Retki Halkin saarelle

Yhdelle Rodoksen lomapäivistä varasimme matkatoimiston järjestämän retken Halkin saarelle. Retken reilun 50€:n hintaan kuului bussikuljetus hotellilta satamaan ja takaisin, sekä lauttakuljetus saarelle ja opastus saarella. Opas oli englantilainen.

Matka alkoi varhain ja bussikuljetus olikin reissun pisin osuus, 1,5 tuntia suuntaansa! Päästyämme satamaan nousimme Suomenlinnan lauttaan verrattavissa olevan purren kyytiin ja lähdimme kohti Halkia. Matkalla oli alussa melkoisesti merenkäyntiä, joka kuuluu inhokkilistani top 3:een, mutta selvisimme hengissä perille.

Kun pääsimme saarelle, opas kertoi käytettävissä olevan ajan ja lautan lähtöajan, jonka jälkeen sai halutessaan osallistua oppaan kierrokselle ympäri saarta tai käyttää ajan miten haluaa. Kuuntelimme oppaan yleisen pulinan ja kävimme hänen johdollaan katsomassa yhtä talorauniota, mutta totesimme pian että meille on parempi mennä oman pään mukaan.

Lähdimme puikkelehtimaan kapeita kujia pitkin yhdelle saaren uimarannoista. Emme kuitenkaan jääneet uimaan vaan palasimme takaisin satama-alueelle, kävimme syömässä ja ihmettelimme jatkuvasti ääneen paikan kauneutta.

Neljä tuntia oli sopiva aika olla saarella, siellä ei olisi riittänyt tekemistä kellon ympäri. Meiltä kyllä jäi yksi saaren uimarannoista näkemättä, mutta keskipäivän kuumuudessa ei jaksa määräänsä enempää kulkea auringon alla seisovassa ilmassa.

Paluumatka sujui vähemmällä merenkäynnillä, ja bussimatkakin on kotiinpäin aina nopeampi 🙂

Olimme hurjan tyytyväisiä matkaan eikä harmittanut lähteä matkatoimiston retkelle, omatoimisesti emme olisi retkeä osanneet toteuttaa, satamakin sijaitsi ihan Rodoksen saaren eteläosassa käytännössä keskellä ei mitään. Kerrankin sai olla ilman stressiä mukana kun joku muu huolehti aikatauluista, lipuista ja kuljetuksista 🙂

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply