Huomasin, että oon kirjottanut tähän blogiin aika paljon lähinnä matkoista ja sellasista erikois-jutuista. Kuitenkin Bangkokissa ihan tavallisessa arjessakin törmää paljon kirjoittamisen arvoisiin asioihin, joten ehkä nyt viimeisellä viikolla on hyvä aika kertoa, mitä kaikkea täällä on tullut ihmeteltyä:

Riisi: Riisi taitaa olla täällä päin vähän kaikki kaikessa. Sitä kuvaa hyvin se, että kun meillä tervehdittäessä sanotaan ”Moi, mitä kuuluu?”, niin thaimaalaiset sanoo: ”Moi, ootkos jo täänään syönyt riisiä?”. Ihan totta! Myös sana ”valkoinen” on suoraan käännettynä ”riisiväri”.

Maissi: Maissi on thaimaalaisten herkkua! Sitä löytyy lähes jokaisesta thaimaalaisesta jälkkäristä. Maissia kermavaahdolla, maissia jäätelöllä, maissia kookosmaidolla, maissimunkkeja jne. Jopa McDonalds on luonut omenapiirakoidensa rinnalle ihan oman maissipiiraan thaimaalaisia varten.

Merilevä: Suurin osa thaimaalaisista on tosi hoikkia, eikä sitä toisaalta tarvi kauaa ihmetellä kun tarkkailee paikallista jälkiruoka / napostelukulttuuria. Kun meillä syödään sipsejä, niin thaimaalaiset järsii kuivatusta merilevästä tai parsasta tehtyjä levyjä.

Liikenne: Bangkokin huonoin puoli on ehdottomasti liikenne. Ruuhka-aika kestää noin kahdestatoista yhdeksään illalla, mutta pahinta se on ehkä neljästä kahdeksaan. Kadut on ihan täynnä autoja ja välillä ainoa järkevä tapa päästä eteenpäin on sukkuloida sieltä väleistä mopolla. Samaan matkaan, jonka yöllä ajaisi vartissa, saattaa päivällä mennä tunti. Sky trainilla ja metrolla pääsee liikkumaan nopeasti, mutta valitettavasti ainakin itselleni moni tärkeä paikka on ollut jossain muualla kuin näiden reittien varrella. Ollaan vasta ehkä pari kuukautta sitten tajuttu alkaa käyttää kanava-veneitä. Bangokin läpi menee monia kanavia, ja vettä pitkin on ruuhka-aikaan ehkä nopeinta liikkua. Kanaviakaan pitkin ei tosin pääse kovin moneen kaupunginosaan, mutta ainakin meidän elämää se on helpottanut.

Ilmastointi: Oon kai tässä blogissakin jo kironnut tätä muutaman kerran, mutta ehkä toiseksi ärsyttävintä täällä on ilmastointi. Tai siis totta kai se on myös yksi parhaista asioista, koska muuten kaikki sairaalat ois varmaan ylibuukattuja lämpöhalvauspotilaista, mutta hei, LIIKA ON LIIKAA! Ja juurikin äsken sain kärsiä sen eniten ärsyttävän asian ja tämän toiseksi ärsyttävimmän asian sekoituksesta. Ulkona satoi kaatamalla ja olin pukeutunut vaan toppiin ja sortseihin. Siitä sitten läpimärkänä hyper-ilmastoituun bussiin, joka eteni suurimman osan ajasta viiden kilometrin tuntivauhtia…

Kuu: En tiennyt ennen, että toisella puolella maailmaa kuu on väärin päin!

Muovipussit, muovipakkaukset, vesipullot ja pillit: Ilmasto lämpenee ja Euroopassa mietitään, miten turhista muovipakkauksista päästäisiin eroon ja kaiken mahdollisen voisi kierrättää. Niin kylläpä sitten suomalaista vähän mietityttää kun tulee tänne lähes 70 miljoonan ihmisen asuttamaan maahan ja huomaa miten monta muovipussia tai muovipulloa tai muovipakkausta tai pilliä jokainen niistä päivässä käyttää!

Kaikki pitää laittaa muovipusseihin. Kun ostat kioskista vesipullon, se laitetaan omaan muovipussiin ja pilli mukaan. Ja tietysti sen vesipullon korkin ympärillä on vielä muovisinetti. Normaalit kauppa-ostokset, jotka Citymarketissa mahtuisi yhteen muovipussiin, pakataan täällä vähintään neljään, koska kaupantäti haluaa pakata tietynlaiset tuotteet omiin pusseihin. Jos esim. ostat hedelmiä, lihaa, juomia ja hammastahnan, niin kaikki nämä todennäköisesti laitetaan omiin pusseihin. Jopa se pieni hammastahna, joka mahtuisi vaikka taskuun, pitää laittaa omaan pieneen muovipussiin! Monet tuotteet on lisäksi pakattu tupla- tai triplamuoviin niin, että yhden pakkauskerroksen sisältä paljastuu vielä joka ikinen pikkutuote pakattuna omaan muoviinsa.

Vettä ei voi juoda hanasta, joten vesipulloja ostetaan hurjat määrät. Mitään pantti-systeemiä täällä ei tietysti ole, joten hyvin harva niistä pulloista päätyy loppujen lopuksi edes sellaiseen muovipullojen keräyspisteeseen.

Okei, ehkä pillit ei tule olemaan se syy ilmastokatastrofiin ja maailmanloppuun, mutta halusin vaan mainita sen, koska on niin huvittavaa, että jokaista ostettua juomaa kohden saa aina yhden pillin. Eli vaikka ostaisi puolentoista litran vesipullon, johon se pilli todennäköisesti hukkuu viimeistään puolenvälin jälkeen, niin pillin saat siihenkin.

Valkaisevat tuotteet: Ehkä länsimaissa myytävät ”itseruskettavat” ihotuotteet on aasialaisille yhtä huvittava ilmiö kuin minulle se, että täällä jokaista kuviteltavissa olevaa ihotuotetta voi saada valkaisevana. Valkaisevaa suihkugeeliä, valkaisevaa kosteusvoidetta, valkaisevaa meikkivoidetta, valkaisevaa käsivoidetta ja jopa valkaisevaa deodoranttia! Thaimaassa on vahva luokka-erottelu ja hierarkia vielä nykyäänkin ja tumma iho tarkoittaa alempaa luokkaa. Ylempiluokkaisilla ja rikkailla täytyy olla vaalea iho, ja sitä yritetään suojella 50 suojakertoimen aurinkovoiteilla ja valkaisevilla tuotteilla. Kuulemma thaimaalaiset ei kuitenkaan halua olla ”länsimaalaisen valkoisia” vaan jotenkin vähän vaaleanpunaisen sävyisen valkoisia, koska sellainen iho antaa terveen ja vahvan vaikutelman.

Kuningas: Thaimaassa kuninkaallinen perhe on hierarkian huipulla ja kuningasta tulee arvostaa aivan täysin ilman pienintäkään kyseenalaistamista. Kuninkaan ja kuningattaren kuvia on joka puolella. Isoja julisteita rakennusten seinillä ja pienempiä kuvia takseissa, busseissa, ravintoloissa ja ihan kaikkialla. Kansallislaulu soitetaan ympäri maata aamulla kahdeksalta ja illalla kuudelta. Jos vain sen sattuu kuulemaan, täytyy pysähtyä paikoilleen ja mielellään kääntyä lähintä lippua kohti. Välillä on tullut outoja tilanteita, kun keskellä kaupunkia huomaa, että kaikki ihmiset ympärillä vaan pysähtyy ja itse vaan jatkaa kävelyä kunnes tajuaa, että kansallislaulu soi! Bangkokin metelissä sitä on tosin useimmiten vaikea kuulla.

Elokuvateatterissa ennen elokuvan alkua valkokankaalla näytetään tosi isänmaallinen video kuninkaasta ja kaikkien täytyy nousta sen ajaksi seisomaan.

Thaimaassa on myös laki, jonka nojalla voi pariksi vuodeksi häkki heilahtaa jos loukkaa kuningasta eli esim. kirjoittaa jotain loukkaavaa nettiin tai sanoo jotain loukkaavaa väärän henkilön kuullen. Kuulemma myös seteleiden päälle astuminen (jos vaikka tuuli meinaa viedä sen ja yrität napata sen jalalla) on loukkaava teko, koska seteleissä on kuninkaan kuva. Kritisointi on siis kielletty. Tällä hetkellä kuningas on asunut jo muutaman vuoden sairaalassa, mutta siitä ei missään nimessä saa puhua, mitä sitten tapahtuu jos hänestä joskus aika jättää. Outoa, miten jopa yliopistossa professoreilla meni välillä jauhot suuhun jos joku sattui kysymään jotain tähän viittaavaa.

Kyllä? Ei? Thaimaalaisten on niiiiiiiin vaikea sanoa ei. Ihan helposti saattaa esimerkiksi käydä niin, että jos kysyy joltain tietä jonnekin, niin se ei millään halua sanoa että ei osaa auttaa vaan vaikka mieluummin näyttää summanmutikassa jonkun suunnan.

Vauvat ja vanhukset: Kerran aloin mitettiä että hetkinen, en oo tainnu ikinä nähdä lastenrattaita tai –vaunuja Thaimaassa. Eikö ihmisillä oo täällä vauvoja vai eikö ne vaan vie niitä minnekään? Jonkin aikaa kesti tajuta, että itse asiassa täällä niitä on vaan niin paljon helpompaa kantaa sylissä. Hulluksi kai tuolla liikenteessä tulis vaunujen kanssa! Toisaalta tästä päästään myös siihen, että ei ole kovin invalidi-ystävällinen paikka tämä! Joka kadulla on korkeat kynnykset ja tiet voi ylittää monissa paikoissa vain ylikulun kautta, jossa on tietysti portaikot. Ja busseista nyt on turha etsiä mitään madallettavia pohjaratkaisuja! En ole ihan varma mikä täällä on keskimääräinen elinikä tai onko vanhainkodit täällä kuinka täynnä, mutta sellainen kuva on tullut, että vanhatkin ihmiset on aika ketteriä. Tuolla ne vaan taiteilee itsensä lähes liikkuvan kanava-veneen kyytiin nuorten perässä ja huristelee mopotakseilla ympäri kyliä. Ehkä se on pakko.

Paljon muitakin ihmettelemisen arvoisia juttuja täällä on tullut vastaan, mutta tässä oli ainakin ne eniten mielessä pyörivät. Mikään näistä asioista ei ole mitenkään sellaisia, mitä haluaisin arvostella (paitsi se hemmetin ilmastointi), mutta ne on vaan jänniä. Varmaan heti huomenna tulee taas vastaan monia uusia asioita, joita olisin halunnut tähän lisätä… Mutta ehkä voin kertoa niistä myöhemmin

7 kommenttia

• Tweettaa
• 

Kylläpä kiipeily onkin sitten niin mahtavaa!! Ensinnäkin se itse suoritus. Se tunne, kun liidaa juuri sopivan haastavaa reittiä ylöspäin ja tietää, että seuraavaan kiinnityspaikkaan on matkaa ainakin kaksi metriä ja löysää köyttä takana sen verran, että pudotusta tulee ainakin neljä. Ja hikipisarat vaan tippuu pitkin naamaa kun on just niin täpärässä paikassa ja sitten saa kuin saakin sen köyden kiinnitettyä siihen metalliboltsiin ja katsoo taaksepäin kaunista maisemaa ja lähtee itsevarmana kohti seuraavaa kiinnitystä ylöspäin. Mikä tunne! Ja kun saa itsensä kiinnitettyä siihen viimeiseen ankkuriin ja hinautuu alaspäin, niin se itsensä voittamisen tunne on vaan jotain niin hienoa!

Ja toisennakin kaikki muu mikä kiipeilyyn liittyy. Ihmiset, kaverit, luonto, retkeily… Sitä saatiin kokea viikonloppuna. Lähdettiin kymmenen hengen porukalla kiipeilyretkelle kohti Ben’s Camp –nimistä leiripaikkaa. Oli kivaa välillä kokeilla kunnon eräelämää Thaimaassa. Siellä ei ollut sähköjä ja yövyttiin teltoissa. Ruoka oli täysin orgaanista; omista kanoista ja vuohista ja viljelyksistä valmistettua ja suihkussa käynti tapahtui kauhan kanssa. Kuulin siitä paikasta jo kauan aikaa sitten ja siitä asti oon halunnu mennä sinne.

 

Ai niin, matkalla pysähdyttiin boulderoimaan yhden temppelin luo parille kivelle. Siellä oli ihan hirveesti apinoita! Harmi ku en uskaltanu ottaa niistä kuvia. Oon kuullu niin paljon kauhutarinoita varastelevista apinoista, että en uskaltanut mennä kovin lähelle kameran kanssa. Hah! Mutta tässä muutama kuva boulderoinnista. Loukkasin muuten nilkan kun tipuin yhdeltä kalliolta just sellasen kiven päälle niin että nilkka taittu.. Onneks se kuitenki buranan voimalla helpotti ja nyt se on jo melkeenpä parantunut kokonaan.

  

Kun päästiin Ben’s Campille ja saatiin asetuttua paikoillee, lähdettiin saman tien loppu päiväksi kiipeilemään. Käveltiin metsässä jonkin matkaa, kunnes tultiin hurjan ison lepakkoluolan luo. Lepakkoluolissa haisee aina pahalle, ja tässä luolassa oli varmaan paljon lepakoita! Kiipeiltiin siellä (lähinnä luolan ulkopuolella) pimeään asti, kunnes lähdettiin otsa- ja taskulamppujen valossa takaisin leiriin.

 

Perillä leirissä syötiin illallista ja harjoiteltiin joogaliikkeitä. Myöhemmin suurin osa alkoi pelata korttipeliä ja pari muuta soitella kitaraa. Iiro hankki voitot kotiin pelistä, mutta itse en oo ikinä ymmärtänyt korteista mitään ja lisäksi thaimaankielistä kortinpeluuta on vähän tylsää seurata, joten menin hetkeksi riippukeinuun rentoutumaan. Oli ihanaa kuunnella puheensorinaa ja kitaraa ja katsoa tähtitaivasta ja keinua rauhassa vähän aikaa. Jostain syystä mulle tulee tähtitaivaasta aina mieleen se, kun pienenä makoiltiin toppahaalareissa hyppyrimäen rinteessä ja katseltiin lyhtypylvään valossa leijailevia lumihiutaleita ja tähtitaivasta. Oli mukavaa muistella taas sitä, vaikka siitä tuleekin koti-ikävä.

 

Aamulla herättiin kuuden jälkeen siihen, kun Hao huuteli Iiroa hereille. Pojat oli menossa joelle aamu-uinnille. Olin vähän epävarma siitä voinko mennä mukaan, koska kysyin yhdeltä tytöltä onko se menossa ja se sanoi, että ei kun miehet yleensä vaan menee. No mutta liityin sitten joka tapauksessa poikien seuraan. Uin kuitenki varalta vaatteet päällä etten ois liikaa alleviivannut sitä että hei täällä on nainen! Se oli ihanan virkistävää! Joessa oli kyllä aikamoinen virta. Uin ensin toiseen suuntaan ja ajattelin että oho, kylläpä tänä aamuna hyvin kulkee… Sitten onneksi käännyin tarpeeksi aikaisin, koska toiseen suuntaan sain käyttää kaikki mahdolliset voimat, että pääsin takaisin. Aamupalalla tosin vähän omatuntoa kolkutti, kun huomasin, että kaksi muuta meidän retkiporukan naista oli sillä välin valmistelleet aamupalaa. Kai se olis ollu jotenkin naisten tehtävä olla keittiössä sillä aikaa kun miehet ui…

 Aamulla lähdettiin vielä samalle lepakkoluolalle ottamaan revanssia muutamasta kalliosta, mutta palattiin puolen päivän jälkeen lounaalle. Iltapäivällä lähdettiin uusille seinille. Ne kalliot oli joen toisella puolella ja joen yli ei mennyt siltaa, joten se piti ylittää vaijerilla. Se oli hurjaa se! Niin hauskaa!! Joen yli meni siis vaijeri, johon kiinnittäydyttiin kiipeilyvaljailla. Ja siitä sitten kaksi tai yksi kerrallaan yli. Ei auttanut kun nostaa jalat ilmaan ja antaa vaijerin viedä! Whoooo! Oli pakko kokeilla sitä vielä pari ylimääräistä kertaa uudestaan kun se oli niin jännittävää!

  Lähdettiin kotimatkalle vasta joskus seitsemän jälkeen illalla. Pysähdyttiin syömään thaimaalaiseen tapaan katukeittiöön. Yleensä en syö katukeittiöissä, koska ensinnäkin niistä on lähes mahdotonta tilata mitään kovin erikoista englanniksi ja toisennakin siinä kadulla on aika iso riski että rotta vilistää pöydän alta (useasta lähteestä kuultu…). Nyt kun oli kahdeksan thaimaalaista mukana, saatiin tosi hyvää ruokaa ja herkulliset jälkkärit ja onnistuin jopa rentoutumaan rotta-uhkasta huolimatta.

Kiipeily on kivaa!

2 kommenttia

Kesäloman kolmas päivä! Sain vihdoin viimeiset koulutyöt kirjoitettua ja palautettua ja tentit tehtyä maanantaina ja siitä lähtien oon ollut lomalla! Aloitin loman siivoamalla kaiken kouluun liittyvän pois silmistä ja suurimman osan materiaaleista heitin roskiin. Näin sekavan kevään jälkeen oli vaikea uskoa, että työt on ohi ennen kuin sain kaiken pakettiin ja paketin piiloon. Case closed. Tiistai ja keskiviikko ollaan vietetty Racquet Clubilla kiipeilemässä. Ajattelin, että kunnon altaanreunallamakoilulomailu alkaa tänään, mutta jostain niitä velvollisuuksia näköjään aina vaan ilmestyy ja taas sain keksittyä kalenteriin listan asioita, jotka pitää hoitaa.

Oikeastaan halusin kirjoittaa tänään, koska ollaan vihdoin saatu kesäsuunnitelmat valmiiksi. Iiron kaveri, Ville tulee kuun lopussa Bangkokiin ja suunnitelmissa on myös matkustaa viikoksi kolmestaan johonkin päin Kaakkois-Aasiaa, mutta sen jälkeen reitti on seuraava:

• Chiang Mai (Thaimaa)
• Khao Sok (Thaimaa)
• Langkawi (Malesia)
• Penang (Malesia)
• Cameron Highlands (Malesia)
• Kuala Lumpur (Malesia)
• Medan (Indonesia)
• Lake Toba (Indonesia)
• Saigon (Vietnam)
• Halong Bay (Vietnam)
• Hanoi (Vietnam)
• Helsinki (Suomi).

3.8. siis Suomeen! Yhteensä tuohon reissuun tulee kulumaan kaksi kuukautta. Ollaan aikalailla jo suunniteltu missä ollaan milloinkin, ja yritettiin jättää moniin paikkoihin sen verran aikaa, ettei tarvi vaan juosta paikasta toiseen. Aika uskomaton kesäloma tulossa!

Täältä Bangkokista alkaa olla kaverit jo levittäytyneet ympäri maailmaa. Me ollaan Iiron kanssa ainoita, jotka päätettiin jäädä koulun jälkeen vielä melkeen kuukaudeksi Bangkokiin. Haluttiin vielä nauttia hetki tästä kaupungista ja nyt ollaan voitu käyttää aikaa myös paljon kiipeilemiseen. Lähdetään viikonloppuna yhden yön kiipeilyreissulle thaimaalaisten kavereiden kanssa. Kerron siitä tarkemmin vielä reissun jälkeen, mutta ainakin sen perusteella, mitä oon suunnitelmista ymmärtänyt, niin viikonlopusta tulee varmasti superhauska!

2 kommenttia

Kambodza. Aikamoinen maa. Varmasti vierailemisen arvoinen, mutta ainakaan itselleni ei jääny mitään kovaa kaipuuta palata sinne uudestaan. Ensinnäkin kuumuus. Jos Bangkokissa on kuuma, niin mitä ihmettä? Molemmat kaupungit, joissa käytiin sijaitsee aikalailla samalla leveysasteella kuin Bangkok, mutta en ymmärrä mistä se polte siellä oikeen tulee. Jos Bangkokissa pitää mennä uudestaan suihkuun kun on kävellyt kylppäristä vaatekaapille, niin Kambodzassa saa kääntyä ympäri jo kylppärin ovella.

Kambodza on Kaakkois-Aasian köyhimpiä maita Burman, Laosin ja Vietnamin kanssa. Yllättävää miten selkeästi se ero myös näkyi verrattuna Thaimaahan. Vähänkin kaupunkien ulkopuolella kaikki oli tosi kehittymätöntä. Lehmät juoksi autoteillä ja bensaa myytiin limsapulloissa kadunvarressa.

Monet on kehuneet Kambodzalaisia ihmisiä tosi ystävällisiksi ja mukaviksi, ja sellanen kuva myös meille jäi. Tuk tuk –kuskit ja katukauppiaat ei ole yhtä töykeitä ja painostavia kuin Bangkokissa, vaan toteavat vain ”ei”:n kuultuaan, että ”Okay, maybe tomorrow”.

Meidän matkasuunnitelma Kambodzassa oli aikalailla sama, mikä todennäköisesti 90%:lla turisteista yleensä on: pääkaupungin Phnom Penhin kautta Siem Reapiin katsomaan Angkor Wattia. Menomatka sujui kätevästi parissa tunnissa lentokoneella, mutta kotimatkaan kului 12 tuntia, joista kaksi meni rajalla passintarkastukseen jonottaessa ja loput kuumassa matkailuautossa kahden hikisen miehen välissä. Niin ja täydellisyyden kruunasi se, että sain kesken Kambodzan matkan sekä flunssan että jonkun mahasairauden, joista kumpikaan ei ole oikeen kunnolla parantunut tähän mennessä.

PHNOM PENH

Kaupunki

Lonely Planet, matkailijan raamattu, kuvailee Phnom Penhiä näin: ”Many cities are captivating, but Phnom Penh is unique in its capacity to both charm and chill to the bone”. Ajattelin, että olipas ylidramaattista, mutta itse sen nähtyäni tajusin olevani samaa mieltä. Vai mitä sanotte kaduilla tanssivista kaiken ikäisistä iloisista ihmisistä ja keskellä ruokamarkkinoita skootterin päällä retkottavasta porsaan ruumiista.

 

Phnom Penhissä oli monia hurmaavia yksityiskohtia, mutta henkilökohtaisesti ne ”chill to the bone” –jutut jäi tiukemmin mieleen. Suurin syy tähän on varmaan rotat. Koko kaupunki oli tosi tosi likainen ja vaikka muuallakin Aasiassa jätetään roskapussit kadulle, niin täällä niitä oli ihan järjettömän paljon. Ja mitä enemmän roskia ja likaa, sitä enemmän rottia, vai mitä? Ja viimeistään kun yksi juoksi ravintolan terassilla melkeen jalkojen välistä, olin tyytyväinen siihen, ettei vietetty siellä kahta yötä pidempään.

Mönkijällä aurinkonlaskuun

Mönkijä-ajelu Phnom Penhiä ympäröivien kylien läpi oli monen nettikirjoittelijan mielestä parasta, mitä reissulla voi tehdä. Varattiin torstai-illaksi paikat auringonlasku-ajelulle, joka kierteli pienten kylien läpi ja lopussa pysähdyttiin katsomaan auringonlaskua ja juomaan kookosmehua. Se oli kyllä tosi hauskaa! Ei menty mitään kovin hurjaa vauhtia, mutta välillä sai kokea jopa ihan vauhdin hurmaa kun viiletettiin tyhjien peltoteiden poikki. Hauskaa siinä oli vielä erityisesti se, että kaikki kylien lapset tuli aina tienviereen ihan innoissaan vilkuttamaan meille ja halusi koskea meidän käsiä! Oli aika kuuluista olo, mutta ne vaan on ilmeisesti aina niin innoissaan jos valkonaamaisia muukalaisia tulee ajelemaan niiden kylän läpi.

Auringonlasku jäi tällä kertaa vähän köykäiseksi kun oli niin paljon pilviä, mutta oli mukava pysähtyä juomaan kookosmehua ja juttelemaan oppaan kanssa kylien ihmisistä. Yhtäkkiä myös Sri Lankasta kotoisin oleva mies pysähtyi skootterilla meidän luo kertomaan elämäntarinaansa.

Unelmien elokuvateatteri

Jos täytyisi kuvailla unelmien elokuvateatteria, niin mun mielestä se olisi sellainen, missä voi istua sohvilla tai makoilla pehmeillä patjoilla ja tyynyillä ja samalla voi vaikka syödä ja juoda ja kaikki tämä maksaa yhteensä alle kymmenen euroa. Sellainen löytyy Phnom Penhistä. Täydellistä! Illan ohjelmistossa meni Almodovarin Talk to Her. Makoiltiin patjalla ja syötiin illallinen ja popcorneja ja juotiin olutta ja katsottiin elokuvaa. Ihanaa ihanaa ihanaa! Ainoastaan olisin kaivannut vilttejä tai pitkähihaista paitaa, koska Aasialaiset rakastaa ilmastointia myös Phnom Penhissä.

SIEM REAP

Kaupunki

Siem Reapissa se juttu on siis Angkor Wat. Myöhemmin lisää siitä, mikä se on, mutta sen takia turistit menee Siem Reapiin. Itse kaupunki vaikuttaa olevan rakennettu lähinnä turisteille: paljon hotelleja, ravintoloita ja halpaa kaljaa. Tästä kaupungista tykkäsin kyllä huomattavasti enemmän kuin Phnom Penhistä. Täällä oli siistimpää ja enemmän tekemistä. Kaupungissa voi pyöräillä ympäriinsä eri paikkoihin ja välimatkat on melko lyhyitä. Yhdellä kadulla sijaitseva ”pub street” oli vähän niin kuin pienempi ja siistimpi versio Bangkokin Khao San Roadista. Siellä oli paljon hyviä ravintoloita ja pubeja, ja ruoka oli uskomattoman herkullista ja tuoppi maksoi 50 centtiä.

 

Anti-virkistävä uima-allas

Pyöräiltiin yhtenä päivänä etsimään Aqua Pool –nimistä uima-allaspaikkaa, mutta kun sitä ei löydetty, niin mentiin jonkun hotellin uima-altaalle muutamalla eurolla. Siellä otettiin aurinkoa ja yritettiin mennä tulikuumaa aurinkoa karkuun altaaseen, mutta se vesi olikin varmasti jotain 40-asteista! Virkistäytyminen ei ollut ihan niin onnistunut, mutta rentouttavaa oli.

Upstairs Café

Kuulemma ja nyt myös todistetusti suussasulavia suklaakakkuja ja laaja valikoima täyteläisiä teelaatuja. Nam! Ja nätti paikkakin vielä!

Angkorin temppelialue

Ja sitten reissun isoin (ja kallein) osa: maailman kahdeksas ihme, Angkorin temppelit. Angkor on yli tuhannen neliökilometrin suuruinen muinainen temppelialue, joka oli vuodesta 802 vuoteen 1432 asti Angkorin kansan pääkaupunki. Alueella tehdään paljon arkeologisia tutkimuksia edelleen ja vuodessa siellä vierailee noin kaksi miljoonaa turistia.

Päivä 1. Ekana päivänä mentiin Angkoriin tuk tukilla, mikä on kai fiksuin kulkuneuvo siihen tarkoitukseen. Temppelit sijaitsee noin seitsemän kilometrin päässä Siem Reapin keskustasta ja eri temppeleiden väliset matkat on pitkiä. Käytiin noin viidessä tunnissa katsomassa viisi eri temppeliä. Olihan ne tosi kiehtovia. Tuli heti mieleen kaikkia tarinoita ihmisistä, jotka on joskus asunut siellä ja ois hirveen kiinnostavaa tietää enemmän niiden elämästä. Vaikea kuvitella, millaista sillon on ollut. Info-tauluissa oli tietoa lähinnä rakennusten kunnostamisesta ja arkeologisista yksityiskohdista.

Monet ihmiset ottaa ihan tosissaa tehtäväkseen tutustua Angkorin alueeseen oikeen kunnolla. Aika yleistä taitaa olla aloittaa temppelikierros seitsemän aikaan aamulla ja tutkia raunioita lounastaukoon asti. Sitten muutaman tunnin päästä palataan taas temppeleille auringonlaskuun asti. Meille riitti vaan yksi noin viiden tunnin reissu päivässä. Niin kuin jo mainitsin, Kambodzassa on sairaan kuuma ja temppeleillä vaeltelu on aika rankkaa siinä paahteessa. Lisäksi eri temppelit alkaa lopulta näyttää aika samanlaisilta jos niitä näkee liian monta putkeen auringonpistoksen sumentamilla silmillä. Oli mukavan rentoa kun ei oltu suunniteltu kaikkia päiviä vaan täyteen Angkoria.

Päivä 2. Vaikka tuk tuk onkin ehkä fiksuin tapa matkustaa Angkorissa, haluttiin kuitenkin yhtenä päivänä seikkailla pyörillä. Otettiin netistä vähän selvää tuosta pyöräilyvaihtoehdosta. Kaikista nettikirjoituksista tuli sellainen olo, että Angkoriin pyöräily olisi kunnon sankariteko. Kuulemma pitäisi olla ainakin monivaihteinen maastopyörä, pyörässä kori (koska reppu selässä pyöräily on jo liian sankarillista), kunnon varusteet ja mielellään vielä ambulanssin numero puhelimeen valmiiksi näppäiltynä.

Päätettiin kuitenkin uhmata kohtaloa ja tehtiin toisena päivänä auringonnousuretki hotellin vaihteettomilla ja rämisevillä mummopyörillä (reppu selässä). Auringonnousupäiväksi pyöräily oli täydellinen valinta, koska lähdettiin polkemaan jo klo 4.30 ja sää oli vielä ihanan viileä. Pyörämatka oli helppo, mutta säkkipimeää oli.

Auringonnousu oli tosi kaunis. Idylliä vaan vähän rikkoi se, että paikalla oli parisataa muutakin ihmistä yrittämässä saada täydellistä kuvaa lampeen auringonlaskussa peilautuvasta Angkor Watista. Tutkittiin Angkor Watia ja Angkor Thomia, tehtiin ruma temppu parille katukauppiaalle kun huomattiinkin kesken kaiken että rahat jäi kotiin ja sitten pyöräiltiin hotellille.

 

Pyöräretki tuntui tosi helpolta, mutta toisaalta me käytiin vaan muutamissa paikoissa sinä päivänä. Vaikka ehdinkin jo väheksyä niitä netin sankaritarinoita, niin täytyy kuitenkin nostaa hattua niille, jotka pyöräilee ympäri temppeleitä koko päivän. Saattais tälläkin tytöllä hymy hyytyä kun takana ois parikymmentä kilometriä polttavassa auringossa plus satoja porras-askelmia ja edessä vielä pyörämatka takaisin keskustaan.

Päivä 3. Kolmanteen päivään mennessä flunssa ja mahakipu oli jo aikalailla viemässä voimia, mutta auringonlaskua Phnom Bakhengissa ei voinut jättää väliin. Lähdettiin kahden aikaan päivällä tuk tukilla katsomaan vielä muutamaa temppeliä ennen auringonlaskua. Yksi temppeleistä oli tosi hieno Ta Prohm –temppeli, joka on kuuluisa siitä, että rakennuksien ympärillä ja päällä kasvaa paljon puunrunkoja ja erilaista kasvustoa. Se on vähän niin kuin temppeli keskellä viidakkoa (jos yrittää olla huomioimatta niitä satoja ihmisiä ympärillä). Siellä on kuvattu myös elokuvat Tomb Raider ja Two Brothers. Aika siisti paikka siis.

 

Auringonlasku Phnom Bakhengissä oli siispä päivän kohokohta. Me ja sadat muut ihmiset kiivettiin korkealla kummulla sijaitsevaan temppeliin katsomaan sitä ihmettä. Sieltä oli tosi hyvät näkymät ja auringonlasku olisi varmasti ollut tosi kaunis, mutta pilviä oli taas liikaa. Kuitenkin sieltä oli tosi kauniit maisemat ja temppeli maalautui kauniin väriseksi laskevasta auringosta.

3 kommenttia

Viimeisimmän postauksen jälkeen elämä ei oo muutamaan viikkoon ollu niin arkista kuin se oli muutaman viikon sitä ennen. En oo edes käyny ruokakaupassa kolmeen viikkoon! Iiron isosisko Kira tuli sillon kolmisen viikkoa sitten Bangkokiin ja vanhemmat Maria ja Jarmo seurasi viikon päästä perässä. Kira lähti kotiin jo viime tiistaina, ja Marian ja Jarmon lento lähtee huomenna. Tosi nopeasti on menny nämä kolme viikkoa! Vaikka ollaan otettu aika rennosti eikä olla pidetty mitään nähtävyys-maratoneja, niin silti tuntuu että ehdittiin tehdä paljon ja aika vaan hurahti ohi. Oli taas kerran tosi kivaa saada vieraita Suomesta! Saatiin myös jääkaappi täyteen lakritsaa ja ruisleipää.

 

Viime viikonloppuna päätettiin tehdä lyhyt retki Kanchanaburiin muutaman tunnin päähän Bangkokista. Kanchanaburiin ihmiset menee yleensä katsomaan vesiputouksia ja siltaa nimeltä Death Railway Bridge. Silta itsessään ei ole mitenkään kovin erikoinen, mutta siihen liittyy traaginen historia. Toisen maailmansodan aikaan Japanilaiset halusi rakentaa rautatien yhdistämään Thaimaan ja Burman, ja laittoivat Burmalaiset ja Malesialaiset vangit rakentamaan sen. Rakentajista 100 000 kuitenkin kuoli, minkä takia rautateiden nimi on ”Death Railway”.  Siltaa pommitettiin toisessa maailmansodassa, mutta se saatiin korjattua ja nyt mekin mentiin junalla sen yli.

Meidän juna oli sellainen päiväretki-juna, joka ihan tarkoituksella pysähtyi matkalla kaikissa nähtävyyksissä ja lopulta pysähdyttiin muutamaksi tunniksi Saiyok Noi –vesiputoukselle. Nyt on harmi kyllä kuiva kausi, joten vettä ei ollut niin paljoa. Saatiin kuitenkin nauttia maisemasta ja virtaavasta vedestä, kunnes bussilastillinen venäläisiä turisteja tuli valtaamaan koko paikan ja ottamaan ”seksikkäitä” bikinikuvia vesiputouselle…

 

Iltapäivällä Maria ja Jarmo jatkoivat samalla päiväretki-junalla takaisin Bangkokiin, mutta me jäätiin Iiron kanssa vielä yöksi Kanchanaburiin. Haluttiin nimittäin nähdä vielä kuuluisat Erawan-vesiputoukset.

Seuraavana aamuna matkustettiin puolitoista tuntia bussilla Erawanin kansallispuistoon. Oltiin varauduttu kunnon patikointiin, joten ostettiin edellisenä päivänä vihdoin halvat lenkkarit. Kävi kuitenkin ilmi, että paikka kuhisi varvastossuissa sipsuttavia venäläisiä ja thaimaalaisia, joten ihan sellainen viidakkoseikkailu se ei ollut kuin olin kuvitellut.  Mutta lenkkareista oli ehdottomasti hyötyä, ja saatiin ketterästi ohitettua pahimmat turistijoukkiot. Ja kyllähän se luonto silti oli uskomattoman kaunista, vaikka siellä vähän liikaa väkeä olikin. Kauniita vesiputouksia ja vihreitä luontopolkuja.

 

Alueella on seitsemän vesiputousta, joista viimeisellä pysähdyttiin uimaan hetkeksi. Ei voitu kuitenkaan viipyä kauaa, koska riski hukkua riehuvien venäläisten ja thaimaalaisten jalkoihin oli liian suuri. Mutta kun käveltiin takaisin päin, käytiin vielä katsomassa vesiputousta numero kuusi, ja löydettiin se aivan tyhjänä turisteista! Ja se näytti aivan täydelliseltä uimapaikalta! Ihania pieniä kallion muodostamia vesialtaita ja iso kuohuva vesiputous! En tajua, miten kukaan muu ei ollut tajunnut tulla sinne! Tai siis onneksi ei ollut. Sinne oli vähän hankala päästä uimaan, kun piti kiipeillä jonkin verran hankalassa maastossa, joten ehkä ihmiset ei jaksaneet vaivautua. Mutta se oli ehdottomasti sen kiipeilyn arvoista!

 

Ihana matka siis jälleen kerran! Paitsi että kotona odotti aika erikoinen yllätys. Oltiin jätetty makuuhuoneen lasi-ikkuna auki, niin että siinä oli vain hyttysverkko. Bangkokissa oli sunnuntaina hirveä ukkosmyrsky, joten meidän makkarin lattialla oli kunnon tulva! Toivottavasti ei tullut mitään vesivahinkoa!

Tänään Maria ja Jarmo on täällä viimeistä iltaa, joten mennään vielä niiden kanssa syömään. Huomenna lähdetään viikoksi  Kambodzaan. Ja sitten onkin enää viikko koulua ja lopputentit! Kerron myöhemmistä suunnitelmista sitten myöhemmin! Mutta kohta alkaa siis kesäloma!

1 kommentti