Browsing Tag

farmityö

Australia

Elämää pionifarmilla – osa 2

torstai, joulukuu 18, 2014

Viiteen viikkoon pionifarmilla mahtui työnteon lisäksi myös reippaasti vapaa-aikaa. Iltaisin olimme usein niin väsyneitä ettei töiden jälkeen tullut tehtyä mitään kummempaa päivällisen valmistamisen lisäksi. Viikoon mahtui kuitenkin yleensä myös kaksi vapaapäivää jolloin oli enemmän aikaa touhuta omia juttuja. Continue Reading

Australia

Elämää pionifarmilla – osa 1

maanantai, joulukuu 15, 2014

Saavuttuamme Australian Melbourneen lokakuun alussa, olimme kumpikin aluksi hieman hämmentyneitä uudesta elämäntilanteesta. Irtiotto arjesta oli ollut unelmana jo pitkään mutta nyt kun se vihdoin oli toteutunut, emme olleetkaan ihan varmoja mitä sillä tehdä. Tavallaan olimme lomalla, mutta eihän mikään loma kestä kokonaista vuotta?

Continue Reading