Latvia

Riika, arkkitehtuurin ystävän unelmakohde

lauantai, toukokuu 13, 2017

Latvian pääkaupunki Riika on tunnettu upeasta arkkitehtuuristaan eikä suotta, löytyyhän kaupungista hurmaavan vanhankaupungin lisäksi myös Euroopan parhaiten säilynyt jugendtyylisten rakennusten kirjo. Jos arkkitehtuuri kiinnostaa, Riiassa vieraillessa kannattaa siis ehdottomasti jättää aikaa kiireettömille kävelyille ja upeiden rakennusten silmäilylle. Kannattaa myös muistaa kääntää katse välillä ylöspäin, sillä mielenkiintoisia yksityiskohtia löytyy toisinaan rakennusten katoiltakin. Kaupungin kaduilla seikkaillessa huomaa pian, ettei Riika turhaan ole saanut lempinimeään Pohjolan Pariisi!

Moni aloittaa kaupunkiin tutustumisen historiallisesta vanhastakaupungista, joka on ollut Unescon maailmanperintökohde vuodesta 1997. Keskiaikainen kaupunginosa on täynnä pieniä tunnelmallisia kujia, värikkäitä rakennuksia ja mukulakivikatuja ja lintuperspektiivistä sitä voi katsella Pyhän Pietarin kirkon tornista. Kaupungin keskustan vauras rakennuskanta selittyy Riian historiallisena asemana vilkkaana kauppakaupunkina. Pieniä katuja riittää kierreltäväksi pidemmäksikin toviksi mutta kauniiden rakennusten lisäksi vanhakaupunki on toki täynnä myös turisteja ja matkamuistomyymälöitä eikä se mielestäni ole sen vuoksi paras paikka tutustua Riikaan aidoimmillaan. Kysymysmerkki on myös se, kuinka suuri osa rakennuskannasta oikeasti on alkuperäistä ja kuinka moni taloista on rakennettu uudelleen niiden tuhouduttua sodissa tai tulipaloissa. Siksi kannattaa ehdottomasti lähteä rohkeasti tutustumaan myös muihin kaupunginosiin. Hinnatkin laskevat mukavasti sitä mukaa, mitä kauemmas vanhastakaupungista siirtyy.

Vanhastakaupungista löytyvät kuuluisat kolmen veljeksen talot, jotka on rakennettu vieretysten  eri vuosisatoina erilaisia tyylisuuntauksia noudattaen.

Riiasta löytyy runsaasti komeita ortodoksikirkkoja ja kivenheiton päässä vanhastakaupungista sijaitsee suuri Kristuksen syntymän katedraali, joka on Baltian maiden suurimpia ortodoksisia kirkkoja. Tätä rakennusta on vaikea olla huomaamatta valtavien kultaisten kupolien loistaessa kauas. Kirkko on kaunis myös sisältä ja täynnä hienoja yksityiskohtia kuten upeaa ikonitaidetta ja freskoja. Kannattaa huomioida, että naisten tulee peittää pää huivilla katedraalissa käydessään. Värikkäitä kirkkoja voi bongailla myös Latvian tiedeakatemian rakennuksen näköalatasanteelta, josta on napattu alla oleva kuva.

Myös vuonna 1905 valmistunut massiivinen Latvian kansallisen taidemuseon rakennus on kaunista katseltavaa.

Komea on myös allaoleva rakennus, synkästä historiastaan huolimatta. Brivibas- ja Stabu-katujen risteykseen vuonna 1912 valmistunut kaunis rakennus palveli pitkään asuntoina ja kauppatiloina mutta laajempaan tietoisuuteen se nousi vuodesta 1940 alkaen, jolloin KGB otti rakennuksen haltuunsa Neuvostoliiton miehittäessä Latvian ensimmäistä kertaa. The Corner House -nimellä tunnettuun taloon ei kukaan halunnut joutua, sillä sen kellarikerroksessa sijaitsivat pahamaineiset ja pelätyt kuulusteluhuoneet ja vankisellit, joita pääsee nykyään katsomaan opastetuilla kierroksilla.

Kovin kauas ydinkeskustasta ei tarvitse Riiassa poistua ennen kuin vastaan alkaa tulla myös rapistuneempia rakennuksia ja vaatimattomampaa arkkitehtuuria. Tykästyinkin Riikaan osittain juuri siksi, että rappioromantiikka viehättää ja sitä löytyy kaupungista runsaasti. Runsaasti elämää nähneitä puisia rakennuksia löytyy esimerkiksi maineikkaiden kauppahallien läheltä Moskovan kaupunginosasta, joka oli pitkään työläisten suosiossa.

Tämä kierros Riian arkkitehtuurin parissa päättyy Alberta-kadulle, joka on yksi kaupungin parhaita paikkoja ihailla yksityiskohdiltaan runsasta art nouveau- eli jugendarkkitehtuuria. Kadulla sijaitsee myös art nouveau -museo, joka kannattaa käydä kiertämässä jos kyseinen tyylisuuntaus kiinnostaa. Vähintäänkin kannattaa kurkata rakennuksen sisälle sen verran, että näkee sen komean portaikon. Muita hyviä paikkoja katsella art nouveau -arkkitehtuuria ovat esimerkiksi Elizabetes- ja Strelnieku-kadut. Tyylisuuntauksen rakennukset ovat koristeluiltaan todella runsaita ja seiniltä voi löytää niin eläin- kuin ihmishahmojakin sekä luontoteemaisia kaiverruksia. Suomalainenkin arkkitehtuuri antoi omat vaikutteensa art nouveau -tyylin kehittymiseen Latviassa ja lisäksi ideoita haettiin Saksasta ja Itävallasta. Riika on maailman parhaita kohteita art nouveaun ystävälle, sillä keskustan alueen rakennuksista jopa kolmasosa voidaan luokitella tyyliltään jugendiksi. Maineen kiirittyä kaupunki toivottavasti pitää rakennuksistaan hyvää huolta, oman vierailuni aikana ainakin Alberta-kadun talot olivat päässeet pintakorjattaviksi.

Art nouveau -museorakennuksen aulaa ja portaikkoa on kehuttu yhdeksi Riian kauneimmista.
Yksi kaupungin kuuluisimmista ja kauneimmista art nouveau -rakennuksista, Mikhail Eisensteinin suunnittelema rakennus Alberta-kadulla.

Seuraa reissujani myös somessa!

Tiedot uusista postauksista saat helpoiten tykkäämällä blogin fb-sivuista. Instagramista minut löytää nimimerkillä @llaurasofiia.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Katja / Lähtöselvitetty lauantai, toukokuu 13, 2017 at 23:28

    Minuun tekivät aikoinaan suuren vaikutuksen juuri nuo art nouveau -rakennukset. Niistä hyvin monet oli suunnitellut mainitsemasi Mikhail Eisenstein, jonka pojasta Sergeistä tuli Neuvostoliiton legendaarisin elokuvaohjaaja. Tämä yksityiskohta sopii kaltaiselleni elokuvahullulle täydellisesti.

    • Reply laura / to travel is to live maanantai, toukokuu 15, 2017 at 12:08

      Art nouveau -rakennuksissa on niin paljon yksityiskohtia, että niissä riittää kyllä ihmeteltävää. Seuraavalla kerralla matkaan Riikaan kesäisemmillä keleillä ja otan uusintakierroksen arkkitehtuurin parissa 🙂 Luinkin jostain, että Eisensteinin pojasta tuli kuuluisa ohjaaja!

    Leave a Reply