Hotelliarvostelut Suomi

Testissä Yrjönkadun Omenahotelli Helsingissä

sunnuntai, kesäkuu 5, 2016

*Postaus toteutettu yhteistyössä Omena Hotelsin kanssa. Mielipiteet ja kuvat kirjoittajan omia. 

Viime viikolla vietin muutaman päivän koulutuksessa Helsingissä tulevaan harjoitteluun liittyen. Majoitusvalinnaksi osui tällä kertaa Yrjönkadulla sijaitseva Omenahotelli, josta kuvia ja arviota tässä postauksessa. Tätä ennen olin yöpynyt Omenahotellissa vain kerran aiemmin. Silloin kyseessä oli tyttöjen viikonloppureissu Tampereelle, jota muistelen vieläkin vedet silmissä, niin hauskaa meillä oli! Tällä kertaa kokeilin, miten Omenahotelli toimii hauskanpidon sijaan työmatkalaisen majoittajana. Hotellista löytyi reippaasti hyviä puolia sekä muutama miinuskin, joista tässä postauksessa kerron. Jos et jaksa lukea koko juttua, tsekkaa postauksen lopusta löytyvä plus/miinus- lista, johon kokosin tärkeimmät jutut 🙂 Tulin siihen tulokseen, että tässä on budjettimatkailijalle ihan varteenotettava vaihtoehto!

P6011793_picmonkeyed

Saavuin Helsinkiin keskiviikkona aikaisin aamulla, ja suuntasin päiväksi koulutukseen. Hotellille etsiydyin vasta iltapäivällä, haettuani ensin matkalaukkuni rautatieaseman matkatavaralokerosta, jonne sen jätin päiväksi. Omenahotellilla ei ole mahdollisuutta matkatavaroiden säilytykseen, mutta tässä tapauksessa se ei niin häirinnyt, koska saavuin Helsinkiin junalla ja tavarat oli kätevä viedä aseman alakertaan. Niille, joille Omenahotelli ei ole ennestään tuttu, kerrottakoon että kyseessä on siis hotellikonsepti, joka toimii itsepalveluperiaatteella. Hotellissa ei ole vastaanottoa eikä henkilökuntaa paikan päällä, vaan sisäänpääsy tapahtuu henkilökohtaisen avainkoodin avulla, joka toimitetaan varaajalle sähköpostitse ja tekstiviestitse, ja joka aktivoituu saapumispäivänä klo 16. Lähtöpäivänä huonetta saa käyttää puoleenpäivään asti.

Yrjönkadun hotelli on sijainniltaan todella keskeinen ja se oli helppo löytää, värikäs omenalogo katukuvassa viimeistään kiinnitti huomion. Hotelli sijaitsee ihan Hotel Tornin vieressä, joten sitä voi tarvittaessa käyttää suunta-apuna. Tämä kulmaus Yrjönkadusta on tunnelmallinen ja hiljainen, yllätyin siitä että näin keskeisellä paikalla Helsingin keskustassa on näin rauhallinen paikka. Autotkaan eivät tässä kohtaa takseja lukuunottamatta pahemmin ajele.

P6011795_picmonkeyed

Yrjönkadun puoleinen ulko-ovi oli vielä iltapäivällä viiden aikoihin auki, mutta myöhemmin siihenkin tarvitsi ovikoodin. Sama koodi toimii kaikkialla: ulko-ovissa, hississä ja huoneen ovessa. Toinen sisäänkäynti oli Eerikinkadulta. Yleiset tilat (hissiaula, hissit ja käytävät) eivät hulppeudellaan huudelleet, mutta tilat olivat siistit ja kaikki järjestyksessä.

P6011799_picmonkeyedP6011801_picmonkeyedP6011803_picmonkeyed

Huoneeni, 414 sijaitsi neljännessä kerroksessa, ihan hissejä vastapäätä. Pelkäsin, että hisseillä kulkevat muut asiakkaat olisivat meluisia ja huoneen sijainti siksi huono, mutta mitään ongelmia metelin suhteen ei ollut ainakaan näin keskellä viikkoa majoittuessa ja sain nukkua yöni rauhassa. Pitkän päivän jälkeen oli ihana riisua kengät jalasta ja huoneen tarkastelun jälkeen rojahtaa hetkeksi sängylle makoilemaan ja katselemaan telkkaria (joka on muuten suuuuri :D).

P6011765_picmonkeyed

Omenahotellin tunnusväri on punainen, ja sitä on huoneen ilmeessä käytetty reippaasti. Ei ehkä kaikkein tyylitietoisin ratkaisu, mutta punaisen värin ystävänä tämä ei minua häirinnyt. Sänky oli mukava ja tarpeeksi tilava. Ensimmäisen yön sain sen kokonaan itselleni, ja vaikka toisena yönä pikkusisko veikin tilasta puolet, ei ahdasta silti tullut. Huoneessa ei ollut säilytystilaa sen kummemmin, mutta nuo seinällä olevat koukut ja henkarit riittivät ainakin minulle ihan hyvin tällaisella lyhyellä matkalla.

P6011805_picmonkeyedP6011745_picmonkeyed

Tällaiseen huoneeseen mahtuu majoittumaan yhteensä neljä henkeä. Lisätilaa on huoneen toisessa päädyssä olevassa nurkkauksessa, jonka tuoleista saa tehtyä sängyn kahdelle. Koska meitä majoittujia oli vain kaksi, toimi huoneen toinen pääty työskentely/rentoutumis/ruokailu- tilana, ja suuresta ikkunasta oli mukava katsella naapurihotellin vilskettä ja kadulla kulkevia ihmisiä.

P6011750_picmonkeyedP6011735_picmonkeyedP6011760_picmonkeyed

Kylpyhuone löytyi huoneen keskeltä, ja vaikka se oli kaikinpuolin siisti ja asianmukainen, ei se kuitenkaan ollut lempparijuttuni huoneessa. Kylpyhuone on nimittäin erillinen moduuli, joka tunnelmaltaan muistuttaa aika paljon laivojen hyttien vessoja. Toki tämä oli tilavampi ja avarampi, mutta muovisen lattian päällä tassutellessa laivaviboilta ei vain voinut välttyä, eikä se tässä tapauksessa ole kovin hyvä asia. Mutta asiansa ajoi tämä vessa, ja kaikki toimi hyvin. Valaistus meikkaamiseen oli kelpo, pyyhkeet riittävän muhkeita ja suihku oli sadesuihkun mallinen, mikä oli mukavaa.

P6011770_picmonkeyedP6011755_picmonkeyed

Pesutuotteita on kylpyhuoneessa talon puolesta tasan tämä yksi, all in one- tyyppinen ratkaisu. Toimi hyvin käsienpesuun, mutta omat shampoot olin pakannut mukaan ja käyttöähän niille tuli 🙂

P6011754_picmonkeyedP6021866_picmonkeyed

Huoneesta löytyy mikro, jääkaappi ja vedenkeitin sekä teetä ja kahvia. Näille oli kaikille tarvetta ja ne olivat huoneessa mielestäni hyvä lisä. Kun matkailee pienemmällä budjetilla, on kätevä hakea kaupasta aamiaistarvikkeita ja keittää aamutee huoneessa. Omenahotellissa aamiainen ei kuulu huonehintaan, mutta lähellä sijaitsevasta ravintola Kiilasta olisi hotellin asiakkaana saanut aamupalaa 8,50 euron hintaan. Pientä miinusta tulee noista muovimukeista, jotka olivat hieman epäkäytännölliset. Teen ollessa kuumaa ei mukia voinut pitää kädessä ennen kuin se oli jäähtynyt. Kehitysehdotuksena ehdottaisin pahvisia take away-mukeja huoneeseen, aamukävelyä piristäisi mukana kulkeva tee 🙂

P6011743_picmonkeyed

Huoneen yleisilme oli siisti, mutta osalla pinnoista oli pölyä, ja huoneessa oli havaittavissa pientä kulumaa siellä sun täällä, joten huoneen ilme oli jossain kohdin hieman nuhjuinen. Varustukseen kuului myös hyvä fööni, ja vessan ovessa oleva kokovartalopeili, joka oli hyödyllinen lisä.

P6021865_picmonkeyedP6021817_picmonkeyedP6021834_picmonkeyedP6021833_picmonkeyed

Kaduilla kulkevia ihmisiä oli hauska katsella ja nojatuoleissa oli mukava rentoutua ja lueskella teekupposen kanssa. Huoneesta 414 on hieno maisema Yrjönkadulle ja vastapäisen talon arkkitehtuuria ihailin moneen otteeseen, kauniita ja hauskoja yksityiskohtia 🙂

P6021828_picmonkeyedP6021821_picmonkeyedP6011759_picmonkeyedP6021827_picmonkeyed

Kaiken kaikkiaan vierailu sujui siis hyvin, vaikka muutamia miinuksia olikin. Alempana vielä plus/miinus- lista, jonka kokemuksestani kokosin. Yhteenvetoa sanoisin, että budjettimatkailijalle Omenahotelli on ihan käypä vaihtoehto. Huoneiden hinnat ovat halvimmillaan 55 euroa, eli aika edullista, varsinkin jos kulut jakaa matkakumppanin kanssa. Yrjönkadun hotellissa ehdoton plussa on myös hotellin sijainti, joka on todella keskeinen. Hotelli oli myös yllättävän hiljainen, vaikka se on varmasti myös juhlivan nuorison suosiossa. Voi olla, että viikonloppuisin majoittuessa melua saattaa olla enemmän. Hotellissa on listattu Security Deskin numero, johon voi tarvittaessa soittaa saadakseen vartijan paikalle, mikäli ongelmia tulee. Omaa ravintolaa hotellista ei luonnollisesti löydy, mutta lähellä on paljon erilaisia ravintoloita, ja ruokaa voi myös tilata hotellille vaikka Woltin kautta.

Omenahotellista jäi tämän majoituksen perusteella ihan mukava mielikuva. Ei kyseinen ketju luksusta tarjoile, eikä sitä pidä odottaakaan itsepalveluhotellilta. Jos tyytyy hieman vähempään ja edullinen hinta majoituksessa kiinnostaa, Omenahotelli on kuitenkin hyvä vaihtoehto! Tästä linkistä pääset hotellin sivuille, josta löytyy vielä lisätietoa. 

P.S. Tähän loppuun on pakko hehkuttaa hieman Helsinkiä ja jakaa muutama fiilistelykuva. Kävin molempina iltoina pienellä kävelyllä ilman tarkkaa määränpäätä, harhailin vain kadulta toiselle ja nautin auringosta, arkkitehtuurista ja tunnelmasta. Miten sitä aina unohtaa, kuinka kaunis Helsinki on! Jossain kohtaa haaveilin kaupunkiin muuttamisesta, ja ne haaveet heräsivät taas henkiin. Kun on asunut Kouvolassa ja Salossa (vaikkei niissäkään toki sen suurempaa vikaa ole, mutta onhan ne pikkuisen vaatimattomampia), unohtaa helposti miten ihana se suuremman kaupungin tunnelma välillä on. Ympärillä on ihmisiä, ja kaduilla vilinää arki-iltoinakin! Ihmisten pukeutumistakin oli mukava seurata, Helsingissä tyylejä on niin paljon erilaisia ja kaikki sulautuvat katukuvaan. Ehkäpä jossain kohtaa, valmistumisen jälkeen, pitää tosissaan harkita Helsinkiä asuinpaikkana.

P6021894_picmonkeyedP6011776 (1)_picmonkeyedP6011773_picmonkeyedP6021879_picmonkeyed

Tässä vielä koottuna Yrjönkadun Omenahotellin plussat ja miinukset, kuten lupailin.

Plussaa:

  • sijainti!
  • tee-ja kahvi
  • mikro ja jääkaappi
  • maisema
  • avainta ei voi hukata 😀
  • hyvä sänky
  • hyvä ilmainen netti
  • kokovartalopeili
  • leveä telkkari, erinomainen leffailtaa varten

 Miinusta:

  • ei matkatavaran säilytysmahdollisuutta, jos sitä kaipaa. Tosin Kampin ja rautatieaseman säilytys lähellä.
  • huone hieman kulunut ja nuhjuinen. Siisteystaso kuitenkin ok.
  • en löytänyt mahdollisuutta säätää huoneen lämpötilaa ja huone oli vähän turhan lämmin.
  • moduuli-vessa ei innostanut
  • mukit olivat epäkäytännölliset
  • huoneen pöydällisestä päädystä en bongannut pistorasioita, jotka olisivat työmatkalaisille tarpeen.
  • aamupala lisämaksusta ja eri rakennuksessa. Minua tämä ei haitannut, koska hain aamupalatarvikkeet kaupasta ja nautin hiljaisesta aamusta omassa huoneessa.
  • niille, jotka kaipaavat henkilökuntaa toivottamaan tervetulleeksi hotelliin, Omena Hotelli ei ole paras vaihtoehto, sillä henkilökuntaa ei ole.

 

Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Omena Hotelsin kanssa. Mielipiteet ja kuvat kirjoittajan omia. 

omena

omena2



 

You Might Also Like

54 Comments

  • Reply Terhi / Muru Mou sunnuntai, kesäkuu 5, 2016 at 22:05

    En ole kertaakaan yöpynyt Omenahotellissa, mutta toukokuisella Helsingin reissulla harkitsin sitä. Silloin yöhinnat oli 80-90 euron luokkaa, ja koska arvosteluissa moitittiin hotellin siisteyttä ja huomasin kuvissa tuon hytin vessaa tapaisen, jäi Omppu tälläkin kertaa testaamatta. Kaverin kanssa jaettaessa 60-70 e voisin maksaakin, mutta en sen enempää.
    Ja samaisella Helsingin reissulla mäkin fiilistelin sitä, kuinka ihana kaupunki onkaan erityisesti kesällä! Olin jo unohtanut sen, sillä edellisestä Helsingin visiitistä oli jo niin kauan aikaa…

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, kesäkuu 7, 2016 at 15:52

      55 euroa/yö on mielestäni kohtuullinen hinta, mutta viikonloppuisin hinnat nousevat aika paljon korkeammaksi, joten itsekin miettisin myös muita vaihtoehtoja. Helsinki on upea 🙂

  • Reply Stacy Siivonen sunnuntai, kesäkuu 5, 2016 at 22:38

    No, en ole oikein innostunut ja syy siihen on hinta yksin matkustavalle. Jos kaksi jakaa sen 55 euron hinnan, niin sitten se on kohtuullista, mutta mielummin yövyn hostellissa. Kuitenkin omenahotellissa on selkeä hostellifiilis. Etu on lähinnä se, että saa oman muovisen vessansa ja oman töllöttimensä ja voi nukkua ilman että jonkun toisen kuorsaus häiritsee. Helsinki on kyllä liian kallis paikka ihmisen asua.

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, kesäkuu 7, 2016 at 15:56

      Totta, hostelleissa on edukkaampaa ja niitä minäkin suosin ulkomailla, mutta jotenkin en Suomessa aina muista ajatellakaan hostelleja vaihtoehtona.Pitäisi ehdottomasti tutustua kyllä kotimaan hostelleihinkin. Joo, vaikka Helsinki apsuinpaikkana houkuttaakin, niin ne hinnat kyllä ei innosta 😀

  • Reply Teija / Lähdetään taas maanantai, kesäkuu 6, 2016 at 12:29

    Omenahotellit on kyllä paikassaan ihan kelpo vaihtoehtoja majoitukselle. Olen kerran käväissyt tuolla Yrjönkadun Omenahotellissa. Siitä vessasta tuli mieleen konttiin rakennettu viritelmä 😀

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, kesäkuu 7, 2016 at 15:57

      Pari kertaa olen nyt tosiaan ollut, ja ihan hyvin meni. Ei sovi kaikille, mutta oma vaatimustaso ei nyt ole vielä niin kovin korkealle kivunnut ja kokeilen mielellään edullisempiakin vaihtoehtoja.

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta tiistai, kesäkuu 7, 2016 at 13:19

    Tosi keskeinen sijainti! 50 eura voisin tällaisesta huoneesta maksaa, mutta en missää tapauksessa Terhin mainitsemaa 80-90 euroa. Ikinä. Mua myös harmittaa, että vaikka huoneet rakennetaan halvalla ja niiden on oltava brändin mukaisia, niin usein samalla hinnalla voisi löytyä tyylikämpiäkin ratkaisuja. Esimerkkinä nyt punaiset seinä – oi miksi? Mutta kuten todettu sijainti on kyllä lyömätön ja tiedän monien suosivan omenahotellea. Ja muuta ihmeessä Helsinkin! Täällä on ihmisen hyvä olla. 😉

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, kesäkuu 7, 2016 at 16:01

      Sijainti on huippu! Pientä freesausta voisi ilmeeseen tosiaan tehdä, oli nimittäin ihan samannäköistä kun silloin edellisellä vierailullani muutama vuosi sitten. Mutta onpahan ainakin tunnistettava ilme! Vakavasti harkitsen Helsinkiä, blogikekkereihinkin osallistuminen olisi helpompaa! 😉

  • Reply miraorvokki tiistai, kesäkuu 7, 2016 at 17:49

    Olen yöpynyt Ompussa Tampereella ja Jyväskylässä. Näiden kuvien perusteella tämä hotelli voisi myös olla jompi kumpi näistä 😀 Ihan identtisiä! Sijainti on kyllä hyvä tällä hotellilla, niin oli Tamperella ja Jyväskylässäkin. Ei ole luksusta niin kuin sanoitkin mutta ehkä sen tiedostaa kun tuolla majoittuu 🙂 Mielestäni Ompun hinnat ovat kyllä nousseet. Mielestäni olen edukkaimmillaan saanut Ompun 40 € hintaan, tosin tästä on aikaa. 80-90 € on ehdoton ei. :S

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, kesäkuu 7, 2016 at 17:54

      Ilme on näissä kyllä ihan samanlainen, eli jos on käynyt yhdessä Ompussa niin tietää sitten ainakin mitä odottaa! En muista yhtään, mitä maksettiin silloin kun yövyttiin Tampereella, joten en tiedä onko hinnat nousseet. Tai ehkä on ollut jotain tarjouksia kun olet noin edukkaasti saanut 🙂

  • Reply Marjukka Katariina tiistai, kesäkuu 7, 2016 at 19:35

    Loistava tuo lista plussista ja miinuksista! Omenahotelli on varmasti hyvä vaihtoehto budjettimatkailijoille, erityisesti jos jakaa huoneen matkakaverin kanssa. Jostain syystä minulla on ollut ennakkoluuloja Omppuja kohtaan, mutta ehkä olisi aika päästä niistä eroon!

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, kesäkuu 7, 2016 at 19:58

      Kiva kuulla että lista oli hyvä 🙂 Testaamallahan sitä näkee, onko omaan makuun. Pienemmällä budjetilla kun itse yleensä reissaan, niin omput on ihan hyvä vaihtoehto 🙂

  • Reply Lotta | Watia.fi tiistai, kesäkuu 7, 2016 at 22:26

    Olen tässä samassa Omppuhotellissa kerran yöpynyt, täsmälleen samanlaisessa huoneessa ja about samalla kohdallakin ikkunanäköalasta päätellen. Sijainti on kyllä erinomainen, mutta vähän nuhjuinen oli tosiaan huone. Isolla porukalla jos haluaa edullisesti asustaa Helsingin keskustassa, niin hyvä vaihtoehto. 🙂

    • Reply laura / to travel is to live keskiviikko, kesäkuu 8, 2016 at 23:23

      Eli tuttuja maisemia sulle 😀 Kaveriporukalla tosiaan saa aika edullisesti huoneen jos löytyy vielä noihin edullisempiin hintoihin. Siksipä tätä on aiemminkin opiskelijabudjettilaisena suosittu!

  • Reply Saana | Live now – dream later keskiviikko, kesäkuu 8, 2016 at 09:58

    Olen joskus yöpynyt Omppuhotellissa, mutta ainakin Tampereella osa on muuttunut Forenomiksi. Sama systeemi molemmilla on kuitenkin. Mulla ei ole mitään itsepalveluhotelleja vastaan, päinvastoin, mutta kertaakaan en ole Omppuhotellia Helsingistä 55 euron hintaan löytänyt, vaan hinnat on aina tuota Terhin mainitsemaa 80-90 euron luokkaa. Jos saman hinta pitää pulittaa ns. ”normaalista” hotellista ja Ompusta, niin valitsen ilman muuta ensimmäisen vaihtoehdon. Terveisiä vaan Ompulle! 🙂

    • Reply laura / to travel is to live keskiviikko, kesäkuu 8, 2016 at 23:30

      Jos samaan hintaan saa hotellin palvelulla tai ilman palvelua niin ymmärrän kyllä, että valinta kallistuu sinne perinteisemmän hotellin puoleen. Aika ajoissa saa varmaan varailla noita 55 euron öitä.. tai jos on jotain kamppiksia.

  • Reply Teea | Curious Feet keskiviikko, kesäkuu 8, 2016 at 12:04

    Pari kertaa olen yöpynyt Ompussa ja ollut tyytyväinen. Molemmilla kerroilla olen kuitenkin saanut huoneen edulliseen hintaan ja reissut ovat olleet sellaisia, että huoneessa ei ole ollut tarkoitus viettää aikaa ja esim. aamupalalle ei ole ollut tarvetta. Omppuhotelli on tylsä, mutta toisaalta käteväkin ratkaisu (sijainnit tosiaan todella hyviä) ja varmasti siellä tulee yövyttyä vielä joskus. Kokonaisuudessaan siis OK, reissun luonteestakin riippuen. Useimmiten kuitenkin kaipaan ympärilleni persoonallisempaa sisustusta, henkilökuntaa, ravintolaa tai muuta sellaista mitä Omppu ei tarjoa ja minkä saa kilpailijoilta samaan hintaan tai vähän kalliimmalla.

    • Reply laura / to travel is to live keskiviikko, kesäkuu 8, 2016 at 23:21

      Totta, majoitus riippuu niin paljon siitä, minkälainen matka on kyseessä. Omppu oli tällaisella lyhyemmällä kaupunkivisiitillä hyvä ratkaisu ja sijaintinsa takia erityisen hyvä.

  • Reply Anna / Muuttolintu torstai, kesäkuu 9, 2016 at 10:34

    En oo koskaan Ompussa yöpynyt. Niin kuin pari muutakin aiemmin kommentoi, silloin kun olen sitä harkinnut, hinnat on olleet 90 euron kieppeillä, ja sillä hinnalla onneksi saa jotain vähän parempaakin. 55 eurolla kaksistaan ihan ok. Teetä muovimukista -toivottavasti sinne nyt saataisiin edes pahvimukit!

    • Reply laura / to travel is to live sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 12:52

      55 euroa on mielestäni tosiaan ihan käypä hinta 🙂 Pahvimukeja tosiaan toivoisin, muovimukit oli vähän epäkäytännölliset.

  • Reply Martta / Martan Matkassa torstai, kesäkuu 9, 2016 at 11:17

    Ihania kuvia Helsingistä, tulipa ikävä! Omenassa en ole koskaan yöpynyt ja hieman jopa vierastan ajatusta, tosin tämä hotelli sijaitsee aivan loistavalla ja keskeisellä paikalla Helsingissä, joten tuon 55€ /yö voisin jopa maksaa muutaman yön vierailusta, mutta arvostan enemmän palvelua ja aamiaista, niin mieluusti pistäisin muutaman kympin lisää…

    • Reply laura / to travel is to live sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 12:54

      Sijainti oli tässä kyllä ihan mainio. Lyhyt matka kaikkialle keskustan alueella 🙂 Olen tottunut itse hostelleissa tekemään oman aamiaisen, joten minulle tämä itsepalveluaamiainen ei ollut ongelma, mutta ymmärrän toki, että monelle hotellin valinnassa on tärkeää juuri se hotellin aamiainen!

  • Reply Pirkko / Meriharakka torstai, kesäkuu 9, 2016 at 11:39

    Sen verran vähän Suomessa kuitenkin hotelleissa majoitumme, etten ole yhdessäkään yöpynyt. Ja täytyy tunnustaa, etten ehkä helposti tulisi näitä ajatelleeksikaan, tulee Suomessa jotenkin niin helposti sitten hotellia tarvitessa kelattua vaan S-ketjun ja Scandic -ketjun vaihtoehdot – vaikka myönnettäköön, laiskaa kapea-alaisuutta se on!

    • Reply laura / to travel is to live sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 12:56

      Totta, S- ja Scandic- ketjujen hotelleja tulee kyllä usein katseltua, vaikka tietysti olisi myös paljon muita vaihtoehtoja. Minä kokeilen mielelläni tuttujen suosikkien lisäksi myös paikkoja, jotka ovat minulle uusia. Omppu oli kyllä ennestään tuttu, mutta viime vierailusta oli kulunut sen verran aikaa, että oli hauska nähdä onko ilme pysynyt samana.

  • Reply Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi torstai, kesäkuu 9, 2016 at 13:56

    Hotelli on minulle varsin tuttu taannoisen ravintolapäivän kautta, jossa tein heidän kanssaan yhteistyötä 🙂

    Itse olen sen verran mukavuudenhaluinen (ja ahne!) että aamiainen on hotellissa nykyään kyllä ihan ehdoton vaatimus. Ja hyvä sellainen 🙂

    • Reply laura / to travel is to live sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 12:58

      Onko sinulla Erja postausta hotellista? Olisi hauska lukea 🙂 Tottahan sitä aamiaista arvostaa aina, mutta itselle ei ole katastrofi, jos se joskus puuttuu 🙂

  • Reply salaine torstai, kesäkuu 9, 2016 at 18:47

    Eipä ole tullut Omenahotelsissa punkattua mutta usein on käynyt mielessä majoitusta etsittäessä. Pitää kokeilla, ei tuo hullummalta näytä.

    • Reply laura / to travel is to live sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 12:59

      Budjettimatkailijalle ihan suositeltava vaihtoehto, menisin toistekin 🙂 Pidä ihmeessä mielessä!

  • Reply Maarit Johanna torstai, kesäkuu 9, 2016 at 19:11

    Yrskän Ompussa olen käynyt mutkan siskoni siellä yöpyessä, mutta otin itse yöjunan kotiin. Ihan ok ratkaisu, mutta hinnat ovat muutaman vuoden takaisesta nousseet paljon. Monesti esim Hotels.comin kautta varattaessa Sokoksen tai Radisson Blun saa halvemmalla, ja harvoin olen nähnyt huonehintaa alle 80€:n. Mulle aamiainen on yks tärkeimmistä asioista hotellilla, joten sen on paras kuulua hintaan jo valmiiksi 🙂
    Jos olisin pienellä rahalla liikenteessä vaikka just tyttöporukalla niin olishan tuo neljälle hengelle tosi optimipaikka yöpyä, jos ei haittaa sellaiset asiat kuin muovimukit tai hassut vessat 😀

    • Reply laura / to travel is to live sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 13:01

      Joo, taannoisella kaveriporukan reissulla Tampereelle, Omppu toimi kyllä tosi hyvin ja oli hyvä tukikohta keskellä kaupunkia 🙂 Ja hintakaan ei päätä huimannut kun jaettiin sen neljällä. Muutama muukin on kommentoinut hintojen noususta, ja siitä että noita 55 euron hintoja ei usein ole saatavilla. En sitten tiedä, pitäisikö olla hyvin ajoissa liikenteessä varauksen kanssa, ja kuinka varauksen ajankohta (viikko/viikonloppu) vaikuttaa hintaan.

  • Reply Noora torstai, kesäkuu 9, 2016 at 21:17

    Oon useamman yön viettänyt Ompuissa. Muutaman tuossa Yrjönkadun omassa, sen lisäksi (jo ilmeisesti historiaan jääneissä) parissa muussakin Helsingin Omenassa ja ainakin vielä Tukholmassa (joka sekin taitaa olla nykyään historiaa…). Ei mitään valittamista koskaan ole ollut. Hotelli on mulle ennen kaikkea yöpaikka ja mulle riittää turvallinen majoitus, plussaa on kännykän latausmahdollisuus ja wifi 😀 Omenahotelli on kyllä ehdoton budjettimatkaajille ja aina vaan parempi, jos yöpyjiä on vähintään kaksi, niin saa kuluja jaettua.

    • Reply laura / to travel is to live sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 13:04

      Sulla onkin paljon kokemusta Ompuista 🙂 Helsingissä toinen hotelli on vielä Lönnrotinkadulla, mutta enpä tiennyt, että Tukholmassakin on sellainen ollut! Hostelleissa aika paljon yöpyneenä, arvostan itse myös näitä asioita, mitä mainitsit; netti, latausmahdollisuus, turvallisuus. Perusasiat kun on kunnossa niin sillä päästään jo pitkälle. Lisäksi hyvä sijainti, niinkuin tässä Ompussa, auttaa autotonta reissailijaa 🙂

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää perjantai, kesäkuu 10, 2016 at 04:38

    Olen ollut yhdesti tai kahdesti Omenahotellissa. Ihan ok jos etsii edullisempaa majoitusta ilman minkäänlaisia palveluita. Juu tuo sisutus on minunkin mielestä vähän halvan näköinen mutta halppishotellihan se onkin.

    • Reply laura / to travel is to live sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 13:06

      Pieni päivitys ilmeeseen olisi kyllä hauska 🙂 Luulin, että huoneesta löytyisi myös enemmän omppulogoa, mutta taisin bongata sen vain hiustenkuivaajaan laitetusta tarrasta. Tämä oli kuitenkin kahden yön vierailulle aivan passeli!

  • Reply Sateenmuru perjantai, kesäkuu 10, 2016 at 12:23

    Ensinnäkin, puulattiat ovat aina plussaa! Hinta vaikuttaa kohtuulliselta Omenahotelliin ja sijaintihan on aivan loistava. Tiedän ystäviäni, jotka käyvät päiväretkillä paljon Helsingissä ja käyttävät usein Omenaa – aamiainen ainakin ennen oli kuulema myös hyvä siellä! Hinta-laatusuhde vaikuttaa todella olevan kohdillaan, jos n. 55 eurolla saa yön.

    • Reply laura / to travel is to live sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 13:08

      Sijainti on tässä todella todella hyvä, ja kadulle avautuvaa maisemaa hauska katsella, mutta silti huoneeseen ei tullut yhtään melua kadulta. En ole Ompun aamiaisia testannut, mutta tekevät siis yhteistyötä paikallisten ravintoloiden kanssa, ja tässä tapauksessa yhteistyökumppani on ravintola Kiila. 55 euroa on todella hyvä hinta tällä sijainnilla.

  • Reply Mira / Exploras perjantai, kesäkuu 10, 2016 at 22:03

    Omput ovat jääneet testaamatta, koska matkailen Suomessa niin olemattoman vähän. Mutta ihan perushyvältähän tuo vaikuttaa…

  • Reply Virpi /Täynnä tie on tarinoita lauantai, kesäkuu 11, 2016 at 11:19

    En ole koskaan yöpynyt omenahotellissa. Joskus toki harkinnut juuri tuon edullisuutensa vuoksi. Ehkä kuitenkin olen sen verran mukavuudenhaluinen, että kaipaan palvelua, henkilökuntaa, aamupalaa jne. 🙂

    • Reply laura / to travel is to live sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 13:10

      Mukavuudenhaluiselle matkailijalle, joka kaipaa palvelua, tämä ei ehkä ole se paras ratkaisu. Mutta edullinen kyllä, ja jos ei tarvitse ekstraa ja ole palvelun suhteen ehdoton, niin kannattaa harkita!

  • Reply Teppo/Tämä matka lauantai, kesäkuu 11, 2016 at 16:49

    Kohtuu hinta tuolla sijainnilla. Huone näytti ihan siistiltä ja maksan kyllä tuplahinnan jos hostelli on vaihtoehtona. Tosin lomalla yksinäiselle Suomenlinnan hostelli on toimiva vaihtoehto.

    • Reply laura / to travel is to live sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 13:11

      Totta, sijaintiin nähden todella kohtuullinen hinta. Niin, tässä saa oman huoneen ja oman rauhan 🙂 Suomenlinnan hostelli, se pitääkin testata joskus!

  • Reply Missis L / Reissussa oon ja kehtaan sanua lauantai, kesäkuu 11, 2016 at 18:14

    En ole toistaiseksi yöpynyt Omenahotellissa, mutta voisin tämän jälkeen kokeillakin, kun eihän se nyt aivan hirveältä vaikuta. Jos sen yönsilmän siinä käy, niin eipä juuri väliä puitteilla, kunhan on siistiä ja edullista. Lomailu asia erikseen!

  • Reply Karoliina / From Karoliina -blogi sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 07:22

    En ole kertaakaan Ompussa yöpynyt, eihän toi pahalta näytä. Punainen väri saattaisi mulla vaan aika nopeasti aiheuttaa ärsytystä 😀 jännä ratkaisu tuo erillinen kylppärimoduuli, varmaan tosiaan laivafibat tuli mieleen 🙂

    • Reply laura / to travel is to live sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 13:13

      Jos punainen on inhokkiväri, niin silloin ei ehkä viihdy Ompun huoneissa niin hyvin 😀 Mutta itse tykkään punaisesta ja pukeudunkin siihen usein, joten minua ei haitannut. Joo laivaviboilta ei voinut kylppärissä kyllä välttyä!

  • Reply Hanneli /duunireissaaja sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 08:29

    Ei kokemusta Ompusta, mutta jutun perusteella näyttää olevan ihan ok. Pidemmän päälle tuo punainen väri alkais kyllä ärsyttää.

    • Reply laura / to travel is to live sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 13:14

      Joo pidemmällä majoituksella ehkä punaiseen alkaisi kyllästyä, se on kuitenkin niin vahva väri. Mutta lyhyellä reissulla ihan piristävä 🙂

  • Reply Kohtteena maailma / Rami sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 17:31

    Itse en tykkää Omenahotelleista, koska niihin ei kuulu aamiainen. Olen tässä hotellissa joskus yöpynyt kyllä ja hinta/laatu oli kohdillaan.

    Sitä vastoin Omena hotellien varausjärjestelmä on aika ärsyttävä, koska näyttää huoneelle hinnan ja varauspainikkeen, vaikka ei olisi huoneita vapaana. Ylipäätään suurin osa hotelliketjuista on aika onnettomia mobiilivaraamisen kanssa, mistä kärsii ne, jotka varailevat samalle päivälle hotellia.

    • Reply laura / to travel is to live lauantai, kesäkuu 18, 2016 at 17:40

      Tässä tapauksessa aamaiaisen voi tosiaan ottaa ravontola Kiilasta, mutta ei toki ole samassa rakennuksessa. Totta, mobiilivarausten kanssa olisi monesti parantamisen varaa!

  • Reply Liza in London sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 17:59

    Omenahotellin opiskelijakampanja oli mun mielestä kiva, ja sen jälkeen olen alkanut ajatella Omppuja varteenotettavina majoitusvaihtoehtoina. Näyttää pienestä nuhjuisuudesta huolimatta kivalta ja kätevältä, ja sijaintikin on tietysti erinomainen! 🙂

  • Reply Sanna I Siveltimellä sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 22:39

    En ole kyseisessä Omenahotellissa ollut, mutta muissa ketjun kylläkin. Mun mielestä ihan hauska ja toimiva konsepti, kunhan sen vaan tietää tosiaan etukäteen mitä on edessä. Sijaintihan tuossa on varmasti iso plussa 🙂

    • Reply laura / to travel is to live lauantai, kesäkuu 18, 2016 at 17:41

      Totta, eihän tää ihan perinteinen hotellikonsepti ole, joten kaikkia palveluja ei ole samalla tavalla saatavilla ja se on hyvä tietää etukäteen ettei tule yllätyksiä. Sijainti on tässä todella hyvä, niin keskeinen!

    Leave a Reply