitus, ovat alueella Suomeen verrattuna halpoja. Tatarstanin valuutta on muun Venäjän tapaan rupla.

Turvallinen kohde

Tatarstanissa asuu alueen nimen mukaisesti tataareja, mutta siellä on myös hyvin paljon venäläisiä. Kahden kansakunnan lisäksi alueella on myös kaksi uskontoa, sillä Tatarstanissa on paitsi perinteiseen venäläiseen tyyliin kristittyjä eli ortodokseja myös muslimeja, jotka ovat pääosin sunneja.

Matkailijoiden tulee pukeutua peittävästi uskonnollisissa kohteissa, sillä polvet ja naisilla hiukset on peitettävä sekä moskeijoissa että useimmissa kirkoissa. Valokuvaaminen ei ole sallittua kaikissa uskonnollisissa kohteissa, joten lupa kuvaamiseen on syytä varmistaa vielä paikan päällä.

Tatarstan on turvallinen kohde, ja esimerkiksi 1,2 miljoonan asukkaan pääkaupungissa Kazanissa on melko turvallista liikkua vuorokaudenajasta riippumatta. Törkeitä huijauksia tai taskuvarkaita alueella ei liiemmin ole, mutta maalaisjärki on syytä pitää mielessä ja omasta omaisuudesta kannattaa huolehtia erityisesti väkijoukoissa.

Tatarstan on kaksikielinen alue, sillä siellä puhutaan sekä venäjää että tataaria. Suurin osa paikallisista osaa molempia kieliä, joten venäjää taitava matkailija tulee Tatarstanissa toimeen vallan mainiosti. Erityisesti nuori väestö osaa myös hieman englantia, toisin kuin vanhempi ikäpolvi. Matkailijan kannattaakin opetella kohteliaisuussanat venäjäksi tai tataariksi ennen matkaa.

Suomalaismatkailija tarvitsee viisumin matkustaessaan Venäjällä sijaitsevaan Tatarstaniin. Lisätietoa viisumikäytännöistä on saatavilla Venäjän Suomen suurlähetystöstä.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN TATARSTANISSA

Tatarstan, Venäjä
Volga-joki on leveimmillään juuri Tatarstanissa, missä vastarannalta toiselle on välimatkaa 40 kilometriä.

Suorilla lennoilla Tatarstaniin

Suomesta on helppo matkustaa Tatarstaniin, sillä Finnair liikennöi suorilla lennoilla Helsingistä Kazaniin kolme kertaa viikossa. Lentoaika on noin kaksi ja puoli tuntia. Reitti on sesonkiluontoinen: yhtiö liikennöi väliä toukokuusta tammikuuhun.

Suorat lennot Helsingistä Kazaniin maksavat halvimmillaan noin 200 euroa.

Hyvä valikoima majapaikkoja

Tatarstan tarjoaa majapaikkoja moneen makuun ja usealle budjetille. Majoittuminen on hyvin edullista, sillä esimerkiksi kahden hengen huone kolmen tähden hotellissa maksaa keskimäärin noin 30 euroa yötä kohden. Viiden tähden hotellin saa noin sadalla eurolla.

Hyvin pienellä budjetilla matkustavat löytävät myös omalle kukkarolle sopivan majapaikan Tatarstanista, sillä Kazanissa on runsaasti edullisia hostelleja, joissa voi majoittua pikkurahalla. Halpoja majoitusvaihtoehtoja on myös pääkaupungin ulkopuolella, samoin tasokkaita luksushotelleja.

Autolla ja bussilla paikasta toiseen

Paras tapa liikkua Tatarstanissa on autolla, sillä alueen tiet ovat hyvässä kunnossa ja erityisesti matkailijoiden suosimiin kohteisiin on helppo matkustaa. Liikenne on muusta Venäjästä poiketen melko rauhallista. Auton vuokraaminen onnistuu Tatarstanissa vaivatta.

Jos auton rattiin istahtaminen mietityttää, pääsee Tatarstanissa liikkumaan kätevästi myös julkisen liikenteen avulla. Bussit liikennöivät suosittujen kohteiden välillä, ja matkaan pääsee hyvin edullisesti. Reittiliikenteen bussien kyydissä pääsee myös lähelle paikallista elämänmenoa. Julkisen liikenteen bussien lisäksi suosituissa matkakohteissa on mahdollista vierailla myös järjestetyillä matkoilla.

TATARSTANIN NÄHTÄVYYDET

Tatarstan, Venäjä
Suur-Bolgarissa sijaitseva valkoinen moskeija on näyttävä kohde.

Pääkaupunki Kazan on suosittu kohde

Tatarstanin luoteisosassa sijaitseva, noin 1,2 miljoonan asukkaan pääkaupunki Kazan on näyttävä kulttuurikohde, jonka erikoinen arkkitehtuuri ja siisteys ovat matkailijoiden mieleen.

Kaupungin tunnetuimpia nähtävyyksiä ovat alueen toinen Unesco-kohde Kazanin kreml, vanha tataarikortteli, Baumaninkatu, Kazan-perhekeskus sekä näyttävä kaikkien uskontojen temppeli. Myös kaupungin läpi virtaava Kazanka-joki ja sen ranta-alueet ovat loistavia vierailukohteita.

Kazan tarjoaa matkailijoille loputtomasti kulttuurikohteita, ja esimerkiksi aivan kaupungin keskustassa sijaitseva konserttisali toimii lukuisten näyttävien musiikkiesitysten näyttämönä.

Svijazhskin saarikaupunki

Volga- ja Svijaga-jokien yhtymäkohdassa sijaitsevaan historialliseen Svijazhskin kaupunkiin on helppo matkustaa Kazanista, sillä välimatkaa on vain 60 kilometriä. Saarella sijaitseva kohde oli alun perin Iivana Julman rakentama linnoitus, jonka avulla hän valloitti Kazanin kaupungin. Nykyisin Svijazhsk on venäläinen kulttuurikeskus, jonne toivotaan Tatarstanin kolmatta Unesco-kohdetta.

Noin 300 asukkaan saarella voi viettää aikaa tutustuen venäläiseen arkkitehtuuriin ja historiallisiin rakennuksiin: esimerkiksi päivässä rakennettu puiseen Pyhän kolminaisuuden kirkkoon tai näyttävään Uspenski-kirkkoon. Historiallisten rakennusten lisäksi saarella on museo sekä erityisesti lapsiperheitä ilahduttava historiallinen teemakeskus Lenivy Torzhok, missä voi kokeilla muun muassa jousiammuntaa ja savenvalantaa sekä pukeutua kuin entisajan ritarit.

Kazanilaisille Svijazhskin saari on rentouttava kohde, jonne matkustetaan piknikille ja nauttimaan rauhallisen saaren luonnosta. Saarelle tehdään tavallisesti päiväretkiä mutta siellä voi viipyä myös pidempään, sillä Svijazhskissa on kaksi hotellia.

Suur-Bolgar

Parinsadan kilometrin päässä Kazanista sijaitseva Suur-Bolgar on Volgan Bulgarian entinen pääkaupunki. Suur-Bolgar on toinen Tatarstanin toistaiseksi kahdesta Unesco-kohteesta, ja siellä on lukuisia vierailukohteita: lukuisia arkkitehtuurimuistomerkkejä, näyttävä valkoinen moskeija, mielenkiintoinen Koraani-museo sekä suuri Suur-Bolgarin museo. Ruoasta kiinnostuneita ilahduttaa myös leipämuseo.

Alueelle voi matkustaa joko maitse tai vaihtoehtoisesti Volga-jokea pitkin. Laivamatka sujuu automatkaa nopeammin, ja kestää reilut kaksi tuntia. Suur-Bolgarin luonto ihastuttaa kävijöitä, sillä vihreät nurmikentät sinisenä loistavan Volga-joen rinnalla luovat todellisen postikorttimaiseman.

TATARSTANIN PARHAAT

Tatarstan, Venäjä
Tatarstanissa voi nautiskella perinteisiä venäläisiä ruokia.

Koe nämä elämykset

  • Maistele tataarileivonnaisia
  • Vieraile pääkaupungissa Kazanissa
  • Käy näyttävässä moskeijassa
  • Matkusta myös maaseudulla

Maistele näitä herkkuja

  • Hunajaiset chak chak -leivokset
  • Hevosmakkara
  • Tatarstanilainen vodka
  • Kystyby-perunapiirakka

Tärkeimmät nähtävyydet

  1. Pääkaupunki Kazan
  2. Kazanin kreml
  3. Suur-Bolgar
  4. Svijazhskin saarikaupunki

Lisätietoja

Tatarstanin virallinen matkailusivusto

Teksti ja kuvat: Inka Khanji

Päivitetty: 29.12.2016

Venäjä: Lue lisää kohdeoppaita