Hyppää sisältöön

Kiira Korpi muuttaa rakkaansa luo New Yorkiin: tämä on kaupungissa parasta

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 23.04.2016
Revyynäyttelijäksi ryhtynyt Kiira Korpi kertoo kokemuksistaan New Yorkissa ja Milanossa.

Vapauttavaa olla huono

Kilpauransa hiljattain päättänyt taitoluistelija Kiira Korpi tähdittää Uuden Iloisen Teatterin kevätrevyytä Soitellen soteen, joka saa ensi-iltansa 14. toukokuuta Linnanmäen Peacock-teatterissa.

Tuore musikaalitähti tuntuu olevan itsekin hämillään siitä, miten päätyi teatterin lavalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Saatuani puhelun Sari Siikanderilta olin ällikällä lyöty. Minulla ei ole aiempaa kokemusta näyttelemisestä tai laulamisesta. Olen itse asiassa pitänyt itseäni huonona laulajana, Korpi naurahtaa.

Entinen kilpaluistelija on kuitenkin tyytyväinen siihen, että tarttui tilaisuuteen. Korpi suorastaan säteilee kertoessaan UIT-kokemuksistaan.

– On ollut mahtavaa saada seurata oman alansa huippuja ja toisaalta vapauttavaa olla huono jossain. UIT:n riveissä kaikki joutuvat epämukavuusalueelle: näyttelijät tanssimaan ja tanssijat laulamaan.

Korpi kertoo UIT:n harjoitusten olevan nauruntäyteisiä: välillä nauretaan muille, välillä itselle. Hän toteaa myös viihtyvänsä treeneissä niin hyvin, että osallistuisi niihin vaikka ilmaiseksi.

UITSoitellen soteen on Uuden Iloisen Teatterin kevätrevyy 2016.
Sari Siikander houkutteli Kiira Korven mukaan Soitellen soteen -musikaaliin. Mukana myös Jussi Lampi.

Muutto New Yorkiin jännittää

Kesän jälkeen 27-vuotiaalla Kiira Korvella on edessään muutto New Yorkin Manhattanille avopuolisonsa Arthur Borgesin kanssa. Korpi odottaa muuttoa jännityksen ja innostuksen sekaisin tuntein.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

New York on Korvelle vielä varsin tuntematon, mutta kaksi aiempaa matkaa kaupunkiin ovat olleet hyviä kokemuksia. Kaupungin draivi ja ihmisten moninaisuus viehättävät Korpea.

– Parasta New Yorkissa ovat sen loputtomat mahdollisuudet. Viikonloppuna täytyy vain päättää, että haluaako urheilua, kulttuuria vai taidetta. You name it, you have it.

Maukasta pikaruokaa Milanosta

Milanossa puoli vuotta asunutta Kiira Korpea ei helposti kuvittelisi pikaruoan ystäväksi, mutta hän hehkuttaa varauksetta milanolaista pikaruokakonseptiin nojaavaa Pescetto-kalaravintolaa.

Annokset koostetaan valitsemalla eri vaihtoehdoista, ja ne noudetaan vuoronumeroa vastaan. Ruoka on kuitenkin Korven mukaan herkullista, ja sen kanssa nautitaan viiniä.

– Ravintolasta saa parillakymmenellä eurolla mielettömän dinnerin. Kaikki ystävät, jotka olen vienyt paikkaan syömään, ovat olleet todella vaikuttuneita konseptista.

Lomalla kaipaa rauhaa ja hiljaisuutta

Mitä voi odottaa lomalta, kun New Yorkin ja Milanon kaltaiset upeat matkakohteet ovat arkea? Suomalaista luontoa ja rauhaa tietenkin.

Korpi uskoo kaipaavansa lomallaan rauhallista mökkeilyä Suomen luonnossa Manhattanin hektisen elämän vastapainoksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Teksti: Anna Mäkelä
Kuvat: UIT