Aurinkoloma Turkissa

Bodrum

Turkin rannikolla sijaitseva Bodrum on paljon muutakin kuin rantalomakohde. Lumivalkoisista taloista koostuva kaupunki markkinoineen, eläväinen satama ja vilkas yölämä ovatkin tehneet siitä yhden maan kansainvälisimmistä matkakohteista.

BODRUM MATKAKOHTEENA

Uima-allas kuuluu Turkin lomaan

Bodrum on paikallisten ja ulkomaalaisten suosikki

Historiallinen Bodrum, joka tunnettiin ennen nimellä Halikarnassos, on viime vuosina noussut etenkin nuorten matkailijoiden suosikkikohteeksi. Sen monipuolinen yöelämä ja kiinnostavat päiväretkikohteet mahdollistavat omanlaisen loman rakentamisen jokaiseen makuun.

Bodrumin suosio matkakohteena perustuu sen historiaan, satamaan ja kaupungista järjestettäviin veneretkiin. Retket rannikon koskemattomille hiekkarannoille ja läheisiin saariin ovatkin loman huippuhetkiä, joita Bodrumissa matkailevan ei kannata jättää väliin. Bodrumista on mahdollista lähteä myös elämykselliselle purjehdukselle turkkilaisella goulet-aluksella.

Välimerellinen lomakohde

Satamakaupunki Bodrum sijaitsee Turkin länsirannikolla Egeanmeren rannalla. Talvisin hiljainen kylä herää eloon kesällä, kun tuhannet turkkilaiset ja ulkomaalaiset lomalaiset saapuvat täyttämään kaupungin rannat, kadut ja satamat.

Välimereen kuuluvan Egeanmeren ilmasto tarjoaakin hyvät olot vieraille, sillä lämpöä ja aurinkoa riittää. Heinä- ja elokuussa mittari saattaa nousta jopa 40 asteeseen. Talvisin on sateista ja viileämpää. Keväällä ja syksyllä sää on yleensä myös takuulämmin, muttei yhtä kuuma kuin kesäkuukausina.

Bodrum rantakohteena

Kesän kuumuutta on välillä päästävä pakoon vilvoittavaan mereen. Bodrumin keskusta ei ole varsinainen rantakohde, vaikka aivan linnoituksen vierestä alkava ranta sopiikin uimiseen. Todellisten auringonpalvojien kannattaakin vierailla muutaman kilometrin päässä sijaitsevilla Gümbetin tai Bitezin hiekkarannoilla. Kirkkaan veden äärellä on tarjolla vesiaktiviteetteja surffauksesta sukellukseen.

Keskustan uimaranta muuttuu iltaisin rantaravintoloiden terassiksi, mikä tarjoaa mahdollisuuden tunnelmalliseen illalliseen meren rannalla auringonlaskua ihaillen.

Juhli ja shoppaile Bodrumissa

Merellisestä sijainnistaan huolimatta Bodrum ei ole vain rantakohde. Antiikkiset rauniot ja niemen kärjessä kohoava keskiaikainen linna pitävät nähtävyyksiä janoavat tyytyväisinä. Taskussa polttelevat rahat pääsee kuluttamaan keskustan toreilla ja ostoskeskuksissa.

Jos energiaa riittää, voi Bodrumissa juhlia aina aamuunkoittoon asti. Monen nuoren lomailijan ehdottomiin aktiviteetteihin kuuluu käynti yhdessä Euroopan suurimmista ulkoilmaklubeista, Halikarnas Discossa. Yöelämän vilkkaudessa huonommaksi ei jää keskustan baarikatu, jonka terasseilta aukeaa näkymä merelle ja valaistuun linnaan.

Bodrum on suosittu kohde myös Välimeren purjehtijoille ja veneilijöille. Kaupungin satamaan on lähes poikkeuksetta ankkuroitu toinen toistaan upeampia jahteja ja näyttäviä purjeveneitä. Bodrum on pitkään ollut myös turkkilaisten kuuluisuuksien lomakohde, jonne he tulevat rentoutumaan ja juhlimaan villisti.

Bodrumin hintataso

Bodrum oli etenkin muutamia vuosikymmeniä sitten Turkin rikkaiden ja kuuluisien kesäinen näyttäytymispaikka. Kenties siitä johtuen hintataso on edelleen korkeampi kuin monessa muussa turkkilaisessa kohteessa. Ruokaa ja paikallista juomaa saa kuitenkin edullisesti. Myös liikkuminen kaupungissa on huomattavasti suomalaisia hintoja huokeampaa.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN BODRUMISSA

Majoitus Turkissa

Lennot Bodrumiin

Bodrum on Turkin uudempia valmismatkakohteita, joka kuuluu myös suomalaisten matkanjärjestäjien valikoimiin. Helpointa Bodrumiin onkin matkustaa pakettimatkalla.

Milas-Bodrumin lentokenttä sijaitsee 35 kilometrin päässä Bodrumista. Kentältä kaupunkiin kulkee muutaman euron hintaisia lentokenttäbusseja. Taksi Bodrumiin maksaa alle 50 euroa.

Bodrumin monipuoliset hotellit

Bodrumin majoitustarjonta on monipuolista vaihdellen nuorten suosimista hostelleista tasokkaisiin hotelleihin. Kohteesta löytyy myös useita all inclusive -vaihtoehtoja, joiden helppous sopii etenkin lapsiperheille.

Liikkuminen Bodrumissa

Hotelleja löytyy myös keskustasta, mutta varsinainen loma-alue hiekkarantoineen sijaitsee muutaman kilometrin päässä kauniilla kukkulalla.

Mikäli Bodrumissa mielii lähteä kävelymatkaa kauemmaksi, on paras tapa ottaa alle dolmus, jaetun taksin tapaan toimiva kulkuneuvo, joka ajaa tiettyä reittiä pysähtyen matkustajan haluamassa kohdassa. Myös auton vuokraaminen Bodrumissa on helppoa ja taksit kohtuuhintaisia.

BODRUMIN NÄHTÄVYYDET

Nähtävyyksiä Bodrumin kupeessa

Historian jälkiä Bodrumissa

Saapuessasi Bodrumiin, tulit sitten mereltä tai maalta, et voi olla huomaamatta keskiaikaista linnaa, jonka massiiviset muurit ja viisi kivistä tornia kohoavat sataman naapurissa. Kaupungin suosituimmasta käyntikohteesta löytyy paitsi hyvin säilynyt linna, myös mielenkiintoinen vedenalaisen arkeologian Bodrum Museum.

Jo antiikissa tärkeän kaupungin muita historiallisia kohteita ovat amfiteatteri, valkoiset tuulimyllyt ja maanjäristyksessä tuhoutuneet Halikarnassoksen mausoleumin rauniot.

Retkiä maitse ja meritse

Veneretket Bodrumin satamasta ovat ehdoton keino tutustua kaupungin ympäristöön ja Turkin rauhalliseen lounaisrannikkoon. Päiväretkellä nautitaan tyypillisesti kevyt lounas ja vieraillaan muutamassa kauniissa uimapaikassa – unohtamatta tietenkään rentouttavaa loikoilua auringossa.

Bodrumista on helppo suunnata päiväksi pidemmällekin. Reilun tunnin laivamatkan päässä sijaitsee esimerkiksi Kreikan suosittu lomakohde Kos. Maitse saavutettavia nähtävyyksiä ovat Pamukkalen ainutlaatuinen kalkkikivilaakso sekä Ephesus, erinomaisesti säilynyt antiikin roomalaiskylä.

BODRUMIN PARHAAT

Historiallisia nähtävyyksiä Turkin Bodrumissa

Bodrumin parhaat elämykset

  1. Vietä rentoa rantaelämää kauniissa kohteessa.
  2. Tutustu Bodrumin ja lähialueiden historiallisiin nähtävyyksiin.
  3. Lähde ikimuistoiselle veneretkelle.
  4. Nauti paikallisista herkuista ravintoloissa ja koe Bodrumin yöelämä.
  5. Sujahda satamakaupungin vilskeeseen.

Lisätietoja

Turkin Valtion Matkailutoimisto

Teksti: Laura Uotila
Kuvat: Turkish Culture and Tourism Office, Tjäreborg/Joakim Boren, Flickr/skl8em

Arvostele artikkeli: Bodrum
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(4,44/5
- 9 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Kaikki Turkki-oppaat
Muita Bodrum-aiheisia artikkeleita

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo