Yleinen

10 pientä matkatarinaa, osa 2

tiistai, marraskuu 14, 2017

Lentopelko-blogin innoittamana on jälleen 10 pienen matkatarinan aika.

Kuva lentokoneen siivestä

Mä en istu oikeastaan koskaan ikkunapaikalla, koska seurasta löytyy yleensä aina joku, joka haluaa sen huomattavasti enemmän kuin minä. Mutta lentomatkalla Islantiin meidän takana oli tyhjä penkkirivi, ja näiden lumipeitteisten tulivuorien vuoksi jopa minä siirryin ikkunan viereen. Siipi tuli kuvaan vahingossa 😁.

Paras vahingossa onnistunut otos

Oikeastaan siis edellinen kuva olisi kuulunut tähän. Valitsin kuitenkin ihan oikean vahinkolaukauksen. Mä kuvaan kännykällä, ja joka reissulla tallentuu useampi kuva, joissa näkyy joko mun naama, reisi tai jotain muuta yhtä epämääräistä. Kööpenhaminan jouluisessa Tivolissa kuvaan tarttui reiden sijaan paikan tunnelma.

Matkakuva, joka saa hyvälle tuulelle

Tytär on alusta asti ollut ihan erinomaista reissuseuraa. Vaikka arki olisi ollut minkälaista vääntöä, matkalla meitä naurattaa. Alkuaikoina matkustettiin lähinnä viikoksi etelään, ja tässä kuvassa ollaan Madeiralla.

Luontokuva

Mä viihdyn luonnossa sekä ulkomailla että kotimaassa. En ole mikään supervaeltaja, mutta pienet pistäytymiset patikkapolulle on ihan  parasta. Yhdellä tällaisella metsäretkellä Sipoonkorpeen ihailtiin lammessa purjehtivaa kaarnalaivaa. Oli se hetki, kun syksyn saattoi jo aistia, mutta vielä aurinko lämmitti kuumasti. Täydellinen retkipäivä.

Kuva yläilmoista

Tykkään nousta korkealle. Kipuan torneihin, kurkin reunoilta ja nautin kaukaisuuteen avautuvista maisemista. Mutta upeimman kokemuksen yläilmoista olen saanut kuumailmapallolennolla Helsingin yllä.

 

Postikorttimaisema

Järven rannalla sijaitseva pieni kirkko luo puitteet täydelliselle postikorttimaisemalle. Kortin toisella puolella lukisi varmaankin seuraavaa: ”Kesän autoloma on jo yli puolen välin, ja reissu on ollut ihan uskomattoman hieno. Tänään kiivettiin vuoriston keskelle vesiputoukselle, ja hämmästeltiin tätä Bohinj-järven kirkkautta. Slovenia on ihan paras!

Kuva matkaseurasta

Vielä tuo tytär hymyilee, kun me vanhemmat ollaan ”hauskoja”. Toivottavasti huumori riittää myös tulevien vuosien yhteiseen hölmöilyyn.

Fiilistelykuva palmun alla

Edellisestä rantalomasta on tosi kauan aikaa, sillä palmun alla ollaan oltu viimeksi Meksikossa jouluna 2013. Sieltäkään ei kuva-arkistoihin osunut yhtään rantakuvaa. Joten fiilistellään tällä kertaa vähän toisenlaisissa merkeissä sateen piiskatessa Cozumelin katuja.

Hyvää huomenta -kuva

Nykyään aamut eivät ole enää ihan niin tuskaisia kuin aikoinaan, vaikka en mä vieläkään tykkää kovin aikaisin herätä. Tai ainakaan lähteä mihinkään. Paitsi matkoille.

Aikaisen aamulennon jälkeen perillä on ihana nauttia kiireetön brunssi. Berliinissä se oli poikkeuksellisen kivaa.

Lempikaupunkini

Onko pakko valita vain yksi? Mun lempikolmikko York, Ljubljana ja Porto on niin tasaväkinen, etten pysty. Paitsi että on yksi kaupunki, josta pidän näitäkin enemmän. Kaupunki, jossa haluan olla ja elää. Helsinki❤

Ensimmäiset 10 tarinaani löydät tämän linkin takaa.

@duunireissaaja
Facebook  I  Instagram  I  Twitter

 

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Suunnaton keskiviikko, marraskuu 15, 2017 at 16:51

    Tuo Tivolin kuva on aivan mahtava! Olis varmasti todella vaikeaa yrittää ottaa tuollaista tarkoituksella. Loistava vahinkolaukaus!

    • Reply duunireissaaja keskiviikko, marraskuu 15, 2017 at 19:14

      Eikö ookin! En ole sitä malttanut poistaa, kun se on vaan jotenkin niin tunnelmaan sopiva

  • Reply traveldreamer17 keskiviikko, marraskuu 15, 2017 at 20:31

    Onpa hieno tuo Helsinki-kuva!

    • Reply duunireissaaja keskiviikko, marraskuu 15, 2017 at 21:35

      Kiitos! Kuva on otettu satumaisen kauniina pakkaspäivänä, jolloin ei tarvinnut tehdä muuta kuin antaa kameran laulaa.

    Leave a Reply