Sairaalareissu Filippiineillä

Viime sunnuntaina se sitten tapahtui. Hyppy, jalassa paukahti ja suunnaksi sairaala.

En ole vielä kertaakaan käynyt lääkärissä täällä, joten odotin skeptisesti mitä tuleman piti. Sairaalana oli kuitenkin kaupungin yksi parhaista, Chong Huan, joten hoidon piti ainakin olla laadukasta. Ensimmäiseksi hoitaja tuli ja otti perustiedot ja noin puolen tunnin päästä pääsin röntgeniin ja nuorempi lääkäri kävi toteamassa, että akillesjännehän se siellä oli paukahtanut poikki. Lopullisen tuomion kuitenkin antoi vanhempi lääkäri, joka ei ollut silloin vielä paikalla, joten meidät passitettiin potilashuoneeseen odottamaan. Sairaala oli paljon kodikkaampi, mitä Suomessa on tottunut. Enemmänkin hotellin ja sairaalan risteytys.

Illalla vanhempi lääkäri kävi toteamassa, että paras hoitokeino olisi leikkaus, joka suoritettaisiin tiistai aamuna. Luin netistä ja nuorempi lääkärikin sen mainitsi, että vaihtoehtona olisi ollut myös konservatiivinen hoito, jolloin jalka kipsataan ja annetaan parantua itsekseen. Kuuntelin kuitenkin lääkärin suositteluja ja päätin että jos sitä vielä pelikentille haluaa niin silloin se leikkaus ehkä on paras keino.

Ennen leikkausta kävin vielä rintakehän röntgenkuvassa, ekg:ssä sekä hoitajat kävivät mittaamassa viiden tunnin välein lämmön, verenpaineen ja sykkeen. Tapasin anestesialääkärin, leikkaavan lääkärin kaksi kertaa, toisen lääkärin (josta en ole vieläkään varma millä tavalla hän osallistui operaatioon..) ja sain kattavat tiedot kaikesta mitä tiistain leikkauksessa tulee tapahtumaan.

Ruoka oli yllättävän hyvää sairaalaruuaksi! Tuo ruokasalkku oli kanssa aika pähee (siihen kuului vielä samanlainen kansi kuin tuo mikä on tuossa noiden ruokien alla)

Tiistai aamuna sain herätyksen jo klo 4, jonka jälkeen pesin itseni desinfiointi aineella, sain tipan toiseen käteen, veren hyytymistesti, antibioottitesti ja vesipiipulla hengitysteitä avaavaa lääkettä pieneen yskään. Sitten mentiinkin jo leikkaussaliin.

Jännitin leikkausta todella paljon, koska en ole koskaan aikaisemmin ollut leikeltävänä, en luottanut täysin paikalliseen ammattitaitoon ja kieltämättä koti-ikäväkin vähän vaivasi. Hoitajat kuitenkin juttelivat mukavia ennen leikkausta ja vaikka vähän hupsuja olivatkin (niinkuin muutenkin täällä ihmiset) niin rauhoituin. Noin vartin päästä tuli anestesialääkäri ja sitten kaikki alkoikin. Ensin piikki selkään ja sitten meni tunto jaloista. Olin koko leikkauksen ajan tajuissani, mutta missään vaiheessa ei kuitenkaan tullut ahdistavaa fiilistä. Käsivarressa olevan verenpainemittarin avulla pysyin koko ajan ajantasalla kuinka kauan operaatio kesti; joka kymmenen minuutin välein verenpainemittarin pussi täyttyi ilmasta ja puristi käsivartta.

Noin puolen toista tunnin päästä operaatio oli ohi onnistuneesti ja minut vietiin heräämöön, jossa odottelin, että jalkoihin palaisi tunto. Sitten kun aloin taas hallita jalkojani, oli outoa kun pystyi liikuttamaan varpaita, mutta et oikeastaan tuntemaan niitä. Noin parin tunnin päästä jaloissa oli sen verran jo liikettä, että pääsin takaisin potilashuoneeseen ja noin 5 tunnin jälkeen jalat toimivat taas normaalisti.

Operaation jälkeen. Kädet letkuissa, tippa tiputti särkylääkettä ja vettä sekä kaksi kertaa vuorokaudessa käytiin antamassa toiseen käteen vielä antibioottia.

Siitä sitten seuraavat pari vuorokautta menikin nukkuen ja särkylääkkekoomassa. Sain tipalla särkylääkettä sekä lisäksi pyydettäessä lisäannoksen. Ensimmäisenä yönä en nukkunut oikeastaan ollenkaan kun särkylääkkeet eivät tehonneet eikä lisääkään enää annettu 😀 Toisena päivänä alkoi jo helpottaa ja olisinkin päässyt jo keskiviikkona kotiin, mutta halusin vielä jäädä päiväksi, koska olisi ollut kurjaa kipuilla yksin omassa asunnossa. Sairaalassa oli kuitenkin seurana koko ajan yksi meidän firman omista hoitsuista auttamassa liikkumaan ja juttelemassa hoitajien kanssa.

Mun kaverit ainakin seuraavan kolmen viikon ajan. Ulkomuoto muistuttaa vanhanajan leffoja, joissa potilaat liikkuu tollasilla, mutta hyvin nuokin asiansa ajaa 🙂

Torstaina viimein pääsin kotiin. Koko lysti tuli yhteensä maksamaan noin 110 000 pesoa (noin 2000€), josta firman vakuutus kattoi suurimman osan. Nyt sitten olenkin linkkaillut pitkin omaa 20 neliön asuntoa edes takas kun ei oikein muuallekaan pääse. Eilen kävin koittamassa sauvoilla kävelyä kauppaan ja takaisin työkaverin avustuksella, mutta hieman haastavaa se vielä on. Tästä kuitenkin päivä kerrallaan parempaan päin 🙂

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Tatjaana lauantai, elokuu 12, 2017 at 13:03

    Pelottava ajatus joutua leikkaukseen ulkomailla, mutta hyvinhän tuo sulla meni.
    Toivottavasti tykkäät kirjojen lukemisesta, siihen on nyt aikaa.

    • Reply Eve perjantai, syyskuu 1, 2017 at 12:45

      Niimpä ainakin toistaiseksi 🙂 Huomenna on kipsin poisto niin katsotaan miltä lopputulos näyttää vai tuleeko yllätyksiä.

    Leave a Reply