Rantapallo

Kevät ja kukat

Kevät on saapunut Fukuokaan. Ruoho alkaa vihertää, linnut laulavat, lämmin kevättuuli puhaltaa ja kukat alkavat kukkia. Ihanaa!

Eilen käytiin kauniin kevätpäivän kunniaksi Lauran kanssa katselemassa kukkia Maizuru-puistossa Fukuokan linnan raunioiden kupeessa. Alue on erityisen tunnettu sakuran, eli kirsikankukkien, katselupaikkana, mutta ennen sakuraa siellä kukkii myös ume, eli japanilainen luumu.

Puistossa kasvaa noin 350 luumupuuta, ja viikonlopun kunniaksi muutama muukin oli eksynyt paikalle niitä ihailemaan ja kuvailemaan. Luumut yleensä kukkivat vähän aikaisemmin kuin kirsikat, ja monesti ne jopa liitetään talveen enemmän kuin kevääseen, esimerkiksi runoudessa. Suomen standardeilla täällä on kyllä jo enemmän kevät kuin talvi. Eipä tässä kovin kauaa niihin kirsikoihinkaan enää mene.

Kirsikoita ja luumuja on niin paljon eri lajikkeita, että nähtiin linnan raunioilla myös yksi kirsikkapuu, joka oli jo ylittänyt parhaan kukinta-aikansa ja alkanut pudottaa terälehtiään.

Sakura- ja ume-puut erottaa monesti toisistaan niiden runkojen sekä kukkien terälehtien perusteella. Umen rungot ovat jykevämmät ja sen oksat kasvavat usein ylöspäin. Umen terälehdet ovat myös pyöreämmät kuin sakuran. Aivan ihania puita molemmat. Vaikka Suomessa ei niin paljoa päästä näitä kyseisiä puita ihailemaan, nähdään sielläkin alkukesästä ihanat omenankukat. Ne tuovat mulle aina mieleen Japanin kevään. :-)

facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>