Auringonsäteitä Espanjasta! Rantapallo ponkaisi viime viikolla Andalusiaan Espanjan valtion matkailutoimiston kutsumana. Malagassa järjestetty Andalusian Kansainvälinen Matkailufoorumi toi kaupunkiin noin 700 matkailualan ja median ammattilaista yli 40 eri maasta.
Konferenssin tervetulotilaisuudessa kävi ilmi, että Andalusian turismi voi hyvin. Vuonna 2010 Espanja oli maailman neljänneksi suurin matkailukohde, ja maan sisällä 20 prosenttia matkailijoista suuntasi juuri Andalusiaan. Erityisen hyviä tuloksia tekivät neljän ja viiden tähden hotellit.
Suurin osa Andalusian matkailijoista tulee Saksasta, Iso-Britanniasta ja Ranskasta. Skandinaaveja ja brittejä vetää puoleensa Andalusian rantaelämä, kun taas keskieurooppalaiset turistit viihtyvät maakunnan monissa kulttuurikaupungeissa.

Matkailun tulevien trendien suhteen innovaatio ja luovuus ovat kovia sanoja – monet ihmiset eivät enää lähde vain lomalle, vaan vaikkapa liikunta-, hemmottelu- tai taidematkalle. Ammattilaisten arvion mukaan matkailu tulee jakautumaan entistä vahvemmin erilaisiin segmentteihin.
Haasteitakin on turismilla edessään. Miten parhaiten palvella matkailijaa, jolla on rahaa reissata mutta aika on aina kortilla? Entä miten selvittää lisääntyneiden reissujen ja entistä aktiivisemman ekologisen ajattelun ristiriita?

Andalusialaiset ovat kovin ylpeitä ainutlaatuisesta maakunnastaan, josta ei puutu kulttuuria, aurinkorantoja eikä aktiviteetteja. Suomalaiset matkailijat ovat perinteisesti viihtyneet Costa del Solin rannoilla, mutta tällä reissulla pääsin keskittymään Andalusian kulttuuritarjontaan. Päällimmäisenä mieleen jäivät historiallisen Granadan Alhambra-palatsi sekä Malagan Picasso-museo.
Tiesittekö muuten, että Alhambra on Espanjan suosituin nähtävyys? Tarunomainen palatsi kerää enemmän vierailijoita kuin Barcelonan Sagrada Familia tai Madridin Prado-museo. Entä kuinka moni on maistanut chirimoya-hedelmää, joka kasvaa vain Costa Tropicalin alueella? On mukava huomata, että tutusta Espanjasta löytyy aina uusia yllätyksiä!
Ja kyllä, Andalusiassa aurinko jaksoi vielä helliä syksyä pakenevaa matkailijaa.